Puoliso sanoi ei osaa tuntea rakkautta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ihan tavallista, että puolisoa kohtaan ei tunne mitään suurta rakkautta. Valtava määrä ihmisiä joutuu tyytymään, jotta saa edes jonkun.

Mutta osaako kuitenkin rakastaa?

Varmaan sellaista ihmistä osaa, jota kohtaan tunteet luonnostaan lähtee muodostumaan. Ei kaikki päädy parisuhteisiin sellaisten ihmisten kanssa, vaan joutuvat tyytymään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ihan tavallista, että puolisoa kohtaan ei tunne mitään suurta rakkautta. Valtava määrä ihmisiä joutuu tyytymään, jotta saa edes jonkun.

Mielestäni jotkut ovat sekoittaneet kaksi eri asiaa. On olemassa romanttinen rakastuminen ja realistinen rakkaus.

Romanttinen rakastuminen auttaa parinvalinnassa ja vakuuttaa meidät siitä, että olemme löytäneet juuri sen oikean kumppanin tässä elämässä. Romanttisen rakkauden korostaminen parisuhteen pohjana saa meidät tekemään huonoja päätöksiä. Kun vietti vie, niin järki vaikenee.

Rakkaus on vaikea laji. Siinä missä romantiikka on silkkaa auvoa, silmiintuijottelua ja suudelmia, toisen pyyteetöntä palvomista, niin rakkaus aiheuttaa pettymyksiä, raivostuttaa ja pakottaa hyväksymään vähemmän mairittelevia ominaisuuksia kumppanissa ja varsinkin itsessä. Kun kumppani on kiukkuinen, sairas tai masentunut, si

Ensimmäisen kerran näin sanan realistinen rakkaus. Onko tämä nyt sitä tahtorakkausta. 

Kyllä romantiikkaa sisältävä rakkaus on parhaimmillaan kaikkein ihaninta rakkautta, mutta tarvitaan usein hyvää tuuria elämässä lapsuudesta lähtien, jotta kumppania valitessa voi antautua romanttisen kompassin ohjaamaan suuntaan tarvitsematta katua myöhemmin. 

Koitti sanoa sinulle asian ihan nätisti. Itse olen kertonut, että minulla on tunteet käytetty loppuun. Se on mielestäni myös hienotunteinen tapa kertoa minulla olevan jo toinen nainen. Näin asia eli ero saadaan hoidetuksi ystävinä ilman mitään draamaa.

Vierailija kirjoitti:

Rakkauden määritteleminen ja miltä sen pitäisi tuntua, on mystistä. En itsekään osaa varmaksi sanoa, että miltä se rakastaminen oikein tuntuu vai tuntuuko miltään. Ehkä olen sitten tunnekylmä. Ihan normaali päihteetön, työssäkäyvä, asiansa hoitava ja puolisolle uskollinen kuitenkin olen.

Silloin kun lapset oli vauvoja, niin silloin tunsin todella alkukantaisia tunteita ja toki suojelemisen halua edelleen. Onko se sitä rakkautta?

Kysymykseen mitä rakkaus ei ole on helpompi vastata. 

Useimmat miehet joutuvat tyytymään, koska eivät saa naista jonka olisivat halunneet. Aivan normaalia, mutta luonnollisesti miehet eivät tästä ääneen puhu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ihan tavallista, että puolisoa kohtaan ei tunne mitään suurta rakkautta. Valtava määrä ihmisiä joutuu tyytymään, jotta saa edes jonkun.

Mielestäni jotkut ovat sekoittaneet kaksi eri asiaa. On olemassa romanttinen rakastuminen ja realistinen rakkaus.

Romanttinen rakastuminen auttaa parinvalinnassa ja vakuuttaa meidät siitä, että olemme löytäneet juuri sen oikean kumppanin tässä elämässä. Romanttisen rakkauden korostaminen parisuhteen pohjana saa meidät tekemään huonoja päätöksiä. Kun vietti vie, niin järki vaikenee.

Rakkaus on vaikea laji. Siinä missä romantiikka on silkkaa auvoa, silmiintuijottelua ja suudelmia, toisen pyyteetöntä palvomista, niin rakkaus aiheuttaa pettymyksiä, raivostuttaa ja pakottaa hyväksymään vähemmän mairittelevia ominaisuuksia kumppanissa ja varsinkin itsessä. K

Ensimmäisen kerran näin sanan realistinen rakkaus. Onko tämä nyt sitä tahtorakkausta. 

Realistinen rakkaus palkitsee ilolla, luottamuksella, läheisyydellä, turvallisuudella ja läsnäololla vaikka likaiset sukat lattialla tai toisen tapa jättää keittiön kaapin ovet auki, jne jotka sammuttavat tehokkaasti kaikki romanttiset tunteet.

Vierailija kirjoitti:

Useimmat miehet joutuvat tyytymään, koska eivät saa naista jonka olisivat halunneet. Aivan normaalia, mutta luonnollisesti miehet eivät tästä ääneen puhu.

Olisiko ihan kohtuutonta olla yksinään ja odottaa parempaa, jos ei edes rakasta?

Autismi? 

Ei kai nyt keltään oikeasti mene romanttiset tunteet, jos toinen jättää likaiset sukat lattialle?

Ehkä pikemmin niin, että ajattelee "Oo miten söpöä, kun tuo jätti sukat tuohon, kukaan muu ei jätä sukkia noin söpösti, tämä on ainutlaatuista", ja sitten alkaa haistella niitä hurmiossa. 

Vierailija kirjoitti:

Ei kai nyt keltään oikeasti mene romanttiset tunteet, jos toinen jättää likaiset sukat lattialle?

Ehkä pikemmin niin, että ajattelee "Oo miten söpöä, kun tuo jätti sukat tuohon, kukaan muu ei jätä sukkia noin söpösti, tämä on ainutlaatuista", ja sitten alkaa haistella niitä hurmiossa. 

Uskon, että jättää kun kasvoille läsähtää se harmaa arki, toinen ei olekaan virheetön. 

AP, älä meme näihin miesvihaviesteihin. Jokainen meistä on yksilö, joka kokee tunteet omalla tavallaan. Parisuhde voi olla hyvä ja toimiva ilman sokeaa rakkaudentunnettakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai nyt keltään oikeasti mene romanttiset tunteet, jos toinen jättää likaiset sukat lattialle?

Ehkä pikemmin niin, että ajattelee "Oo miten söpöä, kun tuo jätti sukat tuohon, kukaan muu ei jätä sukkia noin söpösti, tämä on ainutlaatuista", ja sitten alkaa haistella niitä hurmiossa. 

Uskon, että jättää kun kasvoille läsähtää se harmaa arki, toinen ei olekaan virheetön. 

Romanttiseen rakkauteen sisältyy vahvasti ajatus kumppanin pyyteettömästä ihailusta ja ihannoinnista. Näemme rakkautemme kohteen vaaleanpunaisten silmälasien läpi, täydellisenä olentona. Arjelle ja realismille ei ole tilaa. 

Kukapa meistä ei olisi kuullut yrityksistä romanttisia kynttiläillallisia tai kovilla odotuksilla ladattuja viikonloppureissuja kylpylään? Kivasta kokemuksesta huolimatta ne eivät kuitenkaan palauta roihuavaa huumaan, kun ne sukat on siellä lattialla vastassa. 

Vierailija kirjoitti:

Rakkauden määritteleminen ja miltä sen pitäisi tuntua, on mystistä. En itsekään osaa varmaksi sanoa, että miltä se rakastaminen oikein tuntuu vai tuntuuko miltään. Ehkä olen sitten tunnekylmä. Ihan normaali päihteetön, työssäkäyvä, asiansa hoitava ja puolisolle uskollinen kuitenkin olen.

Silloin kun lapset oli vauvoja, niin silloin tunsin todella alkukantaisia tunteita ja toki suojelemisen halua edelleen. Onko se sitä rakkautta?

En ole uskonnollinen mutta "Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii." kuvaa mielestäni rakkautta hyvin. Jos puolisoaan rakastaa, hänen vuokseen on valmis jopa kärsimään. Ja nimenomaan kärsimään omasta tahdostaan, ei velvollisuudesta. (Huom. Itse ainakin ymmärrän tuon lauseen kuvaavan parisuhteen osalta molemminpuolista syvää rakkautta, jossa kumpikin tuntee samoin ja toimii sen mukaisesti. Ei siis tilannetta, jossa toinen esimerkiksi pahoinpitelee. Pahoinpitely ei ole rakkautta vaan korkeintaankin omistushalua ja sellaiseen suhdeviritelmään ei pidä jäädä.)

Itse tiedän tuntevani rakkautta puolisoani kohtaan. Tunne on niin selvä, että en voisi asiaa edes epäillä ja aina läsnä näin 20 vuoden jälkeenkin. Enkä edes ole ns. tunteellinen ihminen. Puolisoni vuoksi menisin silti vaikka läpi harmaan kiven. Itse uskoisin, että ihminen kyllä itse tietää rakastaako. Jos ei tiedä, vastaus taitaa olla sitten siinä. Toki voin olla väärässä.

Jaa. En minäkään tunne rakkautta mutta hyvin tässä on pärjätty 36 vuotta. Mun mielestä romanttista rakkautta ei ole edes olemassa. On ainoastaan fyysinen vietti, koska jonkun on tehtävä niitä lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä romantiikkaa sisältävä rakkaus on parhaimmillaan kaikkein ihaninta rakkautta, mutta tarvitaan usein hyvää tuuria elämässä lapsuudesta lähtien, jotta kumppania valitessa voi antautua romanttisen kompassin ohjaamaan suuntaan tarvitsematta katua myöhemmin. 

Romanttinen rakkaus hormonimyrskyineen on myös riskaabelia, se usein sen realistisen näkemyksen kumppanista. Sitten ajan kanssa alkaakin löytää kumppanista ärsyttäviä ja piirteitä ja huonoja puolia (joista monet täällä valittavat). Totta toki, että romantiikkaa sisältävä rakkaus on parhaimmillaan kaikkein ihaninta rakkautta, niin kauan kuin sitä kestää.

Vierailija kirjoitti:

On ihan tavallista, että puolisoa kohtaan ei tunne mitään suurta rakkautta. Valtava määrä ihmisiä joutuu tyytymään, jotta saa edes jonkun.

Onko kyse rakkaudesta vain huumantunteesta? Millaista on se rakkaus sitten vanhempia ja kavereita kohtaan? Onko huumaavaa, elämänriemuista ja -kiitollista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai nyt keltään oikeasti mene romanttiset tunteet, jos toinen jättää likaiset sukat lattialle?

Ehkä pikemmin niin, että ajattelee "Oo miten söpöä, kun tuo jätti sukat tuohon, kukaan muu ei jätä sukkia noin söpösti, tämä on ainutlaatuista", ja sitten alkaa haistella niitä hurmiossa. 

Uskon, että jättää kun kasvoille läsähtää se harmaa arki, toinen ei olekaan virheetön. 

Ei toki. Ja rakastuminen haihtuu parissa vuodessa, jolloin toinen ei enää näytä täydelliseltä. Mutta ei romatiikka nyt ihan tuollaista prinsesssasatua ole normaalisti. Me kaikki elämme kuitenkin joka päivä harmaata arkea. Se voi yllättää, että toisen luonne on erilainen ja huonompi kuin rakastumisen huumassa luuli. Ei kai kukaan nyt mistään sukista eroa sentään.

Koetapas nyt, aloittaja, opetella että-sanan käyttö lauseen alussa. Tekstisi olisi kivampi lukea.

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani, mutta minun kokemukseni mukaan tuollaisten puheiden taustalla on useimmiten se, että miehellä on suhde johonkin toiseen.

mies - miestä

Vierailija kirjoitti:

Useimmat miehet joutuvat tyytymään, koska eivät saa naista jonka olisivat halunneet. Aivan normaalia, mutta luonnollisesti miehet eivät tästä ääneen puhu.

Ei kenenkään ole pakko tyytyä.