Ilmeetön tunteeton työkaveri

Olen mies ja naisia kohtaan käyttäydyn ilmeettömästi, tiukan asiallisesti, etäisesti ja jäätävästi, jopa kuin naiset olisivat vain ilmaa. Näinhän naiset ovat aina minuakin kohdelleet, en muusta edes tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi muut märisee jos yhdeltä on joku sukulainen kuollut ? Ihmettelen kyllä. Ja en ole työkavereiden kanssa niin läheinen että halaltaisiin 

Kukin dallaa tyylillään

Se on kylläkin, että kukin taaplaa tyylillään.

Vierailija kirjoitti:

Psykopaatti on ulkoisesti mukautuva ja jopa liioittelee tunteitaan (joita hänellä ei todellisuudessa ole). Psykopaatit ovat manipuloivia ja osaavat pelata tunteilla.

Jos hän olisi psykopaatti, olisit ajatellut: Miten mukava, suloinen ja mielenkiintoinen nainen hän onkaan.

Ja vasta myöhemmin, jos hän olisi satuttanut sinua, olisit tajunnut, että hän on psykopaatti.

Ehkä hän on ujo.

Tai hyvin introvertti.

Tai hän kuuluu Aspergerin autismin kirjoon.

Tai hänellä on trauma.

Se voi olla mikä tahansa näistä asioista.

Mutta nainen ei ole psykopaatti.

On myös mahdollista että hän on psykopaatti tai tunnekylmä. Ei kaikki psykopaatit ole ensin "hurmaavia". 

Onko nämä halailijat edes kysyneet, että onko ok halata? Pikkasen ahistais tuollaisessa tilanteessa halaamaan tulevat työkaverit. Ainakin itselläni oma "reviiri" on iso. En pidä ihmisistä, jotka tunkevat liian lähelle.  Toki ymmärrän, että tarkoitus on hyvä.

Syön evääni ja sitten istun odotellen, milloin lähdetään jatkamaan töitä. Negatiivista supinaa oli tullut siitäkin, kun alkuaikoina lähdin syötyäni itsekseni takaisin työtehtäviin.

Ei minulla yksinkertaisesti ole sanottavaa niihin keskusteluihin, joita kahvihuoneessa käydään. Joskus alkuaikoina koetin puhua jotain ihan vain osallistuakseni, mutta minua katsottiin kuin halpaa makkaraa ja kommenttini ohitettiin.  Joten nyt sitten vain istun ja odotan. Perusilmeelleni en voi mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Ehkä hänen voimat menevät töihin, oman elämän ongelmiin. Vai ei koe kuuluvansa sinne ja haluaisi olla muualla, on pakko olla siellä? Ehkä työpaikalla ahdistaa moni asia tai sitten pitää siitä, viihtyy? Toisaalta jos on todella työintoinen, ilme voi olla robottimaisen neutraali jollakin. Ellei peitä ilmeitä ja kommunikointia, ettei tulkita väärin. Tai onhan niitä kylmiä ihmisiäkin. Jos moni jo halasi, ei kai kaikkien tarvitse hössöttää liikaa. Ehkä hössötys ärsyttää. Tietyssä iässä ei kaikkea kai jaksa.

Niin ihme ja kumma niilläkin ihmisillä jotka eivät huuda kuormittavista ongelmistaan voi olla niitä. 

Vierailija kirjoitti:

Syön evääni ja sitten istun odotellen, milloin lähdetään jatkamaan töitä. Negatiivista supinaa oli tullut siitäkin, kun alkuaikoina lähdin syötyäni itsekseni takaisin työtehtäviin.

Ei minulla yksinkertaisesti ole sanottavaa niihin keskusteluihin, joita kahvihuoneessa käydään. Joskus alkuaikoina koetin puhua jotain ihan vain osallistuakseni, mutta minua katsottiin kuin halpaa makkaraa ja kommenttini ohitettiin.  Joten nyt sitten vain istun ja odotan. Perusilmeelleni en voi mitään. 

Olen samanlainen. Nykyään ei onneksi tarvitse missään kahvipöydissä enää istuskella. En osaa olla isossa porukassa ja en keksi puhuttavaa silloin. Istun vaan ilmeettömänä ja ahdistuneena. Ja myös jos on koittanut osallistua ettei olisi niin outo niin se sivuutetaan ja kukaan ei kuuntele. Kahdenkesken tai vapaamuotoisemmissa tilanteissa olen paljon luontevampi ja rennompi ja kuin eri ihminen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syön evääni ja sitten istun odotellen, milloin lähdetään jatkamaan töitä. Negatiivista supinaa oli tullut siitäkin, kun alkuaikoina lähdin syötyäni itsekseni takaisin työtehtäviin.

Ei minulla yksinkertaisesti ole sanottavaa niihin keskusteluihin, joita kahvihuoneessa käydään. Joskus alkuaikoina koetin puhua jotain ihan vain osallistuakseni, mutta minua katsottiin kuin halpaa makkaraa ja kommenttini ohitettiin.  Joten nyt sitten vain istun ja odotan. Perusilmeelleni en voi mitään. 

Olen samanlainen. Nykyään ei onneksi tarvitse missään kahvipöydissä enää istuskella. En osaa olla isossa porukassa ja en keksi puhuttavaa silloin. Istun vaan ilmeettömänä ja ahdistuneena. Ja myös jos on koittanut osallistua ettei olisi niin outo niin se sivuutetaan ja kukaan ei kuuntele. Kahdenkesken tai vapaamuotoisemmissa tilanteissa olen paljon luontevampi ja rennompi ja kuin e

Just toi sama. En tiiä mistä johtuu. 

Joillain ei näy tunteet juurikaan ulospäin. Itse olen sellainen joka melko kovassakin ahdistuksessa näyttää tyyneltä, vaikka sydän hakkaa lujaa ja on ahdistunut olo. Olen empatiakyvyltäni vähintään normaali ja kohtelen muita hyvin.

toiset eivät pidä julkisesti itkemisestä/tunteiden näyttämisestä siksikin että saattaa olla itsellä jotakin ikäviä muistoja asiaan liittyen. Ajalta ennen etätöitä oli välillä oikeasti ahdistavaa olla kahvitauolla kun eräät piti sitä ryhmäterapiakerhona jossa puitiin hyvin yksityiskohtaisesti sairauksiin, kuolemaan tms liittyviä juttuja. Toiset haluaa mieluiten pitää tauon hetken huilina eikä hyvin raskaiden asioiden parissa. Osalta kun puuttuu se sosiaalinen pelisilmä mitä siellä kahvitauolla kannattaa alkaa perkaamaan..niitä huolia voi puida halutessaan pienemmällä porukalla/kahden kesken. Muutaman kerran tuli silloin poistuttu kesken tauon kun eräät oikein intoutuivat inhorealistisiin revittelyihin ilman mitään rajoja.

Vierailija kirjoitti:

toiset eivät pidä julkisesti itkemisestä/tunteiden näyttämisestä siksikin että saattaa olla itsellä jotakin ikäviä muistoja asiaan liittyen. Ajalta ennen etätöitä oli välillä oikeasti ahdistavaa olla kahvitauolla kun eräät piti sitä ryhmäterapiakerhona jossa puitiin hyvin yksityiskohtaisesti sairauksiin, kuolemaan tms liittyviä juttuja. Toiset haluaa mieluiten pitää tauon hetken huilina eikä hyvin raskaiden asioiden parissa. Osalta kun puuttuu se sosiaalinen pelisilmä mitä siellä kahvitauolla kannattaa alkaa perkaamaan..niitä huolia voi puida halutessaan pienemmällä porukalla/kahden kesken. Muutaman kerran tuli silloin poistuttu kesken tauon kun eräät oikein intoutuivat inhorealistisiin revittelyihin ilman mitään rajoja.

Mihin sosiaalinen pelisilmä loppuu, siitä alkaa sosiaalinen pyllysilmä.

Vaikea on tuon kuvauksen perusteella sanoa yhtään mitään. Minua pidettiin tunnekylmänä (ja varmaan kutsuttiin selän takana myös psykopaatiksi) vaikka kyseessä oli ihan helvetillinen pelko ja ahdistus, jotka peittivät kaikki muut tunteet ja kokemukset alleen. Sitten kun nuo saatiin terapialla ja lääkityksellä aisoihin ja olo paranemaan niin normaalit tunnereaktiotkin pääsivät esiin. 

Usein mietin taukohuoneessa, että näyttelevätkö kaikki vain vuorollaan kiinnostusta toistensa juttuihin. Usein nauru kuulostaa ainakin minun korviini tekonaurulta. Tauot ovat minulle raskain osa työtä. Työhön ja alaan liittyviä asioita juttelen mielelläni, tai mikseipä vaikka jotakin ajankohtaisista uutisista, mutta muuten mennään yli tai ali hilseen ja olen aivan pihalla. 

Vierailija kirjoitti:

Olen mies ja naisia kohtaan käyttäydyn ilmeettömästi, tiukan asiallisesti, etäisesti ja jäätävästi, jopa kuin naiset olisivat vain ilmaa. Näinhän naiset ovat aina minuakin kohdelleet, en muusta edes tiedä.

Mä olen nainen ja käyttäydyn näin miespuoleisia työkavereita kohtaan, koska en enää halua tulla työpaikkakiusatuksi siitä että muka yritän iskeä jotakuta työpaikalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vaikea on tuon kuvauksen perusteella sanoa yhtään mitään. Minua pidettiin tunnekylmänä (ja varmaan kutsuttiin selän takana myös psykopaatiksi) vaikka kyseessä oli ihan helvetillinen pelko ja ahdistus, jotka peittivät kaikki muut tunteet ja kokemukset alleen. Sitten kun nuo saatiin terapialla ja lääkityksellä aisoihin ja olo paranemaan niin normaalit tunnereaktiotkin pääsivät esiin. 

Minäkin olen kuullut ettei kasvoistani voi lainkaan päätellä millä mielellä olen ja mitä tunnen. Nämä kommentit ovat tulleet ihmisiltä jotka näkevät minua vain suuremmissa ihmisjoukoissa, tapahtumissa ja illanistujaisissa - niissä tunnen oloni poikkeuksetta ahdistuneeksi ja orvoksi. Kahdestaan ja turvallisessa pienessä piirissä olen nauravainen ja ilmeikäs. 

Ehkä työkaverilla on jokin lääkitys tai sairaus, joka aiheuttaa ilmeettömyyttä. Jospa hän oli jo aiemmin ottanut osaa työkaverin suruun, kun et ollut näkemässä. Olisiko pitänyt uudemman kerran halata, että kaikki huomaavat. Minkä ihminen ilmeilleen mahtaa? Miltä hänen olisi pitänyt näyttää, hymyilläkään ei olisi olisi tuolloin soveliasta. Mietipä, omaa asennettasi työkaveria kohtaan!

0/5

5 kerta SAMA provo.

Mistä kukaan tietää, miten paljon tämä henkilö on elämänsä aikana jo itkenyt. Enää ei jaksa itkeä eikä nauraa. Itse olen samanlainen ja syyt ovat edellä mainitut.  En myöskään pidä puolituttujen halaamisesta. Ehkäpä tämä henkilö on kahdenkesken esittänyt osanottonsa tälle surevalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen mies ja naisia kohtaan käyttäydyn ilmeettömästi, tiukan asiallisesti, etäisesti ja jäätävästi, jopa kuin naiset olisivat vain ilmaa. Näinhän naiset ovat aina minuakin kohdelleet, en muusta edes tiedä.

Mä olen nainen ja käyttäydyn näin miespuoleisia työkavereita kohtaan, koska en enää halua tulla työpaikkakiusatuksi siitä että muka yritän iskeä jotakuta työpaikalla. 

Minusta on usein luultu että muka olen kiinnostunut työpaikan jostain/joistain miehistä vaan siksi koska olen nainen ja juttelen joskus niille jotain. 🙄 Sitten vihjaillaan ja kytätään ja kun siitä ahdistuu ja muuttuu hiljaiseksi ja kiusaantuneeksi niin se on heille selvä merkki siitä että olen muka niin rakastunut. 

Eihän ilmeettömyys tarkoita välttämättä tunteettomuutta.