Moni yksinäisyyttään valittava on joustamaton ja epäystävällinen.

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut saman. Musta-valkoista ajattelua tuntuu olevan paljon, loukkaantumista ja toisaalta ripustautumista. Jopa mustasukkaisuutta toisille kavereille. Ja jotain odotusta siitä, että mun pitää todistaa luotettavuuteni, etten ole kuin entiset kaverit.

Juu ei. En olisi tällaista ystävyyttä jaksanut edes alakoulussa, saati aikuisena.

Monen yksinäisyys johtuu kiusaamisesta. Se jättää jäljet. On vaikea luottaa ihmisiin. Saattaa olla, että entinen kaveri on hylännyt, kun kiusaaminen on alkanut tai pahimmillaan ollut se kiusaaja. Osalla se sitten vaikeuttaa uusien ystävyyssuhteiden luomista esim. kuvailemallasi tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluatteko aikuisena sellaista etenkin teini-ikään kuulunutta BFF 24/7/365 ystävyyttä? Vai riittääkö satunnainen yhteydenpito? Itse en jaksaisi tuntien puhelinmaratoneja. Ystävä olisi kuin puoliso.

Itse en kaivannut tuollaista edes teininä, mutta toki silloin oli kaikilla paljon vapaa-aikaa jota sitten vietti erilaisin kokoonpanoin mutta viihdyin jo tuolloin myös yksin.

Enkä edelleenkään kaipaa mitään jatkuvaa, välttämättä edes viikoittaista yhteydenpitoa (saati yhdessäoloa, näkemistä) vaan enemmänkin sitä että olisi useampiakin ystäviä, kavereita ja tuttuja joiden kanssa tehdä satunnaisesti ja välillä jotain. Jonkun kanssa voisi käydä vaikka kummankin lemppariartistin keikalla, toisen kanssa istua iltaa vaikka baarissa juttelemassa ja kolmannen kanssa parantaa maailmaa yhteisellä lenkillä silloin tällöin. Miksei toki myös kyläillä joskus puolin ja toisin, m

Entodellakaan kaipaa paita-ja-peppu- dynamiikan ystävyysssuhdetta, jossa ollan BFF- meiningillä niin, että kaikki pitäisi jakaa ja ei edes saisi olla muita ystäviä saatika parisuhdetta ja ystävyyssuhteen odotetaan menevän ohi kaikesta. On aivan tarpeeksi kokemuksia näistä "ystävistä", jotka jopa sabotoivat keskustlue, jos mies tulee juttelmaan kanssani tai yrittää tehdä tuttavuutta. Muusta puhumattakaan. sivusta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: Aika ekstriimiltä kuulostaa kyllä... En usko, että tämä keskustelu koskee varsinaisesti huonokäytöksisiä ihmisiä, jota tuossa kuvailit.

Totta kai se koskee. Hehän olivat minun lapsuudenystäviäni, joiden kanssa leikittiin hippasta jne. joka koulupäivän jälkeen. Eivät he silloin olleet huonokäytöksisiä. Silti meistä kasvoi arvomaailmaltamme erilaisia, emmekä voineet jatkaa ystävyyttä. Ystävyyteen kuuluu ystävän arvostaminen, ilman sitä ei ole ystävyyttäkään.  Ja tuollainen on muuten tosi paska asenne, että alkaa loruilemaan siitä mitä keskustelu koskee ja mitä ei ja mitä saisi sanoa ja mitä ei. Ei miellytä vai? Sinullahan on sitten perustavanlaatuinen kontrollointihalun ongelma. Kun ei nyt vastaukset miellytä, eikä keskustelun suunta ja hups vaan, eipä ole uusia näkökulmia tai rikkautta, vaan ainoastaan vääriä näkökulmia mielestäsi. Emmekö nyt olekaan ystäviä, ku

Sinuun en ainakaan haluaisi tutustua. :/ - sivusta seurannut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutkimusten mukaan kaikkein syvimmin kroonisesti yksinäisillä on samantyyppisesti vääristyneitä havaintoja kuin masentuneilla: he tekee paljon vääriä negatiivisia havaintoja sosiaalisista tilanteista. He tarvitsee keskusteluapua ammattiauttajan kanssa. Heille ei auta mennä ihmisten pariin, aloittaa uusi harrastus tms.

Sitten on paljon ihmisiä joilla elämäntilanteet, muutot yms. asiat on aiheuttaneet sosiaalisen elämän kaventumista ja heitä auttaa sinnikäs hakeutuminen uusiin sosiaalisiin tilanteisiin.

Täällä ilmeisesti vain ekstrovertit jakelee neuvoja? Introvertit ei "sinnikkäästi hakeudu uusiin sosiaalisiin tilanteisiin". Ei ainakaan siten, kuin ehkä annat ymmärtää. Eikä introverteilla ole tarvetta nuppitohtorille vain siksi, että ovat "hitaammin lämpeäviä".

Kehoitetaan antamaan paljon, ettei ota ainakaan

Olet oikeassa. Ei introt yleensä valitakkaan yksinäisyyttään. Siksi, että viihtyvät hyvin yksin. Eikä pahemmin tunne itseään yksinäiseksi. Paitsi satunnaisesti. Silloin tällöin. Kun olisi vaikka kiva käydä tavanomaisesta poiketen yhdessä jossain esim. näyttelyssä, messuilla tms. Ja tietenkin toisinaan mielenkiintoiselle livekeskustelulle olisi kiva saada fiksu keskustelukumppani. Ei edes samanmielinenkään ole välttämättömyys. Yhdenmielinen hymistely ei ole inspiroivaa. Laajaa näkökulmaa ja eri tarkastelukulmia:)

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen olen huomannut että ihmiset jotka eivät ota osaa keskusteluun  valittavat herkästi niiden muiden henkilöiden valitsemia puheenaiheita. On kuulemma liian pinnallista tai liian diskreettiä tai sitten vaan typerää, ei kiinnosta.  

Sitten nämä samat ihmiset eivät kuitenkaan itse koskaan aloita tai ylläpidä keskustelua. Keskittyvät vaan muiden arvostelemiseen. Ei ihme että jäävät yksin.

Minä taasen olen kohdannut paljon sitä, että minun oletetaan vain kuuntelevan ja niskaani kaadetaan kaikki mahdolliset elämän rankat kokemukset. Minusta ei kysytä mitään, ei haluta kuulla mitä sanon ja häivytään paikalta, kun on saatu kumottua kaikki paska niskaani. Nämä siis täysin entuudestaan tuntemattomia ventovieraita. Tekeekö enää ieli osallistua keskusteluun, jos oletetaan ainoastaan passiivisen kuuntelijan roolia? Toisena vaihtoehtona he, jotka ovat tulleet i

Ymmärrän tuskan. Olin kerran lounaalla, kun joku tuli kertomaan perheväkivaltatarinoita. Kiitos lounaasta... Olen itse perheväkivaltakodista, eikä ollut kivaa kuunnella. Mutta tutumpien kanssa jaan mielelläni kokemuksia ja selviytymiskeinoja. Puskista ja julkisella paikalla tuntemattomien kanssa en niinkään. Toki voin jakaa neuvoja, mutta en jaa omia kokemuksiani heille. Tykkään kunnon ruotimisista tuttujen kanssa, eikä itkutkaan haittaa. Pääasia, että asiat muuttuvat paremmiksi.

Vierailija kirjoitti:

Jep, siihen on usein (aina..) ihan validi syy, että ovat yksin, ei se sattumaa ole

Joo, sen takia monilla sarjamurhaajillakin on kavereita ja ihailijoita koska siihen on validi syy, ja ihan syystä moni hyvä ja kiva tavallinen ihminen kokee yksinäisyyttä, erityisesti Suomessa. 🙈

Vierailija kirjoitti:

Tuntemani yksinäiset ihmiset vaikuttaa toivovan ystäväkseen samanlaista ihmistä kuin itse ovat. Uuden ystävän toivotaan tulevan heidän luokseen. He itse ovat usein passiivisia. Odottavat, että uusi ystävä löytää heidät. Toivotaan, että ystävällä olisi samat mielenkiinnon kohteet sekä samanlaiset harrastukset. Kahta samanlaista ihmistä kuitenkaan ole olemassa. Etsitään jotain jota ei voi löytää. Odotetaan ja edellytetään liikaa. Kukaan ei ole täydellinen. Omat ystäväni ovat täysin erilaisia kuin itse olen. Juuri siksi he ovat niin kiehtovia ja ihania. Yli 25 vuoden ystävyyden aikana olen saanut heiltä elämääni paljon uutta ja itseäni kehittävää. Olen saanut ja oppinut heiltä uusia näkökulmia. Ymmärrämme toisiamme.Täydennämme toisiamme. Erilaisuus on rikkautta. 

Saattaa olla myös päinvastoin. Kaveriksi kelpaa lähes kuka tahansa, kunhan ei tarvitse olla yksin. Voitte arvata, että tuosta aiheutuu helposti ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

"Semmoinen ei ole ystävyyttä lainkaan, jossa ei voi käsitellä koko elämää. Sellainen ei ole ystävä, jolle pitää sensuroida ikävät tapahtumat elämästä pois. Elämään kuuluu kuolema, sairastelu, epäonni ja pahemmat asiat, kuin huono sää. Instagramin show-ystävyys ei ole aitoa ystävyyttä. Siellä valehdellään siitä kuka on ja miten menee. Amerikasta matkittu malli, jossa vain teraputilla maksaessa saa puhua negatiivisista asioista on nimenomaan terapeuttien lanseeraama. Hehän käärivät mahtavat tulot, kun kaverille puhuminen on kiellettyä. Sellainen tekopirteä, tekohyvinmenevä tekoelämä ja tekoystävä on varsinkin ihan täyttä hevonpeetä."

Uskon ymmärtäväni pointin, ja tässä selkeästi kaivataan sellaista ns. perinteistä suomalaista (ja/tai stereotyypistä eteläeurooppalaista) sosiaalista mallia, jossa ei edes päädytä tuntemaan yksinäisyyttä (puheena oleva alkuperäinen asia) eikä psykologisia ongelmia (keskusteluun aika olen

Joo, kaikki lähti ruotsiin ja silleen, sinun esimerkkisi ovat kaikille tapahtuneita, yleispäteviä, täsmälleen oikein ilmaistu oikein suhteessa todellisiin tapahtumiin jne.

Katso peiliin :D

Vierailija kirjoitti: Sinuun en ainakaan haluaisi tutustua. :/ - sivusta seurannut

Älä huoli, en minäkään halua tutustua sinuun :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen olen huomannut että ihmiset jotka eivät ota osaa keskusteluun  valittavat herkästi niiden muiden henkilöiden valitsemia puheenaiheita. On kuulemma liian pinnallista tai liian diskreettiä tai sitten vaan typerää, ei kiinnosta.  

Sitten nämä samat ihmiset eivät kuitenkaan itse koskaan aloita tai ylläpidä keskustelua. Keskittyvät vaan muiden arvostelemiseen. Ei ihme että jäävät yksin.

Minä taasen olen kohdannut paljon sitä, että minun oletetaan vain kuuntelevan ja niskaani kaadetaan kaikki mahdolliset elämän rankat kokemukset. Minusta ei kysytä mitään, ei haluta kuulla mitä sanon ja häivytään paikalta, kun on saatu kumottua kaikki paska niskaani. Nämä siis täysin entuudestaan tuntemattomia ventovieraita. Tekeekö enää ieli osallistua keskusteluun, jos oletetaan ainoastaan passiivisen kuuntelijan r

Ymmärrän tuskan. Olin kerran lounaalla, kun joku tuli kertomaan perheväkivaltatarinoita. Kiitos lounaasta... Olen itse perheväkivaltakodista, eikä ollut kivaa kuunnella. Mutta tutumpien kanssa jaan mielelläni kokemuksia ja selviytymiskeinoja. Puskista ja julkisella paikalla tuntemattomien kanssa en niinkään. Toki voin jakaa neuvoja, mutta en jaa omia kokemuksiani heille. Tykkään kunnon ruotimisista tuttujen kanssa, eikä itkutkaan haittaa. Pääasia, että asiat muuttuvat paremmiksi.

Oliskin kyse yhdestä kerrasta ja satunnaisesti. Tuttujen kanssa asioiden ja kokemusten ruotiminen on tietenkin täysin eria asia, kuin joutua ventovieraiden tunne- ja kokemusroskaämpäriksi. Heistä taasen, jotka ovat tulleet lohduttelemaan julkisilla paikoilla, on jäänyt lähinnä fiilis, että mikä ulkonäössäni ja olemuksessani on vialla, jos he kokevat minun olleen lohdutuksen tai tukemisen tarpeessa.

Köyhyys tekee yksinäiseksi. Kun ei rahalla pysty ostamaan itselleen uusia kokemuksia, niin on aika vähän kerrottavaa elämästään, kun keskustelut vaatisivat vastavuoroisuutta. Jos työstä, kirjoista, elokuvista, tv-sarjoista ja ulkoilusta keskustelu riittävät puheenaiheiksi, niin kiva juttu, köyhä kun ei oikein voi keskustella kaupungin uusista ruokapaikoista tai tulevista etelänmatkoista. Vanhatkin kaverit jäävät etäisiksi, jos ei ole ikinä varaa tehdä näitten kanssa muuta kuin tyyliin ilmaisia juttuja. 

Vierailija kirjoitti: Entodellakaan kaipaa paita-ja-peppu- dynamiikan ystävyysssuhdetta, jossa ollan BFF- meiningillä niin, että kaikki pitäisi jakaa ja ei edes saisi olla muita ystäviä saatika parisuhdetta ja ystävyyssuhteen odotetaan menevän ohi kaikesta. On aivan tarpeeksi kokemuksia näistä "ystävistä", jotka jopa sabotoivat keskustlue, jos mies tulee juttelmaan kanssani tai yrittää tehdä tuttavuutta.

 Miestennielijän riesa: Oma ystävä, joka "pilaa" mahdollisuuden saada munaa. Suunnitelmissahan oli kiva tyttöjen ilta, vai miten se meni? Kannattaa reilusti sanoa kaverille, että lähdet metsästämään munaa, mutta tarvitset jonkun roikkumaan kanssasi siihen asti, kun muna löytyy. Eikä kehittää tarinaa mukavasta jälleennäkemisestä, tyttöjen illasta tms. Silloin kaveri jättää sinut miehen kanssa kahden. Tyttöjen illalla annat ymmärtää, että haluat olla kaverisi, et miesten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut saman. Musta-valkoista ajattelua tuntuu olevan paljon, loukkaantumista ja toisaalta ripustautumista. Jopa mustasukkaisuutta toisille kavereille. Ja jotain odotusta siitä, että mun pitää todistaa luotettavuuteni, etten ole kuin entiset kaverit.

Juu ei. En olisi tällaista ystävyyttä jaksanut edes alakoulussa, saati aikuisena.

Monen yksinäisyys johtuu kiusaamisesta. Se jättää jäljet. On vaikea luottaa ihmisiin. Saattaa olla, että entinen kaveri on hylännyt, kun kiusaaminen on alkanut tai pahimmillaan ollut se kiusaaja. Osalla se sitten vaikeuttaa uusien ystävyyssuhteiden luomista esim. kuvailemallasi tavalla.

Mutta mutta. Ihmisten pitää olla täydellisiä, valmiita ja vaivattomia. Sellaiset ovat niitä, joiden kanssa jokainen haluaa olla. Näin siksi, että jokaisella on omia ongelmia ;)

Vierailija kirjoitti:

Köyhyys tekee yksinäiseksi. Kun ei rahalla pysty ostamaan itselleen uusia kokemuksia, niin on aika vähän kerrottavaa elämästään, kun keskustelut vaatisivat vastavuoroisuutta. Jos työstä, kirjoista, elokuvista, tv-sarjoista ja ulkoilusta keskustelu riittävät puheenaiheiksi, niin kiva juttu, köyhä kun ei oikein voi keskustella kaupungin uusista ruokapaikoista tai tulevista etelänmatkoista. Vanhatkin kaverit jäävät etäisiksi, jos ei ole ikinä varaa tehdä näitten kanssa muuta kuin tyyliin ilmaisia juttuja. 

Tämä on niin tuttua. Tai no leffoista ja tv-sarjoitste keskusteleminen on mielenkiintoista etenkin, jos mennään syvemmälle tasolla ja voidaan keskustella myös ammattipuolen näkökulmasta, eikä jäädä juoruilutasolla, että "Voi kamala mitä se Brooke nyt tällä kertaa teki Kaunareiden viimeisimmässä jaksossa". Kokemuksena on tullut kyllä tutuksi, ettei ole järin kiinnostavaa klopuutomasti jutella kodeinhoidosta, ulkoilusta ja mitä katsoin viimeksi tv:stä aiheista. Jos tämä kotona jumimis elämäntapa on tylsä itsellenikin niin miksi ystävät ja kaverit jaksaisivat pidemmän päälle olla kiinnsotuneita kuuntelemaan tai pitämään yhteyttä, kun heidän kokemuksensa ja keskustlun aiheensa ovat aitoja heidän kokemuksiaan eikä sivusta seurattua tai näinpä tv:stä tai somesta- juttuja?

Työkaveri (keski-iän ylittänyt perheenäiti) valittaa kavereiden puutetta säännöllisesti somessa kännipäissään. On siis tosiaan alkoholisti tai ainakin sen partaalla. Häijy, kateellinen ja suoraan sanottuna paha ihminen, joka puhuu muista ihan keksittyä sontaa töissä. Tuntuu vihaavan kaikkia aktiivisesti. 

Pari kertaa ollaan kutsuttu se mukaan työporukan iltamenoihin. Molemmat kerrat menivät niin, että kys. tantta ilmaantui paikalle aivan perseet olalla, ryyppäsi vauhdilla lisää, lopulta haukkui kaikki yksitellen pystyyn ja lähti taksilla menemään.

Pian taas päivittää someen miten on epäreilua kun häntä ei kutsuta mihinkään. Viime pikkujoulujen jälkeen haukkui kaikki työkaverit aamuyön päivityksessään.

Ei käy sääliksi hänen yksinäisyytensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tunnen yhden yksinäisen. Hänen kanssaan pitää kävellä munankuorilla, koska voi suuttua mistä vain.

Minäkin tunsin kaksi yksinäistä, yritin olla ystävä.. kuunnella ja auttaa, keskustella ja molemmat aiheutti sen että minun oma mielenterveys alkoi horjumaan todella pahoin. Olivat itse omalla käytöksellään polttaneet sillat jopa perheenjäseniinsä ja lopulta minuunkin kun minä "kehtasin" alkaa pitämään itsestäni huolta.

Kuulostaa tutulta. Vaikka kuinka on klisee, niin sanon silti: happinaamari pitää näissäkin asioissa laittaa ensin omalle naamalle, ja sitten vasta (jos pystyy) ryhtyy auttamaan vierustoveria. Muuten käy juuri noin.

Pahimmassa tapauksessa ystävät/perheenjäsenet/läheiset myös sairastuvat, parhaimmassa tapauksessa he pysyvät terveinä ja terveytensä säilyttääkseen he j

Tuntuu, että monessa kommentissa syyllistetään yksinäistä ja leimataan ilkeäksi, hankalaksi, sairaaksi tms. Onko liian kauhea ajatus, että kuka tahansa saattaa joutua jossain vaiheessa elämäänsä kokemaan pidempikestoisempaa yksinäisyyttä? Ehkä juuri sinäkin. Yksinäisyys on Suomessa todella yleistä.

Vierailija kirjoitti:

Työkaveri (keski-iän ylittänyt perheenäiti) valittaa kavereiden puutetta säännöllisesti somessa kännipäissään. On siis tosiaan alkoholisti tai ainakin sen partaalla. Häijy, kateellinen ja suoraan sanottuna paha ihminen, joka puhuu muista ihan keksittyä sontaa töissä. Tuntuu vihaavan kaikkia aktiivisesti. 

Pari kertaa ollaan kutsuttu se mukaan työporukan iltamenoihin. Molemmat kerrat menivät niin, että kys. tantta ilmaantui paikalle aivan perseet olalla, ryyppäsi vauhdilla lisää, lopulta haukkui kaikki yksitellen pystyyn ja lähti taksilla menemään.

Pian taas päivittää someen miten on epäreilua kun häntä ei kutsuta mihinkään. Viime pikkujoulujen jälkeen haukkui kaikki työkaverit aamuyön päivityksessään.

Ei käy sääliksi hänen yksinäisyytensä.

Hyökkäys on paras puolustus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: Entodellakaan kaipaa paita-ja-peppu- dynamiikan ystävyysssuhdetta, jossa ollan BFF- meiningillä niin, että kaikki pitäisi jakaa ja ei edes saisi olla muita ystäviä saatika parisuhdetta ja ystävyyssuhteen odotetaan menevän ohi kaikesta. On aivan tarpeeksi kokemuksia näistä "ystävistä", jotka jopa sabotoivat keskustlue, jos mies tulee juttelmaan kanssani tai yrittää tehdä tuttavuutta.

 Miestennielijän riesa: Oma ystävä, joka "pilaa" mahdollisuuden saada munaa. Suunnitelmissahan oli kiva tyttöjen ilta, vai miten se meni? Kannattaa reilusti sanoa kaverille, että lähdet metsästämään munaa, mutta tarvitset jonkun roikkumaan kanssasi siihen asti, kun muna löytyy. Eikä kehittää tarinaa mukavasta jälleennäkemisestä, tyttöjen illasta tms. Silloin kaveri jättää sinut miehen kanssa kahden. Tyttöjen illalla annat ymmärtää, että haluat olla kaverisi, et miesten kanssa.

No eipä ole näin. Ei ole ollut kyse erityisemmin tyttöjen illoista. Vaan yleisesti elämässä toistuneesta kaavasta. Kyllä minulle on selkeää, että jos sinkkuystävällä vaikuttaisi olevan kehkeytymässä juttua häntä kiinnostavan miehen kanssa, niin en menisi väliin häsläämään tai vaatimaan, että nyt lähdetään samaa matkaa kotiin. Tosin ei tämä liittynyt baari-iltoihin sillä harvemmin käyn baarissa enkä todellakaan etsi yhdenillan huveja.

Muutoinkin "tyttöjen illat"...mitä hittoa? 80-luku? Jos tahdon tavata ystävän ja aidosti keskittyä häneen ja keskusteluun niin en todellakaan raahaisi häntä baariin tai bilettämään. Ennemmin vaikka kotona kahvittelu yhdessä ruuanlaitto ja ajanviettämistä vaikka lenkkeillen tai harrastuksessa, kuin baarin metelissä mukamas bondaamassa ja jälleennäkemässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työkaveri (keski-iän ylittänyt perheenäiti) valittaa kavereiden puutetta säännöllisesti somessa kännipäissään. On siis tosiaan alkoholisti tai ainakin sen partaalla. Häijy, kateellinen ja suoraan sanottuna paha ihminen, joka puhuu muista ihan keksittyä sontaa töissä. Tuntuu vihaavan kaikkia aktiivisesti. 

Pari kertaa ollaan kutsuttu se mukaan työporukan iltamenoihin. Molemmat kerrat menivät niin, että kys. tantta ilmaantui paikalle aivan perseet olalla, ryyppäsi vauhdilla lisää, lopulta haukkui kaikki yksitellen pystyyn ja lähti taksilla menemään.

Pian taas päivittää someen miten on epäreilua kun häntä ei kutsuta mihinkään. Viime pikkujoulujen jälkeen haukkui kaikki työkaverit aamuyön päivityksessään.

Ei käy sääliksi hänen yksinäisyytensä.

Hyökkäys on paras puolustus.

Ei hänen tarvitse miltään puolustautua. Ihan itse saattaa itsensä kerta toisensa jälkeen kuseen riehumalla kännissä ja kertomalla ihmisistä paikkaansapitämättömiä asioita. Mustamaalaa siis kollegoita huvin vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Eivät ole olleet mitenkään epäystävällisiä, mutta passiivisia kyllä. Tapaamisten sopiminen vaikeaa ja usein perutaan viime hetkellä. Pitäisi olla kaveri, muttei sitten haluta tavata tai olla yhteydessä kuitenkaan.

Mä tunnistan ja tunnustan syyllistyväni tähän. Kun ei ole tottunut niin tapaamiset tuntuu etukäteen tosi kuormittavilta, miettii että miten osaa olla oikein että toisilla on kivaa ja tuleeko jotain tilanteita joista ei ole kokemusta ja miten niistä selviää. Tosi stressaavaa! Usein myös huomaan kaipaavani enemmän kaveria toisenlaiseen tekemiseen. Kahviloissa ja baareissa istuskelu ei oikein ole oma juttu. Olisi kiva saada seuraa vaikka kirppiksille, kävelylle, uuteen harrastukseen tai kahvitella kotona omassa rauhassa. Mun on myös vaikea pitää yhteyttä ja oma-aloitteisesti ehdottaa kun pelkään ettei toista kiinnosta oikeasti. Niin monta kertaa käynyt se, että oon ollut muille vaan varakaveri, tai mulle jutellaan vaan kohteliaisuudesta ja oon tulkinnut sen väärin.