Onko normaalia, että iäkkäät vanhempani eivät ole lainkaan kiinnostuneita minusta?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on sairasta porukkaa, nytkö teitä on jo hyväksikäytetty, enpä yhtään enää ihmettele mielenterveyseläkkeellä olevien määrää.

Menkää töihin lopettakaa tuo ulina.

Sanan hyväksikäyttö nosti esille kyllä ihan eri ihmiset kuin nämä kaksi, jotka sanoivat miettivänsä, mitähän heille on tehty pieninä. On paljon muitakin asioita maailmassa kuin hyväksikäyttö. 

Menisin ihan mielelläni töihin. Tämä sairausloma on tullut maksamaan jo omina tulonmenetyksinä 57 600 euroa brutto. Puhumattakaan siitä, mitä se maksaa yhteiskunnalle. 

Kuuntelin kotitöitä tehdessäni tuon linkatun Juha Klaavu videon. Siellä sanottiin, että puuttuminen neuvolassa ja päiväkodissa ongelmiin, säästää panostuksen kymmen tai satakertaisesti (taloudellisesti yhteiskunnalle). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on sairasta porukkaa, nytkö teitä on jo hyväksikäytetty, enpä yhtään enää ihmettele mielenterveyseläkkeellä olevien määrää.

Menkää töihin lopettakaa tuo ulina.

Sanan hyväksikäyttö nosti esille kyllä ihan eri ihmiset kuin nämä kaksi, jotka sanoivat miettivänsä, mitähän heille on tehty pieninä. On paljon muitakin asioita maailmassa kuin hyväksikäyttö. 

Kun yksi hullu keksii nii toiset hullut seuraa perässä.

Vierailija kirjoitti:

Onko narsismia jos ei jaksa kuunnella vanhan ihmisen höpinöitä vaan normaalia käytöstä? Tahtoisi puhua itsestään  Kysyn narsismi-asiantuntijalta.

Jos sinä et nyt tänään jaksa kuunnella jotakin ihmisitä, voit olla väsynyt, omissa ajatuksissasi on riittävästi tekemistä, kiireinen, narsisti tai ihan mitä tahansa. 

Sekään ei vielä tee kenestäkään narsistia, ettei halua kuunnella kenenkään yksipuolista höpinää. Se voi olla jopa tervettä rajanvetoa. Joskus sitä kuitenkin silti saattaa kuunnella, vaikkei jaksaisi, jos kokee sen tärkeäksi sen ihmissuhteen kannalta. 

Yksipuolisissa ihmissuhteissa ei ole pakko kenenkään olla. 

Minä en kyllä ihan ymmärtänyt tuota normaalia käytöstä kohtaa. Eli toivotaan normaalia käytöstä? Kaikilta se ei onnistu, kuten tässä ketjussakin on huomattu. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on sairasta porukkaa, nytkö teitä on jo hyväksikäytetty, enpä yhtään enää ihmettele mielenterveyseläkkeellä olevien määrää.

Menkää töihin lopettakaa tuo ulina.

Aika monia on hyväksikäytetty. Minua myös, tekijänä oma isä. Olen kyllä vakituisessa työssä, korkeakoulutettu ja ihan hyvin elämässäni pärjäävä. Kuitenkin tähän pääseminen on ollut valtavan ponnistelun takana. Terapiaa ja työterveyden psykologin palveluita on tarvittu, että pysyn työkykyisenä. 

Ketjun aiheeseen tämä liittyy siten, että äitiäni ei kiinnostanut mitä isäni teki minulle ollessani lapsi. Säästyi kai itse isän hyväksikäytöltä ja väkivallalta kun antoi isän kohdistaa sen minuun. Yksityiskohtia en tähän kirjoita, jo tämän kirjoittaminen tuntuu pahalta. 

Aikuisena olen kahdesti yrittänyt puhua tästä äitini kanssa. Molemmilla kerroilla sain kuullla olevani itsekäs, äitini sanoi suoraan näin: mitä luulet, että minusta tuntuu kun puhut tuollaisia? Äitiä ei kerta kaikkiaan kiinnostanut, eikä hän pystynyt tai halunnut kohdata tätä asiaa. Minut jätettiin yksin tämän kanssa lapsena, aikuisena sain avun sitten terapiasta ja psykologilta. 

Ei äitiä kiinnostanut mikään muukaan minussa. Toisaalta tässä vaiheessa se on jo ihan sama. Vanhempani eivät kuulu enää elämääni ja kun eivät tiedä, eivätkä tunne minua, olen rakentanut itseni uudestaan.

No, ei kai kukaan kuvittelee, ettei tässä ikäryhmässä olisi lainkaan narsisteja. Minä näen narsistisia piirteitä nimenomaan näitten kaltoin kohdeltujen lapsien vanhemmissa, enkä  kommentoijissa. Enkä kuulu kyseiseen ikäryhmään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on sairasta porukkaa, nytkö teitä on jo hyväksikäytetty, enpä yhtään enää ihmettele mielenterveyseläkkeellä olevien määrää.

Menkää töihin lopettakaa tuo ulina.

Aika monia on hyväksikäytetty. Minua myös, tekijänä oma isä. Olen kyllä vakituisessa työssä, korkeakoulutettu ja ihan hyvin elämässäni pärjäävä. Kuitenkin tähän pääseminen on ollut valtavan ponnistelun takana. Terapiaa ja työterveyden psykologin palveluita on tarvittu, että pysyn työkykyisenä. 

Ketjun aiheeseen tämä liittyy siten, että äitiäni ei kiinnostanut mitä isäni teki minulle ollessani lapsi. Säästyi kai itse isän hyväksikäytöltä ja väkivallalta kun antoi isän kohdistaa sen minuun. Yksityiskohtia en tähän kirjoita, jo tämän kirjoittaminen tuntuu pahalta. 

Aikuisena olen kahdesti yrittänyt puhua tästä äitini kanssa. Molemmilla kerroi

<3 Onnittelut siitä, että asiasi ovat noin hyvin.

Se muuten helpottaa, kun vanhemmat ovat kokonaan poissa elämästä. Niin kauan kuin he ovat siinä, se haava pysyy ikään kuin auki.

Itse toivon, että olen vanhanakin kiinnostunut muustakin kuin vain omasta navasta. Aion pysyä aktiivisena ja käydä erilaisissa paikoissa niin kauan vain kuin pystyn. Moni jämähtää kotiin liian aikaisin ja siellä sitten eletään tehden aina kaikki samaan aikaan ja samalla tavalla, ympyrät on tosi pienet. Ja sitten ihmisistä tuleekin sellaisia, että eivät ymmärrä yhtään mitä elämä on kodin ulkopuolella. Omat vanhempani olivat juuri tuollaisia myös, että muiden kuulumiset eivät kiinnostaneet (muut, kuin taloyhtiössä asuvien naapurien haukkuminen, jos joku ei tehnyt asioita tismalleen samalla tavalla kuin he ja samaan aikaan). Heistä tuli siis rumasti sanottuna pikkuhiljaa umpityhmiä.

Kaikille ei käy noin, appiukkoni, joka on jo pari vuotta ollut leskenä, on aina sellainen, että kyselee kaikenlaista ja on kiinnostunut siitä mitä muualla tapahtuu. Piristävää seuraa, kun on vanhus joka osaa keskustella muustakin kuin omasta terveydestään.

Nämä tunnekylmät vanhemmat eivät olisi jääneet sairauslomalle, vaikka olisi aseella uhattu. Siinä meinaan olisi joutunut kohtaamaan oman itsensä tai sen, että se oma itse on ihan häviksissä. Äitikin oli ihan kauhuissaan, että joutuu jäämään eläkkeelle, eihän elämässä ole sitten mitään. 

Olen kiitollinen siitä, että meille nuoremmille on annettu mahdollisuuksia toipumiseen. Heikoimmassa asemassa lienee he, jotka sinnittelevät työkyvyn rajamailla. Jaksamista on sen verran, että pystyy kitkuttelemaan arjessa sinnillä, mutta ei milliäkään energiaa omalle mielenterveydelle eikä etenkään vanhojen asioiden korjaamiselle. 

Vierailija kirjoitti:

Nämä tunnekylmät vanhemmat eivät olisi jääneet sairauslomalle, vaikka olisi aseella uhattu. Siinä meinaan olisi joutunut kohtaamaan oman itsensä tai sen, että se oma itse on ihan häviksissä. Äitikin oli ihan kauhuissaan, että joutuu jäämään eläkkeelle, eihän elämässä ole sitten mitään. 

Olen kiitollinen siitä, että meille nuoremmille on annettu mahdollisuuksia toipumiseen. Heikoimmassa asemassa lienee he, jotka sinnittelevät työkyvyn rajamailla. Jaksamista on sen verran, että pystyy kitkuttelemaan arjessa sinnillä, mutta ei milliäkään energiaa omalle mielenterveydelle eikä etenkään vanhojen asioiden korjaamiselle. 

Eläkkeelle jääminen on ollut kauhun paikka monelle ja eläköitymiskahvit työpaikalla merkittävä hetki. Sairasloma tai sairaalassa olo paikoillaan on myös ollut monelle tuskaa. Koko ajan olisi pitänyt tehdä jotain. Tämä ikäluokka ei yleistäen ole pystynyt pysähtymään paikoilleen ja miettimään asioita.

Vierailija kirjoitti:

Ihan silmiinpistävä piiree tässä keskustelussa ettei vanhuksia ja vanhuutra  kohtaan tunneta mitään ymmärrystä ja empatiaa, minä, minä, minun työjuttuni ja mekkoni ovat tärkeämpiä kuin vanhuksen polvi.

Onko sitten nämä vanhuutta  halveksivat ja käytöstapoja vaativat  narsisteja, tulppaaneja, itsekeskeisiä lapsiksi taantuvia vai  mitä lie.  

Minulle on hoettu pienestä lapsesta asti, että pitää ymmärtää, kun joku aikuinen on käyttäytynyt oudosti tai epäreilusti. Siis lapsen pitäisi ymmärtää sitä aikuista.

Äitini suku tuntuu olevan täynnä persoonallisuushäiriöisiä ja/tai mt ongelmaisia ihmisiä. Jotain outoa siellä suvussa on, mutta äitini on keskittynyt haukkumaan isäni sukua, joka taas minun silmissäni on fiksua ja muita arvostavaa porukkaa.  

Äitini on jo yli 80 v. ja vauhti sen kun kiihtyy. Kaikki on aina ja koko ajan ihan kamalaa, on siis aina ollut. Tätä hän kaataa lastensa niskaan. Jutut ovat ihan käsittämättömiä, sekavia ja lähinnä henkistä pahoinpitelyä. 

Tolla joku kirjoitti, että suuret ikäluokat varmaan tuntee syyllisyyttä, kun veivät lapset jo vauvana hoitoon, mutta silloin äityisloma oli 3kk.  Ei ne perheet ole silloinkaan pyhällä hengellä eläneet, vaan äidinkin on pitänyt mennä töihin ja hankkimaan perheelle ruokaa pöytään. Muista eräänkin naisen, joka sanoi, että hän juoksi ruokatunnilla imettämään lastaan, joka oli pitänyt viedä hoitoon 3 kk ikäisenä, kun äitysloma loppui. 

Nykyään lapsen kanssa saa olla pitenpään kotona ja vanhempain loma on 9kk ja jos perhe niin päättää, voi lasta hoitaa kotona 3 vuotta ja yhteiskunta maksaa kodinhoidontulea, mutta nykyään vasta halveksitaan ja haukutaan äitejä, jotka jää kotiin hoitamaan lastaan. Että semmosta.

Joku toinen kirjoitti miten on saanut elinikäiset traumat, kun (ilmeisesti)töistä väsynyt äiti on huokaillut ruokaa tehdessään ja isä vaikertanut, kun joutui ostamaan kengät lapselle. Ei nuo nyt niin pahoja kokemuksia ole ollut. Hän on kuitenkin saanut ruokaa ja ne kengätkin.

Eiköhän tuollaisista luulisi normaalin lapsen pääsevän yli,  ettei tarvii vielä koko aikuiselämäänsä tuollaisia märehtiä?

Yrittäkää itse olla parempia vanhempia, ettei teidän lasten tarvitse aikoinaan kirjoitella, miten se oma vanhempi vain märehti omaa huonoa lapsuuttaan  koko elämänsä ja unohti olla läsnäoleva vanhempi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan silmiinpistävä piiree tässä keskustelussa ettei vanhuksia ja vanhuutra  kohtaan tunneta mitään ymmärrystä ja empatiaa, minä, minä, minun työjuttuni ja mekkoni ovat tärkeämpiä kuin vanhuksen polvi.

Onko sitten nämä vanhuutta  halveksivat ja käytöstapoja vaativat  narsisteja, tulppaaneja, itsekeskeisiä lapsiksi taantuvia vai  mitä lie.  

Minulle on hoettu pienestä lapsesta asti, että pitää ymmärtää, kun joku aikuinen on käyttäytynyt oudosti tai epäreilusti. Siis lapsen pitäisi ymmärtää sitä aikuista.

Äitini suku tuntuu olevan täynnä persoonallisuushäiriöisiä ja/tai mt ongelmaisia ihmisiä. Jotain outoa siellä suvussa on, mutta äitini on keskittynyt haukkumaan isäni sukua, joka taas minun silmissäni on fiksua ja muita arvostavaa porukkaa.  

Äitini on jo yli 80 v. ja vauhti sen kun kiihtyy. K

Joo. Myös minut on pienestä asti ohjelmoitu ja ohjeistettu ymmärtämään kaikkia ml. vanhempani. Kukaan vaan ei ymmärtänyt minua. Vanhempani eivät ole ikinä puolustaneet minua missään asiassa. Kaverisuhteisiinki ohjeistettiin, että aina pitää olla itse kiva ja reilu ja ymmärtäväinen, tietenkään sillä ei ollut mitään väliä, minkälaisia minua kohtaan ollaan. 

Siitäpä sitten kasvoi rajaton ja omia tarpeita vailla oleva aikuinen, joka kovasti täytti toisten tarpeita ja uuvutti itsensä työssä jne. Saamatta itse mitään (paitsi lopulta romahduksen, onneksi terapia on edennyt hyvin).

Ongelmia on molemmissa suvuissa, mutta äidin puoli on sentään kivoja ja vastuuntuntoisia, vaikka tunneyhteys sielläkin on katki. Tietää, että ne kyllä jopa saattavat rakastaa, vaikkei sitä lämpöä ole koskaan ollutkaan. Tai ainakin pystyy halutessaan kuvittelemaan, että rakastaisivat. 

Vierailija kirjoitti:

Tolla joku kirjoitti, että suuret ikäluokat varmaan tuntee syyllisyyttä, kun veivät lapset jo vauvana hoitoon, mutta silloin äityisloma oli 3kk.  Ei ne perheet ole silloinkaan pyhällä hengellä eläneet, vaan äidinkin on pitänyt mennä töihin ja hankkimaan perheelle ruokaa pöytään. Muista eräänkin naisen, joka sanoi, että hän juoksi ruokatunnilla imettämään lastaan, joka oli pitänyt viedä hoitoon 3 kk ikäisenä, kun äitysloma loppui. 

Nykyään lapsen kanssa saa olla pitenpään kotona ja vanhempain loma on 9kk ja jos perhe niin päättää, voi lasta hoitaa kotona 3 vuotta ja yhteiskunta maksaa kodinhoidontulea, mutta nykyään vasta halveksitaan ja haukutaan äitejä, jotka jää kotiin hoitamaan lastaan. Että semmosta.

Joku toinen kirjoitti miten on saanut elinikäiset traumat, kun (ilmeisesti)töistä väsynyt äiti on huokaillut ruokaa tehdessään ja isä vaikertanut, kun joutui ostamaan kengät lapselle. Ei nuo nyt niin p

Juu, ei haukuta. Todetaan vaan asioita. 

Sinäkään et kerro, miltä se tuntui. Kerrot vaan, miten asiat olivat. Luulen, ettei se tuntunut sinusta miltään. Sinä vain toimit tunteettomana robottina. Ja se tässä on se lasten ongelma. Että ei kerrota, miltä se tuntui tai ei itse suoraan todeta, että ei tuntunut miltään. 

 

Ja se, että  "ei tuntunut miltään", ei ole mikään syytös. Se ei ole ihmisen oma vika.

Lapset vaan haluavat saada tietoa ja ymmärtää asioita, jotta voisivat tosiaan olla "kuin normaalit aikuiset". Katsos kun heistä ei tullut normaaleja aikuisia. Epänormaaleissa oloissa kasvaa epänormaaleja lapsia. Se normaalius pitää oppia jossain ja jos sitä ei kotona opetettu, sitä voi opetella aikuisena terapiassa (ja omatoimisesti kotona). 

Minä ja sisarukseni ollaan jo vanhempaa väkeä. Meitä sisaruksia on paljon, mikä ennen oli normaalia. Ajan saatossa on  saanut huomata, että saman perheen lapsilla voi olla ihan erilaiset ajatukset lapsuudestaan. Meillä kaikkia muilla oli hyvä lapsuus, mutta yhdellä sisaruksella onkin ollut niin kurja ja traumaattinen lapsuus, ettei mitään rajaa. Ainoa ajatus on kuulema ollut, että pääsisi äkkiä pois kotoa. Kukaan muu meistä sisaruksista ei koe noin. Ei voi kuin ihmetellä tämän yhden juttuja. Kaikki on ollut kurjaa ja kamalaa. Kaikkien muiden mielstä lapsuu oli mukavaa aikaa. 

Hulluinta asiassa on se, että ne asiat, mistä tuo sisarus esim äitiämme syyttää, on tuon sisaruksen omia luonteenpiirteitä. 

Koko suku on jo kyllästynyt kuuntelemman juttuja siitä miten kurjaa ja kamalaa meillä oli.  Meillä oli hyvät vanhemmat ja isä  varsinkin oli ihan enkelistä seuraava. Parempaa ja lempeämpää isää olisi saanut hakea. 

Jos tässäkin kerjussa vanhemmistaan valittavista ihmisistä heidän sisaruksensa saisi puheenvuoron, voisi asiat saada ihan uuden näkökulman. 

Sisarus esim väitää, että vanhempamme eivät osanneet kannustaa opiskelussa, mutta kaikki muut meistä on ymmärtäneet ihan itse lähteä opiskelemaan ammatin, kun pakolliset koulut oli käyty, tämä sisarus vasta aikuisena. 

Pitäis kai sitä jotakin vastuuta ottaa itsekin omista tekemistään/valinnoistaan, eikä kaikesta syyttää vanhempiaan. Vanhemmat on tehneet parhaansa niillä resursseilla mitä heillä on ollut. 

Vierailija kirjoitti:

Minä ja sisarukseni ollaan jo vanhempaa väkeä. Meitä sisaruksia on paljon, mikä ennen oli normaalia. Ajan saatossa on  saanut huomata, että saman perheen lapsilla voi olla ihan erilaiset ajatukset lapsuudestaan. Meillä kaikkia muilla oli hyvä lapsuus, mutta yhdellä sisaruksella onkin ollut niin kurja ja traumaattinen lapsuus, ettei mitään rajaa. Ainoa ajatus on kuulema ollut, että pääsisi äkkiä pois kotoa. Kukaan muu meistä sisaruksista ei koe noin. Ei voi kuin ihmetellä tämän yhden juttuja. Kaikki on ollut kurjaa ja kamalaa. Kaikkien muiden mielstä lapsuu oli mukavaa aikaa. 

Hulluinta asiassa on se, että ne asiat, mistä tuo sisarus esim äitiämme syyttää, on tuon sisaruksen omia luonteenpiirteitä. 

Koko suku on jo kyllästynyt kuuntelemman juttuja siitä miten kurjaa ja kamalaa meillä oli.  Meillä oli hyvät vanhemmat ja isä  varsinkin oli ihan enkelistä seuraava. Parempaa ja lempeämpää isää olisi saan

Esim lievä autismi/asperger tai muu herkkyys tekee sen, että lapsi tarvitsee enemmän tukea kuin toinen lapsi. Ja jos se ei sitä tukea saa, niin sitten se on ihan eri viivalla teidän muiden kanssa. Otin tuon autismin ja erityisherkkyyden esille siksi, että niistä molemmat altistavat traumatisoitumiselle, jos ei saa lapsena tarvitsemaansa tukea.

Sinänsä et yhtään kerro, millainen äitisi on ollut ja toteat senkin, ettei teitä kannustettu mitenkään. Minua ei sinänsä kiinnostaisi kenenkään tarinat siitä, miten ovat asiat kokeneet vaan siitä, mitä tekoja on oikeasti tehty ja mitä jätetty tekemättä. Esimerkiksi samasta traumaympäristöstä tulee yhdestä narsisti, yhdestä epävakaa, yhdestä terve ja yhdestä traumatisoitunut, siinä ei ole mitään ihmeellistä eikä se ole kenenkään noiden paremmuutta tai huonommuutta. 

Siis kaikki suurten ikäluokkien lapset on mielenterveysongelmaisia?

Miten hyvä olisi kun olisi joku muu syntymätapa kuin vanhempien kautta, maailma olisi paljon paljon onnellisempi -kai.

Tuo tivaus, miltä sinusta tuntui viedä lapsi hoitoon ja etkö nyt tunne syyllisyyttä. Ei oikein tiedä mitä siihen sanois.  Miehen/naisen on tehtävä mitä on tehtävä, niin tekivät sota-ajankin ihmiset.  Nyt pojille armeijassa sanoitetaAn asiat, miksi on milloinkin mitäkin tehtävä.

Me monet vanhat ollaan sitä mieltä että tuo jatkuva tunteiden sanoitus lapsille menee joskus vähän.yli.   lapset oppii vetkuttamaan sillä. Ja ahdisrötuvat, liikaa päätösvaltaa.

Nyt kengät jalkaan ja ulos. Miksi, mitä varten , tunnen etten halua, haluan piirtää, minä tulen pahalle mielelle jos en saa piirtää nyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on sairasta porukkaa, nytkö teitä on jo hyväksikäytetty, enpä yhtään enää ihmettele mielenterveyseläkkeellä olevien määrää.

Menkää töihin lopettakaa tuo ulina.

Aika monia on hyväksikäytetty. Minua myös, tekijänä oma isä. Olen kyllä vakituisessa työssä, korkeakoulutettu ja ihan hyvin elämässäni pärjäävä. Kuitenkin tähän pääseminen on ollut valtavan ponnistelun takana. Terapiaa ja työterveyden psykologin palveluita on tarvittu, että pysyn työkykyisenä. 

Ketjun aiheeseen tämä liittyy siten, että äitiäni ei kiinnostanut mitä isäni teki minulle ollessani lapsi. Säästyi kai itse isän hyväksikäytöltä ja väkivallalta kun antoi isän kohdistaa sen minuun. Yksityiskohtia en tähän kirjoita, jo tämän kirjoittaminen tuntuu pahalta. 

Aikuisena olen kahdesti yrittänyt puhua tästä äitini kanssa. Molemmilla kerroi

Lämpimiä halauksia sinulle. Olen niin pahoillani puolestasi. Olet selvinnyt paljosta. Kenenkään ei pitäisi kokea tuollaista. Nostan sinulle olematonta hattuani, hienoa kuinka kaikesta paskasta huolimatta olet päässyt elämässäsi eteenpäin. Eeva Kilpeä lainaten, sinä pieni, urhea nainen

Kiinnostaisi kuulla, oletko koskaan puhunut asiasta isäsi kanssa, tai saiko hän koskaan rangaistusta asian tiimoilta, mutta on enemmän kuin ok, jos et halua kertoa. 

Vierailija kirjoitti:

Siis kaikki suurten ikäluokkien lapset on mielenterveysongelmaisia?

Miten hyvä olisi kun olisi joku muu syntymätapa kuin vanhempien kautta, maailma olisi paljon paljon onnellisempi -kai.

Tuo tivaus, miltä sinusta tuntui viedä lapsi hoitoon ja etkö nyt tunne syyllisyyttä. Ei oikein tiedä mitä siihen sanois.  Miehen/naisen on tehtävä mitä on tehtävä, niin tekivät sota-ajankin ihmiset.  Nyt pojille armeijassa sanoitetaAn asiat, miksi on milloinkin mitäkin tehtävä.

Me monet vanhat ollaan sitä mieltä että tuo jatkuva tunteiden sanoitus lapsille menee joskus vähän.yli.   lapset oppii vetkuttamaan sillä. Ja ahdisrötuvat, liikaa päätösvaltaa.

Nyt kengät jalkaan ja ulos. Miksi, mitä varten , tunnen etten halua, haluan piirtää, minä tulen pahalle mielelle jos en saa piirtää nyt.

Minä ainakaan en ole halunnut kuulla, että vanhempani tunsi syyllisyyttä. Ilmeisesti kuitenkin tunsit, kun nostit sen itse esiin? Moni meistä ehkä haluaisi kuulla, että äidillä oli ikävä tai että tuntui pahalta joutua olemaan siinä tilanteessa. Ymmärrän senkin, ettei silloin ollut varaa tunteisiin, mutta tänään olisi kyllä. Ja ihan teidän itsenne kannalta. Ensiksi rakkaus, hyväksyntä ja myötätunto itseä kohtaan, vasta sitten sitä voi antaa toiselle.

Ihminen nyt kuitenkaan ei ole terve ilman tunteita niin siksi me nuoremmat yritämme niitä tuntea ja tunnistaa. Oman itsemme ja terveytemme vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Minä ja sisarukseni ollaan jo vanhempaa väkeä. Meitä sisaruksia on paljon, mikä ennen oli normaalia. Ajan saatossa on  saanut huomata, että saman perheen lapsilla voi olla ihan erilaiset ajatukset lapsuudestaan. Meillä kaikkia muilla oli hyvä lapsuus, mutta yhdellä sisaruksella onkin ollut niin kurja ja traumaattinen lapsuus, ettei mitään rajaa. Ainoa ajatus on kuulema ollut, että pääsisi äkkiä pois kotoa. Kukaan muu meistä sisaruksista ei koe noin. Ei voi kuin ihmetellä tämän yhden juttuja. Kaikki on ollut kurjaa ja kamalaa. Kaikkien muiden mielstä lapsuu oli mukavaa aikaa. 

Hulluinta asiassa on se, että ne asiat, mistä tuo sisarus esim äitiämme syyttää, on tuon sisaruksen omia luonteenpiirteitä. 

Koko suku on jo kyllästynyt kuuntelemman juttuja siitä miten kurjaa ja kamalaa meillä oli.  Meillä oli hyvät vanhemmat ja isä  varsinkin oli ihan enkelistä seuraava. Parempaa ja lempeämpää isää olisi saan

Jos perheessä on ollut narsistista dynamiikkaa, on ihan tavanomaista, että ainakin yksi lapsista on ollut syntipukki. 

Aikuisuudessa se syntipukki ehkä yrittää kertoa, että lapsuutensa on ollut huono ja suositut sisarukset ovat ihmeissään, kun heillähän oli niin ihanaa lapsena. 

Mun omassa lapsuudessa meillä oli syntipukki eli minä, keskimmäinen sisarus oli kultalapsi, joka ei olisi voinut tehdä mitään väärää ja nuorin meistä oli näkymätön. 

Nykyisin kukaan ei ole oikein väkeissä kenenkään kanssa ja me sisarukset olemme hajaantuneet ympäri maailmaa.