Lue keskustelun säännöt.
Petän kumppaniani henkisellä tasolla - Mitä teen?
29.01.2025 |
Koitan kirjoittaa lyhyesti. Voitte kysyä lisäkysymyksiä.
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä n. 9 vuotta. Pari lasta, omakotitalo yms löytyy. Tulemme hyvin toimeen perheenä ja kiireinen ruuhkavuosiarki sujuu ihan ok. Väsyneenä ja stressissä tulee usein otettua yhteen ja päivät välillä toistaa itseään. Perus tylsähköä elämää siis.
Meillä on mieheni kanssa samat arvot, periaatteet ja kasvatus ym. mutta mielenkiinnonkohteiden puolesta olemme hyvin erilaisia eikä meillä oikeastaan ole juurikaan puhuttavaa/yhteistä tekemistä lapsiarjen ulkopuolella keskenämme.
Eräänä iltana alkukesästä törmäsin yhteisten tuttujen kautta illanvieton aikana yhteen mieheen. Tämä mies sattui olemaan henkilö jota olin ihastellut jo kaukaa vuosia. Satuin näkemään häntä silloin tällöin mutta asialle en tietenkään mitään tehnyt.
Päädyttiin juttelemaan ja meillä klikkasi käsittämättömän hyvin. Olemme hyvin samanlaisia, luonteidemme että mielenkiinnonkohteidemme kautta. Mieheni sai kuulla että olimme edes jutelleet, raivostui tästä ja monta kuukautta meni riidellessä ja oltiin eroamassa monia kertoja.
Tilanne on nyt tällä hetkellä se, että olen mieheni kanssa edelleen yhdessä mutta pitänyt tämän toisen miehen kanssa yhteyttä alkukesästä asti salaa säännöllisen epäsäännöllisesti. Viestitse ja muutamia kertoja pikaisesti nähden. Olemme menneet vaihtamaan suudelmia mutta pidättäytyneet muusta.
Olen korviani myöten rakastunut tähän mieheen. Tuntuu kuin olisimme tunteneet jo vuosia koska meillä menee kaikki niin hyvin yhteen ja pystyn myös olemaan täysin oma itseni hänen seurassaan. Tähän en jostain syystä pysty nykyisen mieheni kanssa..
Mutta nyt kysymykseen. Miksi en tunne syyllisyyttä tästä henkisestä pettämisestä? Olen aivan sekaisin, tunnen huonoa omatuntoa kaikesta, lähinnä juuri siitä miksen tunne mitään. En kuvitellut ajautuvani tällaiseen tilanteeseen vaan olevani mieheni kanssa loppuelämän. Tuntuu kuin olisin kadottanut itseni ruuhkavuosiin ja nyt alkaisin löytämään itseni uudelleen ja kyseenalaistamaan kaiken.
Mitä teen? Saa kivittää. Olen senkin ansainnut.
Kommentit (260)
Vierailija kirjoitti:
Eihän se ole enää vain henkistä pettämistä jos olette suudelleet? Ainakin minun monogamisessa suhteessani se laskettaisiin jo ihan oikeaksi pettämiseksi, etenkin tuon salaa viestittelyn kanssa.
Ei sulla varmaan ole muuta vaihtoehtoa kuin unohtaa tuo mies ja keskittyä luomaan omaan parisuhteeseen sitä kadonnutta yhteyttä.
Myönsin aiemmin että kyllä se ihan fyysistä pettämistä on. Nostin framille isommin tämän henkisen pettämisen tason koska sitä tässä on enemmän kuin fyysistä. Pettämistä mikä pettämistä, kaikki. Tunteiden piilottamista ja kulissia. Meillä on mieheni kanssa yhteys mutta omalta osaltani kaveripohjalta. Tiedän mitä oikea rakkaus on koska tunnen sen lapsiani kohtaan mutta en miestäni kohtaan. Jäänkö suhteeseen etsimään sitä kadonnutta tunnetta? Kuinka pitkään sitä kuuluu etsiä ennenkuin vuodet on vierineet hukkaan? Jos sitoutuu niin kuuluuko suhteessa sitten olla lopunelämänsä vain koska on mennyt lupaamaan niin vaikka itse kärsii siitä?
En tiedä kaipaanko myös vapautta ja onko tämä uusi mies fantasiaa myös siitä. Että saisi mennä ja tulla miten haluaa, tietenkin lapset edellä. Saadaan riita aikaiseksi edes siitä että lähtisin ystävien kanssa viihteelle. On mennyt sitten maku siitäkin. Vaikka se piristäisi ja saisi jaksamaan paremmin arkea.. En juurikaan käy missään..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos tänä uusi mies saa vain kiksit siitä että saa säpinää perheeseenne? Erolapsi joka todistaa itselleen että hänkin on riittävä ja jopa perheitä särkyy hänen vuokseen.
Ammatissani näitä tulee vastaan. Uudella miehellä ei ole minkäänlaista käsitystä rakkaudesta tai toisen kunnioittamisesta. Hän ainoastaan haluaa vallan miehesi ylitse ja nauttii siitä.
Olet vain pelinappula.
Hän ei ole tällainen. Kokee tunnontuskia tilanteesta myöskin.
XD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elät rakkaushuuman kakkosversiota, ehkäpä yhtä voimakasta jota koit nykyisen miehesi kanssa joskus. Tuollainen hehku peittää alleen kaikki muut tunteet, myös syyllisyyden. Itsesyytökset tulevat vasta huuman aikanaan haihduttua. Riskit ovat suuret, koska ihmismieli on hauras. Tämä koskettaa sinun lisäksesi myös miestäsi ja lapsiasi. Kokeileppa heijastaa miehesi tilanne käänteisesti itseesi. Ajattele, miten olisit reagoinut silloin, kun vielä rakastit miestäsi, jä hän olisi löytänyt uuden, yhtä haluttavan rakastetun, joka olisi jättänyt sinut varjoonsa.
Meillä ei ollut tällaista huumaa mitä koen sivusuhteeni kanssa. Opin rakastamaan miestäni pikkuhiljaa vuosien aikana. Hän oli turvallinen ja luotettava ihminen verrattuna aikaisimpiin suhteisiini ja näin ajauduimme jotenkin yhteen.
Ilmankos olet tässä tilanteessa. Ettehän te alkuunkaan edes "kuulu" yhteen. Rakkaus, rakastaminen ja oikeanlainen yhteensopivuus sekä kemia niin henkisesti kuin fyysisesti loistaa poissaolollaan. Tyydyit väärässä kohtaa eikä siitä lähtökohdasta koskaan tule kovinkaan onnistuneita ja onnellisia suhteita. Lähtöhalusi kertoo kaiken olennaisen siitä kannattaako nykysuhteessa jatkaa vai ei. Mitään uusperhearkea ja tätä uutta miestä ei kannata exän silmille heti läväyttää eikä se lastenkaan kannalta ole hyvä. Heidän pitää voida tottua uuteen tilanteeseen ilman ulkopuolisia.
Voit tapailla miestä hyvän aikaa ja jos teidän juttu alkaa vaikuttaa kestävältä ja vakavalta, sitten vasta otetaan pohdintaan yhteisarki lastesi kanssa. Vasta sitten hänen olemassaolonsa otetaan isommin esiin myös exän kanssa. Turha vääntää veistä exän rinnassa ja vaikeuttaa eronne käsittelyä pläjäyttämällä heti uuden ihmisen kanssa uusperheily tulille. Tulet saamaan kaikkien välit paremmiksi jos lähtökohta ei exälle ole se että no siinä nyt on se mies jota hän pitää perheyksikkönne hajottajana ja eron syynä. Ei hänelle tule merkkaamaan se että eron pohjimmainen syy on sinun tunteiden puute ja yhteensopimattomuus, vaan hän tulee syyllistämään uutta miestä jos hän saa tietää hänestä nyt. Eroa, tutustu uuteen ensin ihan rauhassa kaksistaan ja sitten lasten kanssa "kaverina". Sitten tieto exälle mikäli seurustelu etenee vakavalle tasolle.
Suomi on täynnä keski-ikäisiä naisia jotka elävät surkeassa parsuhteessa kun ei ole kykyä, voimaa ja rahaa lähteä. Älä kuuntele näitä. Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella.
Itse kärvistelin surkeassa liitossa yli 20 vuotta jonka jälkeen mitta vaan tuli täyteen. Myös minä ansaitsen hyvää ja tasaveroisen kumppanin enkä päihdeongelmaista kannateltavaa mieslasta.
Uusi ihana koti jossa teinitkin viihtyy, oma turva ja oma rauha. Uusi ihana mies jonka kanssa tapaillaan ja seksi ihan taivaallisen ihanaa. Mies on täydellinen, ainakin näin alkuhuumassa ja kiimasa. Olen onneni kukkuloilla. En tiennyt että voin vielä kokea tällaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Astut ansaan, mies hakee sinusta "kaadon" ja jatkaa matkaansa. Jätä kuitenkin nykyinen miehesi, koska et selvästikään rakasta tai arvosta häntä, on väärin roikottaa miestä tuollaisessa tilanteessa.
Tämä. Jos mielii uutta, pitää luopua vanhasta.
Vai mitä ap luulet, haluaisiko rakas miehesi edelleen jatkaa perheidylliä kanssasi, jos tietäisi mitä olet puuhannut kesästä asti? Tämä on sinulle opetus: joko lopetat haihattelut ja heräät nyt välittömästi todellisuuteen arvostamaan miestäsi ja elämääsi, tai lopetat avioliiton.
Tiedän että jättäisi minut samantien. En vain pysty kertomaan asian oikeaa laitaa ja tästä toisesta miehestä koska koen tarvetta suojella häntä vaikka itseäni en suojelisi. Jos mentäisi
Miksihän tuo viimeinen lause tuntuu tekopyhyydellä silatulta.
Aloitushan on edelleen satua, mutta ylipäänsä se, että lapsille tekisi hyvää kasvaa rakkaudettomassa liitossa tai epäterveesti mustasukkaisen ja kontrolloivan vanhemman kanssa, ei pidä paikkaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elät rakkaushuuman kakkosversiota, ehkäpä yhtä voimakasta jota koit nykyisen miehesi kanssa joskus. Tuollainen hehku peittää alleen kaikki muut tunteet, myös syyllisyyden. Itsesyytökset tulevat vasta huuman aikanaan haihduttua. Riskit ovat suuret, koska ihmismieli on hauras. Tämä koskettaa sinun lisäksesi myös miestäsi ja lapsiasi. Kokeileppa heijastaa miehesi tilanne käänteisesti itseesi. Ajattele, miten olisit reagoinut silloin, kun vielä rakastit miestäsi, jä hän olisi löytänyt uuden, yhtä haluttavan rakastetun, joka olisi jättänyt sinut varjoonsa.
Meillä ei ollut tällaista huumaa mitä koen sivusuhteeni kanssa. Opin rakastamaan miestäni pikkuhiljaa vuosien aikana. Hän oli turvallinen ja luotettava ihminen verrattuna aikaisimpiin suhteisiini ja näin ajauduimme jotenkin yhteen.
Ilmankos ole
Näin olen ajatellut. Tätä tarkoitin sillä että "suojelen" tätä uutta miestä syytöksiltä sekä lapsiani kun en voi hänestä suoraan mitään miehelleni sanoa koska tilanteet mutkistuisivat aivan äärimmilleen. Vaikka ero kertoessa siitä tulisikin samantien sormia napsauttamalla ja nykyinenkin pääsisi vihan tunteiden kautta minusta henkisesti eroon.
Puolisoni myös tietää hyvin kuinka erilaisia ollaan. Vitsailee että ollaankohan enää yhdessä kun lapset muuttaa pois kotoa kun ei oikein yhdessä kiinnosta tehdä mitään. Tai minua kiinnostaa perheenä tehdä mutta mieheni kanssa kaksin se tuntuu jotenkin väkinäiseltä vaikka toimeen tullaankin. Koska hän edes vitsin varjolla noin sanoo niin on se jäänyt kummittelemaan että asiahan voi juuri ollakin noin..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se ole enää vain henkistä pettämistä jos olette suudelleet? Ainakin minun monogamisessa suhteessani se laskettaisiin jo ihan oikeaksi pettämiseksi, etenkin tuon salaa viestittelyn kanssa.
Ei sulla varmaan ole muuta vaihtoehtoa kuin unohtaa tuo mies ja keskittyä luomaan omaan parisuhteeseen sitä kadonnutta yhteyttä.
Myönsin aiemmin että kyllä se ihan fyysistä pettämistä on. Nostin framille isommin tämän henkisen pettämisen tason koska sitä tässä on enemmän kuin fyysistä. Pettämistä mikä pettämistä, kaikki. Tunteiden piilottamista ja kulissia. Meillä on mieheni kanssa yhteys mutta omalta osaltani kaveripohjalta. Tiedän mitä oikea rakkaus on koska tunnen sen lapsiani kohtaan mutta en miestäni kohtaan. Jäänkö suhteeseen etsimään sitä kadonnutta tunnetta? Kuinka pitkään sitä kuuluu etsiä ennenkuin vuodet on vierineet hukkaan? Jos sitoutu
Et tule täältä saamaan ikinä lupaa eroon. Suurin osa avllä neuvojista pitää eroamista tabuna ja pahimpana mahdollisena loukkauksena puolisoa kohtaan ja pahimpana mahdollisena asiana lapsille. Suurin osa on näitä, joille ei riitä joku muu tavallinen normaali syy erota, vaan pitää olla väkivaltaa tai jotain alkoholismia että lupa heltiää. Heidän mielestään erota ei saa vaikkapa nyt tunteiden puuttumisen takia eikä sellainen oikeastaan edes ole mahdollista, vaan aina on kyse pelkästään siitä että tunteet puolisoa kohtaan pitää vain löytää uudestaan ja että totaalileipääntyminen, muihin rakastuminen, pelkät kaveritunteet ja erohalut ovat vain osa normaalia arkistumista.
Heidän maailmassaan ihmiset eivät muutu eivätkä saa muuttua tai tehdä uudenlaisia päätöksiä tilanteiden muuttuessa sen mukaan minkä itselleen parhaaksi katsovat. Kukaan ei koskaan tee virhettä parinvalinnassa, aina se herättelevä rakkaus on pelkkää fuulaa eikä ihmisen tunteet voi koskaan olla oikeassa. Ymmärrä että saamasi neuvot ja kommentit ovat täällä voimakkaasti värittyneitä ja painottuneita vain yhteen suuntaan. Mitkään normaalielämän terveet ajatusmallit eivät näissä erokeskusteluissa loista. Muista myös että palstan mukaan kärsivä äiti ja isä on aina parempi lapsille kunhan vain ydinperhekulissi pysyy.
Olet mennyt suhteeseen vapaaehtoisesti joten saat siitä erotakin yhtä vapaaehtoisesti silloin kun niin päätät. Kunhan ymmärrät että muilta tai mieheltäsi lupaa kyselemällä et sitä lupaa ja siunausta tule saamaan. Etkä tosiaan varsinkaan täältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Astut ansaan, mies hakee sinusta "kaadon" ja jatkaa matkaansa. Jätä kuitenkin nykyinen miehesi, koska et selvästikään rakasta tai arvosta häntä, on väärin roikottaa miestä tuollaisessa tilanteessa.
Tämä. Jos mielii uutta, pitää luopua vanhasta.
Vai mitä ap luulet, haluaisiko rakas miehesi edelleen jatkaa perheidylliä kanssasi, jos tietäisi mitä olet puuhannut kesästä asti? Tämä on sinulle opetus: joko lopetat haihattelut ja heräät nyt välittömästi todellisuuteen arvostamaan miestäsi ja elämääsi, tai lopetat avioliiton.
Tiedän että jättäisi minut samantien. En vain pysty kertomaan asian oikeaa laitaa ja tästä toisesta miehestä koska koen tarvetta suojella häntä vaikka itseäni en suojelisi. Jos mentäisi niin pitkälle että eroaisimmekin ja alkaisin suhteeseen tämän ihastuks
Miten vanhat lapset teillä olikaan? Lapset vaistoavat hyvin tunteita. Nyt he oppivat torjuvan kiintymyssuhteen mallin, kun sinulla ja miehelläsi ei ole tunneyhteyttä (tai on vain negatiivista). On vain kulissit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienosti vähättelet tekemisiäsi. Henkisesti suutelet toisen miehen kanssa. Jos teillä on miehesi kanssa samat arvot ja periaatteet, niin sun touhut on hänelle varmasti ihan ok. Miehesi ja lapsesi ansaitsevat parempaa.
No ei se mieskään ihan täysillä käy jos vetää kolarit siitä että nainen keskustelee vastakkaisen sukupuolen kanssa. Kuulostaa mustasukkaiselta alistajalta.
Tai siltä, että mies tajuaa, että sen toisen kanssa nainen saa ja voi saada jotain, mitä ei hänen kanssaan. Tietää, että ei ole suhde kunnossa, koska sitä ei pidä muu kuin normit, tavat ja kulissi. Miehelle se ehkä riittää niin kauan kuin kulissi on kunnossa, mutta nythän oikeasti ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se ole enää vain henkistä pettämistä jos olette suudelleet? Ainakin minun monogamisessa suhteessani se laskettaisiin jo ihan oikeaksi pettämiseksi, etenkin tuon salaa viestittelyn kanssa.
Ei sulla varmaan ole muuta vaihtoehtoa kuin unohtaa tuo mies ja keskittyä luomaan omaan parisuhteeseen sitä kadonnutta yhteyttä.
Myönsin aiemmin että kyllä se ihan fyysistä pettämistä on. Nostin framille isommin tämän henkisen pettämisen tason koska sitä tässä on enemmän kuin fyysistä. Pettämistä mikä pettämistä, kaikki. Tunteiden piilottamista ja kulissia. Meillä on mieheni kanssa yhteys mutta omalta osaltani kaveripohjalta. Tiedän mitä oikea rakkaus on koska tunnen sen lapsiani kohtaan mutta en miestäni kohtaan. Jäänkö suhteeseen etsimään sitä kadonnutta tunnetta? Kuinka pitkään sitä kuuluu etsiä ennenkuin vuodet on vierineet hukkaan? Jos sitoutu
Tuossa kohtaa kannattaa kyllä jo erota, mutta valmistaudu siihen että tämä uusi ihastus ei hänkään ole se loppuelämäsi mies. Eli erota kannattaa sillä asenteella että on sitten valmis myös olemaan yksin/sinkku.
Miten miehesi näyttää rakkauttaan sinua kohtaan?
Miten kestät, kun turvallisuus, jota ennen priorisoit kovin, murenee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koskaan ei kannata erota tyhjän päälle. Lapsillekin kuormittavaa, jos tilanteet ja asumiskuviot muuttuu koko ajan.
Ensin uusi suhde vakaaksi ja sen jälkeen ero vanhasta.
Elin itse tunteettomassa suhteessa 18v. Luulin olevani kykenemätön rakastamaan. En vaan ollut vielä tavannut elämäni rakkautta. Erosin lasteni äidistä kun oli 2 viikkoa mennyt nykyisen vaimoni tapaamisesta. Elämäni paras päätös. Toki oli haasteita alkuun, mutta hitaasti edeten lapsetkin lämpeni ja tajusi että näin on kaikille parempi. Ei lapset ainakaan tervettä kuvaa saanut vanhempien yhteiselosta. Ei meillä riidelty, mutta rakkaus ja läheisyys puuttui. Varmasti kokevat tulevaisuudessa haasteita omissa suhteissaan tämän takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se ole enää vain henkistä pettämistä jos olette suudelleet? Ainakin minun monogamisessa suhteessani se laskettaisiin jo ihan oikeaksi pettämiseksi, etenkin tuon salaa viestittelyn kanssa.
Ei sulla varmaan ole muuta vaihtoehtoa kuin unohtaa tuo mies ja keskittyä luomaan omaan parisuhteeseen sitä kadonnutta yhteyttä.
Myönsin aiemmin että kyllä se ihan fyysistä pettämistä on. Nostin framille isommin tämän henkisen pettämisen tason koska sitä tässä on enemmän kuin fyysistä. Pettämistä mikä pettämistä, kaikki. Tunteiden piilottamista ja kulissia. Meillä on mieheni kanssa yhteys mutta omalta osaltani kaveripohjalta. Tiedän mitä oikea rakkaus on koska tunnen sen lapsiani kohtaan mutta en miestäni kohtaan. Jäänkö suhteeseen etsimään sitä kadonnutta tunnetta? Kuinka pitkään sitä kuuluu etsiä ennenkuin vuodet on vierineet hukkaan? Jos sitoutu
Ei sitä kauhean henkisenä voi pitää jos yritit/-tät päästä naimaan sen miehen kanssa.
Kyllä hyvin voi erota. Ei kai sitä täältä tarvi kysellä. Eteenpäin vain elämässä. Ei se maailma eroon kaadu. Jotkut kuitenkin tuntuvat olevan katkeria kun kertoo, että on onnistunut pitämään parisuhteensa ja perheensä vastoinkäymistä ja ihastumisista huolimatta kasassa. Tunteet tulevat ja menevät. Itselle vaan oli tärkeämpi tuo perhe. Nyt olen jo reilusti yli 50 ja 40 vuotiaana tuli sekoiltua, elämäni rakkauden kanssa. Olikin vain ihastumista, ei rakkautta, vaikka kuumaa olikin suorastaan polttavaa. Nyt kun aikaa mennyt kohta vuosikymmen niin ymmärtää. Miehellekin voi puhua järkeä ja jotkut jopa kuuntelee. Muista myös oma käytös. Kun aloin mielessäni rakastaa miestäni uudelleen vastakaikua alkoi kuulumaan. Toki hitaasti. Aikaa meni eroajatuksista noin reilu vuosi pari kun tunteet omaa miestä kohtaan tulivat uudestaan. Vaati töitä, kannatti. Nyt hyvä olla, meillä kaikilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se ole enää vain henkistä pettämistä jos olette suudelleet? Ainakin minun monogamisessa suhteessani se laskettaisiin jo ihan oikeaksi pettämiseksi, etenkin tuon salaa viestittelyn kanssa.
Ei sulla varmaan ole muuta vaihtoehtoa kuin unohtaa tuo mies ja keskittyä luomaan omaan parisuhteeseen sitä kadonnutta yhteyttä.
Myönsin aiemmin että kyllä se ihan fyysistä pettämistä on. Nostin framille isommin tämän henkisen pettämisen tason koska sitä tässä on enemmän kuin fyysistä. Pettämistä mikä pettämistä, kaikki. Tunteiden piilottamista ja kulissia. Meillä on mieheni kanssa yhteys mutta omalta osaltani kaveripohjalta. Tiedän mitä oikea rakkaus on koska tunnen sen lapsiani kohtaan mutta en miestäni kohtaan. Jäänkö suhteeseen etsimään sitä kadonnutta tunnetta? Kuinka pitkään sitä kuuluu etsiä ennenkuin vuodet on vierineet hukkaan? Jos sitoutu
Suhteessa ollaan, koska siinä halutaan olla ja koska siinä on hyvä olla, siinä tykkää olla ja se tuo elämään henkistä rikkautta ja rakkautta. Ei siksi että vihkikaavassa jotain luvataan ja olisi pakko vaan kärsiä vaikka haluaa pois. Ei siis todellakaan ole pakko olla lopun elämää suhteessa tai edes sekuntia kauempaa vain koska joskus sanoi tahdon. Parisuhde ei ole orjuutta, vallankäyttö-, alistamis tai omistussuhde, jossa sinun oma tahtosi ja halusi siitä mihin ja keihin ihmisiin elämäsi ja aikasi käytät lakkaa ja on jätettävä huomiotta.
Joidenkin kuva parisuhteista ja avioliitosta on tuo, mutta se ei ole terve eikä se myöskään ole rakkautta nähnytkään. Ei sun tarvitse pysyä suhteessa vain näyttääksesi muille olevasi joku niin sanottu kunnon ihminen ja voidaksesi leikkiä olevasi parempi, vahvempi ja periaatteellisempi ihminen. Eivät ne pakolla pysyjät ja muilta sitä vaativat tuota ole, vaikka he itselleen ja muille sen päänsisäisen mielikuvan ovatkin rakentaneet. He voivat elää elämäänsä sen mukaan mutta sinun ei ole mikään pakko. He, heidän mielikuvansa ja tunteensa eivät ole elämäsi ylin auktoriteetti, sinä olet. Muut voivat laittaa sinulle mitä kriteerejä vain ja odottaa sinun täyttävän ne, mutta vain yksin sinä päätät annatko niille painoarvoa tai pidätkö niitä omina kriteereinäsi. Vain koska joku keksii sanoa että olet huono ihminen ellet anna heille tonnia rahaa ei tarkoita että sinun tarvitsisi antaa heille tonnia rahaa tai että olisit huono ihminen jos et. Vain koska joku sanoo että olet huono ihminen, koska et elä kuten he haluavat, ei tee sinusta velvollista toiminaan kuten he haluavat tai tee sinusta huonoa jos et toimi heidän haluamallaan tavalla. Kun sisäistät nuo asiat saat tuntea vapautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elät rakkaushuuman kakkosversiota, ehkäpä yhtä voimakasta jota koit nykyisen miehesi kanssa joskus. Tuollainen hehku peittää alleen kaikki muut tunteet, myös syyllisyyden. Itsesyytökset tulevat vasta huuman aikanaan haihduttua. Riskit ovat suuret, koska ihmismieli on hauras. Tämä koskettaa sinun lisäksesi myös miestäsi ja lapsiasi. Kokeileppa heijastaa miehesi tilanne käänteisesti itseesi. Ajattele, miten olisit reagoinut silloin, kun vielä rakastit miestäsi, jä hän olisi löytänyt uuden, yhtä haluttavan rakastetun, joka olisi jättänyt sinut varjoonsa.
Meillä ei ollut tällaista huumaa mitä koen sivusuhteeni kanssa. Opin rakastamaan miestäni pikkuhiljaa vuosien aikana. Hän oli turvallinen ja luotettava ihminen verrattuna aikaisimpiin suhteisiini ja näin ajauduimme jotenkin
Näin olen ajatellut. Tätä tarkoitin sillä että "suojelen" tätä uutta miestä syytöksiltä sekä lapsiani kun en voi hänestä suoraan mitään miehelleni sanoa koska tilanteet mutkistuisivat aivan äärimmilleen. Vaikka ero kertoessa siitä tulisikin samantien sormia napsauttamalla ja nykyinenkin pääsisi vihan tunteiden kautta minusta henkisesti eroon.
Puolisoni myös tietää hyvin kuinka erilaisia ollaan. Vitsailee että ollaankohan enää yhdessä kun lapset muuttaa pois kotoa kun ei oikein yhdessä kiinnosta tehdä mitään. Tai minua kiinnostaa perheenä tehdä mutta mieheni kanssa kaksin se tuntuu jotenkin väkinäiseltä vaikka toimeen tullaankin. Koska hän edes vitsin varjolla noin sanoo niin on se jäänyt kummittelemaan että asiahan voi juuri ollakin noin..
Ei kukaan voi olla näin tyhmä. Pakko olla keksitty juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Astut ansaan, mies hakee sinusta "kaadon" ja jatkaa matkaansa. Jätä kuitenkin nykyinen miehesi, koska et selvästikään rakasta tai arvosta häntä, on väärin roikottaa miestä tuollaisessa tilanteessa.
Tämä. Jos mielii uutta, pitää luopua vanhasta.
Vai mitä ap luulet, haluaisiko rakas miehesi edelleen jatkaa perheidylliä kanssasi, jos tietäisi mitä olet puuhannut kesästä asti? Tämä on sinulle opetus: joko lopetat haihattelut ja heräät nyt välittömästi todellisuuteen arvostamaan miestäsi ja elämääsi, tai lopetat avioliiton.
Tiedän että jättäisi minut samantien. En vain pysty kertomaan asian oikeaa laitaa ja tästä toisesta miehestä koska koen tarvetta suojella häntä vaikka itseäni en suojelisi. Jos mentäisi niin pitkälle että e
Miten vanhat lapset teillä olikaan? Lapset vaistoavat hyvin tunteita. Nyt he oppivat torjuvan kiintymyssuhteen mallin, kun sinulla ja miehelläsi ei ole tunneyhteyttä (tai on vain negatiivista). On vain kulissit.
Tärkeä pointti ja asiaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Astut ansaan, mies hakee sinusta "kaadon" ja jatkaa matkaansa. Jätä kuitenkin nykyinen miehesi, koska et selvästikään rakasta tai arvosta häntä, on väärin roikottaa miestä tuollaisessa tilanteessa.
Tämä. Jos mielii uutta, pitää luopua vanhasta.
Vai mitä ap luulet, haluaisiko rakas miehesi edelleen jatkaa perheidylliä kanssasi, jos tietäisi mitä olet puuhannut kesästä asti? Tämä on sinulle opetus: joko lopetat haihattelut ja heräät nyt välittömästi todellisuuteen arvostamaan miestäsi ja elämääsi, tai lopetat avioliiton.
Tiedän että jättäisi minut samantien. En vain pysty kertomaan asian oikeaa laitaa ja tästä toisesta miehestä koska koen tarvetta suojella häntä vaikka itseäni en suojelisi. Jos mentäisi niin pitkälle että e
Kerron nyt suoraan millaista lapsillamme on ollut kesän jälkeen jolloin riitelymme kunnolla alkoi ottaa uusia ulottuvuuksia. He ovat 9 ja 11. Vanhempi on herkkä aistimaan ja havoinnoimaan ympäristöä ja huomaa pienetkin yksityiskohdat, on henkisesti ikäistään ehkä vanhempi. Nuorempi vielä leikkii eikä täysin ymmärrä aikuisten välisiä suhteita.
Ovat saaneet kuulla monia huutoriitojamme. Mieheni aloitteesta ne ovat lähteneet, ei ole päässyt yli tästä kesän kohtaamisesta. Eli siis tästä juttelutuokiosta. Kun hänellä on paha päivä ja yliajattelee se nousee aika-ajoin taas esille ja taas käydään asiaa huutamalla läpi. Itse en jaksaisi siitä jauhaa ja turhaudun huutamalla takaisin. Oikeassahan hän on kun tenttaa olinko/olenko ihastunut. Enhän voi hänelle sitä myöntää. Fyysistä ei riitelymme ole mutta mies käyttäytyy todella uhkaavasti tulemalla kasvojeni eteen silmät paloa täynnä ja menen silloin aivan lukkoon enkä pysty ajattelemaan/sanottamaan enää mitään.
Tässä ehkä syy miksi eroaminen myös pelottaa. Hän on minua paljon isokokoisempi ja muutama ovikin mennyt iskusta rikki. Ei hän koskaan minua löisi mutta ahdistus on kovasti läsnä. Lapset eivät ole tätä nähneet mutta vanhempi osaa laskea yks plus yks miksi ovessa on reikä tai kuulevat kovan riitelymme ja aistivat kireän ilmapiirin.
Enemmän meillä on tasaista arkea mutta välillä tilanteet kärjistyy näinkin äärimmilleen. Tämä kuulostaa kirjotettuna ihan kauhealta..
Miksihän tuo viimeinen lause tuntuu tekopyhyydellä silatulta.