Lue keskustelun säännöt.
"isättömyyden" suru
05.01.2025 |
Tunnen jollain tavalla olevani isätön ihminen vaikka isäni on kyllä elossa. Välimme ovat todella pintapuoliset ja tuntuu ettei hän ole koskaan osannut olla oikea isä. Vanhemmat erosivat kun olin lapsi ja etäännyin hänestä. Toisaalta äiti on kertonut ettei isä koskaan avioliitonkaan aikana osallistunut minun hoitoon ja kasvatukseen juuri millään tavalla. Muistan lapsena isän raivonneen kun joutui maksamaan äidille elatusta minusta kun erosivat. Kun käyn isän luona nykyään, ei puhuttavaa juuri ole, sää on yleinen puheenaihe. Kaikki tuntuu todella väkinäiseltä. Lisäksi hän on todella pihi rahoistaan eikä ole koskaan pyyteettömästi halunnut auttaa. Ja todellakin apua pyytäisin keneltä tahansa muulta kuin häneltä, koska muuten saisin kuulla siitä pitkään miten hän on joutunut auttamaan. Olen koko elämäni ollut todella surullinen tästä ettei ole oikeaa isää. Onko muilla tälläistä?
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
Teillä sentään on isä. Minun isä on kuollut.
Vähän kuin sinkku sanoisi, että sinä sentään olet parisuhteessa ihmiselle, jonka kumppani on väkivaltainen päihdeaddikti. Hei, sellaisia löytyy kyllä hyvin helposti, löydät jostain moottoripyöräkerhosta tai lähipubista itsellesi isähahmon erittäin helposti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teillä sentään on isä. Minun isä on kuollut.
Hienoa. On siis tyhjää parempi kun sentään on isä, vaikkei ukko olisi minkäänlaista isän tehtävää ikinä hoitanut saati lämpöä osoittanut.
Kuollut hyvä isä onkin parempi kuin paska isä.
Sinulla olisi etäisempi suhde äitiisi, jos siittäjälläsi olisi läheisempi rooli elämässäsi. Siittäjälläsi ja äidilläsi on erilaiset arvot, eri harrastukset, jne. Jos olisit enemmän siittäjäsi kaltainen, et olisi yhtä samalla aaltopituudella äitisi kanssa
Se ettei hänellä ole mitään puhuttavaa kanssasi kertoo siitä, että asiat joita hän tekee, eivät kestä sinun tarkasteluasi. Ei sitä kannata mitenkään voivotella vaan hyväksyä, että näin se on
Itse en ainakaan koe menettäväni mitään siinä, etten ole läheinen tappaja- kaksinnaijasiittäjäni kanssa. Fantasiani eivät myöskään kohdistu häneen - mielestäni tuo on omituinen fantasia muutenkin, että olisipa siittäjäni enemmän minun tai äitini kaltainen. Ei ole. Se siitä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Isä" on mielestäni myös todella hämärä meemi. Sille ei ole biologista perustaa, sillä nisäkkäitä hoivaa emo eli äiti
Ihmisten kehot ovat rakennettu niin, että sekä vauvat, lapset että nämä emot saavat mielihyvää tästä hoivaamisesta. Siinä missä vauvat reagoivat yleensä negatiivisesti miehiin (ääni, energia), jne. Naiset ja vauvat ovat symbioottisia, ja heidän bakteerikantansa adaptoituvat toisiinsa. Miehen rooli tässä kaikessa on todella etäinen. Sperma on immunosupressantti ja mies ei pysty tuottamaan naiselle samanlaista mielihyvää ja merkitystä, kuin vauva. Lapsi on kirjaimellisesti naisen ruumiinosa, missä siittäjän osuus on tuottaa osa perimästä tai jopa pelkästään aktivoida munasolu
Mediasta tullut käsitys "isästä" on melkein yhtä häiriintynyt, kuin mediasta tullut käsitys poikaystävästä tai aviomiehestä. Minä pidän naiskirjailijoiden käsikirjoittamista miehistä ja isistä, mutta miksi en pidä yhdestäkään mieskirjailijan kirjoittamasta? Miksi en näe tosimaailmassa sellaisia miehiä ja isejä, joista pitäisin?
Tämä kaikki todistaa vain sitä, että naisen ei ole tarkoituskaan pitää miehistä. Miehistä pitäminen on pitkälti naiskirjailijoiden luomaa illuusiota. Samoin kuo tuo sinun isäfantasiasi - kaipaat jotakin, mikä ei ole totta, eikä toteudu siittäjässäsi. Mieti siis mieluummin, mistä nuo fantasiat kumpuavat, ja mistä saisit kaipaamasi asiat muualta kuin tästä miehestä, joka ei niitä todellisuudessa edusta
Juma..ta millainen ressukka on suomalainen mies. Et sinä aikuisena sitä isää mihinkään tarvitse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten minut vtuttaa tässä keskustelussa se että nämä isänsä hylkimät aikuiset ihmiset jaksavat nöyrästi odottaa että viimeistään kuolinvuoteellaan se mulkero tunnustaisi rakkautensa. Mitä te siitä kostuisitte?
Turha siittä on vit**ntua. Se on aika perustavanlaatuinen haava, että se ihminen, jolle ihan juridisestikin kuului velvollisuus toimia holhoojana ja huoltajana, ei täyttänyt tehtäväänsä saati rakastanut, vaikka hän on maailman kahdesta ihmisestä se toinen, jonka olisi pitänyt. Usein suhde äitiinkin kärsii näiden vaikeiden tai hylkäävien isien lapsilla eli vajetta tulee sitten äidinkin suunnalta.
Vaatii henkistä työtä rakentaa itsensä heikoista lähtökohdista niin vahvaksi, että voi toivottaa vanhemmat pitämään tunkkinsa. Ja sitten vielä pysyä niin pehmeänä, että elämä sujuu hyvin, eikä ole täysin muurit ja piikit pystyssä ja kovettanu
🤝
Nyky yhteiskunnassa isällä ole mitään arvoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun isä oli paljon poissa (töissä, ulkomaankeikkojakin vuosittain), mutta aina kun oli kotona, oli läsnä oikeasti. En koskaan tuntenut olevani isätön.
Oman lapseni isä taas.. noh, on paljon kyllä kotona, mutta ei lainkaan läsnä. Lapsi rakastaisi leikkiä isänsä kanssa ja olla touhuissa mukana, mutta isällä on aina luuri kädessä tai katse jumiutunut tv:n tms. eikä hän havainnoi lainkaan ympäristöä. Lapsi yrittää epätoivoisesti saada isäänsä leikkimään, mutta sitten huomaa ettei tuo tyyppi edes vilkaise, joten vilkuttaa ja sanoo "hei hei" ja tulee yleensä sitten minun luo lelujen kanssa. Varmasti edestään vielä löytää..
Joo. Voidaan vaihtaa paikkoja.