Lue keskustelun säännöt.
Oikea syy masennukseeni oli pikkulapsiaika
23.01.2025 |
Hei,
Olen 37-vuotias äiti ja tajusin tänään kristallin kirkkaasti miksi olen ollut viimeiset 9 vuotta niin allapäin. Nyt kun lapseni ovat kasvaneet 9- ja 7-vuotiaiksi, olen alkanut saada omaa elämääni takaisin. Olen ymmärtänyt, että yksinkertaisesti inhoan pieniä lapsia. Sitä taistelun ja väännön määrää jokaikisestä asiasta. Sotkua ja huutoa. Se että en saa tehdä haluamani asioita vaan lapset pilaavat musiikin kuuntelun, kävelylenkin yms.
Nyt lapset tykkäävät jo mennä harrastuksiin ja kavereilleen. Nukkuvat yönsä. En oikeasti keksi ainuttakaan hyvää asiaa pikkulapsiajassa. Tavallaan olen siitä myös surullinen ja olo on syyllinenkin. Pitkään olen pohtinut olenko vain todella huono äiti vai mikä minua vaivaa kun jatkuvasti olen väsynyt, ärtynyt, haluton.
Nyt en odota enää masentuneena työpäivän päättymistä että kotona jatkuisi jatkuva läsnäolo ja äidinhuutelu. Jos meille olisi kolmas lapsi jostain mielenhöiriöstä tehty niin varmaan olisi loppunut parisuhde ja mielenterveys.
Tunnistaako kukaan vastaavia ajatuksia? Olen siis nyt onnellinen lapsistani kun olemme selvinneet pikkulapsiajan. En pidä pienistä lapsista enkä pelkää sitä kertoa!! Se on ihan ok!
Kommentit (355)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta pikkulapsiaika oli parasta. Olin se pullantuoksuinen äiti. Voi kunpa saisin ne ajat takaisin kun lapset olivat pieniä ja lutuisia.
Ollaan me ihmiset vaan ihan eri puista veistettyjä.
Lapsetkin ovat yksilöitä. Jotkut vauvat ovat rauhallisia, syövät hyvin, ovat terveitä, ei koliikkia, ei allergioita, nukkuvat pitkät päiväunet jne.
Toiset vauvat taas ovat herkempiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta pikkulapsiaika oli parasta. Olin se pullantuoksuinen äiti. Voi kunpa saisin ne ajat takaisin kun lapset olivat pieniä ja lutuisia.
Voi hellantuuteli. Rakastat siis vääntää ihan perusasioista, tykkäät uhmakiukuista ja vaikka mistä muusta "kivasta" pikkulapsiajassa.
En tiedä onko vieläkin masennusta, vaikea sanoa. Onhan tämän ikäisten kanssa vieläkin hommaa. Harrastukset, koulu vaativat jatkuvaa reagointia ja asioiden hoitamista. Oma aikaa toki jo vähän enemmän. En kadu lapsiani, mutta haikeana mietin olisiko pikkulapsiaika voinut olla erilaista. Muistan kun joku toivotti minulle "nauti nyt kun lapset on pieniä" niin aidosti mietin mielessäni että v*ttuileeko kommentin sanoja! t. ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsessa se raskasta kun persoona voi olla mitä vaan ja sitä on vanhemman pakko sietää.
Niinpä. Miksi kukaan ei sano rehellisesti, että kaatui lapsen hankkimista. Esimerkiksi aborttikeskusteluissa monesti kuulee kuinka abortintekoa voi katua, mutta lapsen saamista ei koskaan. No, minä kadun.
Varmaan ne ketkä katuu lapsiaan sanookin sen rahellisesti, kuten sinäkin sanot. Mutta noin yleensä niin ihmiset varmaan harvoin katuu lapsiaan, ainakin , jos lapset on normaaleja ja terveitä.
Ymmrrän, että joku hetkellisesti katuu kun on ylen väsynyt ja valvonut viikkotolkulla, mutta kyllähän ihminen hetkellisesti katuu monia asioita, jotka sitten jossain vaiheessa ovatkin taas ihan ok. Ihminen voi katua jonkun kanssa sänkyymenoa, ihminen voi katua liian kalliin auton ostoa, ihminen voi katua, että tuli mentyä juuri siihen työpaikkaa, ihminen voi katua, että lähti lomalle juuri silloin ja koko loman satoi vettä, ihminen voi katua sitä, että lähti kiipeilemään vuorelle, eikä sitten jaksakaan huipulle. Ihminen voi katua parisuhdettaan tai sitä, että ei tenyt lapsia jne. Ihminen voi katua ihan kaikkea.
Itsellä on useampikin lapsi ja olihan se raskasta, kun oli 3 lasta ja vanhin vasta kolme vuotias. Mutta en kyllä koskaan katunut. Lapset nyt jo aikuisia, mutta koskaan ei ole tarvinnut katua, että tein lapset. Niistä on ollut pelkkää iloa ja onnea.
Nyt on ihanaa, kun voi matkustella ja viettää juhlia porukalla. Pari lastenlastakin on jo siunaantunut. Ihan parasta.
Mutta joo, olen kuullut ennenkin, että jotakin on rassannut se vauvavuosi eniten ja sen jälkeen helpottanut. Itse kyllä tykkäsin niistä pikkuvauva-ajoista. Vauvat on niin suloisia.
Ja niinhän sitä sanotaan, että pienet lapset ja pienet murheet, isot lapset ja isot murheet. Ainahan sitä jonkinlainen pelko on lasten puolesta. Pelkää, että ne sairastuu, tai, että niille tapahtuu jotakin pahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta pikkulapsiaika oli parasta. Olin se pullantuoksuinen äiti. Voi kunpa saisin ne ajat takaisin kun lapset olivat pieniä ja lutuisia.
Voi hellantuuteli. Rakastat siis vääntää ihan perusasioista, tykkäät uhmakiukuista ja vaikka mistä muusta "kivasta" pikkulapsiajassa.
Ei kaikki pienet ole uhmakiukkuisia. Vaikka sinä olet aikuinen, niin oletko varma, ettei sinullakin ole tuota uhmakiukkua?? Vaikutat vähän siltä:D
Uhmasta pitää tulla ilkkumaan, kun toinen sanoo pitäneensä pikkulapsiajasta. Ja vaikka sinä et tykkää pikkulapsista(mistä veto, ettei sinulla edes ole lapsia? Oma lapsi on ihan eri kuin joku naapurin "kakara" jota inhoat, ihan vaan sen takia, että se on lapsi)niin aika moni tykkää pikkulapsista ja vauvoista.
eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko vieläkin masennusta, vaikea sanoa. Onhan tämän ikäisten kanssa vieläkin hommaa. Harrastukset, koulu vaativat jatkuvaa reagointia ja asioiden hoitamista. Oma aikaa toki jo vähän enemmän. En kadu lapsiani, mutta haikeana mietin olisiko pikkulapsiaika voinut olla erilaista. Muistan kun joku toivotti minulle "nauti nyt kun lapset on pieniä" niin aidosti mietin mielessäni että v*ttuileeko kommentin sanoja! t. ap
Vaikuttaa oudolta, että edes ajattelet noin, että se sanoja v*ttuili. Yleensä ihmiset kaiholla muistelee aikoja, kun lapset oli pieniä ja suloisia. Monesti vasta jälkeen päin tajuaa, miten ihanaa elämä silloi oikeasti oli, kun lapset oli pieniä.
Mutta ehkä tämä ei päde sinuun. Mutta voit olla varman, ettei tuo sanoja piruillut, vaan tarkoitti sitä mitä sanoi.
Suurin osa ihmisistä oikeasti tykkää ja rakastaa pieniä lapsiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oman ajan puute kyllä vie voimavaroja, vaikka sinällään pienten lasten kanssa ihan mukavaakin on. Onneksi oli hyvä tukiverkosto lasten ollessa pieniä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä tykkään pienistä lapsista yleisesti, mutta en elää heidän kanssaan 24/7. Minä vain olen sellainen isompien lasten äiti, johtuu varmaan siitä että olen aina ollut todella itsenäinen ja yksin viihtyvä. Parisuhteessakaan en voi sietää jatkuvaa iholla oloa ja roikkumista.
Sama
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän mistä puhut. Pikkulapsiaikana koti tuntui vankilalta. Mikään ei ollut helppoa, ihan perusasioihin joutui laittamaan paljon energiaa. Ja ei meilläkään mitään tukiverkkoa ollut. Nyt lapset on isoja ja maailmaan on alkanut tulla värit takaisin.
Kyllä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oman ajan puute kyllä vie voimavaroja, vaikka sinällään pienten lasten kanssa ihan mukavaakin on. Onneksi oli hyvä tukiverkosto lasten ollessa pieniä.
Joo, kunpa kaikki tukiverkoston omaavat ymmärtäisivät miten erityisessä asemassa saavat olla. Ihan erilaista kuin sellaisilla joilla ei ole oikeasti ketään. Ei ketään auttajaa edes hädän hetkellä.
Vierailija kirjoitti:
Eikö ehtinyt räplätä puhelinta 24/7 ?
Aina ku lapset nukku räpläs pillua ja kyttäs pornoo. Siinä meni kotitöiden (ruoanlaitto, pyykit) aika. Ja taas syytti lapsii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko vieläkin masennusta, vaikea sanoa. Onhan tämän ikäisten kanssa vieläkin hommaa. Harrastukset, koulu vaativat jatkuvaa reagointia ja asioiden hoitamista. Oma aikaa toki jo vähän enemmän. En kadu lapsiani, mutta haikeana mietin olisiko pikkulapsiaika voinut olla erilaista. Muistan kun joku toivotti minulle "nauti nyt kun lapset on pieniä" niin aidosti mietin mielessäni että v*ttuileeko kommentin sanoja! t. ap
Vaikuttaa oudolta, että edes ajattelet noin, että se sanoja v*ttuili. Yleensä ihmiset kaiholla muistelee aikoja, kun lapset oli pieniä ja suloisia. Monesti vasta jälkeen päin tajuaa, miten ihanaa elämä silloi oikeasti oli, kun lapset oli pieniä.
Mutta ehkä tämä ei päde sinuun. Mutta voit olla varman, ettei tuo sanoja piruillut, vaan tarkoitti sitä mitä sanoi.
Suurin osa ihmisistä oikeasti tykkää ja rakastaa pieni
Se aika voi olla raskasta siksikin, että sitä pientä avutonta vauvaa rakastaa niin paljon. Kun näkee, ettei hän voi tulla toimeen yksin vaan on täysin riippuvainen muista ja heidän hyvästä tahdostaan.
Pikkulapsiaika oli mielestäni ihanaa ja hauskaa. Harmi, ettei kaikilla aina mene niin. Oli kiva katsoa heidän kasvamistaan ja oppimistaan. Ihan pienenä oli joskus valvomista, mutta hirmu nopeasti se aika kului. Sitten kun he alkoivat kiinnostua asioiden tekemisestä, tehtiin mahdollisimman paljon kaikkea yhdessä, kuten ruokaa, pihahommia, siivousta ym. kukin kykyjensä mukaan. Kävelylenkeillä tutkittiin kasvit ja kivet sun muut. Hitaamman puoleisesti tosin. Musiikkia kuunneltiin jos jonkinlaista kaikilla on nykyään omanlaisensa musiikkimaku. Kaikilla oli hupaisia juttuja jo lapsena, huumorintajuisia ja aktiivisia aikuisia heistä tulikin. Oli kinaa ja riitoja, mutta kun pitää rajat ja toimii järjestelmällisesti ja mahdollisimman tasapuolisesti, se tuottaa tulosta. Lapsia kasvatetaan elämällä heidän kanssaan samaa elämää.
Mieluummin kasvatan suloisia lapsia, kuin kiukuttelevia ja rajattomia kakaroita, kuten moni palstaäiti tuntuu tekevän.
Kaikesta tehdään niin vaikeaa, lasten kasvatuksestakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa vähän erikoiselta. Oletko varma, että taustalla ei ole esimerkiksi vaativuutta tai liian vähiä voimia? Mun mielestä pikkulapsiaika on ollut rankkuudestaan huolimatta aivan ihanaa. Pienet ovat niin äärettömän vilpittömiä ja avoimia. Mikään ei ole parempaa kuin vaikka 3v. joka tulee halaamaan ja sanoo täydestä sydämestään "äiti mä rakastan sua". Tuskin ihan samaa suloisuutta on luvassa isompana :/
Huonot tukiverkot. Apua saatiin ja saadaan miehen kanssa harvoin. Esikoisella lisäksi nepsyilyä. T. Ap
Nepsyily on perinnöllistä. Oletko itse ääniherkkä tai muuten nk. "erityinen"?
Uppp