Lue keskustelun säännöt.
Kun pienestä lapsesta yritetään tehdä erityislapsi päiväkodissa
14.01.2025 |
Lapsemme meni päiväkotiin 2,5 v iässä ja on tullut palautetta, että olisi jotenkin erityislapsi seuraavista syistä:
-lapsen on vaikea odottaa omaa vuoroa
-lapsi höpöttelee ja lauleskelee leikkiessään, eikä leiki "nätisti hiljaa"
-lapsi liikkuu paljon, kaipaa tekemistä ja toimintaa
-lapsi ei aina halua pukea ulkovaatteita päälle (pukee lopulta kuitenkin)
-lapselle ei aina maistu ruoka päiväkodissa ja ei halua maistaa kaikkea
-lapsi puhuu paljon ja haluaisi jutella päiväkodissa mieluiten aikuisten kanssa
-lapsi ei ole kiinnostunut nukkumaan päiväunia (päiväunet jäi aikaisin pois kotonakin, vaikka lepohetki onkin)
Itse en käsitä. Mielestäni tällainen on täysin tavallista käytöstä pienillä lapsilla (joka menee ajan kanssa ohi), eikä mikään erityisyyden merkki. :D
Kommentit (273)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman lapseni päikyssä on vastaavaa.
Hoitajat esimerkiksi valittavat, kun 3-vuotiaat eivät aina tottele. Oikeasti? Unohtuuko aikuisilla, että eivät lapset ole mitään miniaikuisia. Eihän aikuisetkaan aina tee sääntöjen mukaan tai käyttäydy järkevästi.
Ranskassa 3-vuotiaat menevät kouluun ja istuvat pulpetissa. En ihannoi sitä maailmaa ja tiedän, että kuritusväkivaltaakin siellä käytetään. Mutta en hyväksy oikein tätäkään ääripäätä, ettei kotona opeteta mitään ja sitten heitetään täysin ohjeita tottelemaan kykenemätön vaippahousu sinne ryhmään.
En kyllä ohiksena onnistunut löytämään tuosta lainaamastasi kommentista sellaista kohtaa, missä kirjoittaja olisi kertonut, ettei kotona opeta mitään. Olisin voinut kirjoittaa samanlaisen kommentin, vaikka meillä todellakin kasvatetaan kovapäistä uhmaikäistä taaperoa päivittäin. Jos lapsi on kovapäinen, niin se uhmaa vaikka miten kotona komentaisi, teoista olisi seurauksia, istuttaisiin yhdessä jäähyllä, lähdettäisiin pois kivoista jutuista, menettäisi leluja jne jne. Toki pieksämällä kovapäisenkin lapsen saa lopulta hiljaiseksi ja tottelevaiseksi, mutta väkivalta on laiton kasvatuskeino Suomessa - onneksi.
Kasvatus tuottaa myös tulosta, sillä taaperomme osaa pyytää kohteliaasti, on empaattinen, osaa kiittää, auttaa mielellään. Mutta uhma on myös kova. Kuuluu ikään ja lapsen persoonaan ja tasoittuu kasvatuksella ja kärsivällisyydellä ajan myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onpas täällä paljon älykkäiden lasten vanhempia! Eikö kenenkään lapsi ole normaaliälyinen tai peräti tyhmä, laiska tai kuriton?
Olen itse kolme lasta yhteistyössä päiväkodin kanssa kasvattanut ja ilmeisesti ollut se paha poliisi. Viimeinen meni kouluun 2024. Olen nähnyt myös näitä huikean älykkäitä lapsia ja lapseni ovat heidän kanssaan ystävystyneetkin. Siinä on ollut riidoissa melkoinen selvittely, kun huippuälykäs lapsi syöttää vanhemmilleen pajunköyttä. Itse olen uskonut mieluummin päiväkotia kuin näitä älykköjä.
Yleensä lapsi on oppinut valehtelun toiselta vanhemmalta. Eräänkin lapsen isä yrittää iskeä hoitajaa vaikka on naimisissa ja vielä lapsen edessä. Äiti on taas sinisilmäinen leijona emo, jonka lapset ovat täydellisiä.
Vierailija kirjoitti:
Minun ohje aloittajalle olisi että älä välitä!
Varhaiskasvatuksessa, varsinkin ne opettajat, ovat välillä ihan omissa maailmoissaan.
Kannattaa suhtautua varauksella mutta kuitenkin ymmärtäväisesti heidän juttuihinsa.
Aika kyllä näyttää miten asianlaita oikeasti on.
Tässä on kyse lapsesta itsestään ensisijaisesti ja hänen kanssaan päiväkodissa tekemisissä olevista ihmisistä toissijaisesti. Vanhemman ei tietenkään tarvitse välittää sillä tavalla että panikoituisi, mutta kyllä useimpien vanhempien kannattaa seurailla tilannetta rakentavaan tyyliin ja kiinnostuneena. Se on oma lapsi kuitenkin, ja vanhempi hänen haasteitaan pisimpään saa ratkoa.
Vierailija kirjoitti:
No ei nuo yksittäin mitään tarkoitakaan mutta jos kaikessa tekemisessä on haasteita, siirtymätilanteet vaikeita?
Mulle on siirtymätilanteet olleet aina vaikeita. Tarvitsen niihin pitkällisen rituaalin, mutta eipä oo diagnoosia vielä kuulunut. Täytän kohta 50 v.
Vierailija kirjoitti:
Mikään organisaatio ei ratkaise sitä ongelmaa, jos kodeista tulee kasvattamattomia lapsia. Koti on se perusta, missä opitaan kuuntelemaan, odottamaan vuoroa ja toimimaan itsenäisesti.
Kun viime keväänä eräässä koulussa tapahtui järkyttävä väkivallanteko, myöhemmin saman vuonna eräs psykiatri puhui vakavasti lastenkasvatuksesta TV:ssä. Hän työskentelee alaikäisten kanssa, joilla on vaikeita ongelmia. Hän mainitsi erityisesti sen, että lapsille pitäisi kotona asettaa rajoja. Psykiatrin mukaan nykyajan vanhempien pitää uskaltaa kieltää ja käskeä lasta, jos lapsi tekee pahaa. Ilmeisesti monissa kodeissa vanhemmat pelkäävät tehdä näin. Niin, varmasti lapsi protestoi ja huutaa siinä tilanteessa. Se on epämukavaa vanhemmille, mutta lapsen elämässä tulee myöhemmin eteen monia tilanteita, jotka aiheuttavat lapselle pettymyksiä. "Mä halusin tehdä noin ja isä, tarhan täti, koulun opettaja tai harrastusryhmän ohjaaja käski tehdä eri tavalla. Mä en tykkää tästä ja nyt mä sanon sille vastaan, haistattelen ja lyön tuota ihmistä." On hyvä, että opitaan jo lapsena kohtaamaan pieniä vastoinkäymisiä. Se antaa eväitä selviytyä maailmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän vilkkaasta, iloisesta ja fiksusta lapsesta "tehtiin" päiväkodissa erityistä tukea tarvitseva nepsyepäilty. Kerran vaihdettiin päiväkotia, kun kyllästyin lopullisesti yhden hoitajan ainaiseen marinaan lapsen käytöksestä.
Kun lapsi oli käynyt ekaa luokkaa jonkin aikaa, opettaja ihmetteli että niin miksi tällä lapsella olikaan tukipäätös. Hän ei ollut huomannut mitään erityistä. Tukipäätös purettiin. Lapsi on jo isompi alakoululainen, ollut tasaisesti luokkansa parhaita ja sosiaalisesti hyvin taitava.
Suurin osa tukipäätöksistä puretaan lapsen kasvaessa. Eikös se ole hyvä asia, jos tuki on auttanut tai lapsi saavuttanut ikätason?
Saavuttanut ikätason??? Vai sittenkin systemaattisin toimin taannutettu ikätasolleen...ainakin näennäisesti. Huomasitko lukiessasi, että ollut tasai
Hienoa, että lapsesi on yksi luokkansa parhaista. Mutta ei se tarkoita, että hän olisi suuri nero, vaan että hän pärjää ihan hyvin. Eikä se, että aiemmat käytösongelmat on selvitetty, tarkoita että lapsi olisi taannutettu muiden tasolle, vaan yksinkertaisesti sitä että lapsen käytös on parantunut. Kognitiiviset kyvyt ja sosiaaliset taidot sekä yleinen kypsyminen pitäisi pystyä näkemään erillisinä kokonaisuuksina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän vilkkaasta, iloisesta ja fiksusta lapsesta "tehtiin" päiväkodissa erityistä tukea tarvitseva nepsyepäilty. Kerran vaihdettiin päiväkotia, kun kyllästyin lopullisesti yhden hoitajan ainaiseen marinaan lapsen käytöksestä.
Kun lapsi oli käynyt ekaa luokkaa jonkin aikaa, opettaja ihmetteli että niin miksi tällä lapsella olikaan tukipäätös. Hän ei ollut huomannut mitään erityistä. Tukipäätös purettiin. Lapsi on jo isompi alakoululainen, ollut tasaisesti luokkansa parhaita ja sosiaalisesti hyvin taitava.
Suurin osa tukipäätöksistä puretaan lapsen kasvaessa. Eikös se ole hyvä asia, jos tuki on auttanut tai lapsi saavuttanut ikätason?
Saavuttanut ikätason??? Vai sittenkin systemaattisin toimin taannutettu ikätasolleen...ainakin näennäisesti. Huomasitko lukiessasi, että ollut tasai
Minun kokemukseni on aivan päinvastainen. Mun kaikki kolme lastani ovat alakoulussa 2010-20-luvuilla saaneet ylöspäin eriytettyä opetusta, ja ihan opettajien aloitteesta. Opettajasta riippuen ovat sitten tunnilla joko käyttäytyneet paremmin tai huonommin, mutta koskaan en ole syyttänyt opettajaa siitä että omalla lapsellani ei pysy suu kiinni tunnilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä myös erikoinen kokemus, kun lapsi ei viihtynyt päikyssä vieraiden aikuisten seurassa ja ujosteli esim. sijaisia. Tästä tuli merkintä ihan siihen 4-vuotisneuvolalomakkeeseen, joka meni päiväkodista neuvolaan. Omien hoitajien kanssa viihtyi vallan mainiosti. Mielestäni tuollainen varauksellisuus uusien ihmisten, etenkin aikuisten suhteen on vain ja ainoastaan hyvä asia ja on varmasti vaistonvaraista. Lapsi on aina ollut hitaasti lämpeävä uusien ihmisten suhteen ja saakin olla.
Tuohan on luonteenpiirre, ei herran jestas mikään korjattava oire.
Vähän aiheen ohi. Kolme nyt aikuista lasta, kaikki pieninä idearikkaita, vilkkaita, ehtiviä, seurallisia, suuri kaverpiiri lähiön tenavissa. Ujostelemattomia.
Kaikkea sattui, olin aika tiukka kurinpitäjä, asiat selvitettiin eikä lakaistu naapurin muksun syyksi. Vanhin joskus sanoi että teininä oli hyvä kun oli perälauta, itse tiesi ettei sen yli kannata mennä. Ja tavalliset kaverit.
Nyt jouluna puhuin kuink harmittaa kun varmaan olin liian tiukka joskus ja pidin turhaa meteliä pikkuasioista näin jälkikäteen ajatellen. Mieskin kyllä tiukan paikan tullen sitten sanoi painavan sanansa.
Nyt nuorten aikuisten vanhemmat naureskelivat, pakko se on ollut itsekin räjähtää joskus ja rähjätä, nyt sen ymmärtää. Lapsensa kaikki ovat "kympin tyttöjä ja poikia", raittiita, monia harrastuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lapsella on vaikeuksia päivittäin noilla kaikilla osa-alueilla, tuossa iässä, niin kyllä hän silloin on käytännössä erityistarpeinen. Se ei tarkoita samaa, kuin että lapsi olisi diagnoosin tarpeessa, tyhmä, kehittymätön, 100% selvä tuleva nepsy, oppimisvaikeuksista kärsivä ja ikuisesti erityistarpeinen tai huonot vanhemmat omaava. Se vain tarkoittaa sitä, että jotain mahdollisesti saattaa olla kehityksessä poikkeuksellista, jota on hyvä seurata. Mutta se voi mennä kasvun myötä myös ohi. Erityisyys voi myös olla sitä että on todella hyvät (muita edellä olevat) taidot asioissa x ja y, mutta sitten taas esim. sosiaalisissa taidoissa puutetta/ tai pikemminkin tottumattomuutta tai erityistarpeisuutta. Se voi näkyä siinä että lapsi ensinnäkin tylsistyy hoidossa ja hänellä voi olla vaikeuksia keskittyä tai huomioida muita.
Mutta ennenkaikkea, juuri nyt, juuri tällä hetkellä, sun lapsesi tarvitsee yhden aikuisen kokonaisvaltaista tukea, koko sen hänen päiväkotipäivän ajaksi, jotta hän
a. Selviytyy siitä päivästä itse ja
b. Ei ole häiriöksi muille.
Mutta useinkaan tätä ei osata kommunikoida vanhemmille oikein, etenkään, kun vanhemman ensimmäinen ja hyvin luonnollinen reaktio on kieltää asia ja puolustautua. Asia myös herättää vanhemmassa aina huolta ja surua, eli se on eräänlainen prosessi, joka vanhemman tulee käydä läpi ennenkuin päästään vaiheeseen, missä voidaan työskennellä asian eteen yhdessä. (Minulla on myös oma erityislapsi, joten tunnen vanhemmankin näkökulmaa tähän asiaan)
Työntekijän vastuulla on kertoa faktat niitä liikaa kaunistelematta. Mutta myös ylläpitää ja luoda toivoa siitä, että näistä haasteista selvitään ja me autetaan lasta ja tämä ei tarkoita sitä, että lapsen tulevaisuus on nyt kokonaan leimattu ja sinetöity, jos hän tarvitsee jossain vaiheessa enemmän sitä tukea siellä päiväkodissa tai koulussa. Kaikki apu on hyvä aina ottaa vastaan, se ei ole teidän lapselta koskaan pois! Se on kaikki kotiinpäin, vaikka lapsi olisi kehitykseltään täysin tavanomainen, tai jopa ikäisiään edellä. Se on myös päiväkodin tehtävä tukea lasta, eli keksiä keinot miten siellä pärjätään. Sä voisit kysyä heiltä, että miten he on ajatelleet tukea sun lasta, että päivät sujuisi paremmin? Toki sitten itsekin voi kokeilla tehdä kotona jotain, jos sieltä jotain kohtuullista ehdotetaan (esim. harjoitella jotain tiettyä taitoa hetken tehokkaammin).
Mulla on ryhmässä juuri yksi poika, joka oli melkoinen hulivili 2-vuotiaana. Se meno herätti minussa (ja opettajissa ja hoitajissa) ihan jo huoltakin, sekä myös vanhemmissa. Nyt poika täyttää 4 ja hän on kuin ihmisen mieli; koko ryhmän rauhallisin ja paras leikkikaveri. Hänen kohdallaan se kasvu auttoi, sekä tukitoimet ja selkeä struktuuri, joka me hänelle päiväkotiarjessa luotiin. Vanhempien luottamus meihin oli myös tärkeää, että avoin keskustelu asioista onnistui.
t. Vakasosionomi
Vierailija kirjoitti:
Ai jai, pitääpä kysyä äidiltä, mitä palautetta minä olen saanut päiväkodista, koska olin todella ujo ja arka lapsi :D
Luultavasti ihan tavallista, esim. että olet ujo. Koska vielä 15 vuotta sittenkään jokaisesta persoonan piirteestä ei yritetty vääntää diagnoosia. Jotain mennyt pieleen tarhantätien opetuksessa, kun etsimällä etsitään ongelmia ja diagnooseja. Varmaan jännää vastavalmistuneille yrittää etsiä joukosta jotain mielenkiintoista poikkeamaa. Tämä oma kokemukseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päiväkodeissa ja kouluissakin on nykyään ihan ihme sakkia töissä. Pitäkää puolenne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsenne sai lastensuojelulta ja terapeutilta luvan heitellä muita ja olla kuuntelematta ohjeita. Ja sama jatkui koulussa?
Kenelle vastasit? Kommentoin aiemmin että lapsi oli heittänyt lelun, en sanonut että heitti sillä muita.
Tämä tapahtui yhden kerran, ja se lelu lensi lattiaan eikä osunut keneenkään.
Ihme päätelmiä
Kuinka moni lapsi ei i k i n ä ole heittänyt lelua ?
Tuossa ryhmässä oli myös ihan oikea ongelmalapsi, joka heitteli jatkuvasti muita niillä leluilla, mutta häntä ei voitu syytellä koska oli hoitajien suosikki.
Oikea nepsy sai siis raivota ja riehua mutta muiden (mm meidän lapsen) olisi pitänyt vaan sietää sitä kuormittumatta, hermostunatta, ääneti ja hiljaa- siltä se meistä vanhemmista vaikutti.
Oliko siis mielestäsi oikein tämä tätien silmätikuksi joutuminen?
No mutta kai sinun älykkäältä lapseltasi pitäisikin vaatia parempaa käytöstä, kun näiltä "oikeilta" nepsyiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP:lla varmaan poika? Poikien ei nähtävästi vieläkään anneta kypsyä rauhassa, vaan pitäisi saavuttaa tyttöjen kypsyysaste.
Meillä oli samanlaista reilu 10 vuotta sitten. Lapsesta yritettiin väen vängällä vääntää erityislasta. Ensin väittivät, että puheen kehityksessä on jotain. Neuvolan terveydenhoitaja teki omat testinsä, oli haluton antamaan puheterapeutille lähetettä, mutta lopulta antoi. Mitään ei puheen kehityksen viivästymää ei ollut. Sitten keksivät, että jotain on motoriikassa vialla. Taas neuvolan kautta lasten fysioterapeutille, ei mitään ongelmaa motoriikassa. Sitten vielä oli jotain vikaa kypsyydessä, taas testailtiin ja kypsyys oli normaalilla tasolla. Oli kyllä erikoinen juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei nuo yksittäin mitään tarkoitakaan mutta jos kaikessa tekemisessä on haasteita, siirtymätilanteet vaikeita?
Mulle on siirtymätilanteet olleet aina vaikeita. Tarvitsen niihin pitkällisen rituaalin, mutta eipä oo diagnoosia vielä kuulunut. Täytän kohta 50 v.
Meissä viisikymppisissä on paljon diagnosoimattomia ADHD-ihmisiä ja autisteja. Todennäköisesti olen itsekin yksi heistä, kun lapsilla ne diagnoosit on ja perinnöllisiä juttuja ovat. Ei näistä tiedetty silloin, kun me oltiin nuoria.
Minusta ongelma on siinä, että päiväkodin työntekijät ovat antamassa kirjaindiagnooseja joillekin 2-3-vuotiaille. Ei tuon ikäisille anneta diagnooseja terveydenhoidossa, vaan vasta lähempänä kouluikää. On täysin tavallista, että lapsi on tuossa iässä vilkas, opettelee tunteiden hallintaa ja sääntöjen noudattamista. Kehitys on ihan kesken, eikä silloin diagnoosin antaminen ole relevanttia. Ja se diagnoosin antaminen ei ole päiväkodissa lastenhoitajan, sosionomin tai varhaiskasvatuksen kandin tehtävä, vaan sen tekevät terveydenhuollon ammattilaiset.
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsella on vaikeuksia päivittäin noilla kaikilla osa-alueilla, tuossa iässä, niin kyllä hän silloin on käytännössä erityistarpeinen. Se ei tarkoita samaa, kuin että lapsi olisi diagnoosin tarpeessa, tyhmä, kehittymätön, 100% selvä tuleva nepsy, oppimisvaikeuksista kärsivä ja ikuisesti erityistarpeinen tai huonot vanhemmat omaava. Se vain tarkoittaa sitä, että jotain mahdollisesti saattaa olla kehityksessä poikkeuksellista, jota on hyvä seurata. Mutta se voi mennä kasvun myötä myös ohi. Erityisyys voi myös olla sitä että on todella hyvät (muita edellä olevat) taidot asioissa x ja y, mutta sitten taas esim. sosiaalisissa taidoissa puutetta/ tai pikemminkin tottumattomuutta tai erityistarpeisuutta. Se voi näkyä siinä että lapsi ensinnäkin tylsistyy hoidossa ja hänellä voi olla vaikeuksia keskittyä tai huomioida muita.
Mutta ennenkaikkea, juuri nyt, juuri tällä hetkellä, sun lapsesi tarvitsee yhden aikuisen kokonaisvaltaista
Hiukan tässä kirjoituksessasi särähti korvaan tuo "100 % selvä tuleva nepsy". Tuosta litanjasta saa kuvan, että nepsyys olisi sama asia kuin tyhmyys tai kehittymättömyys ja jotenkin huono asia. Lisäksi tuosta tulee käsitys, että nepsyys on jotain, joksi tullaan. Ehkä ajattelet, että se on jotain huonosta kasvatuksesta seuraava, kun viittaat litanjassasi myös huonoon vanhemmuuteen. Neurotyypit ovat synnynnäisiä ominaisuuksia, ei kenestäkään tule esimerkiksi autisti tai ADHD-henkilö, hän on ollut sitä aina, vaikka diagnoosi asetettaisiinkin vasta myöhemmällä iällä.
Meidän lapsen kohdalla tuli lähes poikkeuksetta ikävää palautetta, kun lapsi aloitti päiväkodissa 2+ iässä. Päiväkodista kritisoitiin, miten lasta on hoidettu liian pitkään kotona ja lapsi on saanut vanhemman jakamattoman huomion kotona, kun päiväkodissa lapsen oli vaikea ymmärtää, että kukaan aikuinen ei ole hänen kanssaan 24/7. Joka päivä lasta hakiessa sai kuulla, miten "Väinö on tänään ollut hankala, kun ei halunnut nukahtaa päiväunille/syödä kasviskiusausta/Väinö on juossut ympäri pitää Einon kanssa." Mielestäni nuo ovat ikätasolle tyypillisiä vaiheita, kun lapsi harjoittelee omaa tahtoaan. Lasta taas ei kehuttu niistä asioista, jotka sujuivat hyvin. Lapsi esimerkiksi siivosi hienosti lelut jokaisen leikkikerran jälkeen, puhe oli hyvin kehittynyttä ja lapsi ilmaisi tunteitaan hyvin.
Minusta se on kurjaa, jos parikolme-vuotias niputetaan nepsy-lapseksi sillä perusteella, jos on useammassa arjen taidossa haastetta. Monilla aika auttaa, moni vilkas lapsi rauhoittuu muutaman vuoden sisällä ja oppii ne taidot, jotka alkuun ovat hakusessa. Parempi olisi, että ihan pienten kanssa ei diagnoosia oltaisi heti ehdottelemassa, kun suurimmalla osalla aika auttaa.
Henkilökunnalle koituu varmaasti stressiä sinä tilanteessa. Ja muut paikallaolevat lapset jäävät ilman opetusta, puhetta ja huomiota, jota heidän kuuluu päiväkodissa saada.