Ottaisitko avioeron jos tietäisit, että hintana on sen seurauksena omien lapsien mielenterveysongelmat?

Mitähän tää sanoo sille lapselleen, kun se soittaa ikävästä itkien isäviikolla?

Ei varmaan niinkään se eroaminen, vaan se miten  ero ja lasten asiat erossa hoidetaan. Jos lapsista tulee heittopusseja vanhempien välillä, lasten kautta lähdetään kostamaan tai vanhemmilla on uusia kumppaneita, jotka pitävät puolison lapsia pelkästään rasitteena (tälläkin palstalla ollut muutamakin aloitus siitä aiheesta), silloin varmasti lapset voivat huonosti ja pahoinvointi saattaa näkyä mielenterveys ongelminakin.

Vierailija kirjoitti:

Toisesta ketjusta kopsattua. Kerrankin yksi rehellinen eronnut: 

Onhan tämä sellaista tasapainoilua oman parisuhteen ja aikuisen elämän, ja lapsen vaatiman ajan, huomion ja vaivannäön välillä. Ehdottomasti eniten kärsivät spontaanius ja vapaus. Pidän itseäni todella onnekkaana kun olen eronnut ja vain vuoroviikoin lapsen kanssa.

Saan joka toinen viikko nauttia täysillä aikuisesta parisuhteesta ihanan puolison kanssa, matkustella rauhassa, syödä ulkona pitkän kaavan mukaan, viettää iltoja teatterissa tai oopperassa, tavata ystäviä viinin ja hyvän ruuan parissa. Joka toinen viikko eletään sitten lapsen ehdoilla, tehdään asioita yhdessä puolison ja lapsen kanssa, pelataan, retkeillään yms. Sekin on oikein kivaa, mutta ilman noita aikuisviikkoja se olisi todella puuduttavaa elämää minulle.

Näin ei tietenkään saisi sanoa, kunnon äidin kuuluisi riutua kaipauksesta lapsettomilla viikoilla.

Niin. Minkähänlainen p*skamyrsky nousisi täällä ja somen kommenttikentillä jos mies kirjoittaisi vastaavaa? Kaksoisstandardit eronneista elävät ja voivat hyvin.

Mun lapsuudessa yhden kaverin perhe erosi. Tämä kaveri itki varmaan ainakin vuoden ennen sitä miten kamalaa kotona on kun vanhemmat vaan riitelee. Joo luulen että ero oli siinä kohtaa paras vaihtoehto ja mahdolliset mt-oireilut on ennemmin sen riitaisan koti-ilmapiirin kuin eron syytä. Mutta toisaalta on sitä myös toisenlaisia tarinoita joissa ero olisi ehkä voinut olla vältettävissä, jos vanhemmat olisivat jaksaneet yrittää. Mutta en oikein usko että se ero lapsiperheessä koskaan helppo päätös on, kyllä siihen painavat syyt on taustalla.

Vierailija kirjoitti:

Ei varmaan niinkään se eroaminen, vaan se miten  ero ja lasten asiat erossa hoidetaan. Jos lapsista tulee heittopusseja vanhempien välillä, lasten kautta lähdetään kostamaan tai vanhemmilla on uusia kumppaneita, jotka pitävät puolison lapsia pelkästään rasitteena (tälläkin palstalla ollut muutamakin aloitus siitä aiheesta), silloin varmasti lapset voivat huonosti ja pahoinvointi saattaa näkyä mielenterveys ongelminakin.

Kyllä. Varsinkin jos eroava hehkuttaa somessa ja jopa julkisuudessa uutta suhdettaan johon mennyt lennosta salasuhteen kautta. Lapset saavat mallin parisuhteista jossa mihinkään ei voi luottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisesta ketjusta kopsattua. Kerrankin yksi rehellinen eronnut: 

Onhan tämä sellaista tasapainoilua oman parisuhteen ja aikuisen elämän, ja lapsen vaatiman ajan, huomion ja vaivannäön välillä. Ehdottomasti eniten kärsivät spontaanius ja vapaus. Pidän itseäni todella onnekkaana kun olen eronnut ja vain vuoroviikoin lapsen kanssa.

Saan joka toinen viikko nauttia täysillä aikuisesta parisuhteesta ihanan puolison kanssa, matkustella rauhassa, syödä ulkona pitkän kaavan mukaan, viettää iltoja teatterissa tai oopperassa, tavata ystäviä viinin ja hyvän ruuan parissa. Joka toinen viikko eletään sitten lapsen ehdoilla, tehdään asioita yhdessä puolison ja lapsen kanssa, pelataan, retkeillään yms. Sekin on oikein kivaa, mutta ilman noita aikuisviikkoja se olisi todella puuduttavaa elämää minulle.

Näin ei tietenkään saisi sanoa, kunnon äidin kuuluisi riutua kaipauksesta lap

Niin. Minkähänlainen p*skamyrsky nousisi täällä ja somen kommenttikentillä jos mies kirjoittaisi vastaavaa? Kaksoisstandardit eronneista elävät ja voivat hyvin.

No jaa, kyllä olen lukenut vaikka kuinka paljon vastaavia kommentteja isiltäkin. Ei mitään ihmeellistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei varmaan niinkään se eroaminen, vaan se miten  ero ja lasten asiat erossa hoidetaan. Jos lapsista tulee heittopusseja vanhempien välillä, lasten kautta lähdetään kostamaan tai vanhemmilla on uusia kumppaneita, jotka pitävät puolison lapsia pelkästään rasitteena (tälläkin palstalla ollut muutamakin aloitus siitä aiheesta), silloin varmasti lapset voivat huonosti ja pahoinvointi saattaa näkyä mielenterveys ongelminakin.

Kyllä. Varsinkin jos eroava hehkuttaa somessa ja jopa julkisuudessa uutta suhdettaan johon mennyt lennosta salasuhteen kautta. Lapset saavat mallin parisuhteista jossa mihinkään ei voi luottaa.

Kuulostaa kyllä persoonallisuushäiriöisen piirteitä ilmentävältä vaikka diagnoosia ei olisikaan.

Riippuu siitä, mikä on avioliiton jatkumisen hinta.

Ei hitto täällä on idioottia porukkaa. Jauhetaan kaikkea paskaa tyyliin, että ei se ero lapsia ahdista, vaan vanhempien käytös ja toiminta siinä koko prosessissa. Eroa ei voi hoitaa lapsiystävällisesti ja piste. Täyttä paskaa väittää muuta. Kun se isän ja äidin muodostama ydinperhe on saman katon alta hajonnut, niin se on hajonnut. Se on lasten silmissä poissa ja menetetty. Ei se ole enää sama asia, että joskus nähdään toista vanhempaa ja välit on ihan ok. Minä olen vierestä nähnyt monta eroa ja ilman suurempia riitoja ovat menneet, mutta siitä huolimatta järkiään lapset alkavat oireilla sen tutun perheen hajoamisen jälkeen. Lapsethan eivät ajattele ihmissuhteita aikuisten näkökulmasta. Se on ihan tutkittua, että oli sitten isä tai äiti, niin lapsi haluaa enemmin vaikka sen huonomman isän tai äidin, kuin menettää tämän jokapäiväisestä elämästään kokonaan.

Ihmiset eivät vaan halua myöntää tosiasioita, niin sitten he luovat itselleen mieleisempiä vaihtoehtoisia todellisuuksia ja alkavat uskoa niihin.

Onko suurin osa erolasten ongelmista aiheutuneet itse erosta, vanhempien käytöksestä eron jälkeen vai kenties kodin ilmapiiristä ennen eroa? Sanopa se.

Vierailija kirjoitti:

Ei hitto täällä on idioottia porukkaa. Jauhetaan kaikkea paskaa tyyliin, että ei se ero lapsia ahdista, vaan vanhempien käytös ja toiminta siinä koko prosessissa. Eroa ei voi hoitaa lapsiystävällisesti ja piste. Täyttä paskaa väittää muuta. Kun se isän ja äidin muodostama ydinperhe on saman katon alta hajonnut, niin se on hajonnut. Se on lasten silmissä poissa ja menetetty. Ei se ole enää sama asia, että joskus nähdään toista vanhempaa ja välit on ihan ok. Minä olen vierestä nähnyt monta eroa ja ilman suurempia riitoja ovat menneet, mutta siitä huolimatta järkiään lapset alkavat oireilla sen tutun perheen hajoamisen jälkeen. Lapsethan eivät ajattele ihmissuhteita aikuisten näkökulmasta. Se on ihan tutkittua, että oli sitten isä tai äiti, niin lapsi haluaa enemmin vaikka sen huonomman isän tai äidin, kuin menettää tämän jokapäiväisestä elämästään kokonaan.

Ihmiset eivät vaan halua myöntää tosiasioita, niin sitten he luo

Näin se on. Häpeä ja syyllisyys ajaa tuohon että sepitetään aivan mitä tahansa jotta itseään ja tekojaan ei tarvitsisi kohdata. 

Eron jälkeen kannattaa suosia oikeaa kohtaamista lasten kanssa. Kaikki voivat paremmin.

Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei hitto täällä on idioottia porukkaa. Jauhetaan kaikkea paskaa tyyliin, että ei se ero lapsia ahdista, vaan vanhempien käytös ja toiminta siinä koko prosessissa. Eroa ei voi hoitaa lapsiystävällisesti ja piste. Täyttä paskaa väittää muuta. Kun se isän ja äidin muodostama ydinperhe on saman katon alta hajonnut, niin se on hajonnut. Se on lasten silmissä poissa ja menetetty. Ei se ole enää sama asia, että joskus nähdään toista vanhempaa ja välit on ihan ok. Minä olen vierestä nähnyt monta eroa ja ilman suurempia riitoja ovat menneet, mutta siitä huolimatta järkiään lapset alkavat oireilla sen tutun perheen hajoamisen jälkeen. Lapsethan eivät ajattele ihmissuhteita aikuisten näkökulmasta. Se on ihan tutkittua, että oli sitten isä tai äiti, niin lapsi haluaa enemmin vaikka sen huonomman isän tai äidin, kuin menettää tämän jokapäiväisestä elämästään kokonaan.

Näin se on. Häpeä ja syyllisyys ajaa tuohon että sepitetään aivan mitä tahansa jotta itseään ja tekojaan ei tarvitsisi kohdata.

Ja moni varmasti aidosti elää siinä muodostamassaan todellisuudessa, että se hänen itsekäs ja omahyväinen ratkaisu oli myös lasten mielestä paras ratkaisu. Sillä tavalla yritetään omaankin päähän psykologisesti hyväksyttää ne teot. Sitten kun lapset voi pahoin, niin sepitetään omaan päähän, että vielä pahemmin he voisivat, jos perhe olisi edelleen kasassa.

Aika paljon ihmiset lähtee hyvistäkin suhteista. On tylsää ja halutaan uusi rakkaus. Sitten lasten maailma hajoaa, mutta heidän pitäis ottaa vastaan uusi isä tai äiti ja vielä mahdollisesti sen lapset. Ihan sairairaan itsekkäitä ihmiset. Jos on pakko erota, onko pakko ottaa uusi kumppani?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei hitto täällä on idioottia porukkaa. Jauhetaan kaikkea paskaa tyyliin, että ei se ero lapsia ahdista, vaan vanhempien käytös ja toiminta siinä koko prosessissa. Eroa ei voi hoitaa lapsiystävällisesti ja piste. Täyttä paskaa väittää muuta. Kun se isän ja äidin muodostama ydinperhe on saman katon alta hajonnut, niin se on hajonnut. Se on lasten silmissä poissa ja menetetty. Ei se ole enää sama asia, että joskus nähdään toista vanhempaa ja välit on ihan ok. Minä olen vierestä nähnyt monta eroa ja ilman suurempia riitoja ovat menneet, mutta siitä huolimatta järkiään lapset alkavat oireilla sen tutun perheen hajoamisen jälkeen. Lapsethan eivät ajattele ihmissuhteita aikuisten näkökulmasta. Se on ihan tutkittua, että oli sitten isä tai äiti, niin lapsi haluaa enemmin vaikka sen huonomman isän tai äidin, kuin menettää tämän jokapäiväisestä

 

Niin. Vaikka se syyllinen lasten pahoinvointiin löytyy peiliin katsomalla.

Vierailija kirjoitti:

Aika paljon ihmiset lähtee hyvistäkin suhteista. On tylsää ja halutaan uusi rakkaus. Sitten lasten maailma hajoaa, mutta heidän pitäis ottaa vastaan uusi isä tai äiti ja vielä mahdollisesti sen lapset. Ihan sairairaan itsekkäitä ihmiset. Jos on pakko erota, onko pakko ottaa uusi kumppani?

Elämyshakuisuus. Hedonismi. Narsistiset piirteet. Vastuuttomuus. Epärehellisyys. Valheellisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei hitto täällä on idioottia porukkaa. Jauhetaan kaikkea paskaa tyyliin, että ei se ero lapsia ahdista, vaan vanhempien käytös ja toiminta siinä koko prosessissa. Eroa ei voi hoitaa lapsiystävällisesti ja piste. Täyttä paskaa väittää muuta. Kun se isän ja äidin muodostama ydinperhe on saman katon alta hajonnut, niin se on hajonnut. Se on lasten silmissä poissa ja menetetty. Ei se ole enää sama asia, että joskus nähdään toista vanhempaa ja välit on ihan ok. Minä olen vierestä nähnyt monta eroa ja ilman suurempia riitoja ovat menneet, mutta siitä huolimatta järkiään lapset alkavat oireilla sen tutun perheen hajoamisen jälkeen. Lapsethan eivät ajattele ihmissuhteita aikuisten näkökulmasta. Se on ihan tutkittua, että oli sitten isä tai äiti, niin lapsi haluaa enemmin vaikka sen huonomman isän tai äidin, kuin menettää tämän jokapäiväisest

 

Meillä ainakin tilanne oli aivan selvä, että yhteiseloa ei voinut jatkaa. Lasten koulumenestyskin on kohentunut huomattavan paljon. Ei ole tippaakaan syyllisyyttä eropäätöksestä, päinvastoin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vanhempien kuulu olla lasten yläpuolella. Vanhempien kuuluu olla vastuullisia ja turvallisia. Se ei ole yläpuolella olemista.

Melkosta tuubaa suollat!

Vanhempien nimenomaan kuuluu olla lasten yläpuolella, koska muuten aikuinen ei voi olla turvallinen tai vastuullinen.

Rajat luo turvallisuutta ja aikuisen auktoriteetti on lapsen itsehillinnän ja vastuullisuuden kulmakivi. Feministikasvatus tuhosi miesten eli perheen aikuisten auktoriteetin ja itsehillinnän puutteesta syntyvät MT-ongelmat kukkivat nykyään Suomessa valtoimenaan.

On paljon helpompaa opetella sietämään ja tottelemaan vanhempien kasvatuksella, kuin myöhemmmin yhteiskunnan väkivalta ja pakkotoimikoneiston käsittelyssä.

Kyllä, rajat, mutta lämpimät rajat. Ei se sitä voi olla että alistetaan lapsia tai mietitään alituiseen mitä pahuutta ne nyt on keksineet tai uskooko ne vanhempaansa. Tuolloin käy niin, että lapset pelkää, eikä vanhemmat salli virheitä, koska ottaa sen auktoriteettiongelmana, että juustoviipale on jäänyt pöydälle... Lapset on lapsia, ne teke joka päivä virheitä ja sotkua. (Ei liity feminismiin mitenkään)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vanhempien kuulu olla lasten yläpuolella. Vanhempien kuuluu olla vastuullisia ja turvallisia. Se ei ole yläpuolella olemista.

Melkosta tuubaa suollat!

Vanhempien nimenomaan kuuluu olla lasten yläpuolella, koska muuten aikuinen ei voi olla turvallinen tai vastuullinen.

Rajat luo turvallisuutta ja aikuisen auktoriteetti on lapsen itsehillinnän ja vastuullisuuden kulmakivi. Feministikasvatus tuhosi miesten eli perheen aikuisten auktoriteetin ja itsehillinnän puutteesta syntyvät MT-ongelmat kukkivat nykyään Suomessa valtoimenaan.

On paljon helpompaa opetella sietämään ja tottelemaan vanhempien kasvatuksella, kuin myöhemmmin yhteiskunnan väkivalta ja pakkotoimikoneiston käsittelyssä.

Kyllä, rajat, mutta lämpimät rajat. Ei se sitä voi

 

Epävakaudesta kertoo tasaisin väliajoin toistuvat useat avioerot lapsen lapsuusaikana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmat (äiti) ei eronneet lasten (eli meidän) "vuoksi" ja sen seurauksena oli/on lasten mielenterveysongelmat. Kukaan meistä lapsista ei ole myöskään tehnyt omia lapsia. Kertoo sekin omaa karua kieltään siitä, mikä hinta noin typerästä marttyyrin valinnasta. Olen aina toivonut, että vanhemmat olisit eronneet jo silloin, kun olimme pieniä lapsia. 

T. "Normaalissa kunnon perheessä" kasvanut

Minun isoäiti ei eronnut lasten takia ja siksi isä sai kärsiä väkivaltaisesta isästä ja katsoa vierestä kun isä hakkaa äidin sairaalakuntoon.

Sitten myöhemmin isästä tuli alkoholisti ja hän kuoli nuorena, tämäkin olisi ehkä voitu välttää, jos isä olisi saanut elää paremman lapsuuden.

Joillekin se ei vain mene kalloon, että joskus se avioero voisi olla lapsille parasta, jos vanhempi on ihan pe

Noh, tuo oli se reitti minkä te kuljitte. Ei voi tietää olisiko ollut parempia vaihtoehtoja: isoäitisi aikaan taisi olla aika tyypillistä, että naisilla ei ollut esim. Työtä ja miten hän olisi voinut silloin esim. Ruokkia lapset? Isäsi kuoli nuorena, joka saattoi olla jumalan armahdus teitä kohtaan. Olen pahoillani äitisi ja sinun puolesta. Kaikkea hyvää teille.

Isoäidillä oli työ ja hän pärjäsi itseasiassa ihan hyvin pari vuotta lapsen kanssa yksin kun isoisä jätti hänet toisen naisen vuoksi.

Ja miksi se olisi jumalan armahdus että minun isä kuoli, hän oli ihan hyvä isä, vaikka oli alkoholisti.