Tuntuu, että nykyään ensin tehdään lapset ja sitten sen jälkeen etsitään uusi ehtoopuolen kumppani

Olen miettinyt samaa. Mikä siinä on että ensimmäisessä liitossa menee kaikki päin helvettiä ja toinen kierros on parempi. Kun on esimerkiksi ruuhkavuosista selvitty niin aloitetaan vähän niin kuin puhtaalta pöydältä. Ensimmäinen liitto on vähän niin kuin harjoittelua ja itsensä etsintää.

Mekin elettiin parikymppisenä exän kanssa sitä sit kun elämää, mutta kun tultiin sinne keski-ikään, sit kun jutut eivät sitten osuneetkaan kohdilleen. 

Vierailija kirjoitti:

On se jännä, että se ensimmäinen tyyppi on aina tosi yllättäen, siis ei ikinä olisi uskonut tyyliin vääränlainen. Sitten se jälkimmäinen onkin turvallinen ja hyvä.

Juuri kuten aloituksessa todettiin, kriteerit ne on jotka muuttuu, ei ihmiset noin paljoa muutu mitä täällä moni väittää.

Oletko sinä ollut samanlainen 18-, 28-, 38- ja 48-vuotiaana? Onko sinulla vielä samat haaveet ja mielenkiinnon kohteet mitä oli teininä? Ja oliko sinulla 18-vuotiaana ihan yhtä hyvä ihmistuntemus mitä nyt viisikymppisenä? Hieman epäilen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se ei ole aina oma valinta. Mikäs teet jos se toinen lasten vanhempi vaan haluaa eron ja lähtee. Pitäisikös istua yksin kotona loppuelämä?

Ja joillakin on niin kiire edetä siinä elämässä, että tulee valittua se väärä kumppani. Kun ollaan siellä ehtoo puolella malttaa jo vähän katsoakin kenen kanssa sen suhteen aloittaa. 

Niin no. Me kaikki emme ole superkauniita, joilla olisi ollut vientiä valittavaksi asti.

Menin yhteen poikaystävän kanssa, jonka käytös nyt jälkikäteen miettien oli välttelevää. Kertoi vain aina, ettei ole mikään "rakkausrunoja lepertelevä", että ota tai jätä.

Ero tuli sitten vuosikymmen myöhemmin, kun löysi elämänsä todellisen rakkauden. 

Minä olin ajatuksiltani valmis saamaan lapsen noin 27 vuoden iässä ja nyt yli nelikymppisenä olen suht samalla "kypsyysasteella". Eli kriteerit kumppanin suhteen eivät ole muuttuneet. Se on eri asia jos on niin tyhmä, että tunnekuohuissaan haluaa ruveta lisääntymään jo parikymppisenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se ei ole aina oma valinta. Mikäs teet jos se toinen lasten vanhempi vaan haluaa eron ja lähtee. Pitäisikös istua yksin kotona loppuelämä?

Mun mies lähti meidän perheestä neljänkympin kriisissään, hän halusi eron ja uuden naisen. Yhdessä oltiin 18 vuotta ja naimisissa siitä 15 vuotta. Eli reilu parikymppisistä reilu nelikymppisiksi.

Mä ainakin olen miehen lähdön jälkeen istunut yksin, tai no, lasten kanssa. Miehet ei kiinnosta.

Aika tyypillinen kuvio, että nainen saa tarpeekseen miehistä, eikä halua uutta suhdetta enää koskaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se ei ole aina oma valinta. Mikäs teet jos se toinen lasten vanhempi vaan haluaa eron ja lähtee. Pitäisikös istua yksin kotona loppuelämä?

Mun mies lähti meidän perheestä neljänkympin kriisissään, hän halusi eron ja uuden naisen. Yhdessä oltiin 18 vuotta ja naimisissa siitä 15 vuotta. Eli reilu parikymppisistä reilu nelikymppisiksi.

Mä ainakin olen miehen lähdön jälkeen istunut yksin, tai no, lasten kanssa. Miehet ei kiinnosta.

Mun isä ravasi vieraissa koko lapsuuteni, eikä äitini ottanut hänestä eroa. Ei äitiä miehet kiinnostaneet. Isänkin tekemiset oli hänelle yhden tekeviä. Kunhan kulissit pysy pystyssä. 

Isäs oli alfa 🥰

Epävakaat ihmiset jotka eivät ole hoitaneet pääkoppaa kuntoon eroilevat heppoisesti ja kannustavat muita samaan koska eivät kestä sosiaalista häpeäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se jännä, että se ensimmäinen tyyppi on aina tosi yllättäen, siis ei ikinä olisi uskonut tyyliin vääränlainen. Sitten se jälkimmäinen onkin turvallinen ja hyvä.

Juuri kuten aloituksessa todettiin, kriteerit ne on jotka muuttuu, ei ihmiset noin paljoa muutu mitä täällä moni väittää.

Oletko sinä ollut samanlainen 18-, 28-, 38- ja 48-vuotiaana? Onko sinulla vielä samat haaveet ja mielenkiinnon kohteet mitä oli teininä? Ja oliko sinulla 18-vuotiaana ihan yhtä hyvä ihmistuntemus mitä nyt viisikymppisenä? Hieman epäilen.

Vakailla ihmisillä perusluonne ja elämänarvot eivät juurikaan muutu elämän varrella. Koska lapsuudesta kumpuava henkinen vahvuus on kunnossa.

Ei tarvitse paeta itseään alati vaihtuviin parisuhteisiin kuplivan tunteen ja hetkellisen dopamiinihuuman perässä.

Vierailija kirjoitti:

Näin se menee myös omassa elämässä. Ei ollut ex-vaimosta enää yli nelikymppisenä mihinkään rankempiin harrastuksiin ja matkailuun. Kovin pahansisuiseksi ja kuivakkaaksi oli käynyt. Nyt on nainen jonka kanssa on mukava yhdessä harrastaa ja kummallakin myös melko kuormittavat työt niin ei tule narinaa vaikka päivät välillä venähtääkin puolin jos toisin.

 

M50

Täällä ihan samanlainen tapaus. Edellisestä oli tullut sohvaperuna, minä halusin aktiivisempaa elämää joten erottiin. Minulla on nuorempi aktiivinen avovaimo nyt ja eksä istuu siellä sohvallaan koiran kanssa edelleen. No, kummallakin on parempi näin.

Konsumerismi on ottanut ihmisistä niskaotteen. Kaikki nähdään sitä vasten, mitä minä hyödyn asiasta. Lastentekoaikaista kumppania arvioidaan sen suhteen, miten hän täyttää toiveet ja odotukset juuri sillä hetkellä. Goal on perheen perustaminen ja se toinen siinä vierellä on instrumentti goalin saavuttamiseen. Ihmissuhteella on funktio, se toteuttaa jonkin tehtävän elämässä. Kun elämä muuttuu, muuttuu funktio, ja pitää etsiä toinen instrumentti goalin saavuttamiseksi.

Kaveruussuhteissa tapahtuu jotain samanlaista; ensin ovat lapsuusiän tuttavuudet, sitten nuoruusiän baarikaverit, sitten opiskelukaverit, sitten äitiysajan kaverit, pariskunnan yhteiset tutut jne. Easy come easy go. Carpe diem. Yolo.

Vierailija kirjoitti:

Lapset tehdään jännänarkin kanssa joka tilapäisesti posessa. Sitten etsitään lompakko joka kaiken maksaa. Juu ei.

Mä olen nyt tuon lompakon kanssa. Mutta tienaan kyllä reilusti enemmän kuin hän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin se menee myös omassa elämässä. Ei ollut ex-vaimosta enää yli nelikymppisenä mihinkään rankempiin harrastuksiin ja matkailuun. Kovin pahansisuiseksi ja kuivakkaaksi oli käynyt. Nyt on nainen jonka kanssa on mukava yhdessä harrastaa ja kummallakin myös melko kuormittavat työt niin ei tule narinaa vaikka päivät välillä venähtääkin puolin jos toisin.

 

M50

Täällä ihan samanlainen tapaus. Edellisestä oli tullut sohvaperuna, minä halusin aktiivisempaa elämää joten erottiin. Minulla on nuorempi aktiivinen avovaimo nyt ja eksä istuu siellä sohvallaan koiran kanssa edelleen. No, kummallakin on parempi näin.

Tämä se yleisin syy lienee. Kun lapset on lentäneet maailmalle, niin katsotaan voiko tuon toisen kanssa elää haluamaansa loppuelämää. Jos ei voi niin parempi vaihtaa. Toimii molemmin päin.

Vierailija kirjoitti:

On parempi tehdä lapset ensin ja vasta sitten etsiä kumppani, koska tällöin se tuleva kumppani ei katoa yhtäkkiä maidon hakureissulle.

 

Mikä estää tätä "lompakkoa" kyllästymästä pelkään lompakon ja isäpuolen rooliin ja katoamaan sinne maidonhaku reissulle?

Vierailija kirjoitti:

Tuskinpa sitä kukaan on suunnitellut etukäteen tekevänsä niin. Luulen, että siinä käy usein niin, että petytään siihen kumppanin vanhemmuuteen ja halutaan lasten aikuistumisen jälkeen jatkaa sellaisen kanssa, jota kohtaan ei ole katkeruutta ja tunnetta, että jätettiin yksin vanhemmuuden kanssa. 

Eräs tuttuni sanoi, että oli miettinyt eroa miehestään jo ensimmäisen lapsen jälkeen, mutta päätti lopulta tehdä vielä kaksi lisää, koska halusi useampia lapsia ja oli kätevämpää tehdä ne yhden ja saman miehen kanssa. Aika suunnitelmalliselta tämä kuulosti.

Ihan hyvä, että äidiksi haluavat valitsevat lapselle isän, jolta lapset saavat hyvät geenit. Suuri syy sille ettei lapsia synny, on miesten huono taso. On typerää tehdä lapset esimerkiksi alkoholistin kanssa, tai jonkun jolla on perinnöllisiä sairauksia. Puolen niistä geeneistä tulee lapselle siltä isältä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuskinpa sitä kukaan on suunnitellut etukäteen tekevänsä niin. Luulen, että siinä käy usein niin, että petytään siihen kumppanin vanhemmuuteen ja halutaan lasten aikuistumisen jälkeen jatkaa sellaisen kanssa, jota kohtaan ei ole katkeruutta ja tunnetta, että jätettiin yksin vanhemmuuden kanssa. 

Eräs tuttuni sanoi, että oli miettinyt eroa miehestään jo ensimmäisen lapsen jälkeen, mutta päätti lopulta tehdä vielä kaksi lisää, koska halusi useampia lapsia ja oli kätevämpää tehdä ne yhden ja saman miehen kanssa. Aika suunnitelmalliselta tämä kuulosti.

Psykopaattiselta kuulostaa.

Lähipiirissä olen huomannut sen, että miehet lähtevät siinä reilu 40-vuotiaina toisen naisen matkaan ja ex-vaimot viettävät mahdollisesti koko loppuelämän yksin.

Lapset ihan lähivuosina aikuisia. Kieltämättä mielessä alkanut käydä ajatus avioerosta, mitä en nuorempana olisi ikinä uskonut. Tavallaan miksi erota, mutta myös miksi ihmeessä pysyä väkisin yhdessä? Ehkä elämällä on jotain tarjottavaa vielä jonkun toisen kanssa?

AP:n kaltaisia vain riepoo ihmisten erot, se, että nykyään saa erota ihan vapaasti. Pelkääkö, että puoliso on vaihtamassa parempaan, eikä lasten varjolla voi pakottaa tyytymään.