Lue keskustelun säännöt.
Moni yksinäisyyttään valittava on joustamaton ja epäystävällinen.
01.01.2025 |
Oon yrittänyt olla ystävä tai vähintään kaveri parillekin, jotka ovat valittaneet, että heillä ei ole ystäviä. Kuinkas kävikään? Molemmat "ystävyydet" päättyivät siihen, että jouduin itse haukutuksi. Toiseen pidin yhteyttä liian vähän ja toiseen liian paljon ja väärällä tavalla. Kiitin molempia palautteesta ja totesin itsekseni, että antaa olla, etsikööt ne täydellisesti käyttäytyvät ystävänsä muualta. Molemmat ovat yli nelikymppisiä. Onnea vaan etsintään.
Muilla vastaavia kokemuksia?
Kommentit (218)
Eivät ole olleet mitenkään epäystävällisiä, mutta passiivisia kyllä. Tapaamisten sopiminen vaikeaa ja usein perutaan viime hetkellä. Pitäisi olla kaveri, muttei sitten haluta tavata tai olla yhteydessä kuitenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen yrittänyt saada kaverin mutta ei ketään kiinnosta. Heillä on jo kavereita.
Kyllä samoilla ihmisillä voi olla useita kavereita. Oletko ollut ystävällinen, kiinnostunut heistä, ehdottanut mukavaa tekemistä, ollut valmis esim. auttamaan joissakin tilanteissa, jos on ollut avun tarvetta?
Monilla on vakiintuneet kaverit kolmeenkymppiin mennessä. Ja ehkä perhekin jo. Sen jälkeen on oikeasti vaikeampi saada uusia kavereita. -eri
Joo, ei kannata kolmekymppisenä muuttaa enää uuteen paikkaan. Varsinkin, jos olet perheeton & etäilevä sinkku, niin aika hemmetin vaikeaa löytää uusia kavereita, vaikka olisit miten aktiivinen. Porukka nyhjää kumppanin/perheen kanssa kotona ja roikkuu somessa.
Kaffebulla kirjoitti:
Kyllähän tämän tyyppisillä ihmisillä yleensä on näitä mielen ongelmia.
Tukehdu pullaas, dorka.
No minä en ainkaan koe tarvettata tai halua ystävystyä seutukunnan erikoistapauksien kanssa vaikka toisinaan kärsinkin yksinäisyydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannatakaan olla kenenkään ystävä sen takia, että hän on yksinäinen vaan siitä syystä, että pitää kyseisestä henkilöstä.
Vierailija kirjoitti:
No minä en ainkaan koe tarvettata tai halua ystävystyä seutukunnan erikoistapauksien kanssa vaikka toisinaan kärsinkin yksinäisyydestä.
Minkä ihmeen erikoistapauksien?
Entäpä jos kontaktia ottavat ihan tavalliset ihmiset? Kelpaavatko?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eivät ole olleet mitenkään epäystävällisiä, mutta passiivisia kyllä. Tapaamisten sopiminen vaikeaa ja usein perutaan viime hetkellä. Pitäisi olla kaveri, muttei sitten haluta tavata tai olla yhteydessä kuitenkaan.
Minulla tämä. Ei vain jaksaisi, kun ei kuitenkaan ole ihan samat mielenkiinnon kohteet.
Onpa ylläri, että yksinäisyys jättää jälkensä. Harvempi sitä on ollut joustamaton ja/tai epäystävällinen alkujaan ja/tai siinä vaiheessa kun jäi yksin.
Toisaalta ei kaikki yksinäisetkään ole samanlaisia eikä kuvailusi kaltaisia. Monella voi kyllä olla hieman alkukankeutta koska sosiaaliset taidot heikkenee tietenkin, kun ei niitä yksinään käytä ja saattaa olla, ettei osaa oikein puhuakaan vaan sanat takertuu kurkkuun, ei tule normaalisti ääntä tai kieli ei tunnu taipuvan suussa. Toisaalta sitten voi herkästi iskeä puheripulikin kun on niin paljon kerääntynyt kaikkea kerrottavaa ja sanottavaa mutta ei ole ollut ketään kenelle mistään voisi puhua.
Monesti itse huomaan, että ihan sellainen spontaani ja lyhytkin juttelu ihan niistä näistä saa aikaan oikein kunnon energiaboostin jonka jälkeen on pitkään ihan kuin kierroksilla. Silloin yksinäisyys iskee oikein kunnolla päin näköä kun se satunnainen juttukumppani tietenkin oli ja meni eikä olekaan ketään kenen kanssa voisi höpistä lisää.
Kun vaan on yksin ja puhumatta niin sitä ei lopulta edes enää tajua kuinka mukavaa ja tärkeää se juttelu itselle on. Paitsi just kun tuollainen tilanne siitä muistuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei yksinäisillekään kaikki paskat tyypit kelpaa. Vai pitäisikö olla kiitollinen jos joku haluaa olla tekemisissä? Imekää.
Valitettavasti taisit juuri vahvistaa otsikon väittämän paikkansapitävyyden.
Olen samaa mieltä siitä, että yksinäisen ei tarvitse kelpuuttaa aivan millaista seuraa tahansa. Toisten ihmisten haukkuminen ei silti niitä ystäviä tuo. Ihmiset haluavat viihtyä ystäviensä seurassa, eivät tulla analysoiduiksi, kritisoiduiksi ja mitätöidyiksi.
Olen nuorena ollut sellainen yksinäisyyttään voivotteleva mutta toisiin ihmisiin alentuvasti ja mustavalkoisesti suhtautuva tyyppi. En itse tajunnut sitä lainkaan ja defenssini oli tietysti leimata muut ihmiset suvaitsemattomiksi ja epäsyvällisiksi. Hakeuduin myös itselleni täysin vääränlaisten ihmisten seuraan mikä tietysti vain vahvisti yksinäisyyden kierrettä, kun ystävyydet näiden ihmisten kanssa eivät toimineet pidemmän päälle. Suvussani on aika paljon erilaisia ylisukupolvisia traumoja, jotka käsittelemättöminä siirtyivät myös minulle ja jotka siis jäädyttivät sosiaalisen ja emotionaalisen kehitykseni jo varhaisessa vaiheessa. Pääsin niihin käsiksi vasta aikuisena ja samalla itsetuntemukseni otti aimo harppauksen eteenpäin. Seurauksena tulen nykyään paljon paremmin toimeen ihmisten kanssa kuin ennen. En edelleenkään ole kovin helposti ystävystyvää tyyppiä mutta en enää näe muita joko vihollisina tai sitten vähän kehittymättöminä tyyppeinä, joita minun kuuluu "valistaa".
Tärkeänä askeleena olen pitänyt myös itsetunnon ja -arvostuksen rakentamisen muidenkin asioiden kuin pelkkien ihmissuhteiden varaan. Ystävyyssuhteet ja ihmissuhteet yleensä ovat muuttuvia, eikä niistä saa muodostua itsetunnon pääpilaria. Niistä kannattaa nauttia ja niitä on hyvä vaalia mutta ne eivät määrittele minua ihmisenä. Mielenkiintoista kyllä, tämä suhtautumistapa on herättänyt ärtymystä ja vastustusta juuri eniten yksinäisyyttään valittavien parissa. Ikään kuin minut pitäisi heidän mielestään tiputtaa maanpinnalle ja vetää samaan kurjaan yksinäisyysloukkoon heidän kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannatakaan olla kenenkään ystävä sen takia, että hän on yksinäinen vaan siitä syystä, että pitää kyseisestä henkilöstä.
Jep, ystävyys tuntuu ystävyydeltä silloin kun se on molemminpuolista. Ei siitä lopulta mitään tule, jos ollaan yhdessä väkisin ja hammasta purren. Homma toimii tai ei toimi, ja jos ei, ei siinä ole tolkkua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen huomannut saman. Musta-valkoista ajattelua tuntuu olevan paljon, loukkaantumista ja toisaalta ripustautumista. Jopa mustasukkaisuutta toisille kavereille. Ja jotain odotusta siitä, että mun pitää todistaa luotettavuuteni, etten ole kuin entiset kaverit.
Juu ei. En olisi tällaista ystävyyttä jaksanut edes alakoulussa, saati aikuisena.
Oletko ap aivan varma, ettet ole yrityksissäsi olla ystävä pyrkinyt samalla ratkaisemaan tuttaviesi yksinäisyyden syvempää ongelmaa? Ottanut liikaa vastuuta? Jos heidän huono käytös sinua kohtaa loukkasi kertoo se myös totuutta siitä, ettet ehkä itsekään ollut täysin vilpitön heitä kohtaan? Sellaiset suhteet eivät toimi pitkän päälle. Ja jos näkee, että ystävyys alkaa mennä huonoon suuntaan kannattaa ajaakin suhde loppuun enemmänkin hyvässä hengessä kuin loukkaantua verisesti.
Olen erehtynyt samaan muutaman kanssa ja opin siitä, etten jatkossa yritä enää hyvää tarkoittavaa ystävyyttä ketään kohtaan. En ole niin uhrautuvaa ihmisttyyppiä yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syy yksinäisyyden valittamiseen löytyy usein kyvyttömyydestä analysoida omaa toimintaa ja tavasta syyttää muita olemista ongelmistaan.
Vierailija kirjoitti:
Minä tunnen yhden yksinäisen. Hänen kanssaan pitää kävellä munankuorilla, koska voi suuttua mistä vain.
Minäkin tunsin kaksi yksinäistä, yritin olla ystävä.. kuunnella ja auttaa, keskustella ja molemmat aiheutti sen että minun oma mielenterveys alkoi horjumaan todella pahoin. Olivat itse omalla käytöksellään polttaneet sillat jopa perheenjäseniinsä ja lopulta minuunkin kun minä "kehtasin" alkaa pitämään itsestäni huolta.
Tuntemani yksinäiset ihmiset vaikuttaa toivovan ystäväkseen samanlaista ihmistä kuin itse ovat. Uuden ystävän toivotaan tulevan heidän luokseen. He itse ovat usein passiivisia. Odottavat, että uusi ystävä löytää heidät. Toivotaan, että ystävällä olisi samat mielenkiinnon kohteet sekä samanlaiset harrastukset. Kahta samanlaista ihmistä kuitenkaan ole olemassa. Etsitään jotain jota ei voi löytää. Odotetaan ja edellytetään liikaa. Kukaan ei ole täydellinen. Omat ystäväni ovat täysin erilaisia kuin itse olen. Juuri siksi he ovat niin kiehtovia ja ihania. Yli 25 vuoden ystävyyden aikana olen saanut heiltä elämääni paljon uutta ja itseäni kehittävää. Olen saanut ja oppinut heiltä uusia näkökulmia. Ymmärrämme toisiamme.Täydennämme toisiamme. Erilaisuus on rikkautta.
Vierailija kirjoitti:
Tuntemani yksinäiset ihmiset vaikuttaa toivovan ystäväkseen samanlaista ihmistä kuin itse ovat. Uuden ystävän toivotaan tulevan heidän luokseen. He itse ovat usein passiivisia. Odottavat, että uusi ystävä löytää heidät. Toivotaan, että ystävällä olisi samat mielenkiinnon kohteet sekä samanlaiset harrastukset. Kahta samanlaista ihmistä kuitenkaan ole olemassa. Etsitään jotain jota ei voi löytää. Odotetaan ja edellytetään liikaa. Kukaan ei ole täydellinen. Omat ystäväni ovat täysin erilaisia kuin itse olen. Juuri siksi he ovat niin kiehtovia ja ihania. Yli 25 vuoden ystävyyden aikana olen saanut heiltä elämääni paljon uutta ja itseäni kehittävää. Olen saanut ja oppinut heiltä uusia näkökulmia. Ymmärrämme toisiamme.Täydennämme toisiamme. Erilaisuus on rikkautta.
Tunnistan kyllä itseni viestin alkupuolelta.
Sama tilanne on monilla sellaisilla, joilla on paljon ystäviä.
Elämä on ihmeellistä.
Toisaalta kaikki - ihan kaikki, aina - parisuhteissa olevat ihmiset ovat viehättäviä, hoikkia, miellyttäviä ja seksikkäitä. Varma tieto.
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne on monilla sellaisilla, joilla on paljon ystäviä.
Elämä on ihmeellistä.
Toisaalta kaikki - ihan kaikki, aina - parisuhteissa olevat ihmiset ovat viehättäviä, hoikkia, miellyttäviä ja seksikkäitä. Varma tieto.
Melko outo väite tuo viimeinen kohta. Olen parisuhteessa ja en ole hoikka, mutta mieheni mielestä hyvin viehättävä, miellyttävä ja seksikäskin.
Sama. Vain miehet kiinnostuu, mutta niillä on muuta mielessä kuin pelkkä kaveruus.