Lue keskustelun säännöt.
Miten kaikilla on nykyään mielestään traumoja?
12.01.2025 |
Määritelmä traumalle on: "Trauma is an emotional response to a terrible event like an accident, crime, or natural disaster."
Onko suurin osa suomalaisista nyt tosiaan mielestään vakavien onnettomuuksien, rikosten tai luonnonkatastrofien uhreja?
Kommentit (46)
On kasvamassa uusi sukupolvi, jolle uhrina oleminen on samaa kuin sankaruus aiemmille sukupolville.
Konservatiivinen, moralisoiva, kiihkeästi huomiota ja suosiota somesta etsivä ja herkästi uhriutuva sukupolvi vastikään teki USA:ssa ansan eräälle nuorta naisseuraa hakeneelle miehelle ja sen seuraksena n. 30 ihmistä jahtasi pitkin kampusta tätä miestä, joka pakeni henkensä edestä ja sai runtua. Jahtaava porukka kuvasi sankarillisen tekonsa Tiktokiin.
Koko sopan keittänyt honeytrap, voimaantunut nainen ja pahikset vastuuseen haluava neitonen on 18-vuotias, häntä kammottavasti lähestynyt mies, tuo peto, monsteri, pahis, kauhistus, on 22-vuotias.
Ja tämä on ihan totta, ei keksittyä. Vain tämä sukupolvi on niin saaaatanallisen pihalla kaikesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap osaatko lukea? Jos luetellaan esimerkkejä, niin silloin se tarkoittaa, että myös muut asiat voivat tulla kyseeseen.
Joo mutta nuo esimerkit on sitä varten, että lukija ymmärtää minkätasoisista asioista (esim sota) traumat syntyy, eli että esim jätetyksi tuleminen voi olla ikävää mutta ei aiheuta yksistään traumaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iso osa suomalaisista saattaa edelleen olla sotatraumojen vaikutusten alaisia viime vuosisadan sodista johtuen. Niistä ajoista kulkeutuneet traumat voivat nykyihmisessä ilmetä tunnistamattomissa muodoissa, kirjoittaa toimittaja Henna Salakari.
Hyvähän se olisi nyt nämä selvittää, etteivät enää siirry. Jospa tulevat sukupolvet oppisivat paremmat tavat toimia.
Eli nykyajan ihmiset uhriutuvat sen perusteella, että edelliset sukupolvet joutuivat kokemaan kovia?
Uskomatonta.
Juuri tuollainen asenne aiheuttaa traumoja. Väheksytään toisten tunteita, vaiennetaan ilkeillä sanoilla. 40-60 -luvuilla tämä oli täysin normaalia, lapsen itkut vaiennettiin ärähtämällä ja vähettelemällä. Lapset oppivat että tunteita ei saa näyttää eikä niistä saa puhua, kasvattivat omat lapsensa samalla tavalla. Tästä se sukupolvien trauma on lähtöisin. Plus päälle se, että äidin hermoston epätasapainotila muuttaa dna:ta myös munasoluissa (viimeisimmän tutkimuksen mukaan myös siittiöissä!), ja trauma periytyy siis myös dna:n mukana, ei vain kasvatuksessa!
On kai traumoja ollut aina, sotatraumoista on puhuttu Suomessakin, niistä ei vaan puhuttu. Monien sukupolvien tabut on pidetty piilossa eikä niistä ole kerrottu kenellekään.
Liika puhuminen on pahasta samoin asioiden täydellinen salaaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Posttraumaattinen stressireaktio tulee pienemmistäkin asioista. Sitähän on käytetty ennen (ja edelleen) kasvatuksessakin: kun lasta kuritetaan ettei tämä tekisi jotain, hän lakkaa tekemästä sitä kun trauma iskee pintaan. Ehdollistamista siis, mutta trauman muodossa.
Ei kyseessä ole trauma jos lapsi esim lakkaa syömästä lunta kun häntä on käsketty tekemästä niin. Jos taas lasta hakataan aina kun hän syö lunta, niin siitä usein trauma syntyykin.
Ymmärrätkö tahallaan väärin asioita? Nimenomaan jos lasta hakataan tai muuten kaltoinkohdellaan astetta julmemmin, se aiheuttaa trauman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Posttraumaattinen stressireaktio tulee pienemmistäkin asioista. Sitähän on käytetty ennen (ja edelleen) kasvatuksessakin: kun lasta kuritetaan ettei tämä tekisi jotain, hän lakkaa tekemästä sitä kun trauma iskee pintaan. Ehdollistamista siis, mutta trauman muodossa.
Ei kyseessä ole trauma jos lapsi esim lakkaa syömästä lunta kun häntä on käsketty tekemästä niin. Jos taas lasta hakataan aina kun hän syö lunta, niin siitä usein trauma syntyykin.
Ymmärrätkö tahallaan väärin asioita? Nimenomaan jos lasta hakataan tai muuten kaltoinkohdellaan astetta julmemmin, se aiheuttaa trauman.
Niinhän minä juuri sanoin. Mutta ei se jos lasta kasvattaa normaalisti vaikka se aiheuttaisi välillä itkua tai pahaa mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On kai traumoja ollut aina, sotatraumoista on puhuttu Suomessakin, niistä ei vaan puhuttu. Monien sukupolvien tabut on pidetty piilossa eikä niistä ole kerrottu kenellekään.
Liika puhuminen on pahasta samoin asioiden täydellinen salaaminen.
Nykyään vaan käytetään sanaa trauma kaikesta mikä tuntuu ikävältä, mikä saa aikaan sen että oikeita traumoja ei oteta tosissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iso osa suomalaisista saattaa edelleen olla sotatraumojen vaikutusten alaisia viime vuosisadan sodista johtuen. Niistä ajoista kulkeutuneet traumat voivat nykyihmisessä ilmetä tunnistamattomissa muodoissa, kirjoittaa toimittaja Henna Salakari.
Hyvähän se olisi nyt nämä selvittää, etteivät enää siirry. Jospa tulevat sukupolvet oppisivat paremmat tavat toimia.
Eli nykyajan ihmiset uhriutuvat sen perusteella, että edelliset sukupolvet joutuivat kokemaan kovia?
Uskomatonta.
Juuri tuollainen asenne aiheuttaa traumoja. Väheksytään toisten tunteita, vaiennetaan ilkeillä sanoilla. 40-60 -luvuilla tämä oli täysin normaalia, lapsen itkut vaiennettiin ärähtämällä ja vähettelemällä. Lapset oppivat että tunteita ei saa näyttää eikä niistä saa puhua,
Voi herrajumala. Eli sinä väität traumatisoituvasi ihan vain siitä jos joku sanoo jotain mistä et pidä? Ja ikää sinulla ilmeisesti on jotain 60+.
You can't make this shit up.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väittihän se yksikin traumatisoituneensa siitä kun näki Afrikan Tähti -pelin.
Ei tunteiden palvominenkaan ihan tervettä ole. Kyllä monelle draamakingille ja -queenille voi aika huoletta sanoa, että työnnä persaukseesi sun tunteet, äläkä levitä niitä ympäristöösi. Meillä kaikilla on ongelmamme ja tunteemme, mutta hommat on silti hoidettava, eikä kuormitettava muita jatkuvasti ja pienistä asioista.
Vanhat kasvatusperiaatteet eivät ole hullumpia, kun niitä tarkastelee lähemmin ja karsii ylilyönnit: Tunteet kuuluvat perheelle, läheisille, ystäville. Kaikkia halaava ja rakastava ja parantava hörhö ei lopultakaan rakasta ketään tai mitään, ei jaksa/kykene/pysty.
Tunteet korvaa arkielämässä hyvät käytöstavat, jotka sujuvoittavat elämää ja karsivat ilkeilyä, kiusaamista, huonoa käytöstä muita kohtaan. Ja muiden elämän ja sananvapauden rajoittaminen tramatisoitujen ihmisten mielensäpahoittamisen perusteella on kuollut ajatus. Traumojen kanssa on elettävä, kasvettava niiden yli, oli se kuinka epäoikeudenmukaista tahansa, harva kun traumoja itselleen oikein pyytää.
Mutta onhan näitä paradokseja ollut ennenkin: kun minä olen ruotsinkielinen ja tämä on minun kotimaa, niin pakotetaanpa valtava enemmistö opiskelemaan minun kieltäni, että ne pystyvät sitten palvelemaan minua minun kielelläni. Sama se on joillakin näiden traumojen kanssa: kun minulle sellainen on, niin muiden pitää siitä kärsiä. Nih.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tunteiden palvominenkaan ihan tervettä ole. Kyllä monelle draamakingille ja -queenille voi aika huoletta sanoa, että työnnä persaukseesi sun tunteet, äläkä levitä niitä ympäristöösi. Meillä kaikilla on ongelmamme ja tunteemme, mutta hommat on silti hoidettava, eikä kuormitettava muita jatkuvasti ja pienistä asioista.
Vanhat kasvatusperiaatteet eivät ole hullumpia, kun niitä tarkastelee lähemmin ja karsii ylilyönnit: Tunteet kuuluvat perheelle, läheisille, ystäville. Kaikkia halaava ja rakastava ja parantava hörhö ei lopultakaan rakasta ketään tai mitään, ei jaksa/kykene/pysty.
Tunteet korvaa arkielämässä hyvät käytöstavat, jotka sujuvoittavat elämää ja karsivat ilkeilyä, kiusaamista, huonoa käytöstä muita kohtaan. Ja muiden elämän ja sananvapauden rajoittaminen tramatisoitujen ihmisten mielensäpahoittamisen perusteella on kuollut ajatus. Traumojen kanssa on elettävä, kasvettava niiden yli, oli se kuinka epäoikeude
Hyvin sanottu.
Traumoilla saa niin kivasti ja helposti huomiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tällaiset ihmiset, jotka juoksevat eri terapeuteilla ja vellovat "traumoissaan" eivät yleensä koskaan osaa ilmaista yhtään mikä se väitetty trauma on, vaikka muuten puhuvat ihan liikaa terapiastaan.
Juuri tuosta olen itsekin tunnistanut, että kyse on keksitystä traumasta, kun siitä ei osata kertoa mitään. Ei tosiaan osata nimetä tekoja, ei niiden ajankohtaa eikä tekojen vaikutuksia. Tekojen väitetään olevan vakavia, mutta mitään yksittäisiä tai toistuvia tekoja ei osata nimetä. Vaikutukset uhriin sanotaan olevan suuria, mutta mitään vaikutuksia ei kuitenkaan osata nimetä, ei edes ahdistusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iso osa suomalaisista saattaa edelleen olla sotatraumojen vaikutusten alaisia viime vuosisadan sodista johtuen. Niistä ajoista kulkeutuneet traumat voivat nykyihmisessä ilmetä tunnistamattomissa muodoissa, kirjoittaa toimittaja Henna Salakari.
Hyvähän se olisi nyt nämä selvittää, etteivät enää siirry. Jospa tulevat sukupolvet oppisivat paremmat tavat toimia.
Eli nykyajan ihmiset uhriutuvat sen perusteella, että edelliset sukupolvet joutuivat kokemaan kovia?
Uskomatonta.
Juuri tuollainen asenne aiheuttaa traumoja. Väheksytään toisten tunteita, vaiennetaan ilkeillä sanoilla. 40-60 -luvuilla tämä oli täysin normaalia, lapsen itkut vaiennettiin ärähtämällä ja vähettelemällä. Lapset oppivat että
Ohiksena vaan ihmettelen tätä lukutaidon puutetta. Miten saitkaan käännettyä tuon kommentin tuolla tavalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaiset ihmiset, jotka juoksevat eri terapeuteilla ja vellovat "traumoissaan" eivät yleensä koskaan osaa ilmaista yhtään mikä se väitetty trauma on, vaikka muuten puhuvat ihan liikaa terapiastaan.
Juuri tuosta olen itsekin tunnistanut, että kyse on keksitystä traumasta, kun siitä ei osata kertoa mitään. Ei tosiaan osata nimetä tekoja, ei niiden ajankohtaa eikä tekojen vaikutuksia. Tekojen väitetään olevan vakavia, mutta mitään yksittäisiä tai toistuvia tekoja ei osata nimetä. Vaikutukset uhriin sanotaan olevan suuria, mutta mitään vaikutuksia ei kuitenkaan osata nimetä, ei edes ahdistusta.
Siis kuka ei osaa sanoa ja kenelle? Asiakas terapeutille? Terapiassa käyvä tutulle? Esimerkiksi itse olen käynyt aikanaan useita vuosia kestävän traumaterapian. Ja itse asiassa aluksi en edes ymmärtänyt tai muistanut kaikkia tapahtumia. Ja toisaalta taas olen keskustellut rehellisesti hyvin harvan ihmisen kanssa ja puolitutuille tai "omassa kuplassa" eläville olen saattanut sanoa terapian syyksi ihan vaan elämän tai lapsuuden, sen kummemmin erittelemättä.
Ajattelen, että niilläkin ihmisillä, joiden ansiosta niin huonosti voin, on oikeus yksityisyyteen. Ja sen jälkeen kun asioita käsittelin, en ole kokenut tarpeelliseksi puhua muiden teoista ja tekemättä jättämisistä. Yksi syy on myös se, että "kuplassa" elävät ihmiset eivät välttämättä kestä. En jaksa kauhistelua tai säälittelyä enkä varsinkaan jaksa alkaa muita lohduttamaan, jos kuulevat taustoja.
Sulla on vähän väärää tietoa. Trauma ei suoraan riipu tapahtumasta, vaan kehon reaktiosta siihen. Eli kun stressi (johtui se yksittäisestä tapahtumasta tai pidemmän ajan kokemuksista, googlaa esim. kehityksellinen trauma) ei pääse purkautumaan elimistöstä, siitä syntyy haitallisia seurauksia, henkisiä mutta myös fyysisiä sairauksia (mm. 2-tyypin diabetestä edesauttaa).
Jos tää aihe on sulle jotenkin ahdistava, niin se voi kertoa siitä, että jotain sun omassa elämässä olis jäänyt huomaamatta. Et kertakaikkiaan kestä että muut valitaa, koska itse torjut jotain, mikä mieleen tullessaan hajottaisi mieltä liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Sulla on vähän väärää tietoa. Trauma ei suoraan riipu tapahtumasta, vaan kehon reaktiosta siihen. Eli kun stressi (johtui se yksittäisestä tapahtumasta tai pidemmän ajan kokemuksista, googlaa esim. kehityksellinen trauma) ei pääse purkautumaan elimistöstä, siitä syntyy haitallisia seurauksia, henkisiä mutta myös fyysisiä sairauksia (mm. 2-tyypin diabetestä edesauttaa).
Jos tää aihe on sulle jotenkin ahdistava, niin se voi kertoa siitä, että jotain sun omassa elämässä olis jäänyt huomaamatta. Et kertakaikkiaan kestä että muut valitaa, koska itse torjut jotain, mikä mieleen tullessaan hajottaisi mieltä liikaa.
Alan ammattilaiset ovat kyllä täysin eri mieltä kanssasi:
"Kehityksellinen trauma on käsite, joka viittaa pitkäaikaisiin haitallisiin kokemuksiin lapsuudessa tai varhaisessa elämässä. Trauman synty voi johtua esimerkiksi laiminlyönnistä, perheväkivallasta, erilaisesta hyväksikäytöstä, vanhempien päihdeongelmista tai muista vastaavista tekijöistä."
Ja sinä ihan oikeasti väität, että toisin kuin koko psykologian ja psykiatrian tieteenalat sekä kaikki ammattilaiset toteavat, niin olet itse traumatisoitunut vaikka mitään traumaa ei ole ollut. Sulla on siis mieli noin vain itsekseen hajonnut? Silloinhan kyse on vakavasta, fyysisten seikkojen aiheuttamasta mielisairaudesta, kuten skitsofrenia, eikä mistään traumasta.
Ja kukaan ei viitsi kuunnella muiden ihmisten vinkunaa jostain traumatisoitumisesta silloin kun sellaista ei ole edes tapahtunut. Vaan ihminen on itse vain ihan tyhjästä keksinyt olevansa traumatisoitunut. Jos mielesi on hajonnut, eli sinulla on fyysinen psykiatrinen sairaus, niin sinun pitää hankkiutua psykiatrin hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaiset ihmiset, jotka juoksevat eri terapeuteilla ja vellovat "traumoissaan" eivät yleensä koskaan osaa ilmaista yhtään mikä se väitetty trauma on, vaikka muuten puhuvat ihan liikaa terapiastaan.
Juuri tuosta olen itsekin tunnistanut, että kyse on keksitystä traumasta, kun siitä ei osata kertoa mitään. Ei tosiaan osata nimetä tekoja, ei niiden ajankohtaa eikä tekojen vaikutuksia. Tekojen väitetään olevan vakavia, mutta mitään yksittäisiä tai toistuvia tekoja ei osata nimetä. Vaikutukset uhriin sanotaan olevan suuria, mutta mitään vaikutuksia ei kuitenkaan osata nimetä, ei edes ahdistusta.
No nythän täällä joku väitti olevansa traumatisoitunut vaikka yhtään traumaa ei koskaan ole tapahtunut. Eli näköjään uhriutumiseen ei enää edes tarvita traumoja tai mitään tapahtumia, vaan kuka tahansa voi keksiä olevansa traumatisoitunut ihan tyhjästä, ilman traumaa tai edes mitään ikävää tapahtumaa.
Ei kyseessä ole trauma jos lapsi esim lakkaa syömästä lunta kun häntä on käsketty tekemästä niin. Jos taas lasta hakataan aina kun hän syö lunta, niin siitä usein trauma syntyykin.