Jääkö lapsi jostain pois, jos ei käydä ulkomailla?
Me matkustetaan paljon kotimaassa, mutta ei koskaan ulkomailla. Kun esikoisemme 3 v. Sitten syntyi, aloin pohtimaan jääkö hän jostain paitsi, jos emme matkusta ulkomaille? Itsekään en ole ikinä käynyt elämäni aikana Ruotsia ja Viroa kauempana, ja niissäkin vain kerran. Saan kotimaassa matkailusta paljon enemmän irti, eikä ulkomaat juurikaan kiinnosta, varsinkaan nyt tässä globaalisti kriittisessä tilanteessa. Tykkään itse silti mm. Kielistä ja katson netistä tosi paljon ulkomaista sisältöä, tutkin eri maiden historiaa, ympäristöä, kaupunkeja, kulttuureja, ihmisiä, trendejä yms. Eli en tietämättömäksi ole jäänyt silti, vaikka en käytännössä ole Suomesta poistunut.
Kommentit (250)
Ei jää.Itse syntynyt 70-luvun alussa ( asunut pienenä Ruotsissa joten jokunen matka Tanskaan tehty silloin) ja pääsääntöisesti kukaan luokkakavereista ei matkustanut.Isoja juttuja oli Ruotsin risteily mitä ei tänä päivänä uskoisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin jää paitsi, niistä ulkomaanmatkoista. Oma lapsi on 10 ja on käynyt vuosittain 2-3:lla ulkomaan matkalla.
Millä ajalla käytte, missä käytte? Me ei saada koskaan lomia yhtäaikaa, toisaalta palkatkaan ei riittäisi matkustelemaan noin usein, kotimaan matkailussa on se hyvä puoli että siihen riittää vaikka viikonloppu. Ja kyllä Suomessakin on paljon nähtävää ja koettavaa. En ulkomaille halua pelkäksi viikonlopuksi lähteä pl. Viro ja Ruotsi. Mutta ei meillä vanhemmilla tosiaan lomat mene koskaan niin, että voisi olla edes viikon yhdessä lomalla. Harmittaa kuitenkin, että jos tästä tulee lapselle joku leima otsaan, että jos ei käydä ulkomailla, mutta onko sekään oikein, että sitten väkipakolla lähtee.
Ap
Ei kannata lähteä ajatuksella, että yksi maa yhdellä reissulla. Minusta lapsille lyhyet matkat voivat olla jopa parempia ja moniin paikkoihin on halpoja lentoja. Lontoo, Rooma, Barcelona, Venetsia, Wien, Bordeaux, Lissabon, Istanbul ovat kivoja matkakohteita vaikka siellä olisi ihan 4 päivää. Olen sitä mieltä, että kyllä se on jo kouluikäisille lapsille mukavaa nähdä muutakin kun Suomea. Paikkoja, joista puhutaan koulukirjoissa ja luetaan historiassa. Monesti se saattaa motivoida jopa kielten opiskelussa. Suomi on kallis matkailumaa. Samalla hinnalla pääsee myös ulkomaille, jos hyödyntää low cost lentoyhtiöitä tai tarjouksia ja valitsee halvemman hotellin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin jää paitsi, niistä ulkomaanmatkoista. Oma lapsi on 10 ja on käynyt vuosittain 2-3:lla ulkomaan matkalla.
Millä ajalla käytte, missä käytte? Me ei saada koskaan lomia yhtäaikaa, toisaalta palkatkaan ei riittäisi matkustelemaan noin usein, kotimaan matkailussa on se hyvä puoli että siihen riittää vaikka viikonloppu. Ja kyllä Suomessakin on paljon nähtävää ja koettavaa. En ulkomaille halua pelkäksi viikonlopuksi lähteä pl. Viro ja Ruotsi. Mutta ei meillä vanhemmilla tosiaan lomat mene koskaan niin, että voisi olla edes viikon yhdessä lomalla. Harmittaa kuitenkin, että jos tästä tulee lapselle joku leima otsaan, että jos ei käydä ulkomailla, mutta onko sekään oikein, että sitten väkipakolla lähtee.
Ap
Ei kannata lähteä ajatuksella, että yksi maa yhdellä reissulla. Minust
Ei pääse. Kalliimmaksi tulee ostaa monelle lentoliput ja majoitukset kuin majoitukset ilman lentolippuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin jää paitsi, niistä ulkomaanmatkoista. Oma lapsi on 10 ja on käynyt vuosittain 2-3:lla ulkomaan matkalla.
Millä ajalla käytte, missä käytte? Me ei saada koskaan lomia yhtäaikaa, toisaalta palkatkaan ei riittäisi matkustelemaan noin usein, kotimaan matkailussa on se hyvä puoli että siihen riittää vaikka viikonloppu. Ja kyllä Suomessakin on paljon nähtävää ja koettavaa. En ulkomaille halua pelkäksi viikonlopuksi lähteä pl. Viro ja Ruotsi. Mutta ei meillä vanhemmilla tosiaan lomat mene koskaan niin, että voisi olla edes viikon yhdessä lomalla. Harmittaa kuitenkin, että jos tästä tulee lapselle joku leima otsaan, että jos ei käydä ulkomailla, mutta onko sekään oikein, että sitten väkipakolla lähtee.
Ap
Ei kannata lähteä ajatuksella, että yksi maa yhdellä reissulla. Minust
Eli ajattelitko tosiaan, että pidennetty viikonloppu Lontoossa tai Wienissä olisi halvempi kuin kotimaassa? Milläköhän logiikalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Minusta he jäävät paljosta paitsi. Olen itse matkustellut vauvasta saakka ja enimmäkseen reppureissuja perheen kanssa. Ei all inclusive tai altaan reunalla. "
Saa vaikutelman, että pidät all inc -lomia tai altaalla rentoutumista alempiarvoisena matkusteluna. Eli et ole reppureissuilla kuitenkaan saanut suvaitsevaista asennetta erilaisuutta kohtaan.
Olen aivan eri, ja minusta hän vastasi varsin neutraalisti, eli se alempiarvoisuus on ihan korviesi välissä. Kaiken kaikkiaanhan reppureissaus eli omatoimiloma on aina halvempi kuin matkatoimiston järjestämä loma samaan kohteeseen.
Tuotako reppureissaaminen nykyään tarkoittaa? No ei tarkoita. Se, että ostaa lentoliput ja varaa hotellin Berliiniin ja mentää sinne lasten kanssa ja takaisin ei o
No, el se kyllä minustakaan ole sitä. Reppureissaaminen on sitä, että vaihtaa hotellia useaan kertaa. matkan aikana ilman suurempia alkuperäisiä suunnitelmia. Joskus jopa nukutaan jossain puiston penkillä.
Sitten on olemassa itse järjestetty tai omatoimimatka, jossa itse varataan lennot ja hotelli ja mennään omin voimin sinne hotelliin. Mutta se hotelli on aina se sama. Sitten on omatoiminen kiertomatka, jossa on tarkkaan etukäteen varatut hotellit ja lento ehkä jopa eri kentältä. Mutta kaikki etukäteen selvillä. Sitten on pakettimatka, jossa matkatoimisto tekee kaiken ja varaa kaiken paitsi ruuat. Sitten on all inclusive, joka sisältää myös ruuat. Nämä voivat olla kiertomatkoja. Ei reppureissamista.
Kaikissa näissä matkoissa voi yöpyä sekä 5 tähden hotelleissa kuten jopa yhden tähden hotelleissa.
Vierailija kirjoitti:
Samat ihmiset, jotka "opettavat" lapsille että saastuttava matkailu on suvaitsevaisuuden edellytys, eivät laita lapsiaan monik ulttuuriseen kouluun. Tai tutustu heidän kanssaan niihin kymmeniin eri kansallisuuksiin ja niistä tuleviin asukkaisiin missä tahansa lähiössä.
Kuinka moni on vieraillut lasten kanssa lähimmässä moskeijassa? Kuinka moni edes tietää, missä se sijaitsee?
Uskonnot on aivopesua ja vain pieni ikävä osa ns epäkulttuuria. Emme vieraile moskejoissa tai kirkoissa lasten kanssa kotiseudulla ylipäänsä. Istanbulissa käytiin moskeijassa ja mm Uspenskin katedraali ja Tuomiokirkko on tuttuja. Puolet suvustani on syntyjään muslimeita ja suurin osa järkiintynyt ateisteiksi. Mikä oletus on, että ulkomaalaiset asuu lähiöissä ja pitäisi erikseen käydä tutustumassa? Ihan vain koulutetusta kaupungin keskustassa asuvasta ulkkari perheestä olevana kyselen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin jää paitsi, niistä ulkomaanmatkoista. Oma lapsi on 10 ja on käynyt vuosittain 2-3:lla ulkomaan matkalla.
Millä ajalla käytte, missä käytte? Me ei saada koskaan lomia yhtäaikaa, toisaalta palkatkaan ei riittäisi matkustelemaan noin usein, kotimaan matkailussa on se hyvä puoli että siihen riittää vaikka viikonloppu. Ja kyllä Suomessakin on paljon nähtävää ja koettavaa. En ulkomaille halua pelkäksi viikonlopuksi lähteä pl. Viro ja Ruotsi. Mutta ei meillä vanhemmilla tosiaan lomat mene koskaan niin, että voisi olla edes viikon yhdessä lomalla. Harmittaa kuitenkin, että jos tästä tulee lapselle joku leima otsaan, että jos ei käydä ulkomailla, mutta onko sekään oikein, että sitten väkipakolla lähtee.
Ap
Ei kannata lähteä aj
Ehkä ilmaisin itseni huonosti. Halvinta on varata lennot erikseen ja hotelli jostain booking tai hotels. comista tai hotellin omilta sivuilta. Varsinkin marraskuu ja lokakuu ovat halpoja kuukausia varata matkoja. Joskus myös ystävänpäivänä saa kaksi lippua yhden hinnalla. Mutta halvimmat ovat tietysti nuo low cost yhtiöt, joista saa jopa 15€ per suunta lippuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin jää paitsi, niistä ulkomaanmatkoista. Oma lapsi on 10 ja on käynyt vuosittain 2-3:lla ulkomaan matkalla.
Millä ajalla käytte, missä käytte? Me ei saada koskaan lomia yhtäaikaa, toisaalta palkatkaan ei riittäisi matkustelemaan noin usein, kotimaan matkailussa on se hyvä puoli että siihen riittää vaikka viikonloppu. Ja kyllä Suomessakin on paljon nähtävää ja koettavaa. En ulkomaille halua pelkäksi viikonlopuksi lähteä pl. Viro ja Ruotsi. Mutta ei meillä vanhemmilla tosiaan lomat mene koskaan niin, että voisi olla edes viikon yhdessä lomalla. Harmittaa kuitenkin, että jos tästä tulee lapselle joku leima otsaan, että jos ei käydä ulkomailla, mutta onko sekään oikein, että sitten väkipakolla lähtee.
<
En ole ikinä saanut muutamalla kympillä perheelle lentolippuja noihin kohteisiin. Kun matkaan lähtee vanhemmat ja lapset kohtuullisilla lentoajoilla, pelkkiin lentoihin menee satoja euroja.
Majoituksen taso vaikkapa Lontoossa on hintaan nähden heikompi kuin Suomessa. Suomessa on helpompaa majoittua halvalla. Lisäksi Lontoo on kallis kaupunki. Ulkona syömiset ja muu maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin jää paitsi, niistä ulkomaanmatkoista. Oma lapsi on 10 ja on käynyt vuosittain 2-3:lla ulkomaan matkalla.
Millä ajalla käytte, missä käytte? Me ei saada koskaan lomia yhtäaikaa, toisaalta palkatkaan ei riittäisi matkustelemaan noin usein, kotimaan matkailussa on se hyvä puoli että siihen riittää vaikka viikonloppu. Ja kyllä Suomessakin on paljon nähtävää ja koettavaa. En ulkomaille halua pelkäksi viikonlopuksi lähteä pl. Viro ja Ruotsi. Mutta ei meillä vanhemmilla tosiaan lomat mene koskaan niin, että voisi olla edes viikon yhdessä lomalla. Harmittaa kuitenkin, että jos tästä tulee lapselle joku leima otsaan, että jos ei käydä ulkomailla, mutta onko sekään oikein, että sitten väkipakolla lähtee.
Ap
Ei kannata lähteä aj
No oletko katsonut noita Suomen hotellien hintoja? Mene katsomaan vaikka mitä hotellit maksaa Istanbulissa tai Mestressä, joka on 10 minuuttia Venetsiasta. Helmikuussa 3 yötä yhteensä 4 henkilöltä on 235€.
Mitä ne teidän kotimaan 3 yön matkat maksavat oikein ruokineen ja hotelleineen kaikkineen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin jää paitsi, niistä ulkomaanmatkoista. Oma lapsi on 10 ja on käynyt vuosittain 2-3:lla ulkomaan matkalla.
Ai siksi, että saa kehuskella koulussa?
Jotkut idiootti-opettajat tekevät kesäloman jälkeen luokassa kysymyskieroksen jossa jokainen oppilas saa kertoa missä ovat kesälomalla käyneet.
Jotkut lapset kertovat käyneensä esim. Floridassa ja jotkut Disneylandissa jne.
Pikku-emma kertoo että hän kävi Suomenlinnassa.
Olisin ylpeä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin jää paitsi, niistä ulkomaanmatkoista. Oma lapsi on 10 ja on käynyt vuosittain 2-3:lla ulkomaan matkalla.
Millä ajalla käytte, missä käytte? Me ei saada koskaan lomia yhtäaikaa, toisaalta palkatkaan ei riittäisi matkustelemaan noin usein, kotimaan matkailussa on se hyvä puoli että siihen riittää vaikka viikonloppu. Ja kyllä Suomessakin on paljon nähtävää ja koettavaa. En ulkomaille halua pelkäksi viikonlopuksi lähteä pl. Viro ja Ruotsi. Mutta ei meillä vanhemmilla tosiaan lomat mene koskaan niin, että voisi olla edes viikon yhdessä lomalla. Harmittaa kuitenkin, että jos tästä tulee lapselle joku leima otsaan, että jos ei käydä ulkomailla, mutta onko sekään
Lontoo onkin kallis paikka. Vaikka lentoja voikin saada halvalla. Ei ne nyt tietenkään ilmaisia ole kenellekään, mutta jos ihan oikeasti metsästää halpaa matkaa, niin kyllä sellaisia löytyy, mutta silloin ei voi vaatia vaikka mitä. Se maksaa lähteä Lontooseen pääsiäisenä hyvillä lentoajoilla ja asua hienossa hotellissa ja syödä hyvin. Mutta, jos seuraa tarjouksia, on valmis valitsemaan halvempia maita ja off season aikoja, niin kyllä 4 ihmistä ihan kevyesti matkustaa alle 1000€ 4 tai jopa 5 yöksi.
Itse olisin jäänyt. Olen matkustanut lapsena ja nuorena kohtalaisen paljon eri maissa ja useammalla mantereella. On se antanut varmuutta, kielitaitoa, käsitystä maista ja kulttuureista. Monessakaan tilanteessa ei jää neuvottomaksi. Olen halunnut näyttää maailmaa myös omille lapsille. Minkään taaperoiden kanssa en tykännyt reissata. Arki kotona oli paljon rentouttavampaa. Kouluikäisistä saakka ovat reissanneet useamman reissun vuodessa, lähinnä kaupunkilomia ympäri maailmaa. Ovat nykyisin fiksuja ja kielitaitoisia nuoria. Molempia voi toki olla ilman matkojakin.
Vierailija kirjoitti:
Et sä pysty opettamaan Suomessa ja noissa mainitsemissasi lähimaissa lapsellesi suvaitsevaisuutta. On hyvä nähdä eri uskontoja, köyhyyttä, erilaisia toimintatapoja ja käsityksiä siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Ei sellaista opi televisiosta. Pitää mennä välillä epämukavuusalueellekin, jotta oppii. Eli kyllä, lapsesi jäävät jostain paitsi ihan jo siksi, että heidän äitinsä ei itse tajua mistä on jäänyt tietämättömäksi.
Kyllä terve vanhempi osaa lapselleen opettaa suvaitsevaisuutta vaikka kotona!
Ihmettelen miksi Suomessa paheksutaan sitä, jos ei ole käynyt ulkomailla, että jää kulttuureista ja nähtävyyksistä paitsi. Maailmanlaajuisesti todella pieni määrä koko populaatiosta matkustaa eikä ne sen törpömpiä tai suvaitsemattomia ole.
Ei ole tarkoitus provosoida. Lapsen kaveripiirissä se menee niin, että toiset matkustaa ja loput mökkeilee. Jostain syystä mökkeilijät ei koskaan matkusta, vaikkei se matkustusta poissulje. Me matkustavat myös mökkeillään.
Oma lapseni tykkää matkustaa, kunhan ei liian isoon paikkaan mennä. Mökkeilyä inhoaa. Ajattelen, että kiva kun on mahdollisuus tarjota hänelle nämä molemmat kokemukset. Aikuisenakin voi matkustaa, mutta lapsena saa matkustaa huolettomana. Lapsikin sitä paitsi nauttii pienestä luksuksesta. Toki lapsilla on aikuisia parempi taito nauttia pienistä asioista, mutta eihän nämä toisiaan poissulje.
Minä ainakin äitinä olen lomamatkalla paljon hauskempaa seuraa kuin kotona lomaillessa, missä pitää arkea pyörittää toisella kädellä.
Riippuu. Vieraisiin kulttuureihin voi tutustua monella tavalla, esim. taiteen tai videopelien kautta, ihan yhtä lailla kuin fyysisesti paikan päälle menemälläkin. Itse en ole pitänyt matkustelusta, sillä joudun itse aina ns. eksoottiseksi silmätikuksi, joka ei ole erityisen mieluinen rooli. Miehet, jotka saavat olla enemmän rauhassa, usein tuntuvat kuitenkin tykkäävän
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin jää paitsi, niistä ulkomaanmatkoista. Oma lapsi on 10 ja on käynyt vuosittain 2-3:lla ulkomaan matkalla.
Ai siksi, että saa kehuskella koulussa?
Olen eri, mutta ei meidän lapsi koskaan kertonut koulussa matkoista. Sovimme tästä etukäteen. On hyvä oppia, että asioita voi pitää vaan omana tietonaan. Ei matkusteltu kehumisen vuoksi, vaan haluttiin näyttää maailmaa. Myös kurjuutta ja köyhyyttä turistialueiden ulkopuolella. Itse en lapsena päässyt kuin Tukholmaan, mutta muistan vieläkin sen reisun, laivamatkan ja erilaisuuden Suomeen verrattuna. Kaikki eivät pidä matkailusta, mutta sehän on ihan ok.
Lapsen kaverit kyllä soittelee, että tuletko ulos. No, pakko siihen on rehellisesti vastata, että matkoilla ollaan. Ja kun kavereita on paljon, niin aika moni saa tällä tavalla tietää. Ei ole aiheuttanut kateutta.
-eri
Matkoista voi jäädä ihania muistoja, mutta yhtä hyvin niitä ihania muistoja voi jäädä monista muistakin asioista.
Mielestäni matkustamaan ehtii myös vasta teininä tai nuorena aikuisena.
Pääseehän sinne ulkomaille myöhemminkin. Omat lapseni ja lapsenlapseni eivät muista "ulkomaista" mitään. Yli 10-vuotias rupeaa jo ymmärtämään ja muistamaan. Minä olin 20-vuotias, kun ensimmäistä kertaa menin laivalla Tukholmaan ja myöhemmin samana kesänä Saksaan, harrasteryhmien kanssa. Hyvin olen ehtinyt.