Nykykulttuuri: Ihmisten hylkääminen, jos he "vievät energiaa"

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tämä on yksi syy yksinäisyyteeni. Sen takia, että oma elämäni ei ole mitään iloista ja helppoa. Näin ajattelen usein, etten pystyisi välttämättä mitään hyvää antamaan toiselle ja voisin tahtomattani kuormittaa toista. Itsellä on se ajatus etten halua olla taakka tai ikävää seuraa. Näin mietin, etten esim tällä hetkellä ole ns hyvää seuraa muille. Tuntuu, että ystävältä odotetaan sitä, että hän on elämässään hyvässä tilanteessa. Tämä varsinkin, kun tutustutaan uusiin ihmisiin ja pitäisi löytää niitä ystäviä. Minullakin on heikko pohja siihen ja joku joskus täälläkin kirjoitti johonkin viestiini liittyen, että mitä minä voisin toiselle tarjota. Vastauksena onkin etten mitään erikoista. Elämäni ei ole tapahtumia yms täynnä. Sitten on tietysti se, että kuka enää myöhemmin tutustuu ihmisiin. Voi olla ystäviä jo tarpeeksi muutenkin. Toisin kuin minulla. 

Tämä oli tismalleen kuin itseni kirjoittama. 

Uusi tapa sanoa ettei välitä toisesta eikä siitä ole mitään hyötyä. Sekin ettei enää ole valmiuksia käsitellä toisen vaikeita tunteita. 

Itsekin olen siivonnut ja tulen vastaisuudessakin siivoamaan elämästäni energiasyöpöt ihmiset, mutta minulle energiasyöppö ei ole sama kuin joku, jolla menee syystä tai toisesta huonosti. Energiasyöppö on esimerkiksi sellainen tyyppi, joka valittaa koko ajan kaikesta ja kaikista, vaikka hänellä olisi asiat verrattain hyvin. Tai sellainen, joka haastaa riitaa, on ilkeä ja tekee kiusaa muille.

Minulla on kokemusta tästä. En kyllä kummallekaan minut dumpanneelle kertoillut pelkästään vaikeista ja negatiivisista asioista, vaan teimme ja juttelimme paljon muutakin. Minulle tuolloin tapahtui vaikeita ja ahdistavia asioita, joista puhuin, mutten jatkuvasti ja puhuimme myös sen toisen asioista ja ihan muista aiheista.

Toinen minut ghostannut kaveri vaikutti sellaiselta "fiiliksen mukaan" menijältä, jolla aina pitää olla kivaa. Ja kaverisuhteiden sellaisia kivoja, hauskoja, aina vain hyvää mieltä ja kohottavaa fiilistä tuovia. Niin kauan kelpasin, kun toin tätä.

Toinen oli lapsuuden ystävä, mutta uskon tähän liittyneen muutakin. Aistin kateutta, halveksuntaa ja vihamielisyyttä, mikä ilmeisesti juonsi pitkälti silloisesta työttömyydestäni. Mutta lopuksi valitti minulle siitä, miten ystävien tapaamisesta pitäisi tulla hyvä mieli, mutta minä puhuin hänen mielestään VAIN ahdistavia asioita. En tosiaan aina nähdessämme niistä puhunut enkä pelkästään niitä, vaan tosiaan teimme ja puhuimme kaikenlaista mutakin.

Mutta ilmeisesti näillä tietoisuudentaso ei ole tarpeeksi korkea, että olisivat kyenneet näkemään kokonaisuuden, vaan ne avautumiset vaan korostuivat heidän mielissään.

Toisaalta nykyään ymmärrän heitä kyllä: Tapasin nimittäin kaksi henkilöä, joiden kanssa pidin yhteyttä jonkin aikaa. Molemmat vuodattivat kaiken aikaa todella ikävistä ja vaikeista asioista ja kauheista tapahtumista elämässään. Molempien jutut olivat pitkälti vain näitä. Uuvuin heidän seurassaan, varsinkin, kun ei ollut mitään, mitä olisin voinut tehdä heitä auttaakseni. Tosin nämä molemmat lopettivat itse yhteydenpidon minun suuntaani, mikä oli toisaalta hyvä.

Mutta näistä viisastuneena en juurikaan jaa enää elämäni vaikeita asioita muille. Muita ei kiinnosta, muut eivät jaksa eivätkä halua kuunnella. Harva kykenee kohtaamaan ja kuuntelemaan vaikeita asioita. Huomaan itsekin nyt muuttuneeni sellaiseksi, joka arvostaa kepeitä ja positiivisuuteen keskittyvää kanssakäymistä. Maailmassa ja ihmisten omissakin elämissä on tarpeeksi kurjuutta.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään elämä on niin rankkaa multitaskaamista joka vie energiaa ihan sellaisenaan, ettei vaan jaksa mitään ylimääräistä. Oma perhe on eri asia, mutta muille mahdollisille energiasyöpöille ei vaan oma jaksaminen riitä, vaikka se vähän pahalta tuntuukin.

Elämä 2020-luvulla on tosiaan rankkaa multitaskaamista. Helpommalla päästiin kaskisavujen alkaan 1800-luvulla: kaikilla riitti aikaa ja energiaa.

Syy dumpata on jos se ns.tuttava on itseasiassa ilkeä, haluaa enemmän pahaa, olet hänelle kateuden aihe tms.  Energiat on huuhaata. 

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tämä on yksi syy yksinäisyyteeni. Sen takia, että oma elämäni ei ole mitään iloista ja helppoa. Näin ajattelen usein, etten pystyisi välttämättä mitään hyvää antamaan toiselle ja voisin tahtomattani kuormittaa toista. Itsellä on se ajatus etten halua olla taakka tai ikävää seuraa. Näin mietin, etten esim tällä hetkellä ole ns hyvää seuraa muille. Tuntuu, että ystävältä odotetaan sitä, että hän on elämässään hyvässä tilanteessa. Tämä varsinkin, kun tutustutaan uusiin ihmisiin ja pitäisi löytää niitä ystäviä. Minullakin on heikko pohja siihen ja joku joskus täälläkin kirjoitti johonkin viestiini liittyen, että mitä minä voisin toiselle tarjota. Vastauksena onkin etten mitään erikoista. Elämäni ei ole tapahtumia yms täynnä. Sitten on tietysti se, että kuka enää myöhemmin tutustuu ihmisiin. Voi olla ystäviä jo tarpeeksi muutenkin. Toisin kuin minulla. 

Sulle sanoisin,  että ei munkaan elämässäni mitään erityistä tapahdu. Ei ole tapahtunut vuosikymmeniin. Ja sitten kun jotain tapahtuukin, se harvemmin on mitään iloista. Siitä huolimatta olen löytänyt uusia ystäviä. Jos jutellaan omista elämistä, yleensä ihan siitä tavallisesta arjestaan puhuminen riittää. Ei mun ystäväni edes oleta, että kertoisin mistään huippuhienoista asioista, joita elämässäni on sitten viime tapaamisen taas tapahtunut. Itseasiassa ainoa oikeasti erityinen upea asia on ollut nyt se, että sain äidiltäni aika messevän perinnön, jonka turvin mun ei tarvitsis tehdä enää päivääkään töitä. Mutta en mä ole tästä perinnöstä kertonut edes ystävilleni. Mulle ja ystävilleni yhteistä on samat kiinnostuksenkohteet. Ei ihmiset eikä ihmissuhteet vaan asiat. Kun tutustun uusiin ihmisiin, en mä puhu itsestäni tai tästä toisesta ihmisestä vaan jostain ihan muusta. Nyt olen muutaman kerran viimeisen puolen vuoden aikana törmännyt yhteen ikäiseeni mieheen, jonka kanssa juttelu alkoi viikingeistä. Olin yhden kaverini kanssa ulkoiluttamassa koiria ja tämä mies tuli vastaan. On kaverini hyvä tuttu ja kaverini miehelle sanoi, että tämä näyttää pitkän tukkansa ja partansa kanssa ihan kamalalta. Mä sanoin väliin, että mun mielestä taas hän näyttää varsin komealta viikingiltä. Kun törmättiin seuraavan kerran, alettiinkin jutella viikingeistä, Pohjoismaiden historiasta, Suomen historiasta ja mytologiasta jne. Selvisi, että tämä mieskin on aina ollut kiinnostunut pohjoisen mytologiasta. Juttua riittää joka kerta, kun tavataan. Välillä tietty kerrotaan, mitä kuuluu. Kuulumiset on just ihan sitä arkea. Viimeksi kun tavattiin, juteltiin perunkirjoituksista. 

Ei ystävyys edellytä, että elämäsi on tapahtumuia täynnä. Ystävyys edellyttää, että osaat keskustella muustakin kuin elämässäsi tapahtuneista ikävistä asioista. Turvallisin puheenaihe tuntemattoman kanssa on aina joku muu kuin sinä itse tai hän. Tutustuessa pitää vaan tunnustella, mitkä aiheet sitä toista kiinnostaa ja mitkä ei. Jos löytyy yhteinen aihe, siitä on hyvä jatkaa. 

Mun mielestä on ihan positiivista että pystyy irtautumaan ihmissuhteista jotka vievät energiaa, painavat alas ja syövät itsetuntoa sekä itsekkäästi vaativat toisen aikaa ja apua vaikka eivät itse anna mitään takaisin. 

Mulle lapsuudessa opetettiin kuinka veri on vettä sakeampaa ja sukulaisilta pitää hyväksyä kaikenlainen käytös. Varsinkin jos ihmisellä on joku sairaus. 

Joskus kolmekymppisenä perheellisenä luulin lasten ja työn vievän energiani kunnes mieheni herätti mut käymään läpi sukulais- ja ystävyyssuhteitani. Tajusin keräilleeni ympärilleni ihmisiä jotka tosissaan veivät multa energiaa ja aikaa, saivat mut kokemaan jatkuvasti syyllisyyttä ja epäonnistumista. 

Kun sitten asetin omat rajani jäi moni ihminen pois lähipiiristäni mutta samalla löytyi aikaa ihmisille jotka myös tukivat mun hyvinvointiani ja yhtäkkiä jaksoin paljon paremmin niin töissä kuin perhe-elämässä. 

Vaikka mainitsin tässä sairaudet, kaikki mun elämästä poistuneet ihmiset eivät olleet sairaita eivätkä ainakaan sitä vakavasti. Ihminen voi viedä energiaa ja aiheuttaa toiselle pahaa oloa ilman sairauttakin. Samalla uusilta ystäviltä löytyy sairauksia myös heiltä, pari olen saatellut hautaankin asti eivätkä he silti vieneet multa energiaa vaikka tosi vaikeita hetkiä käytiin yhdessä läpi. 

Myös mulla on sairauksia mutta ei ne oikeuta mua käyttäytymään huonosti toisia kohtaan. Joskus kun on enemmän tullut valitettua on ollut ihan hyvä kuulla ystävältä että hän ei juuri nyt jaksaisi enempää tätä. Ollaan sitten voitu vaihtaa aihetta ja tarvittaessa olen valittanut jollekin muulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sanon,että on jokaisen omalla vastuulla vetää rajat ja suojella omaa jaksamistaan ja hyvinvointiaan,kuten kukakin parhaiten osaa ja kykenee, saan alapeukkuja. 

Jos sanon, että etäisyyden ottaminen tai välien katkaisu on järkevää jos omat voimavarat eivät riitä, saan alapeukkuja.

Jos olen sanonut samaa, mitä monet muutkin täällä ovat sanoneet ja ovat olleet samaa mieltä asiasta, saan silti alapeukkuja.

Mistäköhän tällainen negatiivinen alapeukutteluasennoituminen kertoo? 

 

Jos olet se kirjoittaja, joksi sinua ounastelen, syy on aggressiivisessa ulosannissa ja erikoisessa sokeassa pisteessä traumatisoitumisen suhteen. 

 

Sivusta

Se,että ulosantiani väitetään aggresiiviseksi, ei ole minun vallassani-kuten jo sanoin, jos joku

Ja taas mennään! :D

Vaadit toisilta kirjoittajilta, että heidän tulee osata asettaa omat rajansa loukkaamatta ketään. 

 

Itse vetäydyt kaikesta vastuusta ulosantisi ilmiselvän riidanhaluisuuden suhteen ja lisäksi loukkaannut vauvapalstan alapeukuista. Anteeksi vain, jos hieman huvitun. 

Minä painan viesteillesi alanuolta, koska olen kanssasi eri mieltä - en rajojen tärkeydestä, vaan juuri niistä kaksoisstandardeista, joista muutkin täällä ovat huomauttaneet. Vaadit raudanlujaa itsetuntemusta niiltä, jotka elämässään kohtaavat traumatisoituneen rajojen rikkojan, ja nämä jälkimmäiset vapautat kaikesta vastuusta, itse asiassa siirrät vastuun heidän tunteistaan muille. 

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tämä on yksi syy yksinäisyyteeni. Sen takia, että oma elämäni ei ole mitään iloista ja helppoa. Näin ajattelen usein, etten pystyisi välttämättä mitään hyvää antamaan toiselle ja voisin tahtomattani kuormittaa toista. Itsellä on se ajatus etten halua olla taakka tai ikävää seuraa. Näin mietin, etten esim tällä hetkellä ole ns hyvää seuraa muille. Tuntuu, että ystävältä odotetaan sitä, että hän on elämässään hyvässä tilanteessa. Tämä varsinkin, kun tutustutaan uusiin ihmisiin ja pitäisi löytää niitä ystäviä. Minullakin on heikko pohja siihen ja joku joskus täälläkin kirjoitti johonkin viestiini liittyen, että mitä minä voisin toiselle tarjota. Vastauksena onkin etten mitään erikoista. Elämäni ei ole tapahtumia yms täynnä. Sitten on tietysti se, että kuka enää myöhemmin tutustuu ihmisiin. Voi olla ystäviä jo tarpeeksi muutenkin. Toisin kuin minulla. 

Itse erakoiduin juuri siitä syystä, ettei mulla ollut "tarjota" toisille kuin oma traumatisoitumiseni. Käytän tämän ajan yksin näiden asioiden purkamiseen, jotta energiaa vapautuu muuhunkin. Ehkä vielä jonain päivänä löytyy sellainen ihminen, jonka kanssa olisi hyvä olla. Yksi riittäisi. Ja niin, että pystyn sitten itsekin olemaan läsnä nykyhetkessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten en ole yllättynyt siitä että tää hyvin paljon valittamisen ympärillä pyörivä foorumi vetää näitä vampyyreitä puoleensa näinkin paljon mitä tästä keskustelusta löytyy 😅

Kaikkialla muualla on tarjolla vaan sitä toksista positiivisuutta. Siksi.

Heh, täällä saa rauhassa olla toksinen ilman sitä positiivisuutta :D

Narsistit vaihtaa "ystäviään" työpaikan mukaan tai ihmisten joista hyötyvät.

Näillä vaihtuu "ystävät" parin vuoden välein. Kyse on verkostoimisesta, ei ystävyydestä.

Some näillä täynnä sydämiä " sinä ihana" tai "oot sitten aivan sydän"

Pelkkää kulissia ja näytelmää. 

Nro 23: "Itse erakoiduin juuri siitä syystä, ettei mulla ollut "tarjota" toisille kuin oma traumatisoitumiseni. Käytän tämän ajan yksin näiden asioiden purkamiseen, jotta energiaa vapautuu muuhunkin. Ehkä vielä jonain päivänä löytyy sellainen ihminen, jonka kanssa olisi hyvä olla. Yksi riittäisi. Ja niin, että pystyn sitten itsekin olemaan läsnä nykyhetkessä."

Olet oikeilla jäljillä. On ihan järkevää käsitellä omat traumansa ensin, jotta ei vie niitä mukanaan uusiin ihmissuhteisiin. Uusi ihminen on syytön siihen, mitä sinulle on joskus elämässäsi tapahtunut. Hänellä ei myöskään ole mitään velvollisuutta "korjata" sinussa jotain, minkä joku muu on joskus aikoinaan sinussa "rikkonut". Mulla on yksi hyvä ystävä, joka vasta ystävyytemme kestettyä jo vuosia, kerran tuli ottaneeksi puheeksi hänelle nuoruudessaan tapahntuneet aika kamalat asiat. Niiden asioiden kuuntelu ja myötätunto oli silloin jo ihan okei, mutta jos hän olisi tuonut ne esille tutustumisemme alkuvaiheessa, olisin varmuuden vuoksi vetäytynyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En muista törmänneeni tähän ilmiöön ennen, mutta on yleistynyt hurjasti nyt 2020-luvulla ikäisteni kolmekymppisten naisten keskuudessa. Näitä naisia yhdistää se, että ovat omassa elämässään ahdistuneita ja kuormittuneita, lisäksi vaativat toisilta paljon. Aivan kuin toisten pitäisi suorittaa asiat heidän mukaansa, jotta ahdistus säilyisi jotenkin aisoissa.

Sama. Nämä naiset eivät ymmärrä, että elämä olisi vähemmän kuormittavaa, jos päästäisi tuosta suorittamisesta irti ja antaisi toisten olla omia itsejään ja auttaa. 

Kyllä se suorittaminen tulee usein tuon ikäiselle naiselle ulkoisista ja sisäisistä paineista mm. työntekijänä olon ja äitiyden suhteen. Ei siihen auta, että päästää suorittamisesta irti vaan usein se on vuosien prosessi kasvaa sellaiseen aikuisuuteen, että tunnistaa omat rajat ja oikeudet ja uskaltaa myös tehdä asiat omalla tavallaan.

En tiedä mitä tarkoitat tuolla "antaisi toisten olla omia itsejään ja auttaa", mutta jos se on sellaista, että esim. ruuhkavuosia elävän äidin pitäisi ottaa rennommin ja päästää muut läheiset auttamaan juuri sillä tavalla kuin "auttajat" haluavat auttaa, niin se harvoin palvelee lopulta ketään osapuolta. Auttaahan voi vain sellaisessa asiassa, mihin toinen toivoo apua. Muunlainen auttaminen ei ole auttamista vaan enemmänkin omien tarpeiden tyydyttämistä ja sen väittämistä auttamiseksi.

Se mistä ap puhuu on ystävän hylkäämistä hädän hetkellä. Omassa ystäväpiirissä ei onneksi ole sellaista harrastettu, mutta voisin hyvinkin kuvitella, että tämä on juuri sellainen asia jota tapahtuu nuorella aikuisiällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sanon,että on jokaisen omalla vastuulla vetää rajat ja suojella omaa jaksamistaan ja hyvinvointiaan,kuten kukakin parhaiten osaa ja kykenee, saan alapeukkuja. 

Jos sanon, että etäisyyden ottaminen tai välien katkaisu on järkevää jos omat voimavarat eivät riitä, saan alapeukkuja.

Jos olen sanonut samaa, mitä monet muutkin täällä ovat sanoneet ja ovat olleet samaa mieltä asiasta, saan silti alapeukkuja.

Mistäköhän tällainen negatiivinen alapeukutteluasennoituminen kertoo? 

 

Jos olet se kirjoittaja, joksi sinua ounastelen, syy on aggressiivisessa ulosannissa ja erikoisessa sokeassa pisteessä traumatisoitumisen suhteen. 

 

Sivusta

Se,että ulosantiani väitetään aggresiiviseksi, ei ole minun vallassani-kuten jo sanoin, jos joku loukkaantuu,mnä en sille oikein mitään voi. Tämähän on vain tosiasia, mikä siinä niin närästää, että sanooo miten asia on? Yritän kirjoittaa mahdollisimman lyhyesti ja selkeästi. Tämä kärjistävä ote varmaan saa ihmiset,jotka ovat elämässään tottuneet kaikenlaiseen sosiaaliseen pelailuun ja teennäiseen hyssyttelyyn,takajaloilleen. Ehkä moni täällä kommentoivista on vielä kovin nuorikin tai elänyt elämänsä muutoin mukavassa pumpulissa, en tiedä.

Huvittavaa, miten pidät itseäsi elämää nähneenä ja karaistuneena samalla kun yrität kuin lapsi pestä kätesi vastuusta sen suhteen, miten itseäsi ilmaiset. Olisi sullakin peiliin katsomisen paikka.

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus ja sivusta seurattua:

Nämä elämästään "energiasyöpöt" ulkoistavat ihmiset eivät sano suoraan toiselle, mikä harmittaa. Sen sijaan vaan yhtäkkiä todetaan, että en halua enää viettää aikaa kanssasi. Ei sanota sille toiselle, että "Minua kuormittaa, kun usein puhut asiasta x. Voisimmeko keskustella enemmän muista aiheista?". Toinen ei saa edes mahdollisuutta käytöksensä muuttamiseen. Eikä ihminen välttämättä itse tajua, että toista saattaa kuormittaa hänen tapansa puhua asiasta x.

Juuri tämä. Ilmoitetaan viestillä, ettei enää haluta pitää yhteyttä.  Ainoana selityksenä  "Tiedät kyllä itsekin miksi." Harmi vaan, että en tiedä. En osaa lukea ajatuksia. Konfliktitilanteissa nämä suuttuvat niin, että oksat pois. Kun asiaa yrittää käydä läpi, he kieltäytyvät puhumasta asiasta.  

Minua ei haittaa niinkään jos jollain on raskasta vaan se että omaa tilaani yritetään viedä, henkinen väkivalta, kontrollointi. 

Vierailija kirjoitti:

Olen karsinut pari tällaista energiasyöppöä elämästäni, jollen kokonaan pois niin kohtaamiset minimiin. Kellään meistä ei ole aina hyvä päivä, mutta siinä vaiheessa kun se huono vaihe kestää toista vuotta eikä ihminen tee ololleen muuta kuin valita, niin en enää jaksa. Jos se tekee minusta huonon ihmisen niin sitten olen sitä.

Kun huono päivä on kestänyt 10 vuotta eikä henkilö suostu ratkaisemaan ainuttakaan elämänsä ongelmaa mistä valittaa tauotta, täytyy todeta että kyse on hyväksikäytöstä ja tahallisesta näännyttämisestä sen valittajan taholta.

Jotkut tosiaan vie tämän periaatteen liian pitkälle. Mutta toisaalta aiemmin oli ihan normaalia että kunnon ihmiset ei esim. eroa vaan kärsii huonosta puolisosta koko elämänsä, sen sijaan että hakeutuisi pois haitallisesta tilanteesta. Itsensä laittaminen etusijalle kannattaa yleisesti ottaen, vain hyvinvoivana voi auttaa muita.

Luulen, että asenteiden jyrkistyminen on seurausta siitä, kun yleinen hyvinvointi on laskenut ja monella ei jää resursseja muuta kuin pitää itsensä ja läheisimmät pinnan yläpuolella.

Muistan kun 2000-luvun alussa oli aina porukkaa esimerkiksi auttamaan muutossa tai remontissa ihan ilmaiseksi. Kaverin kaverit pyydettiin myös, tulivat ruoka- ja kaljapalkalla ja lopuksi painuttiin baariin porukalla. Itsekin olin auttamassa montaa kaveria ja puolituttua milloin missäkin.

Mitä ihmettä. Just hyvä että ihmiset katkaisevat ihmissuhteita joissa toinen vie energiaa, miks ei?

En itsekkään haluaisi että kukaan kokee että minä vien energiaa muilta. Jos joku kokee että minä vien energiaa niin mielelläni väisty sivummalle, tai suon toisen lähtevän. Mitä järkeä ylläpitää suhdetta jossa toinen vain vie energiaa ja vaatii asioita?

En ole vielä törmännyt ihmisiin jotka olisivat turhaan katkaissut välejä toisiin ihmisiin, mutta olen nähnyt todella paljon ihmisiä joiden tekisi todella hyvää katkaista välejä energiasyöppöihin.