Jääkö lapsi jostain pois, jos ei käydä ulkomailla?
Me matkustetaan paljon kotimaassa, mutta ei koskaan ulkomailla. Kun esikoisemme 3 v. Sitten syntyi, aloin pohtimaan jääkö hän jostain paitsi, jos emme matkusta ulkomaille? Itsekään en ole ikinä käynyt elämäni aikana Ruotsia ja Viroa kauempana, ja niissäkin vain kerran. Saan kotimaassa matkailusta paljon enemmän irti, eikä ulkomaat juurikaan kiinnosta, varsinkaan nyt tässä globaalisti kriittisessä tilanteessa. Tykkään itse silti mm. Kielistä ja katson netistä tosi paljon ulkomaista sisältöä, tutkin eri maiden historiaa, ympäristöä, kaupunkeja, kulttuureja, ihmisiä, trendejä yms. Eli en tietämättömäksi ole jäänyt silti, vaikka en käytännössä ole Suomesta poistunut.
Kommentit (250)
Outo ajatus, että ulkomaille matkustaminen tekisi suvaitsevaiseksi. Ei nyt ihan hirveästi näy suvaitsevaisuus kasvaneen, kun lukee tätä keskustelua.
"Minusta he jäävät paljosta paitsi. Olen itse matkustellut vauvasta saakka ja enimmäkseen reppureissuja perheen kanssa. Ei all inclusive tai altaan reunalla. "
Saa vaikutelman, että pidät all inc -lomia tai altaalla rentoutumista alempiarvoisena matkusteluna. Eli et ole reppureissuilla kuitenkaan saanut suvaitsevaista asennetta erilaisuutta kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei 3 vuotias muista mitään, missä on reissattu.
Näin. Tämän ikäisille Korkeasaaressakin hauskinta on puun oksalla keikkuva orava. Pienet asiat on hauskinta pienille. Rantoja löytyy Suomestakin. Ulkomaille veisin kouluikäisenä, enkä silloinkaan usein.
No veit sanat suustani melkein. Eivät lapset kaipaa mitään ihmeellisiä kokemuksia. Kaikki on yhtä ihmeellistä kokemusta. Kannattaa myös kokea ja lukea kirjoista ja oppia tarinoista sitä selviytymistä ja seikkailemista. Kyllä kaikki aikuiset osaavat matkustaa ulkomailla, ilman että siihen on lapsena tottunut.
Vierailija kirjoitti:
No 3-vuotiaan takia ei kyllä ole mitään syytä lähteä ulkomaille, jos te itse ette halua. Hän ei kaipaa sellaista vielä pitkään, pitkään aikaan.
Mutta eihän se lapsi ikuisesti ole 3-vuotias. Jääkö lapsi ulkopuoliseksi, jos ei vielä 13-vuotiaanakaan ole käynyt ulkomailla?
No jaa ehkä isompana olisi hyvä nähdä hiukan maailmaa. Mutta tuskin ne ennen teini-ikää osaa arvostaa mitään sivistäviä nähtävyyksiä.
Jaahas, palstalaiset opettamassa, että pidennetyn viikonlopun voi käyttää reppureissaamiseen ulkomaille. Tukholmaan vai Tallinnaan?
Älkää nyt selittäkö, että reppureissaatte parin päivän aikana lasten kanssa Lontooseen ja takaisin.
Meillä on 4v ja 6v lapset ja ovat ihan pähkinöinä lähikohteistakin oli ne sitten luontopolkuja, kylpylöitä tai junareissu toiseen kaupunkiin. Kaikilla on huomattavasti rennompaa ilman lentokenttien härdelliä. Lomafiilis tulee, kun ollaan paljon yhdessä, syödään hyvin ja vaihdetaan kotiympäristö johonkin muuhun. Ulkomaille mennään vasta, kun molemmat on kouluiässä ja silloin voivat jo saada jotain irti siitä toisen maan kulttuurista.
Vierailija kirjoitti:
No ei, eikä pikkulapsi kaipaa mitään ulkomaanmatkailua mitenkään. Ihan voi mennä vaikka naapurikaupunginosaan retkelle, tai metsään, rannalle, grillaamaan jonnekin, pulkkamäkeen jne. ja ne ovat lapselle suuria elämyksiä. Aikuiset ovat usein pettyneitä, kun vievät lapset vaikka Korkeasaareen ja lapset keskittyvät siellä katselemaan vaikka muurahaisia ja varpusia. :-D
En tietenkään tiedä, minkä ikäisistä lapsista puhut, ja noin teoriassa olen tiettyyn pisteeseen saakka ihan samaa mieltä, että lapsille riittävät melko pienet elämykset.
Mutta jos lapset katselevat Korkeasaaressakin vain muurahaisia ja varpusia, he eivät ilmeisesti ole arjessaan viettäneet kovinkaan paljoa aikaa luonnossa vanhempiensa kanssa, mikä tietenkin on vähän surullista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No 3-vuotiaan takia ei kyllä ole mitään syytä lähteä ulkomaille, jos te itse ette halua. Hän ei kaipaa sellaista vielä pitkään, pitkään aikaan.
Mutta eihän se lapsi ikuisesti ole 3-vuotias. Jääkö lapsi ulkopuoliseksi, jos ei vielä 13-vuotiaanakaan ole käynyt ulkomailla?
Ulkopuoliseksi mistä? Jos kaverit lähtee yhdessä keskenään ulkomaille eikä lapsi ole mukana, niin joo. Mutta muuten ei. Harvemmin 13-vuotiaat niin kuitenkaan tekee, vanhempana sitten.
Vierailija kirjoitti:
Jaahas, palstalaiset opettamassa, että pidennetyn viikonlopun voi käyttää reppureissaamiseen ulkomaille. Tukholmaan vai Tallinnaan?
Älkää nyt selittäkö, että reppureissaatte parin päivän aikana lasten kanssa Lontooseen ja takaisin.
No en selittämään. Mä olen se, joka reppureissaa lasten kanssa - tai yksi heistä - ja kyllä me aina vähintään viideksi päiväksi mennään ulkomaille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei, eikä pikkulapsi kaipaa mitään ulkomaanmatkailua mitenkään. Ihan voi mennä vaikka naapurikaupunginosaan retkelle, tai metsään, rannalle, grillaamaan jonnekin, pulkkamäkeen jne. ja ne ovat lapselle suuria elämyksiä. Aikuiset ovat usein pettyneitä, kun vievät lapset vaikka Korkeasaareen ja lapset keskittyvät siellä katselemaan vaikka muurahaisia ja varpusia. :-D
En tietenkään tiedä, minkä ikäisistä lapsista puhut, ja noin teoriassa olen tiettyyn pisteeseen saakka ihan samaa mieltä, että lapsille riittävät melko pienet elämykset.
Mutta jos lapset katselevat Korkeasaaressakin vain muurahaisia ja varpusia, he eivät ilmeisesti ole arjessaan viettäneet kovinkaan paljoa aikaa luonnossa vanhempiensa kanssa, mikä tietenkin on vähän surullista.
Selvästikään sulla ei ole pieniä lapsia, kun noin hassuja kirjoitat.
Lapset voivat aikuistuttuaan omilla rahoilaan matkustella maailmalla. Möskään minun perheeni ei käynyt missään muualla kuin Pohjanmaalla kerran vuodessa, kun olin lapsi. Olen sittemmin omaehtoisesti kierrellyt ja asunut maailmalla. Jos ei ole varaa matkustella, tuskin mitään korvaamatonta lapsille tapahtuu. Kannattaa satsata rakkauteen, turvallisuuteen ja läsnäoloon lapsille, se on tärkeintä kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta he jäävät paljosta paitsi. Olen itse matkustellut vauvasta saakka ja enimmäkseen reppureissuja perheen kanssa. Ei all inclusive tai altaan reunalla. Opin paljon ja vieläkin muistelen kaikkea näkemääni. Lähinnä mietin, että jos on varaa matkailla kotimaassa, niin silloin on taatusti varaa myös ulkomailla. En nimittäin itse pysty pienituloisena reissaamaan kotimaassa päiväretkiä lukuunottamatta. Sen sijaan pidennetty viikonloppu jossain Euroopassa kustantaa murto-osan siitä mitä Suomessa samassa ajassa.
Kyllä neljän hengen perhe viettää Suomessa vkloppumatkan halvemmalla kuin jos lähtisi jonnekinpäin Eurooppaa.
Ehkä tässä on paljon eroja millä porukalla liikkuu ja mitä tekee. Minä matkustan yleensä yksin ja Suomessa maksan joka tapauksessa saman hinnan majoituksesta, kuin kaksi tai enemmän. Olin juuri Moldovassa ja hotelli keskustassa oli saman hintainen 4 yötä kuin yksi yö perähikiällä. Ruoat ja lennot murto-osa. Asun kaupungissa, en autoile ja itseasiassa auto se vasta kallista onkin Suomessa. Tämä ei poista sitä, että pidän myös lomailusta kotimaassa, se ei vaan ole helppo toteuttaa kun kämäinen huone yöksi maksaa jo 1/3 loman budjetista. Matkustamme myös perheen kanssa ja silti koen ulkomaat helpommaksi. Tai saan parempaa vastinetta rahoille kokemuksien lisäksi.
Noh, me ei olla lapsien kanssa käyty lainkaan Suomen rajojen ulkopuolella. Lapset alakouluikäisiä. Sisämaan risteilyillä, kylpylöissä, Korkeasaaressa, Linnanmäellä, Näsinneulalla, Luostolla, Rukalla jne., ja se on riittänyt toistaiseksi. Meillä on lemmikkejä eikä kauheasti tukiverkkoa tai lemmikeille vahtijaa, joten lähinnä päiväreissuja tehty. Sitten kun lemmikeistä aika jättää, niin ehkä sitten aletaan tutkia maailmaa pidemmälle, kun lapsetkin vanhempia.
Reppureissaaminen vasta kalliiksi tulee. Juna- ja laivaliput, hytit, majoitukset, odottelut, kulunut aika, myöhästymiset jatkoyhteyksistä, perutut junavuorot.
Juna- ja bussimatkailu pitkiä matkoja ei Euroopassa ole sujuvaa aikuisten kesken lasten kanssa puhumattakaan.
Vierailija kirjoitti:
"Minusta he jäävät paljosta paitsi. Olen itse matkustellut vauvasta saakka ja enimmäkseen reppureissuja perheen kanssa. Ei all inclusive tai altaan reunalla. "
Saa vaikutelman, että pidät all inc -lomia tai altaalla rentoutumista alempiarvoisena matkusteluna. Eli et ole reppureissuilla kuitenkaan saanut suvaitsevaista asennetta erilaisuutta kohtaan.
Olen aivan eri, ja minusta hän vastasi varsin neutraalisti, eli se alempiarvoisuus on ihan korviesi välissä. Kaiken kaikkiaanhan reppureissaus eli omatoimiloma on aina halvempi kuin matkatoimiston järjestämä loma samaan kohteeseen.
Riippuu lapsesta. Itse olin pienestä pitäen kiinnostunut ulkomaista, yritin opetella jo nuorena englantia jne. Joidenkin muiden lasten ulkomaanmatkat (matkustaminen oli silloin nykyistä harvinaisempaa) oli minulle suuren suuri kateuden kohde. Olisin niin, niin paljon halunnut ulkomaille. No, pääsin käymään Ruotsissa ja Norjassa mutta mieli olisi tehnyt kauemmas.
Sisarukseni oli täysin toisenlainen. Ei kiinnostanut matkustelu silloin, eikä nykyisin.
Onneksi vanhempani suostuivat/ pystyivät kustantamaan pidemmän ulkomaanmatkan kun pääsin lähtemään yksin. Sille tielle jäinkin siinä mielessä että elämäni on ollut hyvin kansainvälinen ulkomailla asumisine ja työskentelyineen. Olisi silti ollut kiva muisto matkustaa jonnekin kauemmas ulkomaille yhdessä perheenä. Nyt se on valitettavasti myöhäistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta he jäävät paljosta paitsi. Olen itse matkustellut vauvasta saakka ja enimmäkseen reppureissuja perheen kanssa. Ei all inclusive tai altaan reunalla. Opin paljon ja vieläkin muistelen kaikkea näkemääni. Lähinnä mietin, että jos on varaa matkailla kotimaassa, niin silloin on taatusti varaa myös ulkomailla. En nimittäin itse pysty pienituloisena reissaamaan kotimaassa päiväretkiä lukuunottamatta. Sen sijaan pidennetty viikonloppu jossain Euroopassa kustantaa murto-osan siitä mitä Suomessa samassa ajassa.
Kyllä neljän hengen perhe viettää Suomessa vkloppumatkan halvemmalla kuin jos lähtisi jonnekinpäin Eurooppaa.
Ehkä tässä on paljon eroja millä porukalla liikkuu ja mitä tekee. Minä matkustan yleensä yksin ja Suomessa maksan joka tapauksessa saman hinnan majoituksesta, kuin kaksi tai enemmä
Keskustelun aiheena sattuu kuitenkin olemaan lasten kanssa matkustelu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Minusta he jäävät paljosta paitsi. Olen itse matkustellut vauvasta saakka ja enimmäkseen reppureissuja perheen kanssa. Ei all inclusive tai altaan reunalla. "
Saa vaikutelman, että pidät all inc -lomia tai altaalla rentoutumista alempiarvoisena matkusteluna. Eli et ole reppureissuilla kuitenkaan saanut suvaitsevaista asennetta erilaisuutta kohtaan.
Olen aivan eri, ja minusta hän vastasi varsin neutraalisti, eli se alempiarvoisuus on ihan korviesi välissä. Kaiken kaikkiaanhan reppureissaus eli omatoimiloma on aina halvempi kuin matkatoimiston järjestämä loma samaan kohteeseen.
Tuotako reppureissaaminen nykyään tarkoittaa? No ei tarkoita. Se, että ostaa lentoliput ja varaa hotellin Berliiniin ja mentää sinne lasten kanssa ja takaisin ei ole reppureissaamista nähnytkään.
Niin, no ehkä näin tuon reppureissaamisen typerästi vähän muunalisena, kuin kaupunkien turistikohteissa käymisenä, vaikka nyt, kun kirjoitit, tajuan, että tottakai noihinkin voi reppureissata.