Lue keskustelun säännöt.
"Kaikki on itsestä kiinni" -jankkaajille
19.01.2025 |
You cannot get healthy and wealthy on your own Societies make progress, not individuals
Kaikki riippuu yhteiskunnasta ja olosuhteista mihin sattuu syntymään. Tuloerot ovat Suomessakin revenneet suuriksi, jos synnyt köyhään perheeseen, siitä on koko ajan entistäkin vaikeampi ponnistaa parempiin oloihin kun työpaikkoja on hyvin vähän jäljellä ja vaatimukset niihin suuria joita köyhän on vaikea täyttää.
Kyllä totuus on se, että hyvin vähän on yhdellä ihmisellä vaikutusvaltaa yhtään mihinkään tässä yhteiskunnassa, paitsi jos on rahaa ja vaikutusvaltaisesta suvusta. Näin on sivistys heitetty roskakoriin ja palattu 1800-luvun matalamieliseen luokkayhteiskuntaan, häpeällistä!!
Kommentit (501)
Jokainen ihminen, joka lapsuuden perhehelvetin jälkeen pystyy elättämään itse itsensä, olemaan tyytyväinen elämäänsä ja katkaisemaan sukupolvien ketjun, on menestyjä koulutuksesta ja varallisuudesta huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä vain lähtökohdista ja siitä kuinka yksi voi nähdä ne samat lähtökohdat huomattavasti heikompina kuin toinen ja jäädä roikkumaan niihin.
KUKA ON JÄÄNYT ROIKKUMAAN?
Meidän perheessä se sisarus jonka juuri kerroin jatkuvasti syyttävän yhteiskuntaa ja lähtökohtia siitä että ei ole omassa elämässään päässyt eteenpäin, menestynyt yhtä hyvin kuin kaverinsa jne.
Minusta tuntuu, että et ihan kerro kaikkea.
Tuskin kukaan näissä muutamassa lauseessa pystyy kertomaan perheensä historiaa ilman että mitään jää pois joten tuossa sentään osuit oikeaan. Paljon olisi esimerkkejä antaa mutta jätetään nyt väliin.
Tarkoitus ei yhäkään ollut tuoda oman perheen tilannetta enempää esille, ihan vain lyhyenä esimerkkinä siitä kuinka samat lähtökohdat voidaan kokea erilaisina.
Toivon että tämä sisarus joku päivä vielä pääsisi yli katkeruudestaan ja joko saisi elämänsä siihen suuntaan kuin haluaa tai pystyisi hyväksymään tilanteensa ja olemaan iloinen niistä asioista joita hän ja hänen perheensä ovat saaneet. Katkeruus ikävä kyllä varjostaa elämää usein enemmän kuin ne todelliset olosuhteet.
Vierailija kirjoitti:
On paljon esimerkkejä että syntymässä huonot kortit saanut henkilö kasvaa menestyjäksi, mutta niitä esimerkkejä ei pidä tulkita säännöksi. Voi kuitenkin todeta, että mistä tahansa lähtökohdista voi tulla ihan mitä vain.
Ei. Syntymässä huonot kortit saanut ei voi menestyä. Tarkoittaa ettei ole mitään mistä ponnistaa, älyä, luovuutta, terveyttä, voimakkuutta, edustavuutta jne. Menestyjillä on aina paljon erityisyyttä. Sanna marinkin on perinyt ulkonäkönsä alkoholisti isältään.. ja paljon muuta.
En ole huono-osaisesta perheestä mutta olen sairastanut masennusta vuosikymmeniä. En valinnut tätä. Kaikki ei ole itsestä kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy kyllä sanoa, että on todella naiivi ketju. Ja tämän sanon ihmisenä, jonka lähtökohdat elämään oli sen verran heikot, että mielenterveys meni jo lapsena. Suuri osa tuntuu kuvittelevan, että (suomalais) lasten suurimmat ongelmat koskee köyhyyttä. Siitä olen samaa mieltä, että ei köyhyys ole este elämässä pärjäämiselle, vaikka sinänsä taustat paljon vaikuttaakin. Tämä taas kertoo siitä, että osa on todella sinisilmäisiä, kun kuvitellaan, että kaikki on omissa käsissä ja esimerkiksi mielenterveys ja traumat korjataan sillä, että kantaa vaan vastuunsa ja lopettaa märehtimisen.
Jos ei lapsena ole saanut minkäänlaisia tunnetaitoja (tai vaikka olisikin) niin mielenterveyttä ei paranneta sillä, että lopetetaan märehtiminen. Vai aatteletko, että jos ihminen ei vaan ajattele, häviää kaikki ongelmat? Se eteenpäin meneminen ja vastuun kantaminen ei todellakaan ole niin yksinkertaista. Moni haluaa "kantaa vastuun", mutta ei saa esimerkiksi tukea terapiaan tai ei löydä terapeuttia. Hoitoon on vaikea päästä. Jos on vielä vaikka oppimisvaikeuksia tai kehitysvammaa niin siinä on tosiaan ns. terveellä helppo huudella, että kaikilla on samat mahdollisuudet.
Erittäin monien vaiheiden jälkeen olen nykypäivänä korkeasti koulutettu ja ns. terve. En ikimaailmassa olisi uskonut tämän olevan mahdollista lapsuuskokemusten jälkeen. Voisin todella helposti paukutella henkseleitä ja ajatella, että ihan vaan itse olen saanut kaiken aikaan, mutta se ei todellakaan ole totta. KENENKÄÄN kohdalla.
Kaikesta huolimatta olen itse ollut erittäin kiitollinen ja onnekas esimerkiksi sen suhteen, että olen saanut aikuisena korjaavia suhteita, olen saanut terapiaa, en ole sairastunut lapsena esimerkiksi kaksisuuntaiseen tai muuhun paranemattomaan sairauteen jne. Itse olen työni terapiassa tehnyt, hakenut töihin, kouluun jne, mutta olen ollut hyvin monessa asiassa myös erittäin onnekas. Esimerkiksi synnynnäisten luonteenpiirteiden ansiosta. Voin kertoa, että lapsuudesta selviämisen jälkeen kouluttautuminen ja työelämässä eteneminen on ollut ihan lastenleikkiä. Ja niin se monelle huutelijalle onkin, kun pahemmasta ei ole tietoa.
<3 Olen täysin samaa mieltä ja onnittelut sinulle!
Tuosta tuli mieleen pari juttua. Eteenpäin meneminen päättämällä ja märehtimisen lopettamisella ei ole parantumista. Se on myös aikapommi. Ja lisäksi yleensä johtaa siihen, että siirtää traumaansa lapsiinsa ja puolisoonsa.
Ja tuosta lopusta. Ei ole kauaa, kun psykiatrini sanoi minulle, että väitätkö sinä todella, että olet muka pystynyt tekemään uralla x, vaikka sanot ongelmiksesi y ja z. Ihmettelin koko ihmettelyä. Sanoin hänelle, että minähän olin aikuinen työurallani ja mikään mikä aikuisena olen tehnyt ja suorittanut ei ole mikään ihme sen rinnalla, että selvisin lapsuudestani omin neuvoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On paljon esimerkkejä että syntymässä huonot kortit saanut henkilö kasvaa menestyjäksi, mutta niitä esimerkkejä ei pidä tulkita säännöksi. Voi kuitenkin todeta, että mistä tahansa lähtökohdista voi tulla ihan mitä vain.
Ai FAS-lapsesta, jonka aivot äiti on ryypännyt pilalle jo tämän ollessa kohdussa, voi tulla esim. lääkäri tai insinööri? Vau.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se ihmisen elämä on ihan omista valinnoista kiinni.
No muista tuo, kun elämä heittää kunnolla psgaa tuulettimeesi ja joudut polvillesi.
Todellakin, muista silloin tuo.
Elämä heittää jokaiselle pasgaa tuulettimeen ja sillä hetkellä tehdään myös valintoja. Joku luovuttaa ja toteaa, että ei kannata tehdä enää yhtään mitään, joku ottaa iskun vastaan ja ottaa taukoa ja vetää henkeä ja alkaa miettimään miten seuraavaksi lähdetään eteenpäin. Sieltä lattiastakin on pääsy ylöspäin, jos tahdot ihan aidosti itsekin niin.
Kun sinä sairastut siitä iskusta, kyse ei enää ole valinnasta. Sinä et pysty valitsemaan, sairastutko vai et.
Kun sairastuin työkyvyttömäksi rais kauksen jälkeen, kaikki hoitotahoja myöten sanoivat minulle, että selviän kyllä, olen sen luontoinen. Terapeutti sanoi, ettei valitettavasti pysty sanomaan kaikille uhreille. Tuskin ne, joille ei pysty sanomaan, haluavat olla niitä. Minullakin meni muutama vuosi sairastaessa työkyvyttömänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin pöajon riippuu siitä, minkälaisiin perheiisiin ja olosuhteisiin synnytään. Usein ihmiset eivät myöskään itse näe sitä, millaisia etuoikeuksia ovat saaneet elämässä. Esimerkiksi yksi tuttavani on syntynyt aika ankeisiin oloihin, vanhemmilla vaikeuksia elämänhallinnassa, työelämän ulkopuolella jne. Hänen perheensä on kuitenkin saanut tukea yhteiskunnalta erilaisten palvelujen muodossa ja lisäksi hänellä on ollut tukena suku ja lopulta toinen vanhemmista on skarpannut ja järjestänyt elämänsä paremmin. Samoin koulussa häntä on tuettu eri tavoin ala-asteelta lähtien.
Näiden ansiosta hänen lapsuutensa on ollut verrattain normaali, hän on onnistunut opiskelemaan itselleen ammatin ja pysymään työelämässä. Kuitenkin kun hän itse kertoo tätä elämäänsä, esittää hän sen kuin sankaritarinana siitä miten hän olisi ihan itse vaan omalla työllä ja tahdolnvoimalla noussut
Nämä "minä se olen sankari ja muut vaan makaa laiskana" tapaukset on rasittavia.
Mitä se haittaa ihmistä, jos myöntää että on saanut tukea ja on ollut myös onnea?
Ei minun itsetuntoni ainakaan siitä mene rikki, jos tiedostan saaneeni paljon hyvää ja minullakin on ollut toisiin nähden etuoikeuksia.
En ymmärrä tuota ihmisten tarvetta pitää itseään sankarina ja maalata toisista antisankareita. Antagonisti ja protagonisti pitää jokaisessa sadussa olla.
Asetu yläpuolelle ja anna olla. Tuo käytös on hoitamattoman trauman oire. Itsehän he sitä eivät näe eivätkä myönnä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on pienestä kiinni.
Lauloi Samuli Edelmann kun pissalla kävi.
Asetu yläpuolelle ja anna olla. Tuo käytös on hoitamattoman trauman oire. Itsehän he sitä eivät näe eivätkä myönnä.
En asetu yläpuolelle. Ei ole tapanani. Ihan jalat maassa täällä olen, ja saan ihmetellä muiden hölmöä käytöstä ja kritisoida sitä, vaikka minulla ei olisi oma lehmä ojassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun sinä sairastut siitä iskusta, kyse ei enää ole valinnasta. Sinä et pysty valitsemaan, sairastutko vai et.
Kun sairastuin työkyvyttömäksi rais kauksen jälkeen, kaikki hoitotahoja myöten sanoivat minulle, että selviän kyllä, olen sen luontoinen. Terapeutti sanoi, ettei valitettavasti pysty sanomaan kaikille uhreille. Tuskin ne, joille ei pysty sanomaan, haluavat olla niitä. Minullakin meni muutama vuosi sairastaessa työkyvyttömänä.
Ai höh!
Onpa kummallinen terapeutti kun ei auttanut niitää raiskattuja kertomalla, että Suomessa on ilmainen koulutus ja jokainen voi olla mitä vaan halua, kun se on ihan itsestänsä kiinni. Että turha minkään lorvikatarrin kourissa jäädä märehtimään, kun voi valita että lähtee eteen päin elämässään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On paljon esimerkkejä että syntymässä huonot kortit saanut henkilö kasvaa menestyjäksi, mutta niitä esimerkkejä ei pidä tulkita säännöksi. Voi kuitenkin todeta, että mistä tahansa lähtökohdista voi tulla ihan mitä vain.
Ai FAS-lapsesta, jonka aivot äiti on ryypännyt pilalle jo tämän ollessa kohdussa, voi tulla esim. lääkäri tai insinööri? Vau.
no ei, mutta fas-lapsesta voi tulla pyllyn pyyhkijä ja hän voi päästä sairaalaan töihin ja saa istua viereisessä pöydässä missä lääkäris ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On monenmoisia esteitä joita ei vielä oikein nähdä. Vanhempien alkoholismi esimerkiksi ei ole pahimmasta päästä vammauttaja. Vihattu, inhottu, kirottu, hylätty lapsi on paljon vaikeammassa asemassa. Mielenterveyttä on vaikea korjata.
Vierailija kirjoitti:
On monenmoisia esteitä joita ei vielä oikein nähdä. Vanhempien alkoholismi esimerkiksi ei ole pahimmasta päästä vammauttaja. Vihattu, inhottu, kirottu, hylätty lapsi on paljon vaikeammassa asemassa. Mielenterveyttä on vaikea korjata.
Alkoholismi on siitä hyvä, että siinä on selkeä nimi perheen ongelmille. Mutta jos vanhemmat onkin raittiita, niin rikottu lapsi saattaa koko ikänsä syyttää itseään, kun luulee että oma koti oli hyvä, kun se oli sentään raitis.
Mistä saa tukihenkilön arkeen?
Tukihenkilöitä arkeen voi saada useista eri paikoista riippuen tarpeestasi. Tässä on muutama vaihtoehto:
1. Kunnallinen tuki
Sosiaalipalvelut ja terveydenhuolto: Jos tarvitset tukihenkilöä esimerkiksi mielenterveysongelmien, vammaisuuden tai muun erityistarpeen vuoksi, voit ottaa yhteyttä omaan kunnan sosiaalipalveluihin tai terveysasemaan. He voivat arvioida tilanteesi ja ohjata sinut tarvittaessa tukihenkilöpalveluihin.
Kotihoito ja kotipalvelut: Jos tarvitset apua päivittäisissä askareissa tai elämänhallinnassa, kunnallinen kotihoito tai kotipalvelut voivat tarjota tukea. He voivat auttaa esimerkiksi siivouksessa, asiointimatkoilla tai henkilökohtaisessa avustamisessa.
2. Erityisjärjestöt ja -säätiöt
Vammaispalvelut: Esimerkiksi Vammaispalvelut, Invalidiliitto ja muut vammaisjärjestöt tarjoavat tukihenkilöpalveluja. Ne voivat auttaa, jos tarvitset apua arjen toiminnoissa tai erityistä tukea.
Mielenterveysjärjestöt: Jos tarvitset tukea mielenterveyden haasteiden vuoksi, järjestöt kuten Mieli ry tai Suomen Mielenterveysseura tarjoavat usein tukihenkilöitä ja vertaistukea.
3. Vapaaehtoiset ja vertaistuki
Vertaistukiryhmät: Monilla alueilla ja järjestöillä on vertaistukiryhmiä, joissa ihmiset voivat tukea toisiaan ja jakaa kokemuksia. Näissä ryhmissä voi tavata myös henkilöitä, jotka voivat toimia tukihenkilöinä arjessa.
Vapaaehtoistyö: Esimerkiksi SPR (Suomen Punainen Risti) ja monet muut järjestöt tarjoavat vapaaehtoisten apua eri elämäntilanteissa. Vapaaehtoiset voivat toimia tukihenkilöinä erilaisissa arjen haasteissa.
4. Työpaikka ja oppilaitokset
Työterveys ja työpaikan tukihenkilöt: Jos tarvitset tukea työelämässä, moni työpaikka tarjoaa työterveyspalveluja tai erityisiä tukihenkilöitä, jotka voivat auttaa esimerkiksi työhyvinvoinnin parantamisessa.
Opiskelijatuet ja opinto-ohjaus: Opiskelijoille monet oppilaitokset tarjoavat ohjaajia ja tukihenkilöitä, jotka voivat auttaa opiskelun ja arjen yhdistämisessä.
5. Kirkon ja seurakunnan tarjoama tuki
Seurakunnan tukihenkilöt: Monissa seurakunnissa on vapaaehtoisia tukihenkilöitä ja diakoniatyöntekijöitä, jotka voivat auttaa henkilökohtaisessa tai perhe-elämän tukemisessa.
6. Yksityinen apu
Yksityiset palvelut: Jos tarvitset henkilökohtaista tukea, voit myös etsiä yksityisiä tukihenkilöitä, jotka tarjoavat apua elämäntilanteesi mukaan. Tällaisia palveluja tarjoavat esimerkiksi sosiaalialan ammattilaiset, psykologit tai valmentajat.
Jos olet epävarma, miten edetä, voit aina keskustella tilanteestasi esimerkiksi terveydenhuollon ammattilaisten, sosiaalityöntekijän tai muun asiantuntijan kanssa, joka voi auttaa sinua löytämään sopivan tukihenkilön tai -palvelun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On monenmoisia esteitä joita ei vielä oikein nähdä. Vanhempien alkoholismi esimerkiksi ei ole pahimmasta päästä vammauttaja. Vihattu, inhottu, kirottu, hylätty lapsi on paljon vaikeammassa asemassa. Mielenterveyttä on vaikea korjata.
Alkoholismi on siitä hyvä, että siinä on selkeä nimi perheen ongelmille. Mutta jos vanhemmat onkin raittiita, niin rikottu lapsi saattaa koko ikänsä syyttää itseään, kun luulee että oma koti oli hyvä, kun se oli sentään raitis.
Täsmälleen. Tämä asenne istuu tiukassa ja estää näkemästä totuutta.
Lainaukset ovat menneet rikki, mutta haluaisin vastata tähän: "Tämä vain lähtökohdista ja siitä kuinka yksi voi nähdä ne samat lähtökohdat huomattavasti heikompina kuin toinen ja jäädä roikkumaan niihin."
Jokaisella meistä kuitenkin on asioista oma kokemus, ja aivan kuten mielipiteet yleensä, ei niitä oikein voi verrata keskenään. Ihminen kun ei ajattele kovin loogisesti, ja se on helppo huomata kun meillä on huonoja päiviä; silloin tuntuu, että kaikki epäonnekkaat asiat tapahtuvat juuri silloin. Sisarellasi on tainnut olla lapsuudessaan enemmän niitä "huonoja päiviä", ja se tunne on sitten vuosien saatossa kertautunut ja ruokkinut itse itseään. Helppohan sinun on hyvänä päivänäsi sanoa toiselle, että toivottavasti pääset yli katkeruudestasi, kun toinen lyö varpaansa kynnykseen ja kaataa kahvit rinnuksilleen.
Tuollainen asenteiden ja ajattelutapojen muutos on todella vaikeaa, omasta kokemuksestani sanoisin että mahdotonta. Niihin liittyvät niin vahvasti tunteet, jotka eivät myöskään ole se loogisin osa meissä. Miten voisit tietoisesti muuttaa omia tunteitasi? Reaktiot ovat vaistomaisia, mutta voit tietysti yrittää selittää asioita itsellesi tai mukauttaa suhtautumistapaasi niihin. Ehkä sisaresi kaipaisikin enemmän ymmärrystä, kuin sitä, että hänen kokemustaan vähätellään heidän toimesta, jotka ovat saaneet kyvyn ajatella eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähtökohdat ei tietty kaikilla ole samat, mutta kyllä sillä omalla yrittämisellä on myös iso vaikutus.
Meitä on viisi sisarusta, ollaan kasvettu 80-luvulla työläisperheen lapsina, äidin ollessa pitkään kotona. Ei meillä hirveästi ylimääräistä rahaa ollut eikä pystytty matkustelemaan tai tekemään aurinkomatkoja, asuttiin kuitenkin ihan kivalla omakotialueella ja turvallinen, päihteetön koti.
Mä olen amk-koulutuksen omaava niin kuin miehenikin, hoitoalalla ollaan joten palkat ei ole hirveät mutta pärjätään ihan ok. Kaksi sisarusta on akateemisesti kouluttautuneita ja omilla urillaan kivasti edenneitä, yksi toisen asteen koulutuksella työelämään lähtenyt ja yrittäjänä mukavasti pärjäävä.
Sitten on se sisarus joka ei peruskoulun jälkeen ole saanut mitään koulua käytyä eikä ollut ikinä työelämäs
Olen lähtöisin perheestä, jossa isäni oli tehdastyössä ja äitini lähihoitaja. Tunsin aina outoutta. En tuntenut kuuluvani perheeseeni. Miniä nimättäin rakastin opiskella, rakastin kirjoja ja lukemista. Kumpikaan vahhemmistani ei ole lukenut yhtään kirjaa sitten koulun loppumisen. Kuuntelin aina kateellisena toisten juttuja matkoilta yms. En kuitenkaan masentunut niistä, vaan sisuunnuin opiskelemaan.
Nyt on ensimmäisenä suvussani yliopistotutkinto, löytyy vaimo, lapsia ja olen matkustellut yli 50 maassa.
Itse taas puhuin nimen omaan niin sairaista, että ovat työkyvyttömiä tai muu vakava diagnoosi.
Tunnen kaksi akateemista, yhden DI, yhden AMK. Yksikään ei öyhötä tai ole katkera, vaikka terveys on mennyt ja ura katkennut. Ehkä ne sapekkaat ovat niitä, jotka eivät koskaan päässeet edes kokeilemaan?