Kampaaja kysyy "Onko sulla vapaapäivä?"
Menen keskellä arkipäivää kampaajalle. Hiuksista puhuttuamme (siis miten leikataan jne), kampaaja yrittää aloittaa keskustelua kysymällä/toteamalla "sullako vapaapäivä tänään?" Argh. Mulla on joka päivä ns. vapaapäivä, kun olen työtön, mut sanoin vaan, et "niiiiin..." Ja keskustelu tyrehtyi siihen. Odotti varmaan, et alan kertoo enemmän töistäni tai mitä ajattelin tehdä vapaapäivänä. Mut ihmisillä erilaisia elämäntilanteita, ei kaikki ole töissä ja asia voi olla arkakin, niin miksi kysellä tuollaisia. Tosin ymmärrän, ettei ne vaan ajattele asiaa; kuvittelevat et kaikki on töissä ja jos on keskellä päivää aikaa käydä kampaajalla, niin on joko vuorotyössä tai vapaapäivä.
Kerran mulla oli lapsi mukana kampaajalla. Kampaaja ihmetteli, kun odottelee niin nätisti ja kertoi myös omasta suht saman ikäisestä lapsestaan. No, menin sitten puolen vuoden päästä uudestaan samalle kampaajalle, niin hiuskeskustelun jälkeen aloitti jotenkin näin "Sullahan oli lapsi..samaa ikää kuin mulla?" Halusi siis taas alkaa lapsesta/lapsista puhumaan. Olin lehti kädessä, niin siltikin, vaikka eikö lehden luku pitäisi olla vähän niin kuin merkkinä, et haluaa olla rauhassa. Mistään lapsista halua jutella, äh.
Miks niin vaikeaa tuo kampaajalla käynti, en tajua. Pakkopullaa käydä istumassa se vajaa tunti. Tiedän, et joissain kampaajilla voi valita ns. hiljaisen leikkauksen/käynnin, jolloin kampaaja tietää etukäteen ettei asiakas halua jutella. Mut jotenkaan en osaa valita sitäkään...ja kuitenkaan läheskään kaikissa kampaamoissa sellaista palvelua ei edes ole valittavissa.
Yks kampaaja oli tosi puhelias; puheli vaan omia asioitaan ja koitti kysellä multakin, mut itse vaan vastailin ja ynähtelin lyhyesti. Mutta siis koko ajan suu kävi, mulla oli lehti kädessä, mutta eihän siitä lukemisesta tullut yhtään mitään.
Jos ette halua jutella, niin istutteko vaan vai selaatteko puhelinta tai lehteä?
Tuli taas nämä mieleen, kun pitäis varata aika kampaajalle. Huoh.
Kommentit (108)
Tämäpä juuri. Jotkut kampaajat ja kosmetologit ovat tosi uteliaita. En halua avautua omista asioistani. En ole siellä käymässä sen takia.
Vierailija kirjoitti:
Oletko kännissä?
En. Ehdota seuraavaksi et mulla on asperger? Tai ehdota kirjan kirjoittamista? Näitä kaikkia on ehdotettu ennenkin. Asperger voisi ollakin, ainakin läheltä liippaa. Kirjan kirjoittamisesta ei tulisi mitään, kun en graduakaan saanut tehtyä valmiiksi. Kännissä en ole ollut koskaan, mutta joskus jotkut sanoneet, et ihan kuin oisin kännissä, sama tällä palstallakin.
-ap
Meillä saa aikaa varatessa valita myös hiljaisen ajan, eli mitään muuta keskustelua kuin siihen työsuoritukseen liittyvää.
Älä mene samalle kampaajalle tai leiki kuuroa.
Googleta hiljainen kampaaja, niitä on nykyään enemmän, myöskin kosmetologeja.
Tämän takia leikkaan hiukseni itse. En jaksa kuunnella vieraiden ihmisten asioita enkä halua omia asioita vieraille.
Vierailija kirjoitti:
Älä mene samalle kampaajalle tai leiki kuuroa.
Juu, yritänkin etsiä aina uuden, mutta vaikeaa sekin. Siis löytää hyvä. Se tosi puhelias oli hyvä leikkaamaan, mut en taida mennä sinne. Mulla suht haastava tukka (pitkä, paksu, luonnonkihara, karhea), niin siksikin kestää suht kauan se pelkkä leikkaus ilman pesua ja moni ei osaa. Kerran yks alkoi suoristusraudalla suoristaa ennen leikkaamista :O Kesti kuule pitkään ja tulos oli mitä oli.
ap
Vierailija kirjoitti:
Meillä saa aikaa varatessa valita myös hiljaisen ajan, eli mitään muuta keskustelua kuin siihen työsuoritukseen liittyvää.
Mitä ajattelet asiakkaista, jotka varaa hiljaisen ajan? En halua, et kampaaja luulee, ettei yhtään mitään saisi sanoa. Toki ne hiuksiin liittyvät, mutta muutakaan. Tosin kai se on tuollainen varattava, mutta ei läheskään kaikissa kampaamoissa ole varattavissa. Ja miksi ei riitä, jos ottaa vaikka lehden, niin eikö kampaaja voisi siitä päätellä et haluaa katsella sitä eikä jutella muuta kuin ne hiuksiin liittyvät?
Miten onkin puhuminen joillekin niin vaikeaa? Itseä ahdistaa jos parturi ei aloita keskustelua eikä vastailen minun aloituksiin kuin parilla sanalla, tuntuu tosi pitkältä istua se puolikin tuntia vaan peiliä tuijottaen.. ihmiset on tosiaan erilaisia
Kerrot vakavalla naamalla työskenteleväsi lähinnä iltaisin, koska työskentelet prostituution ja huumekaupan parissa.
Jos puhelias kampaaja ja itse ei ole juttutuulella, sanon, että nyt haluan vaipua transsitilaan, omiin ajatuksiini. Kyllä kaikki ovat sitä kunnioittaneet.
Kesällä Ootko lomalla =)
Täälläpäin saa ns.hiljasen palvelun.
Itse menin kerran papa-seulontaan kesällä ja hoitaja kysyi, milloin kesälomani alkaa. Olin silloin työtön. Säikähdin melkein että alkaa enemmänkin juttelemaan kun itselleni tuo toimenpide on niin kiusallinen etten välittäisi jutella sen aikana.
Olen kosmetologi ja teen hierontoja. Olen aika puheliasta sorttia ja juttelen usein asiakkaiden kanssa hoitojen ja hierontojen yhteydessä, se tuntuu luontevalle. Osa vastaa tosi lyhyesti, kun yritän small talkata ja tiedän etten enää kysele. Mutta välillä nämä lyhyesti vastaavat henkilöt kuitenkin alkavat jutella vähän myöhemmin eikä pelkästä lyhyestä vastailusta tiedä eikö aiheeni vain kiinnostanut vai eikö hän halua puhua ollenkaan. Kaikkein paras ja selkein olisi jos tuppisuut sanovat heti alkuun suoraan että eivät halua jutella vaan rentoutuvat parhaiten hiljaisuudessa. Muutamat ovat näin sanoneetkin ja suosittelen sitä kaikille, jotka eivät halua jutella kampaajalla, hierojalla, kosmetologilla tms. Sanokaa suoraan, niin asiakaspalvelija ei turhia kysele eikä tarvitse arpoa että ollaanko hiljaa vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Googleta hiljainen kampaaja, niitä on nykyään enemmän, myöskin kosmetologeja.
Sepä se, kun olisikin jossain listattuna kaikki kampaajat, joilla tuo palvelu on.
Mä oon aina se joka puhuu menin asiakkaaksi minne vaan.. puhuin koko ajan jopa kuumakivihieronnassa😄
Vierailija kirjoitti:
Mä oon aina se joka puhuu menin asiakkaaksi minne vaan.. puhuin koko ajan jopa kuumakivihieronnassa😄
No et kyllä pystynyt nauttimaan etkä rentoutumaan kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
Olen kosmetologi ja teen hierontoja. Olen aika puheliasta sorttia ja juttelen usein asiakkaiden kanssa hoitojen ja hierontojen yhteydessä, se tuntuu luontevalle. Osa vastaa tosi lyhyesti, kun yritän small talkata ja tiedän etten enää kysele. Mutta välillä nämä lyhyesti vastaavat henkilöt kuitenkin alkavat jutella vähän myöhemmin eikä pelkästä lyhyestä vastailusta tiedä eikö aiheeni vain kiinnostanut vai eikö hän halua puhua ollenkaan. Kaikkein paras ja selkein olisi jos tuppisuut sanovat heti alkuun suoraan että eivät halua jutella vaan rentoutuvat parhaiten hiljaisuudessa. Muutamat ovat näin sanoneetkin ja suosittelen sitä kaikille, jotka eivät halua jutella kampaajalla, hierojalla, kosmetologilla tms. Sanokaa suoraan, niin asiakaspalvelija ei turhia kysele eikä tarvitse arpoa että ollaanko hiljaa vai ei.
Menin eka kertaa hierojalle eikä tullut mieleenkään, et hieroja juttelisi siinä samalla. Pidin itsestäänselvyytenä, että hän keskittyy hieromiseen ja itse voin keskittyä nauttimiseen. Onhan se tyhmä asentokin jutella sieltä pää alaspäin penkin välistä. Ymmärrän, et juttelee jotain et mistä kohti kipeä jne mut et ihan jotain muuta alkais small talkaamaan. Kosmetologilla sama homma; onko siinä nyt kiva jutella, kun toinen puristelee mustapäitä tms. Vähän sama tilanne, kuin olisi hammaslääkärissä.
-ap
Ylipäätään en halua jutella mitään henkilökohtaisia asioita (työ, lapset ym.) enkä taas osaa jutella mistään vaikka maailmalla tapahtuvasta asiasta; en vaan osaa. Vaikka kun oli korona, niin olin niin täynnäkin sitä, etten jaksa alkaa et jooh, on kampaajilla ym vaikeaa, kun ei asiakkaita jne. Kun sitäkin kampaaja joskus yritti. Mä vaan jotain et niin, voi voi... heh :D Eikä vaan jaksa small talkata yhtään et kun tuli paljon lunta, ei ollu tiet aurattu tms. Ei hyvänen aika, ihan naurattaa :D Joillakin tuokin on ihan luontaista, suusta vaan tulee sanoja eikä tarvi miettiä eikä ahdistua :P
Toisaalta jos itsellä on joku asia pinnalla, niin voisin siitä aiheesta hyvinkin jutella. Esim. jos olen ostamassa/vuokraamassa asuntoa, niin voisinpa kysellä kampaajalta hänen asumismuotonsa ym ym asumiseen liittyviä, mut en viiti. Vaikka kun lapset oli pieniä, niin puistossakin olisin voinut vaan jollekin äidille alkaa, et hei te asutte tässä lähellä? vuokralla vai omassa? paljonko maksatte vuokraa? minkä kokoinen asunto? Mut ei kai tuo ole soveliasta tuntemattomilta alkaa utelee.
-ap