Miten päästä yli siitä, että koen hukanneeni parhaimmat vuodet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa jatkaa sitä märehtimistä niin menee loppuelämäkin hukkaan :D

Ja maksaa siitä vielä jollekin terapeutille : )

Terapeutti kylläkin nimenomaan opettaa olemaan vatvomatta ja märehtimättä ja elämään tässä ja nyt, mutta mitä sinä oppimiskyvytön siitä tietäisit.

Vierailija kirjoitti:

Olisipa ongelmani noin mitättömiä.

Teetkö päätelmän toisen ongelmista pelkästään lyhyen aloituksen perusteella? Olisi kiva tietää kyllä sun ongelmista enemmän, jos sulla on jo valmiiksi sellainen olo, että omat ongelmasi ovat takuulla suuremmat. Mistä sinä toisten elämistä mitään tiedät?

30-vuotias kuvittelee hukanneensa parhaimmat vuotensa? 😂

Ihan vain vinkiksi kaikille, jotka on hukassa elämänsä kanssa: lopettakaa vatvominen. Miettikää, mikä tunne teillä on päällä, mikä sen aiheutti ja mitä voitte asialle tehdä, jotta opitte kestämään ja tunnistamaan tunteenne ja päästämään niistä paskoista fiiliksistä vttu irti, ettei ne kroonistu.

Siitä lähdetään, että tämä elämä on ainut mitä meille tarjolla on. Sitä ei kannata heittää roskikseen kaivautumalla itsesääliin, vihaan tai katkeruuteen. Ne on vain tunteita, jotka aiheuttaa välittäjäainepurkaus, joka menee vartissa ohi jos sen antaa mennä. Tunteisiin ei kuole, jos ne oikein käsittelee. Ei edes vitutukseen, ellei sitä ehdoin tahdoin opettele krooniseksi. Silloin voi kuolla sydän- ja verisuoniongelmiin.

On ajan haaskaamista murehtia aikaisemmin tehtyjä valintoja. Jos ne ovat osoittautuneet vääriksi, niin sille ei voi mitään. Jos olisitkin aikaisemmin tehnyt toisenlaisia valintoja, et voi mitenkään tietää, mihin elämä olisi kuljettanut. Aina on olemassa se vaihtoehto, että asiat olisivatkin paljon huonommin.

Itse murehdin aikoinani sitä, että en pyrkinyt lukion sinänsä hyvän todistuksen kanssa opiskelemaan jotain paremman toimeentulon takaavaa alaa, mutta sitten tajusin, että siihen aikaan minulla ei olisi yksinkertaisesti ollut rahkeita, monesta syystä, joista osa johtui itsestä, osa ympäristöstä. En olisi myöskään tavannut puolisoani, enkä saanut nykyisenlaista perhettä. Mutta minulla on kuitenkin ollut vakaa työsuhde, ja olen saanut tehdä paljon asioita, joista nautin. Ei siis mitään valittamista.

Tilaisuuksia on tullut tai löytynyt 0, niin ei tarvi murehtia. 

Ai siis teit kuten itse halusit etkä mikä oli muiden mielestä hauskaa? On varmaan valtava menetys...

Ap sun parhaimmat vuodet on todennäköisesti vielä edessäpäin, kunhan nyt kun tiedostat ongelman alat elää täyttä elämää. Erittäin harva asia on vielä iän takia mahdotonta. Voit opiskella, hankkia lapsia, muutta ulkomaille, juhlia, mitä ikinä tahdotkin. 

Mulla tuo oivallus, että olen hukannut elämäni, tuli vasta viisikymppisenä. Siinä vaiheessa asia on huomattavasti vaikeampi, kun tosiaan esim. lapsia ei enää voi saada, ammatinvaihtokin on käytännössä mahdotonta kun ei kukaan palkkaisi vastavalmistunutta yli viisikymppistä jne. Joten mun on tavallaan tarvinnut sopeutua siihen, että mä nyt hukkasin ikävuodet 20-50 siihen että annoin sosiaaliselle fobialleni vallan ja istuin vaan kotona tissuttelemassa alkoholia lääkkeeksi yksinäisyyteen ja tylsyyteen. Kyllä mä töitä sentään aina tein, mutta siis vapaa-ajat noin, enkä edes miettinyt mitä enempää haluaisin elämältäni. 

Vierailija kirjoitti:

30-vuotias kuvittelee hukanneensa parhaimmat vuotensa? 😂

NII. 🤣

Vierailija kirjoitti:

Tilaisuuksia on tullut tai löytynyt 0, niin ei tarvi murehtia. 

Mulla taas oli tilaisuuksia paljo, mutta tyhmänä en tullut käyttäneeksi. Nyt ei enää ole. Ketuttaa.

Elämä alkaa siitä kun tajuaa että jotain on pysyvästi omalta osalta ohi.

Onhan sulla vielä 50 vuotta elinaikaa jäljellä. Noin suunnilleen. Paljon ehtii vielä tekemään! 

Aloita jo tänään!

Uskoon hurahtamien ja kaiken synnin tarkka karttaminen kaduttaa. Nuoruus oli pelkkää tyhjää kotona ja uskontotilaisuuksissa olemista. Olisi edes jäänyt synninkatumusta, mutta ei.

Sinulta puuttuu suhteellisuudentaju mikä johtuu elämättömästä elämästä. Et esim. osaa arvostaa terveyttäsi etkä näe mikä kaikki elämässäsi on hyvää ja mikä kaikki olisi mahdollista. Nyt kannattaisi ihan toiminnan tasolla muuttua ja tehdä melkein mitä tahansa muuta kuin istua kotona märehtimässä. Ilman riskienottoa ja uusien asioiden kokeilemista et pääse eteenpäin, joko hyväksyt sen tai jatkat samaan malliin.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos avauksesta, helpottaa tietää, että joku toinenkin kierii jonkinlaisessa päänsisäisessä elämänkriisissä. Mä olen 45, kaikin puolin tyytyväinen elämääni, ja aamulla iski kuin nyrkki alavatsaan tietoisuus siitä, että mehän eletään täällä muutaman kymmenen vuotta, aivan kaikki, mitä sinä aikana puuhastellaan, on lopulta täysin turhaa. Ja ei ajatus ollut mitenkään masentava, tässä tiskikonetta tyhjentäessä vaan etsin työmotivaatiota. No ei löytynyt. :D

Tuo on totta. Mitä merkitsee alle 100 vuoden pikapyrähdys täällä, kun ihmisiä on ollut tuhansia vuosia ja valtava määrä. Mitä saat jotain aikaan, on vain pisara meressä.Turhuuksien turhuus.

Olet rakentanut mediasta/somesta päähäsi kuvan miten asioiden tulee mennä ja millaista nuoruuden pitäisi olla. Kun elämäsi ei sovi tähän muottiin, ahdistut, jumitut oman pääsi sisälle ja koet häpeää ja epäonnistumisen tunnetta. Se on ihan ymmärrettävää mutta eroonhan tuollaisesta mustavalkoajattelusta kannattaisi pyrkiä. Tämä maailma kun ei ole mikään mustavalkoinen paikka. 

Itseäni lähinnä kaduttaa etten aloittanut luovaa harrastusta aikaisemmin.

Tietty tiettyjä asioita on pitänyt tapahtua että tähän pisteeseen on päädytty.

Onneksi on vielä ainakin tilastollisesti 40 vuotta aikaa käyttää mukaviin harrastuksiin ennen kuin kaikesta joutuu luopua.

M38

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos avauksesta, helpottaa tietää, että joku toinenkin kierii jonkinlaisessa päänsisäisessä elämänkriisissä. Mä olen 45, kaikin puolin tyytyväinen elämääni, ja aamulla iski kuin nyrkki alavatsaan tietoisuus siitä, että mehän eletään täällä muutaman kymmenen vuotta, aivan kaikki, mitä sinä aikana puuhastellaan, on lopulta täysin turhaa. Ja ei ajatus ollut mitenkään masentava, tässä tiskikonetta tyhjentäessä vaan etsin työmotivaatiota. No ei löytynyt. :D

Tuo on totta. Mitä merkitsee alle 100 vuoden pikapyrähdys täällä, kun ihmisiä on ollut tuhansia vuosia ja valtava määrä. Mitä saat jotain aikaan, on vain pisara meressä.Turhuuksien turhuus.

Mulla tämä kulminoitui yhteen kaappiin, jota säilytetään kaiketi vieläkin Turun linnassa. Turkulaiset voinevat vahvistaa. Jykevä barokkikaappi, oliko 1600-vai 1700-luvulta. Kauniisti kaiverrettu, ja siellä se pönöttää vuosisadasta toiseen. Samalla kun ihmisiä syntyy ja kuolee kuin kärpäsiä, valtioita nousee ja tuhoutuu, se pahuksen kaappi on ja pysyy. Mitä varten, ja vähän ottaa päähänkin tuollainen tuhannen vuoden kaappi.

Mulla on myös kymmeniä miljoonia vuosia vanha ammoniitti, muttei se ota yhtään niin koville. Ja hihittelen täällä itsekseni tätä aivoilmavaivaa, mikälie ärtyneen hermosolun syndrooma tämänkin tunteen aiheuttaa.

Sinähän pääsit jo yli niistä parhaista vuosista joten asia on kohdaltasi kunnossa eikä sinun tarvitse tehdä enää mitään.

Keskity nyt vaan sinnittelemään hengissä se vähä mitä on jäljellä.

Varsin tuttuja tuntemuksia ja olen kohta 40-vuotias mies. Nuo ajatukset kumpuavat lähinnä ulkopuolisista odotuksista sekä "yhteiskunnallisesta ohjelmoinnista". Itsellä matriisi on rakoillut jo 20 vuotta, joten en ole oikein missään vaiheessa pyrkinyt tavoitteellisesti etenemään elämässä, uralla tai parisuhteissa. Meno on siis ollut omanlaistaan koskenlaskua tukin päällä taiteillen ja kosken kuohuissa itseään keräillen. 

Elämää on tullut nähtyä paljon, vaikka kokemukset eriävät keskimääräisen kokijan elämästä melkoisesti. Samalla on voinut kuitenkin havannoida noita oppikirjakokemuksiakin, eikä minulla ole syntynyt kaipuuta normalisoitua oikein missään vaiheessa. Viime vuosina maailman seottua lopullisesti olen ollut hyvinkin tyytyväinen, ettei minulla ole lapsia tai asuntovelkaa, tai oikein mitään muitakaan perinteisiä tavoitteita "taakkana". Lapsia voisi toki pyöräytellä ja kasvatella, jos täysin oikean naikkosen tapaisi jossain, mutta kovin harvassa sellaisia on kokemusten perusteella. Pysyvämmät tilukset hankin maalta jos asunnon ylipäätään hankin omistukseen, joten aika on ollut ja on puolellani sen suhteen. Työmahdollisuudet ovat haahuillessa varmasti kaventuneet, koska CV ei ole optimaalisin, mutta toisaalta olen kehittynyt monissa muissa taidoissa, joista voi optimistisesti ajateltuna hankkia elantoa, jos ei jopa täysin uusia uria loppuelämäksi. 

Vaikeampina aikoina minuakin on ahdistanut tekemiseni sekä erityisesti tekemättä jättämiset, mutta olen viime vuosina alkanut ymmärtään ja kokemaan elämisen kepeyttä kun ei ole kuin tämä yhden miehen show elettävänä. Jotenkin sitä on myös oppinut asemoimaan oman taivalluksensa yhdeksi hyttysen pashkaksi koko maailmankaikkeudessa. Eli tekee niin tai näin, niin eipä millään ole juurikaan merkitystä maailman jatkaessa pyörimistään. Aina joku kuitenkin mielessään arvostelee, tekee sitten niin tai näin, joten muiden mielipiteetkin voi jättää omaan arvoonsa. Pyrin elämään huolettomasti, koska stressinsietokyky on heikohko ja helposti ajaudun rypemään kaikessa synkässä. Autan kanssaeläjiä sen minkä pystyn, mutta muuten elelen elämääni omalla tavallani ja välttelen kaikkia yleisiä vouhotuksia sekä pelotteluja. Aina kun jaksan ja on inspiraatiota, edistän varsin kunnianhimoista elämäntyötäni, mikä onnistuessaan on melkoinen jytky.

Maineesta ja mammonasta en sinänsä niin välitä, mutta olisihan se tavallaan kutkuttavaa elää ihmisten muistoissa ja mielissä viikkojen sijaan vuosikymmeniä tai jopa vuosisatoja kuoleman jälkeen. Elämän omanlaisensa kauneus on tämä jatkuva mekastus ja myllerrys, mikä hautaa kaiken edeltäneen hyvin nopeasti. Eipä siinä kukaan todellisuudessa mieti, että oliko Reija sihteeri vai ylisihteeri tai lisääntyikö Sonkajärven Reijo, kun nyt maa puskee vain horsmaa, ilmassa leijailee nuhaitiöitä ja hävittäjät suorittavat ylilentoja.