"isättömyyden" suru

Kertokaa vain lisää omia kokemuksianne. Näistä voi olla todella vaikeaa puhua, voidaan tukea toisiamme. Ap

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa vain lisää omia kokemuksianne. Näistä voi olla todella vaikeaa puhua, voidaan tukea toisiamme. Ap

Joo, ja elävässä elämässä ei välttämättä törmää sellaiseen ihmiseen, jolla olisi samoja kokemuksia tai että voisi puhua niistä avoimesti. 

Eilen oli Hgin Sanomien KK-liitteessä laaja artikkeli lapsuusiän henkisen stressin vaikutuksesta aikuisiän terveyteen. Se nostettiin vakavaksi terveysriskiksi kuten ylipaino tai tupakointi. 

"Ihminen joka on täysin solmussa itsensä kanssa, ei pysty olemaan läsnä ja vaikka pystyisi, hänen oma paha olonsa/ sairautensa valtaisi koko tilan"

Sen kyllä ymmärtää jos siihen läsnäoloon ei solmussa olevana pysty, mutta aika hurjistakin lähtökohdista sitä voi alkaa opettelemaan. En allekirjoita tuota, että paha olo tai sairaus ottaisi tilan valtaansa, jos henkilö harjoittaa läsnäoloa. Toki on sairaita ihmisiä, jotka ei pahalta ololtaan voi huomioida muita. Mutta kun sanoin, että monella vois olla annettavanaan läsnäoloa, niin tosiaan tarkoitin että sitä voi löytyä todella monelta opettelemalla. Ei kuitenkaan kaikilta.

Mun iskä kuoli ollessani 14v , toinen pappa ollessani 2kk ja  läheisin pappa ollessani 18v, onneksi eno eli vanhaksi, jotenkin kaipasin että olisi myös mies sukulaisia. Iskä oli ainut poika.

Vierailija kirjoitti:

Kolmen lapsen etäännytettynä isänä haluaisin teidän kaikkien miettivän miksi tilanne on kuin se on ja onko se juuri siten kuin äitinne haluaa sen teille kertoa. Ex-vaimoni löysi lastemme yhteisistä harrastuksista miehen ja kun ero tuli, tekivät kaikkensa etäännyttääkseen minut lapsistani. He käyttivät tähä etäännyttämiseen kaikki mahdolliset keinot, niin lailliset kuin niillä rajoilla olleet. Lopulta lapset kasvoivat äitinsä "totuuteen" ja ovat hyvin kaukana minusta nyt. Enkä toki sitä itsekään osaa käsitellä.

Oletko ikinä:

-Ottanut lastasi mukaan ulkomaanreissuun ja hehkuttanut matkaa lapselle, ja kohteessa tiputtanut lapsen oman onnensa nojaan viettämään aikaa ostoskeskukseen joka päivä, iskenut rahaa käteen ja ilmoittanut että tulet hakemaan tämän illalla sen jälkeen kun olet viettänyt aikaa toisen perheesi kanssa? Siis ei edes teiniä, vaan kahdeksanvuotiasta.

-Jättänyt lapsesi useaan otteeseen vetämään kolme päivää jäätelöä ja karkkia ruuaksi koska reissusi "kaverille" vähän venähti?

-Tehnyt jotain vastaavaa?

Jos et niin onnittelut, mene pois, ketju ei kerro sinusta.

Vartuin ydinperheessä, mutta isäni ei ollut koskaan kiinnostunut lapsistaan, ehkä siksi että sai vain tyttäriä. Hän ei koskaan päästänyt minua lähelleen, ja kun hän kuoli, surin lähinnä hänen kuolintapaansa, koska se oli niin ruma ja itse aiheutettu, mutta en osannut surra isää jollaista minulla ei ollut koskaan ollut.

Ilman isääkin pärjää hyvin ja ehkä paremminkin.

Vierailija kirjoitti:

Pysykää erossa toisistanne. Kaikki. Naiset miehistä ja lapset vanhemmistaan ja toisin päin. Ei tule kellekään mitään pahaa oloa kun ette vain ole toistenne kanssa missään tekemisissä. Ei synny näitä aneemisia nyyhkytarinoita ja vihareaktioita.

Joku sinutkin on siittänyt ja synnyttänyt saatana. Ei ole ollut hääppöinen lapsuudenperhe sinullakaan. Onneksi et ole itse lisääntynyt.

Vierailija kirjoitti:

Kolmen lapsen etäännytettynä isänä haluaisin teidän kaikkien miettivän miksi tilanne on kuin se on ja onko se juuri siten kuin äitinne haluaa sen teille kertoa. Ex-vaimoni löysi lastemme yhteisistä harrastuksista miehen ja kun ero tuli, tekivät kaikkensa etäännyttääkseen minut lapsistani. He käyttivät tähä etäännyttämiseen kaikki mahdolliset keinot, niin lailliset kuin niillä rajoilla olleet. Lopulta lapset kasvoivat äitinsä "totuuteen" ja ovat hyvin kaukana minusta nyt. Enkä toki sitä itsekään osaa käsitellä.

Sinä olet jauhanut samaa ex-isän stooria täällä jo monta kertaa, mutta tämä ketju ei nyt käsittele sinua, ymmärrätkö? Tämä käsittelee sinun lapsiasi, ymmärrätkö?

Vierailija kirjoitti:

"Ihminen joka on täysin solmussa itsensä kanssa, ei pysty olemaan läsnä ja vaikka pystyisi, hänen oma paha olonsa/ sairautensa valtaisi koko tilan"

Sen kyllä ymmärtää jos siihen läsnäoloon ei solmussa olevana pysty, mutta aika hurjistakin lähtökohdista sitä voi alkaa opettelemaan. En allekirjoita tuota, että paha olo tai sairaus ottaisi tilan valtaansa, jos henkilö harjoittaa läsnäoloa. Toki on sairaita ihmisiä, jotka ei pahalta ololtaan voi huomioida muita. Mutta kun sanoin, että monella vois olla annettavanaan läsnäoloa, niin tosiaan tarkoitin että sitä voi löytyä todella monelta opettelemalla. Ei kuitenkaan kaikilta.

Jos miettii, että muutama prosentti isistä on kelvottomia ja lapsensa hylkääviä isiä ja persoonallisuushäiriöisiä on muutama prosentti, voisi ajatella kyseessä olevan melko päällekkäiset ryhmät. 

Sitten taas sellaista tavallisen ihmisen henkisen läheisyyden harjoittelua voi toki tehdä kuka tahansa, mutta ne isät ja äidit ovat eri kuin tämän ketjun isät. Tämän kejun isät ovat beyond help ja todellinen ihme. jos heistä joku alkaisi tehdä töitä aidon vanhemmuuden ja läheisyyden suhteen. 

Ja sitten vielä jotkut änkeää että olisit kiitollinen että sun isä on elossa. Mielestäni hyvän isän vaikka 15v ollessaan menettäneillä on paljon enemmän aihetta kiitollisuuteen. Ei tyhjästä tarvi olla kiitollinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ihminen joka on täysin solmussa itsensä kanssa, ei pysty olemaan läsnä ja vaikka pystyisi, hänen oma paha olonsa/ sairautensa valtaisi koko tilan"

Sen kyllä ymmärtää jos siihen läsnäoloon ei solmussa olevana pysty, mutta aika hurjistakin lähtökohdista sitä voi alkaa opettelemaan. En allekirjoita tuota, että paha olo tai sairaus ottaisi tilan valtaansa, jos henkilö harjoittaa läsnäoloa. Toki on sairaita ihmisiä, jotka ei pahalta ololtaan voi huomioida muita. Mutta kun sanoin, että monella vois olla annettavanaan läsnäoloa, niin tosiaan tarkoitin että sitä voi löytyä todella monelta opettelemalla. Ei kuitenkaan kaikilta.

Jos miettii, että muutama prosentti isistä on kelvottomia ja lapsensa hylkääviä isiä ja persoonallisuushäiriöisiä on muutama prosentti, voisi ajatella kyseessä olevan melko päällekkäiset ryhmät. 

Sitten taas sellaista tavallise

Aijaa, itse en nää aloituksen isää tuollaisena auttamattomana tapauksena, jollaiseksi sanoit ketjun isejä

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten vielä jotkut änkeää että olisit kiitollinen että sun isä on elossa. Mielestäni hyvän isän vaikka 15v ollessaan menettäneillä on paljon enemmän aihetta kiitollisuuteen. Ei tyhjästä tarvi olla kiitollinen.

Eikä siitä, että joku on traumatisoinut mielen ja rikkonut omanarvontunnon ja saanut koko hermoston kasvamaan vialliseksi tarvitse olla kiitollinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ihminen joka on täysin solmussa itsensä kanssa, ei pysty olemaan läsnä ja vaikka pystyisi, hänen oma paha olonsa/ sairautensa valtaisi koko tilan"

Sen kyllä ymmärtää jos siihen läsnäoloon ei solmussa olevana pysty, mutta aika hurjistakin lähtökohdista sitä voi alkaa opettelemaan. En allekirjoita tuota, että paha olo tai sairaus ottaisi tilan valtaansa, jos henkilö harjoittaa läsnäoloa. Toki on sairaita ihmisiä, jotka ei pahalta ololtaan voi huomioida muita. Mutta kun sanoin, että monella vois olla annettavanaan läsnäoloa, niin tosiaan tarkoitin että sitä voi löytyä todella monelta opettelemalla. Ei kuitenkaan kaikilta.

Jos miettii, että muutama prosentti isistä on kelvottomia ja lapsensa hylkääviä isiä ja persoonallisuushäiriöisiä on muutama prosentti, voisi ajatella kyseessä olevan melko päällekkäiset ryhm

Aijaa, itse en nää aloituksen isää tuollaisena auttamattomana tapauksena, jollaiseksi sanoit ketjun isejä

Miten sinä näet aloittajan isän ja tilanteen muuttumisen?

Itselläni oli ihana isä joka kuoli suhteellisen nuorena.

Hänessä on minulla esimerkki mitä on todellinen ihmisyys.

Uskon että useimmilla suomalaisilla voi olla tunne isättömyydestä, vaikka isä eläisikin.

Jos isällä ei ole ihmisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten vielä jotkut änkeää että olisit kiitollinen että sun isä on elossa. Mielestäni hyvän isän vaikka 15v ollessaan menettäneillä on paljon enemmän aihetta kiitollisuuteen. Ei tyhjästä tarvi olla kiitollin

---

Hyvin sanottu. Minulla oli ihana isä ja vaikka menetin hänet nuorena, olen hänestä syvästi kiitollinen.

Tyhjästä ei tarvitse olla kiitollinen.

Moni ukko saisi jättää lapset siittämättä.

Suurin osa nykyään varsinkin.

Minun isä häipyi seuraavana päivänä kun synnyin. Minulla on kaksi tarhamuistoa mitkä menee hautaan asti. Eka on, kun tajusin, että muilla on isä ketkä hakee ja ottaa syliin. Se oli outoa, koska minun äiti haki minua aina. Muistan, kun se tuntui pahalta. Sitten meidän elämään tuli mies, joka on minulle oikea isä, vaikka ei ole biologinen. Toinen muisto on se, että hän haki minut tarhasta ja otti syliin ja kysyi miten on päivä mennyt. Ton hetken ja sanat muistan kuin eilisen päivän ja olen nyt 45 vuotias.

Sitten, kun aloitin koulun, niin hän vei minut kouluun. Se oli mulle kans iso juttu. Se ei olis ollut sama, jos äitini olis vienyt. Koulussa, kun oli se taksvärkkipäivä, niin olin hänen firmassa sen päivän. Hän esitteli minut työntekijöilleen tyttärenä. Täs on mun tytär, ja hän on tämän päivän täällä jne.

Kun ajattelen, että äiti ja isä tapasivat 24 vuotiaina ja hän otti sen vastuun ja kasvatti minut. Tottakai äiti kasvatti myös, mutta biologinen isä lähtee ja toinen ottaa sen vastuun. 24 vuotiaana aika monella on muuta tekemistä.

Ovat vieläkin yhdessä ja tällähetkellä ovat Australiassa, kun tulevana vkloppuna alkaa Australian avoimet. Tennisturnaus..

Vierailija kirjoitti:

Minun isä häipyi seuraavana päivänä kun synnyin. Minulla on kaksi tarhamuistoa mitkä menee hautaan asti. Eka on, kun tajusin, että muilla on isä ketkä hakee ja ottaa syliin. Se oli outoa, koska minun äiti haki minua aina. Muistan, kun se tuntui pahalta. Sitten meidän elämään tuli mies, joka on minulle oikea isä, vaikka ei ole biologinen. Toinen muisto on se, että hän haki minut tarhasta ja otti syliin ja kysyi miten on päivä mennyt. Ton hetken ja sanat muistan kuin eilisen päivän ja olen nyt 45 vuotias.

Sitten, kun aloitin koulun, niin hän vei minut kouluun. Se oli mulle kans iso juttu. Se ei olis ollut sama, jos äitini olis vienyt. Koulussa, kun oli se taksvärkkipäivä, niin olin hänen firmassa sen päivän. Hän esitteli minut työntekijöilleen tyttärenä. Täs on mun tytär, ja hän on tämän päivän täällä jne.

Kun ajattelen, että äiti ja isä tapasivat 24 vuotiaina ja hän otti sen vastuun ja kasvatti minut. Tottakai äiti

<3

Teillä sentään on isä. Minun isä on kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pysykää erossa toisistanne. Kaikki. Naiset miehistä ja lapset vanhemmistaan ja toisin päin. Ei tule kellekään mitään pahaa oloa kun ette vain ole toistenne kanssa missään tekemisissä. Ei synny näitä aneemisia nyyhkytarinoita ja vihareaktioita.

Joku sinutkin on siittänyt ja synnyttänyt saatana. Ei ole ollut hääppöinen lapsuudenperhe sinullakaan. Onneksi et ole itse lisääntynyt.

Uliuliuli

Vierailija kirjoitti:

Teillä sentään on isä. Minun isä on kuollut.

Olispa meilläkin