Onko normaalia, että iäkkäät vanhempani eivät ole lainkaan kiinnostuneita minusta?

Vierailija kirjoitti:

Kokeile että et kerrokaan omista asioistasi vaan tykität yhden vierailun koko ajan kysymyksiä heille.

Olisivat vaan mielissään. Testattu monta kertaa. Silloin on ollut "niin mukavaa".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sukupolvikysymys, varmaan ovat tottuneet että seurassa kun ollaan, vanhempien asiat on tärkeämpiä kuin nuorempien.

Voi olla. En vaan itse oikein jaksa kun ei minulla ole kuin aviomieheni joka kuuntelee minua. Onneksi siis on hänet, mutta mielestäni tämä ei ole oikein reilu tilanne minua kohtaan. 

ap

Et ole siis antanut heille lapsenlapsia? Se voi olla syy miksi menettivät kiinnostuksensa sinuun.

Minun äitini ei ole koskaan ollut kiinnostunut omista lapsistaan eikä lastenlapsistaan. Silti hän vaatii että meidän pitäisi olla kiinnostuneita hänestä.

Yleistäviä johtopäätöksiä ei pidä tehdä. Ihmiset ikääntyvät eri tavoin, ehkä se on jonkinlaista kiinnostuksen hiipumista muihin kuin itseensä elämän takasuoralla kun ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sukupolvikysymys, varmaan ovat tottuneet että seurassa kun ollaan, vanhempien asiat on tärkeämpiä kuin nuorempien.

Voi olla. En vaan itse oikein jaksa kun ei minulla ole kuin aviomieheni joka kuuntelee minua. Onneksi siis on hänet, mutta mielestäni tämä ei ole oikein reilu tilanne minua kohtaan. 

ap

Ei vanhukset sitä ilkeyttään tee. Samanlainen sinustakin tulee. Kai sulla nyt kavereita on kenelle voit jutella.

Ei ole yhtään sellaista oikeaa kaveria. Olen lapsuudenperheeni syntipukki ja olen hakeutunut samankaltaisiin kaverisuhteisiin. Nyt näitä ei onneksi juuri enää ole, mutta uusien kavereitten saaminen aikuisiällä on todella haastavaa. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On normaalia. Vanhukset usein käpertyvät omaan pikku maailmaansa, eikä heitä enää jaksa kiinnostaa muiden tapahtumat, vaikka olisi oma lapsikin. Ei minunkaan äitini enää jaksa kuunnella jos vähänkään pitemmin yritän jostain kertoa.

Miten jaksat nähdä äitiäsi ja miten jaksat edes yrittää kertoa asioistasi?

ap

En vietä aikaa tuntikausia hänen seurassaan. En kerro asioistani yksityiskohtaisesti, enemmänkin kyselen ja kuuntelen äitini asioita. Hänellä ei ole montaa vuotta enää elinaikaa, puhukoon nyt itsestään jos haluaa. 

Eihän sitä kenenkään ajasta täällä tiedä. Ajattele jos kuuntelet häntä nyt yksipuolisesti monta vuotta ja satutkin itse kuolemaan ennen häntä. 

Tuli vain mieleen tällainen

Tuohan on naurettavaa. Onpa kamalan epäreilua jos en ole saanut puhua itsestäni yli kasikymppiselle vanhukselle yhtä paljon kuin hän minulle. Sun pitää varmaan hommata ajanottokello että voit mitata että kumpikin puhuu yhtä paljon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokeile että et kerrokaan omista asioistasi vaan tykität yhden vierailun koko ajan kysymyksiä heille.

Olisivat vaan mielissään. Testattu monta kertaa. Silloin on ollut "niin mukavaa".

Ei toimi meillä. Hän ahdistuu jos kyselemme liikaa. Kaikki keskustelut käydään vanhan äidin ehdoilla. Hänellä on paljon mielipiteitä, mutta hän ei pysty perustelemaan niitä. Hanskat putoavat jo parin lauseen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Kokeile että et kerrokaan omista asioistasi vaan tykität yhden vierailun koko ajan kysymyksiä heille.

Näiltä ei välttämättä edes tarvitse kysyä mitään vaan höpinä itsenä on loputonta yksinpuhelua vailla taukoja. Äitini soittaa tällaista kaikki elämänsä katkeruuden sekavia vuodatuksia... lähinnä kuulijan henkistä pahoinpitelyä. 

-ohis

Vierailija kirjoitti:

Sukupolvikysymys, varmaan ovat tottuneet että seurassa kun ollaan, vanhempien asiat on tärkeämpiä kuin nuorempien.

Ei, vaan nykyiset vanhukset ovat itsekästä sukupolvea. He ovat aina ajatelleet, että heidän asiansa ovat tärkeämpiä kuin muiden. Puhuivat itsestään omille vanhemmilleen ja omille lapsilleen, ja nyt jatkavat samaa ihan kenelle vaan, joka onnettomuudekseen osuu paikalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sukupolvikysymys, varmaan ovat tottuneet että seurassa kun ollaan, vanhempien asiat on tärkeämpiä kuin nuorempien.

Voi olla. En vaan itse oikein jaksa kun ei minulla ole kuin aviomieheni joka kuuntelee minua. Onneksi siis on hänet, mutta mielestäni tämä ei ole oikein reilu tilanne minua kohtaan. 

ap

Ei vanhukset sitä ilkeyttään tee. Samanlainen sinustakin tulee. Kai sulla nyt kavereita on kenelle voit jutella.

Ei ole yhtään sellaista oikeaa kaveria. Olen lapsuudenperheeni syntipukki ja olen hakeutunut samankaltaisiin kaverisuhteisiin. Nyt näitä ei onneksi juuri enää ole, mutta uusien kavereitten saaminen aikuisiällä on todella haastavaa. 

ap

Kavereita ei ole ja vanhemmat ei kuuntele? Yhdistävä tekijä olet sinä, ap. Kuinka käyttäydyt muita kohtaan? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On normaalia. Vanhukset usein käpertyvät omaan pikku maailmaansa, eikä heitä enää jaksa kiinnostaa muiden tapahtumat, vaikka olisi oma lapsikin. Ei minunkaan äitini enää jaksa kuunnella jos vähänkään pitemmin yritän jostain kertoa.

Miten jaksat nähdä äitiäsi ja miten jaksat edes yrittää kertoa asioistasi?

ap

En vietä aikaa tuntikausia hänen seurassaan. En kerro asioistani yksityiskohtaisesti, enemmänkin kyselen ja kuuntelen äitini asioita. Hänellä ei ole montaa vuotta enää elinaikaa, puhukoon nyt itsestään jos haluaa. 

Hän todennäköisesti haluaa kertoa sinulle tiettyjä asioita, ettei sinulle jää mitään epäselväksi sitten, kun häntä ei enää ole. Anna puhua. Ei hän ikuisesti täällä ole. Itse kuuntelin mielenkiinnolla vanhempieni juttuja ja tein tarkentavia kysymyksiä juuri sitä varten, koska he poistuivat aikanaan täältä. Mukava tunne sinänsä, ettei mikään asia jäänyt vaivaamaan enkä koe huonoa omatuntoa siitä etten kuunnellut heitä tai käynyt liian harvoin heidän luonaan. He tunsivat olevansa rakastettuja ja samoin minä.

Ihan tutulta kuulostaa. Äitiäni ei ole jaksanut kiinnostaa vaikkapa uuden ammattini opiskelu. Olen äitini ainoa lapsi, ja äitini ei tiedä mitä opiskelen mutta jotain vaikeaa kuitenkin. Puhelut eivät koskaan ole alle puolen tunnin mittaisia, mutta niissä ihan muodon vuoksi kysytään että mitä minulle kuuluu ja siihen paras vastaus on että täällä sitä tavallista. Äitini sitten selostaa minulle mitä joku ihminen jota en ole koskaan tavannut on sanonut ja kuinka jonkun minulle uppo-oudon ihmisen uppo-oudolla puolisolla tai lapsella on joku sairaus. Omia tuntemuksia ja arkisia kokemuksia kuten mitä kassajonossa tapahtui tai mitä apteekin farmaseutti sanoi käydään myös perusteellisesti lävitse. Ja äitini on ihan henkisesti terve ja akateemisesti koulutettu.

Aina siellä käydessä ja puhelun jälkeen mietin kovasti sitä, että missä kohdin äiti on muuttunut vai onko meillä ihan oikeasti aina ollut tällaiset välit. Muistan että jo päiväkoti-iässä opin, että vanhempia sopii puhutella vain TV-ohjelmien mainoskatkojen aikana, koska kaikki aivottomat sarjat olivat silloinkin minua tärkeämpiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sukupolvikysymys, varmaan ovat tottuneet että seurassa kun ollaan, vanhempien asiat on tärkeämpiä kuin nuorempien.

Voi olla. En vaan itse oikein jaksa kun ei minulla ole kuin aviomieheni joka kuuntelee minua. Onneksi siis on hänet, mutta mielestäni tämä ei ole oikein reilu tilanne minua kohtaan. 

ap

 

Et ole siis antanut heille lapsenlapsia? Se voi olla syy miksi menettivät kiinnostuksensa sinuun.

 

Ei ole kenenkään tehtävä antaa toiselle lapsenlapsia. Lapsia yritetään saada, jos koetaan, että voidaan antaa heille hyvä ja rakastava koti. 

ap

Utelemista pitääkin völttää.  Joku taas ei käy vanhemmillaan kun ne kyselee, utelee, huolehtii , neuvoo.

Hyvä ei mikään.  Itse en kysele lapsilta 50+- mitään, puhuvat mitä puhuvat. Tälläkin metodilla olen selvillä mitä heidän ja lastensa elämässä tapahtuu.  Itsestäni en puhu mitään, mitäpä puhumista, päivät vanhana kaikki samanlaisia.  Ei ees lääkärissäkäyntejä, vuodelle 2026 huhtikuussa on seuraava merkitty terveyskeskukseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On normaalia. Vanhukset usein käpertyvät omaan pikku maailmaansa, eikä heitä enää jaksa kiinnostaa muiden tapahtumat, vaikka olisi oma lapsikin. Ei minunkaan äitini enää jaksa kuunnella jos vähänkään pitemmin yritän jostain kertoa.

Miten jaksat nähdä äitiäsi ja miten jaksat edes yrittää kertoa asioistasi?

ap

En vietä aikaa tuntikausia hänen seurassaan. En kerro asioistani yksityiskohtaisesti, enemmänkin kyselen ja kuuntelen äitini asioita. Hänellä ei ole montaa vuotta enää elinaikaa, puhukoon nyt itsestään jos haluaa. 

Eihän sitä kenenkään ajasta täällä tiedä. Ajattele jos kuuntelet häntä nyt yksipuolisesti monta vuotta ja satutkin itse kuolemaan enne

😄 Niin, kyllä tasan pitää mennä puhumiset! Hommaa ap sekuntikello ja otatte aikaa!

On normaalia. Omat lapset on satoja kertoja vastanneet kysymyksiin, että ei kuulu sinulle, älä utele. Vanhukset  ovat oppineet, että lapsilta ei kysellä mitään ja keskustelu pitää kääntää muualle, koska muuten tulee itkupotkuraivaripuhelu, että terapeuttikin sanoi, että ette osaa katkaista napanuoraa, kun koko ajan utelette.

Vierailija kirjoitti:

Jos olet menestynyt elämässä, he ovat kiinnostuneita. Jos et, he ovat hiljaa "kohteliaisuuttaan".

Itse olen valtion järjestystä valvovan virassa, eli mielestäni ihan menestynyt. Äitini kuitenkin alkaa heti puhumaan jostain ystävänsä lapsen lapsesta ylpeänä, koska tämä paistaa kesäisin pitzaa huvipuistossa. Aina tämä sama juttu, jos vähäkin yritän sanoa kuinka vaativaa työni on kaikkien "huumeheppujen" kanssa ym.  Äitini ei ole edes koskaan tavannut tätä huikeaa menestyjää koskaan, josta aina puhuu. 

Ap, hanki niitä ystäviä/kavereita! Et voi odottaa iäkkäitä vanhemmilta kaveruutta. Entäs kun he kuolevat, jäät yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sukupolvikysymys, varmaan ovat tottuneet että seurassa kun ollaan, vanhempien asiat on tärkeämpiä kuin nuorempien.

Voi olla. En vaan itse oikein jaksa kun ei minulla ole kuin aviomieheni joka kuuntelee minua. Onneksi siis on hänet, mutta mielestäni tämä ei ole oikein reilu tilanne minua kohtaan. 

ap

 

Et ole siis antanut heille lapsenlapsia? Se voi olla syy miksi menettivät kiinnostuksensa sinuun.

Jep, tuli turhaan tehtyä..

 

Joskus minua ärsytti suunnattomasti ainainen kysely asioista, joista en olisi halunnut keskustella, yleensä utelu työpaikkani asioista.

nykyään he eivät ole ollenkaan kiinnostuneita asioistani ja myönnän, että se harmittaa. He eivät koskaan soita minulle, mutta jos minä soitan, he puhuvat vaikka viisi tuntia omista asioistaan.

Olen aika yksinäinen, joten olisihan se kivaa, jos edes omat vanhempani haluaisivat kuulla kuulumisiani.