Mitä puoluetta aiot äänestää kahden vuoden päästä?
Itse olen toistaiseksi päätynyt Harkimoon. Olen vain niin pahuksen kyllästynyt Petteri+Riikka duon sekoiluun. Molemmat rääkyy velkataakasta ja työttömyydestä, mutta ovatko he itse tehneet mitään niiden torjumiseksi? Ei! Velka on vain lisääntynyt ja niiden luvattujen 100 000 työpaikkojen sijaan työttömyys on vain kasvanut. Lisäksi näillä on lähestulkoon olematon työhistoria minkä vuoksi näiden toiminta on todella kaksinaamaista.
Harkimo sen sijaan on oikea liikemies. Lisäksi Harkimolta puuttuu yhden ihmisen eduskuntapuolueena oikea vaikutusvalta joten saa nähdä miten Harkimon puolue kasvaa, jos ei ehdi kuihtua
Kommentit (327)
Tulen äänestämään terroristi järjestöjä tukevaa, sukupuoltani avoimesti vihaamaa, feminististä, järjenkäytön estävää tunteellista vihervasemmistoa vastaan eli tulen jälleen äänestämään persuja.
Harkimoako ap?, etkö ole huomannut mikä p****vana hänen ns. liike-elämästään tehdyille kuvioille hän on jälkeensä jättänyt. En keksi yhtäkään asiaa jonka olisi vienyt itse, kunniakkaasti loppuun saakka ja kantanut vastuun. Kova pesemään kädet ja muut hoitaneet tai jättäneet hoitamatta. Ei hän mikään poliitikko ole, pelkkä "taiaanrannan maalari".
SDP, VASEMMISTO,RKP NIIN SAADAAN SUOMEEN 40000 "SOPULIA" VUODESSA JA KEHITYSAPU 3 KERTAISTETAAN.
Vierailija kirjoitti:
SDP, VASEMMISTO,RKP NIIN SAADAAN SUOMEEN 40000 "SOPULIA" VUODESSA JA KEHITYSAPU 3 KERTAISTETAAN.
siitä ei kuntavaaleissa päätetä
tiesithän että tämän vuoden plussa on 40 000? mitkä puolueet nyt on hallituksessa?
Vierailija kirjoitti:
Tulen äänestämään terroristi järjestöjä tukevaa, sukupuoltani avoimesti vihaamaa, feminististä, järjenkäytön estävää tunteellista vihervasemmistoa vastaan eli tulen jälleen äänestämään persuja.
persuilla ei ole tarjottavana mitään muuta kuin ideologista hömppää
Vierailija kirjoitti:
SDP, VASEMMISTO,RKP NIIN SAADAAN SUOMEEN 40000 "SOPULIA" VUODESSA JA KEHITYSAPU 3 KERTAISTETAAN.
Mitäs niille persujen tuomille kymmenille tuhansille tehdään?
Vierailija kirjoitti:
Harkimoako ap?, etkö ole huomannut mikä p****vana hänen ns. liike-elämästään tehdyille kuvioille hän on jälkeensä jättänyt. En keksi yhtäkään asiaa jonka olisi vienyt itse, kunniakkaasti loppuun saakka ja kantanut vastuun. Kova pesemään kädet ja muut hoitaneet tai jättäneet hoitamatta. Ei hän mikään poliitikko ole, pelkkä "taiaanrannan maalari".
Petterikö on parempi? Tai saksi-Riikka?
Kaikki ovat aivan paskaa ja Harkimolta puuttuu oikea vaikutusvalta
-Ap
Puuttuu sellanen puolue joka ajaa suomalaisten asioita.
Tyhjää. Ei yksinkertaisesti löydy mitään ajatusta yhdestäkään puolueesta.
Olen ehtinyt äänestämään aikanaan mm. kepua, persuja ja liikeNyt.
Vierailija kirjoitti:
Puuttuu sellanen puolue joka ajaa suomalaisten asioita.
Minun pitäisi perustaa sellainen puolue. Ongelma vain on siinä, että enemmistö suomalaisista tuntee kotimaahäpeää minkä vuoksi tehdään aina paskoja päätöksiä
Vasemmisto, Vihreät ja SDP ovat Venäjän asialla. Tästä ketjusta näkee hyvin palstaiigorit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulen äänestämään terroristi järjestöjä tukevaa, sukupuoltani avoimesti vihaamaa, feminististä, järjenkäytön estävää tunteellista vihervasemmistoa vastaan eli tulen jälleen äänestämään persuja.
persuilla ei ole tarjottavana mitään muuta kuin ideologista hömppää
Joka tapauksessa persut ovat tässä kahdessa vuodessa aiheuttaneet minulle enemmän hyvää kuin mitä vihervasemmisto minulle aiheutti neljässä vuodessa. Vihervasemmiston naiset ei aiheuttaneet meille miehille mitään hyvää vaan pelkkää pahaa. Vihervasemmiston valtakaudella tarkoituksella jaettiin suomalaiset leireihin iän ja sukupuolen mukaan joka johti siihen että yhteistyö ei onnistu mitenkään.
Ennemmin äänestän niitä jotka suvaitsee muitakin kuin omaa pientä ideologisen kuplan mielipiteitä vaikka he valehtelee olevan niin suvaitsevaisia. Onhan siittä suomenkuvalehti tehnyt kyselyitäkin että kuinka itseään suvaitsevaiseksi kutsuva on itseasiassa kaikista vähiten suvaitsevainen ihminen joka ei suvaitse mitään muuta kuin oman ideologian ja omat mielipiteet ja on niin tunteiden sokaisema että ei yksikertaisesti kykene käyttämään järkeä. Tunteet ei kuulu politiikkaan!!
Kuka muistaa kun Harkimolla oli joku rakentava toteuttamiskelpoinen ehdotus?
En minäkään.
PerusSuomalaisia kuten aina. Ainoa järkipuolue suomessa.
Demareita. Surkeista vaihtoehdoista vähiten surkea.
EN MITÄÄN PUOLUETTA.
Pitäkööt tunkkinsa.
Vihreitä ja nuorta naisehdokasta, näin tekee oulussa moni tuttavanikin.
Saas nähdä äänestänkö ollenkaan. Kaikki puolueet(harkimoa lukuun ottamatta) ovat olleet hallituksessa viimeisen viiden vuoden sisään, eikä yksikään ole onnistunut parantamaan asioita.