Nykykulttuuri: Ihmisten hylkääminen, jos he "vievät energiaa"

Kenenkäänhän ei ole pakko olla toisen kanssa tekemisissä. Syy voi olla sen toisen mielestä miten lapsellinen tai tyhmä tahansa, mitään velvollisuutta olla jonkun ystävä, kaveri tai tuttava ei siltikään ole olemassa.

Saa harmittaa jos menettää jonkun elämässään, mutta sitten kannattaa mennä eteenpäin ja keskittyä niihin joita siinä vielä on.

Vierailija kirjoitti:

Minut on hylätty energiasyöppönä. Se tuli minulle puskista. Olisin mielelläni kuullut tältä "ystävältä" suoraan nämä vikani kuin saanut kokea heivaamisen roskikseen. Sitä tämä rajansa tunteva ei viitsinyt kuitenkaan tehdä. Jospa olisinkin korjannut virheeni, sitäköhän hän pelkäsi? Jätti syvät traumat vuosiksi.

Juuri tämän takia on niin tärkeää selkeästi mutta hienotunteisesti ensin kertoa, miksi yhteydenpito ei juuri nyt sovi. Jos toinen osapuoli ei selkeää sanomaasi ymmärrä ja anna sinulle tilaa, häneen voi katkaista yhteyden kokonaan ilman syyllisyyttä. Jos ihmistä,joka ei todennäköisesti edes tajua käytöksensä olevan kuormittavaa tai voimavaroja syövää, ei millään tavalla varoiteta tai ilmaista, että "hei, minun rajani menevät tässä", hän ei voi mitenkään osata muuttaa toimintaansa. On varmasti tilanteita,joissa ihminen on niin häiriintynyt, ettei tosiaan tajua vaikka suoraan kerrotaan etäisyyden ottamisen tarpeesta,mutta suurin osa ihmisistä ei toimi niin, vaan tajuaa, että nyt ei kemiat kohtaa ja parempi antaa olla ja parempi niin kaikille. Kaikkein pahinta silti on, jos seläntakana energiasyöpöksi haukuttu on itse sanonut, että ymmärtää, jos toinen ei jaksa tavata usein tai puhua liian vaikeista asioista, mutta että tulee kuitenkin heti kertoa, jos kokee näin. Kun sitten kertaheitolla katkaistaan välit ilman mitään selityksiä, se jättää voimakkaan hylkäämisen kokemuksen ja epätietoisuuden tilan. Tällöin se ihminen, joka haluaa katkaista välit on todellisuudessa ainoastaan ilkeä ja haluaa tahallisesti loukata toista. Eri asia tosiaan tilanteet, joissa on kyse ihan selvästä häirinnästä ilman mitään vastavuoroisuutta.  

Sain tarpeekseni kun kaveri vain omaa napaansa kyttäsi ja alkoi minulle kitisemään ja aukomaan päätänsä kun hänellä on niin vaikeaa ja miksi minäkin olen sellainen paska. Eikä huomannut että olin juuri ottanut lopputilin töistä kun en jaksanut ja elämäni muutenkin meni vähemmän loistokkaasti ja siitä kerroin.

Mun energiasyöppö läheinen on koko ajan vailla jotain.

Pohjanoteeraus oli kun hän pyysi mua lainaan asuntoani hänen illanistujaisiin. Mua sinne kutsumatta. Alkaa olla jo yleinen naurun aihe paikkakunnallamme et mitä pyyntöjä sieltä seuraavaksi tulee. 

Nykypäivä on opettanut itsellekin että jos nainen alkaa kaatamaan omia ongelmiaan minun hoidettavaksi niin jätän naisen heti. Ei viimeisen 25 vuoden aikana yksikään nainen ole suostunut minun ongelmia ratkaisemaan vaan itse ne on pakko hoitaa niin sama homma naisille: hoida itse sotkusi ja ongelmasi äläkä vaadi miestä niitä selvittämään ja hoitamaan

Hoidan vanhoja vanhempiani ja he ovat tietysti energiasyöppöjä ja joka kerran kun käyn heidän luonaan niin tulee pahalla mielellä pois. Ystäväni sanovat, että "laita laitokseen". En kyllä laita, olen nähnyt niitä paikkoja ja ne ovat usein kuin vankiloita. Mielummin kestän tämän ajoittaisen pahan mielen. Mitään moraalia ei ole nykyajan ihmisillä ja he tietävät sen itsekin ja siksi yrittävät sanoa että muutkin olisivat yhtä pahoja.

Mä tunnen kaksi erilaista energiasyöppöä. Toinen on täälläkin monta kertaa kuvailtu ikuisuusvalittaja, jolla ei ole koskaan mikään hyvin, ja toinen ihan peruspositivinen ihminen, mutta huutaa niin, että tärykalvot halkeaa, eikä anna kellekään muulle suun vuoroa. Saattaa alkaa huutaa kesken lauseen päälle. Joskus kokeilin, että korotan itsekin ääntäni enkä keskeytäkään lausettani, siitähän tuli huutokilpailu. :D Nykyään en ole enää kummankaan kanssa tekemisissä ja mikäli olen oikein ymmärtänyt, ei ole juuri kukaan muukaan. 

Energiasyöppö-sana viittaa aikalailla pysyvään ominaisuuteen ja on ainakin minun mielestäni aivan eri asia kuin se, että ihmisellä on vaikea kausi meneillään.

Jos ja kun nämä kaksi asiaa sekoitetaan, tai pohditaan täällä porukalla, saako itsensä irrottaa toisesta ihmisestä jos itsellä on toistuvasti huono olla toisen seurassa tai tekemisissä, sitten pitää varmaan porukalla määritellä, kauanko tuo huono kausi, jossa kaipaa tukea ystäviltään, "saa" kestää. Itse ajattelen, että 2-3 vuotta on aivan maksimi, ja siihenkin vaikuttaa vaikeaa kautta edeltäneen ystävyyden kesto ja läheisyysaste. Eri ihmisiltä kestää eri tavalla paljon kuormitusta.

Omien kokemusteni mukaan ystävyyssuhteissa saattaa aika helpostikin jäädä päälle se vaikean kauden dynamiikka, jos molemmat osapuolet eivät ole varuillaan. Eli jos ja kun aiemmin aika tasapainoinen suhde muuttuu, kun toiselle tulee huono kausi ja hän tarvitsee toiselta enemmän tukea ja kuuntelijaa, tuo asetelma pitäisi saada rikki viimeistään siinä vaiheessa kun se vaikea kausi on ohi. Liian usein vain dynamiikka jumahtaa siihen hankalan ajan moodiin, eivätkä ystävät osaa purkaa sitä. Sitten käy niin, että toinen kuormittuu kun toinen (se energiasyöpöksi muuttunut) kuormittaa.

Monissa tapauksissa päättyneet ystävyyssuhteet olisi saatu pelastettua, jos huonosti voiva olisi tilanteen vaatiessa käynyt purkamassa sydäntään ammatti-ihmisen kanssa, tai vaihtoehtoisesti purkanut sydäntään huomattavasti useammalle ystävälle niin, ettei(vät) aina yksi ja sama(t) kuormitu kohtuuttomasti. Jos joku on luonteeltaan empaattinen ja myötäelävä ja vielä hyvä kuuntelija, hän jää helposti eräänlaiseen nalkkiin. Ehkä hyvästä kuuntelijasta (ja omasta "maailman murjoman" roolista) ei halutakaan enää poistua. Sitten sille tukeneelle ihmiselle ei lopulta enää jää muutakaan vaihtoehtoa kuin ns. exit-strategia. Jos lasten ja nuorten vanhempia ei lasketa, kukaan ei ole velvollinen kantamaan toisen ihmisen taakkaa eikä toista ihmistä taakkkanaan. Ja jos tuo on kokemus, niin kyse ei ole enää ystävyydestä.