Elämä tuntuu täysin merkityksettömältä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua auttoi se, kun mä monisairaana huomasin, että monella muulla on paljon huonommin. On ihmisiä esim apupumpun kanssa.  Siinä alkaa tuntea kiitollisuutta,  että saa elää näinkin mitättömin sairauksin.  Jos ap olet fyysisesti täysin terve niin se on iso asia.

Ja sitten sanotaan, ettei saisi verrata itseään toisiin. Niin, ei niihin, joilla menee paremmin.

Kehen neliraajahalvaantunut sänkypotilas (jolla mielenterveys riekaleina kokemansa halvaantumisen jälkeen) saa verrata?

Vierailija kirjoitti:

Keskityt vääriin asioihin. Merkitys löytyy pään sisältä. Kaikki muu on toissijaista.

Pääni sisältä löytyy aivot, jotka tuottavat näitä inhottavia merkityksiä.

Tapasin tässä hiljattain erään ihmisen joka oli todella stressaantunut. Oli diagnosoitu sitä sun tätä, elämäntilanne keturallaan, ylikuormittunut töistä, fysiikka kukki stressin eri olomuotoja... Persoonallisuus oli erittäin hankala. Että kyllä aina löytyy joku jolla on asiat paljon huonommin. Hänet tavattuani aloin jopa pitämään itteäni suht normaalina, vaikka oonkin hämärä ja masentunut kaveri.

En kyllä ymmärrä tuota itseänsä huonompiosaisiin vertaamista. Kyllä, minä tiedostan, että suuressa kuvassa minulla on asiat ihan ok. Se ei silti paranna minun tilannettani. Se ei tuo nuoruutta takaisin. Se ei tee minusta rikasta. Se ei myöskään vie yksinäisyyttäni pois tai paranna vaivojani. Tietenkin on itsekästä ajatella vain itseään, mutta niin me kaikki lopulta teemme - myönnämme sitä tai emme. Minä haluaisin, että kaikilla olisi asiat hyvin enkä toivo kenellekään itseäni huonompaa olotilaa. 

Minun tilannettani auttaa aivan jotkut muut asiat. Tai luulen, että tässä tilanteessa ei mikään enää auta. 

Nelikymppisenä elämä on ohi, jos et ole saavuttanut mitään. Ei tuloja, ei uraa, ei puolisoa, ei lapsia, ei autoa. Mitään ei ole enää tehtävissä, voi vaan kostoksi jatkaa eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

En kyllä ymmärrä tuota itseänsä huonompiosaisiin vertaamista. Kyllä, minä tiedostan, että suuressa kuvassa minulla on asiat ihan ok. Se ei silti paranna minun tilannettani. Se ei tuo nuoruutta takaisin. Se ei tee minusta rikasta. Se ei myöskään vie yksinäisyyttäni pois tai paranna vaivojani. Tietenkin on itsekästä ajatella vain itseään, mutta niin me kaikki lopulta teemme - myönnämme sitä tai emme. Minä haluaisin, että kaikilla olisi asiat hyvin enkä toivo kenellekään itseäni huonompaa olotilaa. 

Minun tilannettani auttaa aivan jotkut muut asiat. Tai luulen, että tässä tilanteessa ei mikään enää auta. 

Moni kun saattaa syyllistää itseään liikaa. Sitten kun sellainen ihminen näkee toisen jolla on asiat enempi mullinmallin kuin itsellään, niin hän saattaa hoksata ettei itseään kannatakaan syyllistää turhan pienistä asioista.