Miksi 90-luvulla tehtiin niin paljon hyviä elokuvia?

Vierailija kirjoitti:

Vuosituhannen vaihteesta lähtien pelit ovat kilpailleet taitavimmista viihteentekijöistä. Tämä lienee iso syy miksi elokuvat ja musiikki taantuivat.

Tätä olen myös epäillyt. Musiikista ja elokuvista on tullut keskinkertaisuuksien aloja.

Miesten testosteronitasojen jatkuva laskeminen ja woke/dei-kulttuuri myös luo sensuroitua ilmapiiriä, jossa täytyy toimi tietyissä ahtaissa rajoissa ja taiteen täytyy sisältää tietty etukäteen määritelty sanoma, joka ei mitenkään innostava ja mielenkiintoinen ole.

Siis täällä luetellaan esimerkkeinä hyvistä ysärileffoista perus mainstream-Hollywoodroskaa. Oikeasti?

Vierailija kirjoitti:

Siis täällä luetellaan esimerkkeinä hyvistä ysärileffoista perus mainstream-Hollywoodroskaa. Oikeasti?

Kiitä tästä eturivissä Disneytä ja Marvelia. Nykyleffat on tehty down syndroomaisille. No pun intended.

Michael Mannin elokuva Heat (1995) on ihan mestariteos

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis täällä luetellaan esimerkkeinä hyvistä ysärileffoista perus mainstream-Hollywoodroskaa. Oikeasti?

Kiitä tästä eturivissä Disneytä ja Marvelia. Nykyleffat on tehty down syndroomaisille. No pun intended.

No eihän tuollainen keskinkertainen Hollywood-viihde siitä muutu yhtään paremmaksi, että jotain huonompaakin on tehty. En tosin silleen ois suorilta allekirjoittamassa väitettä siitä, että perushollywoodviihde ois nykyään yhtään huonompaa kuin ikinä ennenkään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis täällä luetellaan esimerkkeinä hyvistä ysärileffoista perus mainstream-Hollywoodroskaa. Oikeasti?

Kiitä tästä eturivissä Disneytä ja Marvelia. Nykyleffat on tehty down syndroomaisille. No pun intended.

No eihän tuollainen keskinkertainen Hollywood-viihde siitä muutu yhtään paremmaksi, että jotain huonompaakin on tehty. En tosin silleen ois suorilta allekirjoittamassa väitettä siitä, että perushollywoodviihde ois nykyään yhtään huonompaa kuin ikinä ennenkään. 

Se iso ero on, että nyt tehdään lähes yksinomaan huonoa, koska ajatellaan mitä mahtipontisempi ja älyvapaampi idea, sen parempi. Itseä ei esim. "woke" häiritse lainkaan, jos "väärä" näyttelijä on ammattitaitoinen ja vetää roolinsa taidolla. Toki aina on ollut B-luokan leffoja. Ennen niitä sai vuokrata 6 kpl 10 markalla koko viikonlopuksi. Nyt Hollywood pyytää samasta paskasta 20 €/näytös.

"Postmodernifilosofia" vielä vaikutti. Ihmiset eivät enää unelmoi.

Vierailija kirjoitti:

Siis täällä luetellaan esimerkkeinä hyvistä ysärileffoista perus mainstream-Hollywoodroskaa. Oikeasti?

 

Mitäs hyviä leffoja ysärillä on sitten tehty? Dogma 95 on tietysti laskettava ysärin ansioiksi elokuvan saralla.

ei ollu parampaakaa tekemistä kun ei ollut wokea ym. p@skaa :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi mielenkiintoista nähdä miten 2024 tehty elokuva olisi otettu vastaan 90 luvulla. Onko vika elokuvissa vai katsojissa.

Ehdottomasti elokuvissa. On vaikea edes yrittää ymmärtää mistä nykyiset käsikirjoittajat saavat kaikki pähkähullut ideansa. Kasarilla ja ysärillä asiat pidettiin riittävän yksinekrtaisena yrittämättä tehdä elokuvasta jonkinlaista "all you can eat" buffetia. Sillä pääsee jo pitkälle jos ei kierrätä täsmälleen samaa vanhan elokuvan käsistä "läpällä", eikä vedä toimintaa täysin överiksi.

Nykyiset käsikirjoittajat = tekoäly.

Vierailija kirjoitti:

Yksi syy on järjetön kliseiden pelko, jota ysärillä ei vielä ollut. Ymmärrän, että kliseet ärsyttävät ja halutaan luoda jotain uutta, mutta kun kaikki on jo keksitty. Elämä on sillein kliseistä. Tietyt kuviot vaan toistuu. Jos niitä yritetään hirveällä vimmalla muuttaa, niin kaikesta tulee epäluonnollista sotkua. 

Lisäksi ihmisten mielikuvitus köyhtyy koko ajan. Ihmisiä ne käsikirjoittajat ja elokuvantekijätkin ovat. Kirjailijat kirjoittavat nykyään pelkkää autofiktiota, koska fiktiota ei osata enää tehdä. Mielikuvitusmaailman syntyminen vaatisi loputtomasti aikaa ja tylsyyttä, jota nykyihmisellä ei ole. 

Tämä oli helkkarin hyvä kommentti. Kiitos!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä asia on juuri näin. Sellaisia mestariteoksia kuten Vääpeli Körmy ja vetenalaiset vehkeet tai Pekko Aikamiespojan poikamiesaika ei vain pystyttäisi tekemään nykyään. Körmy olisi musta ja Pekko transmies.

Kuinka monessa kotimaisessa leffassa on ollut pääosassa joku muu kuin valkoinen heteromies? 

Tulee mieleen Bechdel-Wallacen testi: elokuva läpäisee testin, jos sen tarinassa esiintyy vähintään kaksi naishahmoa, jotka keskustelevat keskenään jostakin muustakin kuin miehistä.

Ilmeisesti aika harva elokuva on läpäissyt tuon testin.

Silloin käsikirjoitus oli se, mistä lähdettiin liikkeelle.

Hyvä juoni, tuo näyttelijä sopisi rooliin, tuo ohjaaja sopisi genreen jne.

Nyt se menee joko "tästä leffasta voisi tehdä uuden version, kun edellisestä on jo 10 vuotta", tai "kuka möisi halvimmalla käsikirjoituksen, ja kuka huono näyttelijä maksaisi eniten?"

Vierailija kirjoitti:

Osittain kyse taisi olla, että oma nuorempi mielikuvitus sai leffan vaikuttamaan paremmalta kuin se olikaan, ja sen eli voimakkaammin. Esim. Total Recall nuorena katsottuna. Uusintaversio on toki kökkö ja valju, mutta alkuperäisenkin puutteet huomaa nyt.

Toisaalta esim. The Running Man on kestänyt hämmentävän hyvin aikaa. Toki tämä vahvan subjektiivinen mielipide.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis täällä luetellaan esimerkkeinä hyvistä ysärileffoista perus mainstream-Hollywoodroskaa. Oikeasti?

Kiitä tästä eturivissä Disneytä ja Marvelia. Nykyleffat on tehty down syndroomaisille. No pun intended.

No eihän tuollainen keskinkertainen Hollywood-viihde siitä muutu yhtään paremmaksi, että jotain huonompaakin on tehty. En tosin silleen ois suorilta allekirjoittamassa väitettä siitä, että perushollywoodviihde ois nykyään yhtään huonompaa kuin ikinä ennenkään. 

Se iso ero on, että nyt tehdään lähes yksinomaan huonoa, koska ajatellaan mitä mahtipontisempi ja älyvapaampi idea, sen parempi. Itseä ei esim. "woke" häiritse lainkaan, jos "väärä" näyttelijä on ammattitaitoinen ja vetää roolinsa taidolla. Toki aina

No jaa. Just oon viime aikoina katsonut useita hyviä uudehkoja elokuvia. Oppenheimer oli hyvä, ja uudet Dyynit ihan upeita.

Ne haukutut uusimmat Star Warsitkin oli mun mielestä paljon parempia, kun Lucasin Prequel-trilogia, joka oli lähempänä ysäriä tehty. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ysärileffoissa mustat näyttelijät olivat omilla ansioillaan ja taidoillaan päässeet pääosiin. Wesley "Blade" Snipes, Denzel Washington, Cuba Gooding jr, Will Smith, Eddie Murphy. Ei heitä valittu vain koska olivat mustia vaan koska osasivat näytellä ja sopivat rooliin 👍

Eikä naisten tarvinnut olla kuin yhdestä muotista ja vain yhdellä tavalla seksikkäitä. Esim. Kelly McGillis Top Gunissa. Nykyään ei sillä ulkonäöllä romanttiseen naispäärooliin pääsisi mitenkään. Kasarilta muistan Konnankoukkuja kahdelle -sarjan. Cybill Shepard suvereenisti naistähtenä siinä, vaikka ei nykypäivän ulkonäkökriteereillä rooliin pääsisi. Nainen sai olla arkisen näköinen!

Joku mainitsi 1990-luvun tilannekomediasarjojen paremmuuden nykyisiin nähden (jos niitä edes onkaan). mietin jos siinä Suomessa nelosella tullutta Cybill-sarjaa, jossa juurikin Shepherd näytteli alter egoaan, keski-ikäistä työtöntä ex-toimintaelokuvien sankaritarta. Sarja ei varmaan monen mielestä ollut sitcomien aatelistoa, mutta itse pidin älyttömästi. Sivuhahmot olivat mahtavia, mm. Cybillin ystävätär Maryanne, joka koko ajan juoni pettänyttä ex-miestään vastaan, roolissa mahtavan sarkastinen Christine Baranski (tuli myöhemmin ehkä parhaiten tunnetuksi Mamma Mia -elokuvasta). Aina kun vanhalta vhs-nauhalta löytyy Cybillin jakso, katson sen riemulla. Sarjaa tuotti Chuck Lorre production, jonka lähes samanaikainen sarja Dharma & Greg oli myös mainio (myöhempää tuotantoa täälläkin kehuttu Two and a Half Men). Ysärin sitcomeissa osattiin kategorisoida ja karrikoida erilaiset ihmisryhmät aika mainiosti ja siten, että niitä pilkattiin tasaveroisesti ja ennen kaikkea lempeästi. Ainakin noissa mainituissa sarjoissa. Huumoria haettiin ääripäiden välisistä ristiriidoista, esim. juuri Dharma & Gregin rento hippiporukka vs. jäykkä koulutettu eliittiväki. Vaikutelma onkin, että nykyisessä populaarikulttuurissa halutaan välttää kaikkia ääripäitä - sekö sitten on paradoksaalisesti johtanut siihen, että itse yhteiskunnassa ääripäät vain kasvavat ja eriytyvät toisistaan? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nostalgia on kohtuullisina annoksina ihan okei, mutta jos kaikessa alkaa olla kyse lähinnä siitä, mitään uutta ei synny ja se käy nopeasti tylsäksi.

Tuo nyt ei vastannut kysymykseen mitenkään. 

Nostalgiassa ei lähtökohtaisesti ole mitään vikaa, se on täysin subjektiivinen kokemus. Mutta parikymppinen ei voi kokea nostalgiaa elokuvasta, joka on tehty ennen hänen syntymäänsä. Hänellä ei ole mitään nostalgiasyytä pitää ysärielokuvia parempana kuin nykyelokuvia. Syy on silloin jokin muu.

Eikös se ole ihan oma nostalgian lajinsa, että tuntee kaukokaipuuta sellaista aikakautta kohtaan, jolloin ei itse ole elänyt? Voi siitä paremman sanan puutteessa käyttää termiä "nostalgia".

Vierailija kirjoitti:

Englantilainen potilas, Nottinh Hill, Titanic... Monia klassikkoja! 

Tuntuu helkkarin hassulta, että joku kutsuu omien teinivuosieni blockbuster-leffoja jo klassikoiksi. :-D

t. vanha kääkkä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

2020-luvulla elokuvat ovat WOKE/TRANS/DEI/väestönvaihdon agendoja tukevaa roskaa.

Mun mielestä taas kaikki parhaat 90-luvun leffat liittyvät vähemmistöihin, hippeihin, murhaajiin, narkkareihin, homoihin ja taiteilijoihin, ja tietysti heihin näissä elokuvissa suhtaudutaan hyväksyvästi (woke).

Mitä elokuvia sä katsoit?

Jotain mustavalkoisia suomifilmejä ehkä?

Kyllä pitää mennä kauas että löytää elokuvia maailmasta, jossa valkoinen mies rakastaa valkeaa naista ja the end. Kerrotko esimerkkejä, jos osaat? 

Ero nykyiseen on että ei ollut listaa josta ruksataan pakollinen homo, tumma, vammainen jne (ja tämä kyllä näkyy katsoessa). Nämä "vähemmistöt" pitää näyttää ehdottoman positiivisessa valossa, varsinkin valkoist

Todennäköisesti oikean elämän "Ketuilla" on aina ollut tyttäriä, joilla on suhteita naisten kanssa. Niistä vain ei ole puhuttu, eikä varsinkaan näytetty televisiossa. Keneltä se on pois, jos televisio- ja elokuvatarjonta joiltain osin alkaa muistuttaa realistisemmin sitä yhteiskuntaa, jota se pyrkii pieneltä osaltaan kuvaamaan?