Muita jotka katuu edelleen teininä tehtyjä virheitä?

Anna olla jo. Keskity tulevaisuuteen nyt. Menneisyys on mennyttä ja turha kuluttaa energiaa siihen.

Tuonkin energian voisit käyttää miettimällä miten voisit tänään tehdä elämästäsi parempaa sen sijaan että märehdit menneitä ja selaat nettiä koko päivän

Kauan siitä on aikaa? 10 vuotta? 20? 30? 40? Enemmän?

Kadun sitä, että aloin laihduttaa, vaikka en ollut ylipainoinen. Siitä alkoi vuosien syömishäiriö ja painon jojoilu. 

Kadun etenkin kännisekoilua. 

Kadun sitä että olin ernu enkä oma itseni

Vierailija kirjoitti:

Kauan siitä on aikaa? 10 vuotta? 20? 30? 40? Enemmän?

Melkein 25 vuotta 

Kadun toisinaan menneitä. Asiat ovat nykyisin ihan hyvin, mutta silti joudun kamppailemaan. 

Mä kadun aikuisena tehtyjä virheitä. En tehnyt niitä teininä.

Vierailija kirjoitti:

Kadun etenkin kännisekoilua. 

Niin. Sama.

Mutta se on tehty. Syynsä sille oli.

Nyt on nyt.

Voi ottaa opiksi. Elämä menee hirveää vauhtia eteenpäin.

Hyppää tähän hetkeen.

Vierailija kirjoitti:

Kadun etenkin kännisekoilua. 

Ei ole vakavaa, aikuisetkin sekoilee kännissä

Kadun. Kadun että vietin parhaat vuoteni kännisekoillen, kun peitin sillä epävamuuteni. Kunpa joku olisi huomannut ja osannut auttaa. Olin ujo, hiljainen ja yksinäinen. Alkoholi oli kuin supervoima, mitä en osannut hallita ja aina meni överiksi. Lopulta iän myötä kuvioon tulivat yhdenyön seikkailut, joita kadun nyt kovin. Kauhulla ajattelen jos omat lapseni saisivat tietää, tai eläisivät itse yhtä rikkinäisinä kuin minä silloin. 

Vierailija kirjoitti:

Kadun. Kadun että vietin parhaat vuoteni kännisekoillen, kun peitin sillä epävamuuteni. Kunpa joku olisi huomannut ja osannut auttaa. Olin ujo, hiljainen ja yksinäinen. Alkoholi oli kuin supervoima, mitä en osannut hallita ja aina meni överiksi. Lopulta iän myötä kuvioon tulivat yhdenyön seikkailut, joita kadun nyt kovin. Kauhulla ajattelen jos omat lapseni saisivat tietää, tai eläisivät itse yhtä rikkinäisinä kuin minä silloin. 

Samoin. Ei ollut mitään naamarajaa edes. Kaikki kävi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauan siitä on aikaa? 10 vuotta? 20? 30? 40? Enemmän?

 

Melkein 25 vuotta 

Niinpä. Ihanku kukaan muu ei olisi sekoillut.

Ole itse itsellesi armollinen.

Moni on sekoillut. 

Nyt me elämme tätä hetkeä. Ne sekoilut on osa tätä jotakin ja näillä eväillä nyt mennään.

Tutki häpeää. Se on se juttu, jos edelleen sitoo menneet kännäilyt energiaa.

Vierailija kirjoitti:

Kadun. Kadun että vietin parhaat vuoteni kännisekoillen, kun peitin sillä epävamuuteni. Kunpa joku olisi huomannut ja osannut auttaa. Olin ujo, hiljainen ja yksinäinen. Alkoholi oli kuin supervoima, mitä en osannut hallita ja aina meni överiksi. Lopulta iän myötä kuvioon tulivat yhdenyön seikkailut, joita kadun nyt kovin. Kauhulla ajattelen jos omat lapseni saisivat tietää, tai eläisivät itse yhtä rikkinäisinä kuin minä silloin. 

Se on elettyä elämää.Nyt parhaasi se riittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kadun etenkin kännisekoilua. 

Ei ole vakavaa, aikuisetkin sekoilee kännissä

Mistä sä tiedät mitä on tapahtunu???

Kadun sitä, että aloin seukkaamaan 16 vuotiaana, vaikka en tiennyt edes mikä on parisuhde. Kaveriduhdehan se oli. Menin vielä muuttamaan yhteenkin ja tuhraamaan elämästäni 16 vuotta. Ihminen oli vielä rassukka mienterveyshäiriöinen, joka piinasi miltei 20 vuotta. En olisi kuulemms saanut jättää.

Samoin. Annoin muiden kiusata.

Vierailija kirjoitti:

Kadun. Kadun että vietin parhaat vuoteni kännisekoillen, kun peitin sillä epävamuuteni. Kunpa joku olisi huomannut ja osannut auttaa. Olin ujo, hiljainen ja yksinäinen. Alkoholi oli kuin supervoima, mitä en osannut hallita ja aina meni överiksi. Lopulta iän myötä kuvioon tulivat yhdenyön seikkailut, joita kadun nyt kovin. Kauhulla ajattelen jos omat lapseni saisivat tietää, tai eläisivät itse yhtä rikkinäisinä kuin minä silloin. 

Mulla sama.

Miehelleni olen kertonut sekoilleeni. Hän ei tuomitse. Et olisi sinä ilman sitä kaikkea. 

Lapsille- jo isoja, olen kertonut, että ole kyllä kaikkea tehnyt. Ei heille kuulu mitä.

Olen alkoholistiperheessä kasvanut. Se pelko.

Ja kyllä lapsesta varautunut tulee.

Kyllä se jälkensä lapseen jättää. Ei se kenties näy ulospäin kuin vasta sitten niissä kännisekoiluissa.

Ja oli minua harrastuksessa kiusattu. En osannut puolustautua. Ensimmäinen joka minua ihan oikeasti on puolustanut on mieheni.

Kadun väärää puolisovalintaa. Kahden kanssa oli silloin sutinoita. Välillä limittäin, välillä jopa samaan aikaankin. Sitten tuli se tilanne, että piti valita kumman kanssa tässä nyt mennään jollain tavalla elämässä eteen päin. Tein valinnan toki sen hetkisten tietojen pohjalta ja aika tunnepohjalta. Väärin meni. Tämä toinenkin henkilö on säilynyt sellaisena hyvän päivän tuttuna, eli satunnaisesti on pidetty yhteyttä ja seuraan hänen sometilejään jne. Hänellä menee kivasti. Löysi fiksun miehen, heillä on iso talo Vantaalla, harrastavat aktiivisesti ja lapsetkin harrastaa, matkustelevat ja mökkeilevät kesäisin. Mitä viimeksi juteltiin, niin elämä vaikuttaa olevan kivasti. Tämä kenet valitsin ei pärjännyt elämässä. Koulu jäi kesken, pätkätöitä (tällä hetkellä työtön) ja alkoholin liikakäyttöä. Näiden seurauksena jonkinlaista masennusta ja aika ailahtelevainen persoona muutenkin. Riidellään aika usein. Lapsia hän ei koskaan lopulta halunnutkaan, vaikka nuorena sanoi muuta.

Väärä valinta!