Lue keskustelun säännöt.
Oikea syy masennukseeni oli pikkulapsiaika
23.01.2025 |
Hei,
Olen 37-vuotias äiti ja tajusin tänään kristallin kirkkaasti miksi olen ollut viimeiset 9 vuotta niin allapäin. Nyt kun lapseni ovat kasvaneet 9- ja 7-vuotiaiksi, olen alkanut saada omaa elämääni takaisin. Olen ymmärtänyt, että yksinkertaisesti inhoan pieniä lapsia. Sitä taistelun ja väännön määrää jokaikisestä asiasta. Sotkua ja huutoa. Se että en saa tehdä haluamani asioita vaan lapset pilaavat musiikin kuuntelun, kävelylenkin yms.
Nyt lapset tykkäävät jo mennä harrastuksiin ja kavereilleen. Nukkuvat yönsä. En oikeasti keksi ainuttakaan hyvää asiaa pikkulapsiajassa. Tavallaan olen siitä myös surullinen ja olo on syyllinenkin. Pitkään olen pohtinut olenko vain todella huono äiti vai mikä minua vaivaa kun jatkuvasti olen väsynyt, ärtynyt, haluton.
Nyt en odota enää masentuneena työpäivän päättymistä että kotona jatkuisi jatkuva läsnäolo ja äidinhuutelu. Jos meille olisi kolmas lapsi jostain mielenhöiriöstä tehty niin varmaan olisi loppunut parisuhde ja mielenterveys.
Tunnistaako kukaan vastaavia ajatuksia? Olen siis nyt onnellinen lapsistani kun olemme selvinneet pikkulapsiajan. En pidä pienistä lapsista enkä pelkää sitä kertoa!! Se on ihan ok!
Kommentit (355)
Ihanan rehellistä. Koko nykyinen puhe äitiydestä on täysin yhteiskunnallinen konstruktio - propagandaa, jota viljellään uskontoon ja puolueeseen katsomatta tavoitteena alistaa naiset synnytyskoneiksi miesten valta- ja sotaleikkeihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmaan aika monen vaiettu mielipide ja kokemus pikkulapsiajasta
Just näin
Vierailija kirjoitti:
Ihanan rehellistä. Koko nykyinen puhe äitiydestä on täysin yhteiskunnallinen konstruktio - propagandaa, jota viljellään uskontoon ja puolueeseen katsomatta tavoitteena alistaa naiset synnytyskoneiksi miesten valta- ja sotaleikkeihin.
Joo ei näistä avoimesti puhuta.
Minäkin olin pikkulapsena masentunut.
Vierailija kirjoitti:
Minä tykkään pienistä lapsista yleisesti, mutta en elää heidän kanssaan 24/7. Minä vain olen sellainen isompien lasten äiti, johtuu varmaan siitä että olen aina ollut todella itsenäinen ja yksin viihtyvä. Parisuhteessakaan en voi sietää jatkuvaa iholla oloa ja roikkumista.
Kuulostaa ihan omalta tekstiltäni! Olen 100% samaa mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olin pikkulapsena masentunut.
Ehe ehe
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä mitä jotkut kaipaavat pikkulapsiajassa? Onko se niin kivaa kun ei koskaan saa levätä esim. viikonloppuisin vaan aamusta iltaan täytyy passata, palvella ja valvoa touhuja. Sen sijaan että saisi vaikka makoilla koko päivän!
Jep samaa pohdin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän mistä puhut. Pikkulapsiaikana koti tuntui vankilalta. Mikään ei ollut helppoa, ihan perusasioihin joutui laittamaan paljon energiaa. Ja ei meilläkään mitään tukiverkkoa ollut. Nyt lapset on isoja ja maailmaan on alkanut tulla värit takaisin.
Joo tästä olen samaa mieltä.
Se on ihan ymmärrettävää. Aika kuluu nopeasti.
Itse olen lapsi- ja vauvaihminen, olen ammatiltanikin varhaiskasvattaja. Koen lasten kanssa olon luonnolliseksi, ja olen ns hyysääjä. Uskon että elämäni olisi rikkaampaa jos se lapsi olisi vaikka siinä on myös työtä paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on nyt elämäsi parhaat ajat edessä, pahin takana. Ja lapset tehtyinä ja kasvamassa. Hyvää tulevaisuutta.
Ihanasti vastattu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen töissä saattohoidossa. En ikinä voisi tuottaa sellaista tuskaa toiselle ja kaikki vain että saisin itse leikkiä elävällä nukella. Liian itsekästä. Lisätkää omalta osaltanne suvaitsevaisuutta leikkinukkeja kohtaan, paljon tuskaa saadaan vähennettyä jo sillä että emät tyytyvät huoltamaan muovisia nukkeja hoivahimoissaan.
Olet hullu
Vierailija kirjoitti:
Minusta pikkulapsiaika oli parasta. Olin se pullantuoksuinen äiti. Voi kunpa saisin ne ajat takaisin kun lapset olivat pieniä ja lutuisia.
Miten tämä liittyy ap:n kokemukseen? Jossa kysyttiin muiden vastaavia tuntemuksia???
Vierailija kirjoitti:
Jatkuva unenpuute. En vaan pärjännyt sen kanssa. 1 tai 2 huonosti nukuttua yötä, niin mulla alkaa jo toimintakyky kärsiä.
Yli neljä vuotta huonoja öitä. Henki meinasi lähteä ja mitään ei jaksanut tehdä.
Nyt pienin lapsista on 7v. Ihana tapaus. Mutta vauvat on onneksi jo tässä elämässä tehty.
Joo, huonot yöunet kyllä tekee pahaa!
Varmaan aika monen vaiettu mielipide ja kokemus pikkulapsiajasta