Lue keskustelun säännöt.
Moni yksinäisyyttään valittava on joustamaton ja epäystävällinen.
01.01.2025 |
Oon yrittänyt olla ystävä tai vähintään kaveri parillekin, jotka ovat valittaneet, että heillä ei ole ystäviä. Kuinkas kävikään? Molemmat "ystävyydet" päättyivät siihen, että jouduin itse haukutuksi. Toiseen pidin yhteyttä liian vähän ja toiseen liian paljon ja väärällä tavalla. Kiitin molempia palautteesta ja totesin itsekseni, että antaa olla, etsikööt ne täydellisesti käyttäytyvät ystävänsä muualta. Molemmat ovat yli nelikymppisiä. Onnea vaan etsintään.
Muilla vastaavia kokemuksia?
Kommentit (218)
Vierailija kirjoitti:
Minä olen yksinäinen, koska olen niin herkkä. Jos joku käyttäytyy vaikkapa aggressiivisesti yhdenkin kerran, en enää halua viettää aikaa tuon henkilön kanssa. Sama, jos joku on ilkeä tai tyly, vaikka sitten vahingossa. Yleensä, kun suhde jatkuu tarpeeksi pitkään, tuollainen tilanne tulee jossain kohtaa vastaan. Yksittäinen kelju juttu ei välttämättä kaada suhdetta, mutta se jää mielen perukoille kaihertamaan. Kun sitten ajan myötä tulee toinen, vanhakin palaa mieleen ja voi olla, että vähennän yhteydenpitoa, sillä en vain jaksa enempää.
Ihmiset eivät ole täydellisiä. Pitkissä ystävyyssuhteissa koetaan monenlaisia tunteita. Hyvässäkin ystävyysssuhteessa voi vuosien ja vuosikymmenten aikana olla erimielisyyttä, joskus riitaakin. Hyvä ystävyys kestää sen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen yksinäinen, koska olen niin herkkä. Jos joku käyttäytyy vaikkapa aggressiivisesti yhdenkin kerran, en enää halua viettää aikaa tuon henkilön kanssa. Sama, jos joku on ilkeä tai tyly, vaikka sitten vahingossa. Yleensä, kun suhde jatkuu tarpeeksi pitkään, tuollainen tilanne tulee jossain kohtaa vastaan. Yksittäinen kelju juttu ei välttämättä kaada suhdetta, mutta se jää mielen perukoille kaihertamaan. Kun sitten ajan myötä tulee toinen, vanhakin palaa mieleen ja voi olla, että vähennän yhteydenpitoa, sillä en vain jaksa enempää.
No tuo on elämää ja ihmisille se on stressaavaa jos joutuu koko ajan miettimään toisen reaktioita että sanoiko vahingossa jotenkin pahasti ja nyt pohdin tätä asiaa sen puolesta. Ystävyyssuhteissa on rosoja ja kaikki ne kehittää sitä. Jos etsii ongelmatonta ihmissuhdetta niin sellaista ei ole. Hanki kissa itsellesi.
Vierailija kirjoitti:
Aikoinaan oli valitettavasti työpaikalla sellanen oikein klassinen kärttyinen ja kiukkuinen vanhapiika tiimissä. Hän oli seurustellut ehkä nuoruusvuosina mut ei koskaa kai sen jälkeen, isin tyttö, muuttanut stadiin nuorena, adunut samassa pikku asunnossa varmaan 25v, nyttemmin eli koiransa kanssa. Hän oli kovin yksinäinen ja siksi tunki joka päivä toimistolle vaikka olisi voinut tehdä 2 pv viikossa etänä. Hänen työ sopi paremmin hiljaisuudessa ja rauhassa tekemiseen, mut ei, hän tunki toimistolle koska me oltiin hänen ainoat live ihmiskontaktit. Hän ei kuitenkaan sietänyt mitään ärsykkeitä ja häntähän ärsytti kaikki. Ei saa puhua, tai ei ainakaan muusta kuin mistä hän haluaa puhua. Tauoilla EI SAA PUHUA TYÖASIOITA hän määräsi. Kukaan ei saa tuoksua miltään. Ei saa nauraa liian iloisesti ja kovaäänisesti. Hän määräsi mihin aikaan on mentävä syömään yhdessä. Hän raivostui jos muut ei odottaneet kun hänen palaveri hiukan venyi, h
Meillä oli joskus ihan samanlainen yksineläjä keski-ikäinen nainen toimistolla joka ns terrorisoi käytöksellään koko muuta porukkaa. Hän oli niin kova järjestelemään muidenkin asioita että alkoi jopa määrätä työpaikan kahvilassa kuka saa istua missäkin, samoin jossain virkistys iltakekkereissä hän määräsi mihin me muutamat hänen kollegat istutaan. Alkoi vihjailla jopa sitä että ninun pitöisi tulla hiukan aikaisemmin töihin (mitä helv...).
Hän piti meitä varmasti jotenkin perheenään. Useimmat tiimissämme kiltisti tottelivat tätä säätäjää koska ehkä pelkäsivät tai ajattelivat ettei sitä pirttihi.. ua kannata suututtaa, tottelivat jotta vältytään niiltä kiukunpuuskilta, mutta pari meistä ei totellut häntä. Mentiin ja tultiin ihan oman ja työtehtävien vaatimalla tavalla, sanottiin vastaan hänelle eikä toteltu sitä. Siitäkös se raivarin sai. Hänen kanssa työskentely oli välillä niin hirveää että valitsin lomani aina niin että olen eri aikaan lomalla, jotta töissä ei tarvitse sietää sitä kiukkuajaa ja määräilijää. Oli kiva kun kesällä meni helposti 7-8 vko etten nähnyt enkä kuullut hänestä. Kun hän oli etäpäivällä, muut oli toimistolla ja toisinpäin. Koko porukka (pomoja ym sidosryhmiä myöten) huokasi helpotuksesta kun tää daami lähti kokoaikaisesti opiskelemaan ja sitä tietä hoidettiin seuraavissa yt ssä pellolle.
Se tässä yksinäisyydessä on paskinta että se syö pois kaikki kannusteet ajatella positiivisesti ja olla luomassa kaikkialle muille ihmisille hyvää oloa.
Minusta ei muuten ulkoisesti ikinä varmaan uskoisi kuinka yksinäinen olen koska olen hyvännäköinen, sporttinen ja ryhdikäs tapaus. Uskoakseni myös sosiaalisesti taitava.
Puoliso ei vietä kanssani aikaa ollenkaan. Vanhoja kavereita on siellä täällä, mutta pidemmän päälle näen sen jo vähän rajattomana jos alan ketään velvoittamaan pitämään seuraa minulle.
Olen huomannut, että monesti ne yksinään vuosia olleet ovat muuttuneet kovin joustamattoniksi ja vaikeiksi. Lienee yksinolo tehnyt tehtävänsä? Kun kysyt jonnekin, luetellaan kaikki nk.menot ja ollaan olevinaan niin kiireistä että. Kun soitat, soitat aina väärään aikaan tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että monesti ne yksinään vuosia olleet ovat muuttuneet kovin joustamattoniksi ja vaikeiksi. Lienee yksinolo tehnyt tehtävänsä? Kun kysyt jonnekin, luetellaan kaikki nk.menot ja ollaan olevinaan niin kiireistä että. Kun soitat, soitat aina väärään aikaan tms.
Olen huomannut saman. Tähän liittyy usein myös se, että sen toisen pitäisi kyllä joustaa. Eli jos vaikka yksinäisen kaverilla on toinen tapaaminen kun yksinäinen haluaisi tavata, yksinäinen loukkaantuu jos kaveri ei siirrä tuota tapaamista tavatakseen yksinäistä.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen yksinäinen, koska olen niin herkkä. Jos joku käyttäytyy vaikkapa aggressiivisesti yhdenkin kerran, en enää halua viettää aikaa tuon henkilön kanssa. Sama, jos joku on ilkeä tai tyly, vaikka sitten vahingossa. Yleensä, kun suhde jatkuu tarpeeksi pitkään, tuollainen tilanne tulee jossain kohtaa vastaan. Yksittäinen kelju juttu ei välttämättä kaada suhdetta, mutta se jää mielen perukoille kaihertamaan. Kun sitten ajan myötä tulee toinen, vanhakin palaa mieleen ja voi olla, että vähennän yhteydenpitoa, sillä en vain jaksa enempää.
Jos vaatii kavereilta ehdotonta virheettömyyttä jää hyvin todennäköisesti yksinäiseksi. Tietysti jatkuvaa ilkeilyä ja temppuilua ei jaksa, mutta satunnaisia huonoja päiviä ja harkitsemattomia kommentteja käy itse kullekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinäisyys on varmasti ikävää. Mulla on tuttu, joka kokee olevansa yksinäinen. Syy on muissa, jos häneltä kysyy. Hän on miellyttävä, sosiaalisesti taitava, kohtelias. Hän on kiusattu, koulussa työpaikoilla, ympäristö vaihtuu, mutta aina sama ongelma "hänet otetaan silmätikuksi ja häntä kadehditaan ".
Asia muiden näkökulmasta, hän on epäkohtelias, käyttäytyy sopimattomasti, on rajaton, puhuu muille ja muista rumasti. Pyrkii opettamaan muita, vaikka ei asiasta kompetenssia olisi, vain hänen mielipiteensä on ainoa oikea, uskoo salaliittoteorioihin ja ei kykene erottamaan milloin muita ei jutut kiinnosta. Muiden pitää kävellä kanamunan kuorilla hänen seurassaan. Hänen seurassaan on tosiaan ne muutamat rajatut "turvalliset" keskusteluaiheet mm. sää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran juhlissa oli nuorehko nainen, joka ei puhunut kellekään mitään ja näytti kärsivältä ja yksinäiseltä yksin nurkassaan. Yritin vetää häntä mukaan keskusteluun juttelemalla hänelle. Hän loi minuun halveksivan, ilkeän ja vihamielisen katseen tokaisten, että "hän ei mitään small talkia osaa" (alennu puhumaan.) Tämän jälkeen tuijotteli minua vähän väliä ilkeästi hymyillen. Oli uskoakseni juuri tällainen aloituksessa kuvattu ilkeä yksinäinen.
Tämän jälkeen törmättiin vielä pari kertaa yhteisen tuttavan kautta ja oli molemmilla kerroilla minua kohtaan töykeä, ilkeä ja halveksuva. Viha ja halveksunta oikein paistoi silmistä.
Ilmeisesti suoralta kädeltä leimasi minut jonkinlaiseksi "small talkia puhuvaksi" pinnalliseksi tyhjäpääksi, vaikka ei tiedä minusta mitään.
Hmm. Mä olen varmaan joskus elämässäni käyttäytynyt noi
Kyllä sen aistii, miten ihminen itseen suhtautuu. Ei todellakaan ollut mitään hyvittelevää ja anteeksipyytävää hymyä, vaan suoraan silmiin tuijotusta katseella haastaen ja erittäin ilkeä ja pahansuopainen hymy. Ja tätä harrasti koko loppuillan. Tulkitsin hänen pyrkivän tekemään tällä oloni epämukavaksi, ehkä savustamaan häipymään paikalta. Jos olisi halunnut hymyllä hyvitellä, hymy ja katse olisivat olleet ystävälliset ja kerta-pari olisi riittänyt. Tämä tuijotti minua inhoten ja virnuili ivallisesti kuin joku piru. Tuntui, että pyrki nolaamaan minut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eräässä pienehkössä harrastusyhteisössä oli eräs nuorehko nainen, joka ei koskaan oma-aloitteisesti tervehtinyt minua, ei koskaan tullut juttelemaan ja ignoorasi minut täysin. "Valmiille tutuilleen" kyllä jutteli paljonkin. Tervehdyksiini vastasi aina viileän etäisesti ja jos tein jonkin virheen, sätti minua todella töykeästi, oikein huutaen ja vielä pikkuasioista. Yritin omasta puolestani murtaa jäätä ja onnistuinkin joskus juttelemaan hänen kanssaan. Lähti sitten myöhemmin opiskelemaan kauemmas. Tuli joskus käymään tuttuja tavatakseen ja kysyin mitä hänelle kuuluu ja juttelimme niin kauan kuin minä pidin keskustelua yllä. Kertoi, ettei ollut onnistunut saamaan uudesta koulusta kavereita. Ajattelin, etten kyllä ihmettele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen yksinäinen, koska olen niin herkkä. Jos joku käyttäytyy vaikkapa aggressiivisesti yhdenkin kerran, en enää halua viettää aikaa tuon henkilön kanssa. Sama, jos joku on ilkeä tai tyly, vaikka sitten vahingossa. Yleensä, kun suhde jatkuu tarpeeksi pitkään, tuollainen tilanne tulee jossain kohtaa vastaan. Yksittäinen kelju juttu ei välttämättä kaada suhdetta, mutta se jää mielen perukoille kaihertamaan. Kun sitten ajan myötä tulee toinen, vanhakin palaa mieleen ja voi olla, että vähennän yhteydenpitoa, sillä en vain jaksa enempää.
Jos vaatii kavereilta ehdotonta virheettömyyttä jää hyvin todennäköisesti yksinäiseksi. Tietysti jatkuvaa ilkeilyä ja temppuilua ei jaksa, mutta satunnaisia huonoja päiviä ja harkitsemattomia kommentteja käy itse kullekin.
Se satunnainen harkitsematon kommentti voi satuttaa toista erittäin syvästi. Se voi jäädä mieleen kaihertamaan. Esim. jos sanot tummaihoiselle kaverillesi jotakin uusnat seja puolustavaa, niin ei hän todennäköisesti pääse siitä yli.
Suurin osa loukkaavista kommenteista on niin kevyitä, etteivät ne haittaa. Joskus kuitenkin jokin osuu liian arkaan paikkaan tai on suoranaisesti ilkeää tai julmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eräässä pienehkössä harrastusyhteisössä oli eräs nuorehko nainen, joka ei koskaan oma-aloitteisesti tervehtinyt minua, ei koskaan tullut juttelemaan ja ignoorasi minut täysin. "Valmiille tutuilleen" kyllä jutteli paljonkin. Tervehdyksiini vastasi aina viileän etäisesti ja jos tein jonkin virheen, sätti minua todella töykeästi, oikein huutaen ja vielä pikkuasioista. Yritin omasta puolestani murtaa jäätä ja onnistuinkin joskus juttelemaan hänen kanssaan. Lähti sitten myöhemmin opiskelemaan kauemmas. Tuli joskus käymään tuttuja tavatakseen ja kysyin mitä hänelle kuuluu ja juttelimme niin kauan kuin minä pidin keskustelua yllä. Kertoi, ettei ollut onnistunut saamaan uudesta koulusta kavereita. Ajattelin, etten kyllä ihmettele.
Sen vielä lisään, ettei koskaan kysynyt minun kuulumisiani takaisinpäin, kun olin kysynyt hänen. Tulkitsin, ettei ole kiinnostunut tutustumaan minuun yhtään lähemmin ja ehkä halusi osoittaa sen. Vai oliko vain tyypillisen suomalaisen surkeat sosiaaliset taidot?
Jos haluaa löytää ystäviä, pitää olla myös itse aloitteellinen ja osoittaa mielenkiintoa muita kohtaan.
Aika moni on myös keskimäääistä rumempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että monesti ne yksinään vuosia olleet ovat muuttuneet kovin joustamattoniksi ja vaikeiksi. Lienee yksinolo tehnyt tehtävänsä? Kun kysyt jonnekin, luetellaan kaikki nk.menot ja ollaan olevinaan niin kiireistä että. Kun soitat, soitat aina väärään aikaan tms.
Yleensä sen oppii vuosien myötä että se kuka soittaa niin haluaa jotain itselleen, vaikka ei sitä suoraan sanokaan, nuoruudessa on aitoa kiinnostusta mutta keski-iän jälkeen olet auttamatta kuvioista ulkona ja kelpaat vain hyödykkeenä.
Olen yksin. Ei kavereita, ei yhteyksiä sukulaisiin. Omiin lapsiin kyllä.
En ole valittanut yksinäisyydestä, silti minulle on tuputettu sääliä ja seuraa. Kun en ole ollut kiinnostunut, on alettu valittaa kun mikään ei kelpaa. Silloin olen saattanut jyrähtää ( hah hah ).
Nostan tätä hyvää ketjua. Varmaan moni taas tänäkin lauantai-iltana kokee yksinäisyyttä.
Minulla on mies ja kaksi lasta,mutta kaikki sukulaiset asuvat kaukana eikä minulla ole enää ystäviä. Kaikki lapsuuden ystäväni ovat jääneet taakse. Mielestäni luonteessani ei ole mitään vikaa vaikka olenkin introvertti.
Olemme muuttaneet monta kertaa eri paikkakunnille kunnes löysimme paikan missä viihdymme. En ole nyt aikuis-iällä onnistunut solmimaan ystävyyssuhteita. Miehellä on paljon kavereita joiden kanssa tulen kyllä toimeen mutta kukaan heistä ei ole minun ystäväni.
Muutamaan naiseen olen yrittänyt tutustua mutta se kaatuu usein siihen että he ihastuvat mieheeni. Ne naiset olivat muutenkin niin pinnallisia ja petollisia että ei kiinnostanut tutustua syvemmin.
En tiedä mistä voisin löytää ystävän.
Minä olen yksinäinen, koska olen niin herkkä. Jos joku käyttäytyy vaikkapa aggressiivisesti yhdenkin kerran, en enää halua viettää aikaa tuon henkilön kanssa. Sama, jos joku on ilkeä tai tyly, vaikka sitten vahingossa. Yleensä, kun suhde jatkuu tarpeeksi pitkään, tuollainen tilanne tulee jossain kohtaa vastaan. Yksittäinen kelju juttu ei välttämättä kaada suhdetta, mutta se jää mielen perukoille kaihertamaan. Kun sitten ajan myötä tulee toinen, vanhakin palaa mieleen ja voi olla, että vähennän yhteydenpitoa, sillä en vain jaksa enempää.