Lue keskustelun säännöt.
Moni yksinäisyyttään valittava on joustamaton ja epäystävällinen.
01.01.2025 |
Oon yrittänyt olla ystävä tai vähintään kaveri parillekin, jotka ovat valittaneet, että heillä ei ole ystäviä. Kuinkas kävikään? Molemmat "ystävyydet" päättyivät siihen, että jouduin itse haukutuksi. Toiseen pidin yhteyttä liian vähän ja toiseen liian paljon ja väärällä tavalla. Kiitin molempia palautteesta ja totesin itsekseni, että antaa olla, etsikööt ne täydellisesti käyttäytyvät ystävänsä muualta. Molemmat ovat yli nelikymppisiä. Onnea vaan etsintään.
Muilla vastaavia kokemuksia?
Kommentit (218)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep, siihen on usein (aina..) ihan validi syy, että ovat yksin, ei se sattumaa ole
Joo, sen takia monilla sarjamurhaajillakin on kavereita ja ihailijoita koska siihen on validi syy, ja ihan syystä moni hyvä ja kiva tavallinen ihminen kokee yksinäisyyttä, erityisesti Suomessa. 🙈
Ihan validisti koulukiusaajilla oli oma kaveripiiri, mukavia ja sosiaalisia tyyppejä kun olivat vai miten se nyt menikään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin 30 vuotta ystävä yksinäisen ihmisen kanssa. Ikinä ystävyyteni ei ollut tarpeeksi eikä oikeanlaista. Otin joko liian harvoin yhteyttä tai liian usein. Tykkäsin väärin FB-päivityksistä. Olin huono ystävä kun en asettanut häntä omien vanhempieni tai työni edelle. Kaikkein pahimmalta tuntui ehkä se, että kaikesta tekemisistäni huolimatta sain koko ajan kuunnella valitusta siitä miten hänellä ei ole yhtään ystävää. Päätin sitten että turha edes yrittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkimusten mukaan kaikkein syvimmin kroonisesti yksinäisillä on samantyyppisesti vääristyneitä havaintoja kuin masentuneilla: he tekee paljon vääriä negatiivisia havaintoja sosiaalisista tilanteista. He tarvitsee keskusteluapua ammattiauttajan kanssa. Heille ei auta mennä ihmisten pariin, aloittaa uusi harrastus tms.
Sitten on paljon ihmisiä joilla elämäntilanteet, muutot yms. asiat on aiheuttaneet sosiaalisen elämän kaventumista ja heitä auttaa sinnikäs hakeutuminen uusiin sosiaalisiin tilanteisiin.
Täällä ilmeisesti vain ekstrovertit jakelee neuvoja? Introvertit ei "sinnikkäästi hakeudu uusiin sosiaalisiin tilanteisiin". Ei ainakaan siten, kuin ehkä annat ymmärtää. Eikä introverteilla ole tarvetta nuppitohtorille vain siksi, että ovat "hitaammin lämpeäviä".
Kehoitetaan antamaan paljon, ettei ota ainakaan
Olen itse ambivertti ja tunnen monia introverttejä, joista joillekin on tullut yksinäinen elämänvaihe esim. eron tai leskeytymisen myötä. Kyllä he ovat asiaa aikansa pohdittuaan hakeutuneet sosiaalisiin tapahtumiin. Ei tietenkään mihin tahansa, vaan esim. liittyen mieluisiin harrastuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät ole olleet mitenkään epäystävällisiä, mutta passiivisia kyllä. Tapaamisten sopiminen vaikeaa ja usein perutaan viime hetkellä. Pitäisi olla kaveri, muttei sitten haluta tavata tai olla yhteydessä kuitenkaan.
Mä tunnistan ja tunnustan syyllistyväni tähän. Kun ei ole tottunut niin tapaamiset tuntuu etukäteen tosi kuormittavilta, miettii että miten osaa olla oikein että toisilla on kivaa ja tuleeko jotain tilanteita joista ei ole kokemusta ja miten niistä selviää. Tosi stressaavaa! Usein myös huomaan kaipaavani enemmän kaveria toisenlaiseen tekemiseen. Kahviloissa ja baareissa istuskelu ei oikein ole oma juttu. Olisi kiva saada seuraa vaikka kirppiksille, kävelylle, uuteen harrastukseen tai kahvitella kotona omassa rauhassa. Mun on myös vaikea pitää yhteyttä ja oma-aloitteisesti ehdottaa kun pelkään ettei toista kiinnosta oikeasti. Niin monta kertaa käynyt se, että oon oll
Sinun pitää ottaa tuo puheeksi. Ajattelet jo valmiiksi, että toisia eivät sinun juttusi kiinnosta, joten et menetä mitään. Odotettu vastaus on ei, en lähde, joten voi olla vain odotettu vastaus tai yllättävä vastaus sinun eduksesi. Avaa suusi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työkaveri (keski-iän ylittänyt perheenäiti) valittaa kavereiden puutetta säännöllisesti somessa kännipäissään. On siis tosiaan alkoholisti tai ainakin sen partaalla. Häijy, kateellinen ja suoraan sanottuna paha ihminen, joka puhuu muista ihan keksittyä sontaa töissä. Tuntuu vihaavan kaikkia aktiivisesti.
Pari kertaa ollaan kutsuttu se mukaan työporukan iltamenoihin. Molemmat kerrat menivät niin, että kys. tantta ilmaantui paikalle aivan perseet olalla, ryyppäsi vauhdilla lisää, lopulta haukkui kaikki yksitellen pystyyn ja lähti taksilla menemään.
Pian taas päivittää someen miten on epäreilua kun häntä ei kutsuta mihinkään. Viime pikkujoulujen jälkeen haukkui kaikki työkaverit aamuyön päivityksessään.
Ei käy sääliksi hänen yksinäisyytensä.
En tiedä hänen historiaansa enkä kyllä haluakaan. Sen tiedän etten esim. itse ole ansainnut hänen psskaansa, kun hän hän keksi asioita joita en ole tehnyt ja viestitteli niistä toiselle työkaverille. Ei sellaista voi laittaa trauman piikkiin, kun en tehnyt mitään mikä selittäisi antipatian itseäni kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät ole olleet mitenkään epäystävällisiä, mutta passiivisia kyllä. Tapaamisten sopiminen vaikeaa ja usein perutaan viime hetkellä. Pitäisi olla kaveri, muttei sitten haluta tavata tai olla yhteydessä kuitenkaan.
Mä tunnistan ja tunnustan syyllistyväni tähän. Kun ei ole tottunut niin tapaamiset tuntuu etukäteen tosi kuormittavilta, miettii että miten osaa olla oikein että toisilla on kivaa ja tuleeko jotain tilanteita joista ei ole kokemusta ja miten niistä selviää. Tosi stressaavaa! Usein myös huomaan kaipaavani enemmän kaveria toisenlaiseen tekemiseen. Kahviloissa ja baareissa istuskelu ei oikein ole oma juttu. Olisi kiva saada seuraa vaikka kirppiksille, kävelylle, uuteen harrastukseen tai kahvitella kotona omassa rauhassa. Mun on myös vaikea pitää yhteyttä ja oma-aloitteisesti ehdottaa kun pelkään ettei toista kiinnosta o
Sitten säikyttää ihmiset pois kun paljastaa että on huono itsetunto ja epävarma, siis raskasta seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työkaveri (keski-iän ylittänyt perheenäiti) valittaa kavereiden puutetta säännöllisesti somessa kännipäissään. On siis tosiaan alkoholisti tai ainakin sen partaalla. Häijy, kateellinen ja suoraan sanottuna paha ihminen, joka puhuu muista ihan keksittyä sontaa töissä. Tuntuu vihaavan kaikkia aktiivisesti.
Pari kertaa ollaan kutsuttu se mukaan työporukan iltamenoihin. Molemmat kerrat menivät niin, että kys. tantta ilmaantui paikalle aivan perseet olalla, ryyppäsi vauhdilla lisää, lopulta haukkui kaikki yksitellen pystyyn ja lähti taksilla menemään.
Pian taas päivittää someen miten on epäreilua kun häntä ei kutsuta mihinkään. Viime pikkujoulujen jälkeen haukkui kaikki työkaverit aamuyön päivityksessään.
Ei käy sääliksi hänen yksinäisyytensä.
Hyökkäys on paras puolustus.
Jep. Alkoholismi voi aiheuttaa niin suurta häpeää, että se on pakko ulkoistaa. Kauhea sairaus. Siitä kärsii niin itse kuin läheisetkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usein vaikuttaa siltä, että yksinäisellä ei saisi olla mitään kriteereitä ystävyyden suhteen. Samoin kauna sinkkun aolleella. Kunhan kuka tahansa osoittaa huomiota niin pitäisi hihkua innosta.
Yleensä erotetaan krooninen yksinäisyys ja elämäntilanneyksinäisyys. Ja sosiaalinen yksinäisyys ja emotionaalinen yksinäisyys. Täällä puhutaan kaikenlaisista tilanteista sekaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos haluaa auttaa (tai "auttaa") jotakuta ilmeisen yksinäistä, niin ei ainakaan kannata antaa hänen huomata, että säälit häntä. Se on loukkaavaa.
Olin itse joskus hirveän yksinäinen kun olin juuri lähtenyt eräästä uskonnollisesta seurakunnasta (siellähän oli ollut automaattinen suhde samankaltaisiin ihmisiin). Sitten vähän aikaa olin mielissäni, kun eräs samanikäinen ihminen, johon olin tutustunut töissä, rupesi juttelemaan kanssani ja olimme aika usein kylässä toistemme luona vuorottain.
Sitten vähän alkoi ystävyyssuhde ruttuilemaan, kun huomasin, että hän ikään kuin ylhäältä päin säälii minua. Hän alkoi sitä paitsi olla vähän liiankin tuttavallinen ja roikkui suorastaan seurassani. Oli jotenkin itse kovasti seurankipeä ja kuitenkin näytti säälivän minua.
Ystävyyssuhde oli siis ihan epätasapainoinen ja meni lopulta aivan rikki. En häntä kaivannut arkeen enkä juhlaan, tuskin hänkään kaipasi minua.
Mieluummin olinkin sitten yksin kuin hänen seurassaan.
Onneksi sitten kasvoin itse monin tavoin päästyäni eroon siitä uskonnollisesta yhteydestä, ja ns tavalliset ihmissuhteet normalisoituivat. Mutta kyllä siihen aikaa kului.
Tahdon vain sanoa, että monilla on taustallaan jotain vähän outoa ja ehkä se yksinäisen oma käyttäytyminen on hieman epänormaalia. Jos vielä tapaa ihmisiä, jotka lähinnä käyttävät kiltteyttä hyväksi, niin eihän siitä mitään tule.
Vierailija kirjoitti:
No eipä ole näin. Ei ole ollut kyse erityisemmin tyttöjen illoista. Vaan yleisesti elämässä toistuneesta kaavasta. Kyllä minulle on selkeää, että jos sinkkuystävällä vaikuttaisi olevan kehkeytymässä juttua häntä kiinnostavan miehen kanssa, niin en menisi väliin häsläämään tai vaatimaan, että nyt lähdetään samaa matkaa kotiin. Tosin ei tämä liittynyt baari-iltoihin sillä harvemmin käyn baarissa enkä todellakaan etsi yhdenillan huveja.
Muutoinkin "tyttöjen illat"...mitä hittoa? 80-luku? Jos tahdon tavata ystävän ja aidosti keskittyä häneen ja keskusteluun niin en todellakaan raahaisi häntä baariin tai bilettämään. Ennemmin vaikka kotona kahvittelu yhdessä ruuanlaitto ja ajanviettämistä vaikka lenkkeillen tai harrastuksessa, kuin baarin metelissä mukamas bondaamassa ja jälleennäkemässä.
Eli miehet pokaavat sinua tarkalleen missä silloin kun olet tyttökaverisi kanssa? Kun juot kotona kahvia kaverisi kanssa? Tapaat kaverisi mieluiten kahvilla kotona, mutta heistä on ollut häiriötä, kun miehet tulevat sinua pokaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen yksinäinen mutta en jaksa omassa kodissa pitää seuraa toisille, minäkin haluaisin päästä johonkin. Tätä ei jotkut tajua, vaan luulevat että minun luonani tv:n tujottelu ja puhelimen räplääminen kohottaa mun mieltä.
T: epäystävällinen yksineläjä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eipä ole näin. Ei ole ollut kyse erityisemmin tyttöjen illoista. Vaan yleisesti elämässä toistuneesta kaavasta. Kyllä minulle on selkeää, että jos sinkkuystävällä vaikuttaisi olevan kehkeytymässä juttua häntä kiinnostavan miehen kanssa, niin en menisi väliin häsläämään tai vaatimaan, että nyt lähdetään samaa matkaa kotiin. Tosin ei tämä liittynyt baari-iltoihin sillä harvemmin käyn baarissa enkä todellakaan etsi yhdenillan huveja.
Muutoinkin "tyttöjen illat"...mitä hittoa? 80-luku? Jos tahdon tavata ystävän ja aidosti keskittyä häneen ja keskusteluun niin en todellakaan raahaisi häntä baariin tai bilettämään. Ennemmin vaikka kotona kahvittelu yhdessä ruuanlaitto ja ajanviettämistä vaikka lenkkeillen tai harrastuksessa, kuin baarin metelissä mukamas bondaamassa ja jälleennäkemässä.
Eli miehet pokaavat sinua tarkalleen m
Nyt ainoastaan yrität tarkoituksella vääntää ritaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen yksinäinen mutta en jaksa omassa kodissa pitää seuraa toisille, minäkin haluaisin päästä johonkin. Tätä ei jotkut tajua, vaan luulevat että minun luonani tv:n tujottelu ja puhelimen räplääminen kohottaa mun mieltä.
T: epäystävällinen yksineläjä
No tämäkin. Tietenkin minäkin mieluusti lähden jonnekin kotona nysväämisen sijaan. Vietän muutoinkin liikaa aikaa kotona.
Vierailija kirjoitti:
Usein vaikuttaa siltä, että yksinäisellä ei saisi olla mitään kriteereitä ystävyyden suhteen. Samoin kauna sinkkun aolleella. Kunhan kuka tahansa osoittaa huomiota niin pitäisi hihkua innosta.
Tämähän se. Harva tulee ajatelleeksi, että on siksi yksin, että ei ole löytänyt itselleen sopivaa seuraa. Olin yksinäinen ja kiusattu teininä ja minut kutsuttiin ryypiskelemään. En lähtenyt, koska en ryypiskele. Se on itseaiheutettu yksinäisyys, mutta olen mieluummin yksin kuin jossain ryyppyjengissä. Harmi, että on vaan huonoja vaihtoehtoja tarjolla. Tämä kummiskin se parempi vaihtoehto noista kahdesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät ole olleet mitenkään epäystävällisiä, mutta passiivisia kyllä. Tapaamisten sopiminen vaikeaa ja usein perutaan viime hetkellä. Pitäisi olla kaveri, muttei sitten haluta tavata tai olla yhteydessä kuitenkaan.
Mä tunnistan ja tunnustan syyllistyväni tähän. Kun ei ole tottunut niin tapaamiset tuntuu etukäteen tosi kuormittavilta, miettii että miten osaa olla oikein että toisilla on kivaa ja tuleeko jotain tilanteita joista ei ole kokemusta ja miten niistä selviää. Tosi stressaavaa! Usein myös huomaan kaipaavani enemmän kaveria toisenlaiseen tekemiseen. Kahviloissa ja baareissa istuskelu ei oikein ole oma juttu. Olisi kiva saada seuraa vaikka kirppiksille, kävelylle, uuteen harrastukseen tai kahvitella kotona omassa rauhassa. Mun on myös vaikea pitää yhteyttä ja oma-aloitteisesti ehdottaa kun pelkään ettei toista kiinnosta oikeasti. Niin monta kertaa käynyt se, että oon oll
Kyllä sen huomaa kenellä on paljon hyviä kavereita. Eivät he tuollaisia stressaa. Jos (ja kun) mokaavat jotain niin nauravat vaan. Jos jollekin kaverille ei sovi jokin, ei siitä oteta itseensä vaan soitetaan seuraavalle. Kyllähän kavereita riittää. Jos joku joskus sanookin jotain ikävää, ei se niin haittaa kun on porukka kavereita lohduttamassa, kehumassa ja tsemppaamassa. Joo, olen ehkä vähän kateellinen tuosta, myönnettäköön.
Vierailija kirjoitti: Nyt ainoastaan yrität tarkoituksella vääntää ritaa.
Sinä et tarkoituksella puhu totta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät ole olleet mitenkään epäystävällisiä, mutta passiivisia kyllä. Tapaamisten sopiminen vaikeaa ja usein perutaan viime hetkellä. Pitäisi olla kaveri, muttei sitten haluta tavata tai olla yhteydessä kuitenkaan.
Mä tunnistan ja tunnustan syyllistyväni tähän. Kun ei ole tottunut niin tapaamiset tuntuu etukäteen tosi kuormittavilta, miettii että miten osaa olla oikein että toisilla on kivaa ja tuleeko jotain tilanteita joista ei ole kokemusta ja miten niistä selviää. Tosi stressaavaa! Usein myös huomaan kaipaavani enemmän kaveria toisenlaiseen tekemiseen. Kahviloissa ja baareissa istuskelu ei oikein ole oma juttu. Olisi kiva saada seuraa vaikka kirppiksille, kävelylle, uuteen harrastukseen tai kahvitella kotona omassa rauhassa. Mun on myös vaikea pitää yhteyttä ja oma-aloitteis
Kyllä, heikompi itsetunto ja epävarmuus on raskaampaa seuraa vaikka olisi muut huomioonottava ja kiva tyyppi, kuin jatkuvasti ongelmansa kavereiden niskaan kaatava hyväitsetuntoinen jota ei paljon vastavuoroisuus kiinnosta...
Vierailija kirjoitti:
Yleensä erotetaan krooninen yksinäisyys ja elämäntilanneyksinäisyys. Ja sosiaalinen yksinäisyys ja emotionaalinen yksinäisyys. Täällä puhutaan kaikenlaisista tilanteista sekaisin.
Ja kaikki yksinäiset ovat tietenkin samanlaisia, vaikka puhutaan suuresta joukosta ihmisiä. Palstan tapaan pitää taas haukkua yksi ihmisryhmä.
Tiedätkö hänen historiansa ja entiset kokemuksensa? Ehkä hän juo liikaa, koska tuntee, ettei osaa olla kiinnostava, hauska jne. Ehkä hän haukkuu muita, koska pelkää tulevansa torjutuksi? Ehkä hän on alkujaan joutunut menemään taksilla kotiin yksin, koska hänet on jätetty yksin silloin, kun hän vielä oli suht kiva ihminen. Ehkä hän sitten oppi suojautumaan hylkäämiseltä ja hylkää itsensä valmiiksi. Ihmiset ovat kummallisia ja suurin osa toistaa traumojaan selviytyäkseen. Outo mekanismi. Toisaalta hän voi vaan olla sellainen ja pitää itseään hyvänä tyyppinä. Ihmettelee miksi muut eivät tajua. Mehän emme koskaan tiedä, arvailemme vain.