Älkää ikinä antako "joululahjaksi" kirjaston kirjoja!
Sukulainen laittoi jouluna kaikille samalla seudulla asuville sukulaisille lahjapakettiin kirjastokirjan. Ihmettelin, että miten kehtaa antaa joululahjaksi kirjaston poistokirjoja, mutta ajattelin sitten että ehkä tämä on joku ekologisuusjuttu. Olin jo lukenut kirjan, joten laitoin sen kiertoon FB:n Roskalavan kautta.
No nyt paljastuikin, että ei tuo ollut mikään poistokirja, vaan ihan tavallinen, palautettava kirjastokirja! Ihan älytöntä! Sukulainen oli löytänyt netistä idean antaa kirjastokirjoja "lahjaksi", ja tarttunut siihen yhtään miettimättä, että pitäisikö asiaa jotenkin selventää vastaanottajalle. Nyt tuli sitten kärttyisää viestiä, että miksi en ole palauttanut kirjaa, jonka laina-aika meni umpeen pari päivää sitten. Kun vastasin että kirja on jo lähtenyt kiertoon, suuttui ja alkoi vaatia, että minä korvaan kirjastokirjan kirjastolle.
Ei mitään hajua mitä tuollainen voi maksaa, mutta minun mielestäni ei voi minulta vaatia mitään tuollaista, kun itse antoi kirjan minulle lahjapaketissa. Lahja on lahja, ei laina, ja mielestäni on kohtuutonta että minun pitäisi maksaa siitä että sukulainen kitsailee joululahjojen suhteen. Olisi antanut vaikka halvan suklaarasian, jos on pakko jotain antaa (ei ole).
Älkää ikinä antako "lahjaa", joka ei ole oikea lahja!
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kait se olis tajunnut sanoa että ne pitää palauttaa...
No näin sitä ajattelisi, mutta kuulemma on itsestään selvää, että kirjastokirjat pitää palauttaa.
-ap
Kirjastosta lainannut on itse vastuussa lainaamastaan kirjasta. Ei kukaan muu.
toi on vaikea idea ja saajan tulee tietää asia selvästi. esim taidekirjat saattaa maksaa vaikka 100 euroa kipale sellaiset isot kuvalliset.
kannattaisi mielummin ostaa aito kirja lahjaksi,palauttaminen tuo vaivaa saajalle.
Vierailija kirjoitti:
toi on vaikea idea ja saajan tulee tietää asia selvästi. esim taidekirjat saattaa maksaa vaikka 100 euroa kipale sellaiset isot kuvalliset.
kannattaisi mielummin ostaa aito kirja lahjaksi,palauttaminen tuo vaivaa saajalle.
Sen voi jättää palauttamatta. Vastalahja lainaajalle.
Vierailija kirjoitti:
Antaja on sen kirjan omalla kortillaan lainannut ja joutuu sen maksamaan, jos et palauta kirjaa. En palauttaisi, ei ne niiden paljon kirjaston ostamana maksana, että saa kyllä antaja maksaa.
Kyllä ne kirjat voi paljon maksaa. Kirjastossa on myös harvinaisia kirjoja, joita ei löydy enää mistään. Ei ole hyvä homma jos joku sellaisen kadottaa.
No sittenhän voi sanoa antajalle, että nyt annoin sinulle vastalahjaksi mahdollisuuden tukea kirjastoasi. Korvaat hukkuneen kirjan ja maksat vähän vielä ylimääräistä, että he voivat ostaa uuden kappaleen. Hieno homma, eikös?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poistetussa kirjassa on leima tai muunlainen merkintä, että on poistettu.
Ei pitäisi olla vaikea erottaa. Huolimattomuudesta sakotetaan, niinhän se on.
Ei aina. Katselin kerran oman kirjastoni poistokirjahyllyä, eikä useimmissa ollut mitään merkintään ainakaan päällä. Ehkä sisäsivuilla sitten oli.
Meillä ainakin laitettiin "poistettu" -leima kirjan sisäkanteen ja nimiösivulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poistetussa kirjassa on leima tai muunlainen merkintä, että on poistettu.
Ei pitäisi olla vaikea erottaa. Huolimattomuudesta sakotetaan, niinhän se on.
Ei aina. Katselin kerran oman kirjastoni poistokirjahyllyä, eikä useimmissa ollut mitään merkintään ainakaan päällä. Ehkä sisäsivuilla sitten oli.
Meillä ainakin laitettiin "poistettu" -leima kirjan sisäkanteen ja nimiösivulle.
Mä olen nähnyt myös kirjan takakannessa poistettu- merkintöjä, lisäksi se kirjaston viivakoodi on mahdollisesti peitetty
No on kyllä noloa. Poistokirja menisikin, mutta että lainattu kirja! Kantaisi edes vastuun.
Toinen typerä lahja mitä jollekin voi antaa myös on jokin henkilön itsensä tekemä lahjoitus hyväntekeväisyyteen ja siitä osoitettu kortti. Esim. pala metsää. Olen ekologisten arvojen ystävä ja lahjoitus on hyvä asia, mutta tuollainen lahja, jos mitään ei ole edes pyytänyt, tuntuu vaan oman egon pönkittämiseltä. Sellaisen kortin saa pitää itsellään.
Olen antanut iäkkäille vanhemmilleni kirjaston kirjoja joululahjaksi jo monta vuotta. He tykkäävät kun saavat ajatuksella valittua luettavaa, joka ei kuitenkaan jää nurkkiin pyörimään.
Toki palautan kirjat heidän puolestaan jos on tarve, mutta he käyvät kyllä itsekin kirjastossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antaja on sen kirjan omalla kortillaan lainannut ja joutuu sen maksamaan, jos et palauta kirjaa. En palauttaisi, ei ne niiden paljon kirjaston ostamana maksana, että saa kyllä antaja maksaa.
Kirjaston kirjat maksaa enemmän kuin samat kaupasta ostettuna. Niihin sisältyy kirjastomaksu korvauksena kirjailijoille menetyistä tuloista. Ihmiset ei osta kirjoja vaan lainaa kirjastosta.
No ei vanhoista kirjoista voi samaa hintaa vaatia, mitä uusista. Kirjailijoiden saamilla kirjastokorvauksilla ei ole tässä asiassa mitään tekemistä.
Eikä mistään kirjaston kirjasta vaadita asiakkaalta enemmän kuin mitä kirja maksaa kaupassa. Korvaukseksihan kelpaa myös se kaupasta ostettu uusi kirja. Jos nimittäin se kadonnut kirja on vielä saatavissa.
Useimmiten ei ole. Kaikista vanhoista kirjoista ei välttämättä peritä yhtään mitään, poistoon olisi menneet muutenkin. Varsinkin vanhat jo kauan kokoelmissa olleet lastenkirjat on sellaisia, niitä on voitu korjaillakin jo moneen kertaan.
Eli kirjasta itsestään se riippuu.
Mutta tietysti pitää asia selvittää kirjaston kanssa. Ei tuo nyt niin suuri synti ole, etteikö kehtaisi sinne tiskille mennä. Jos ei sitä tee, niin sitten joutuu lainauskieltoon, jos kirjoja ei palauteta.
Vierailija kirjoitti:
No ei vanhoista kirjoista voi samaa hintaa vaatia, mitä uusista.
Vanha kirja voi olla uutta arvokaampi. Kaikki kirjat ei ole korvattavissa.
Itse ole joskus lainannut tällaisia harvinaisuuksia ja hirvitti jos jotenkin tärvelen teoksen. Ei se hinta olisi kirpaissut, vaan se ettei samanlaista kirjaa löytyisi enää kuin jostain museosta.
Sen täytyy olla vastoin lainausehtoja, ei niitä ole lupa antaa toiselle muutoin kuin omassa valvonnassa.
Kiva idea ihmiselle, joka ei ole materialisti, eikä halua tavaraa. Aloittajakin antoi kirjan eteenpäin, eli sikäli ajatus oli ihan oikea. Toteutus täysin väärä, eli toki eräpäivä pitää olla tiedossa, ja lahjan antaja hoitaa palautuksen, ettei saajalle tule vaivaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai nyt kukaan terve tuollaista tee. W t -porukka vois kyl.
No täsmälleen päin vastoin. Kyllä lukeminen on laadukas harrastus, ja tässä on annettu lahjaksi aikaa ja osaamista, kun on mietitty saajalle hyvää lukemista. Toki toteutus pielessä.
Vierailija kirjoitti:
Myös antajalle palautettavat lahjat on kivoja. Anoppi antoi nuorimmalle pojalleen ja tämän tyttöystävälle pussilakanasetit. No tulikin ero, ja nyt anoppi raivoissaan penää lakanoita ex-tyttöystävältä takaisin..
Mitä???
Vierailija kirjoitti:
Kampanja näyttää olevan edelleen voimassa:
No joo. Teit tuon sivun itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
...en kuitenkaan mitään kokoelmista poistettua Hietamiestä...
Mikä se on, tai mitä? Mikä kirja on tällainen Hietamiehen poistettu?
Hei yleissivistys? Laila Hietamies (myöh. Hirvisaari) oli Kalle Päätalon ja Arto Paasilinnan ohella aikoinaan maamme luetuimpia kirjailijoita. Kirjoista otettiin kymmenientuhansien ensipainoksia. Aika on ajanut niiden ohi, nyt ne ovat lähinnä ongelmajätettä, eivät kelpaa antikvariaatteihin eivätkä mene kirppareilla kaupaksi. Kirjastoihin on aikoinaan tilattu näitä kirjoja paljon, mutta nyt niitä näkyy poistohyllyissä, kun niitä ei juurikaan lainata. Moni osti näitä varmoina lahjoina tyyliin *uusin Hietamies pakettiin* eikä välttämättä edes tiennyt kirjan nimeä ostaessaan lahjaa. Tiedän eräässä perheessä toinen veljeksistä sai useina jouluina uusimman Päätalon kirjan lahjaksi ja toinen uusimman Paasilinnan.
Kirjaston kirjat maksaa enemmän kuin samat kaupasta ostettuna. Niihin sisältyy kirjastomaksu korvauksena kirjailijoille menetyistä tuloista. Ihmiset ei osta kirjoja vaan lainaa kirjastosta.