Miten joku voi tehdä lapsen vielä nelikymppisenä?

Niin minä ainakin olin vaan onnellinen mummeistani. Ei sitä lapsena tuhlannu aikaa turhiin haikailuihin. 

Sain lapset 28- ja 31-vuotiaana ja se oli hyvä ikä. Lapset olivat terveitä ja heidän lapsuus- ja nuoruusaika meni pääsääntöisesti hyvin, mutta kyllä oli myös vaikeita hetkiä uhma- ja murrosiässä ja isompaa lasta kiusattiin vähän aikaa koulussa. Nuo pienetkin vaikeudet saivat kyllä tajuamaan sen, miten raskasta olisikaan ollut, jos jompi kumpi olisi ollut erityislapsi tai olisi ollut muuten isoja haasteita. Koska kyllä ihan tavallisenkin lapsen kasvattaminen kunnialla hyväksi aikuiseksi on melkoinen homma. Olen kiitollinen, että kaikki meni niin hyvin ja en ole lainkaan innostunut ottamaan näin yli nelikymppisenä sitä riskiä, että iltatähti ei olisikaan pelkkää iloa ja helppoutta, niin kuin heitä usein näissä keskusteluissa kuvataan.

Onpas tämä herättänyt keskustelua. Varmaan perhe- ja työelämä on vienyt minusta mehut, enkä oikeastaan jaksaisi enää kumpaakaan. Työelämää vihaan. Onneksi olen lapset saanut jo aikuisiksi. En kyllä tosiaan voisi mitään iltatähteä kuvitellakaan. Olisi hirveä ajatus, että puurran päivän vihaamassani työssä ja sitten olisi haettava lapsi päiväkodista, alettava tehdä ruokaa sun muita illan pakkopullatoimia, joita lapsiperhearkeen kuuluu. Tuohon ehkä vielä pahimmillaan lisäksi tungeksiminen marketissa huutavan ja kiukkuavan lapsen kanssa. Ja viikonloppuisin olisi aikainen herätys ja jossain leikkipuistossa pällistelyä. Mutta hatunnosto teille, jotka tähän kykenette vielä ikäisenäni. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Kun ajattelee sitä. Olet jo 65 vanhus ja lapsesi vasta 25.

Eikä enää isovanhempiakaan joille tyrkätä.

Vierailija kirjoitti:

Mukaan mahtuu myös uudella kierroksella olevat, nuorempaan kumppaniin vaihtaneet.

Mieheni täytti 47 vuotta, itse olen kolmekymppinen ja tukevasti raskaana. Mies kertoi hiljan, että ex-vaimonsa deittaa jotain 27 v miehen alkua ja jos vielä luonto suo niin ehkä hekin lapsia yrittää :D

Hassu maailma.

Itsellä tuttavapiirissä parikin tällaista perhettä, joissa isä on ollut lähempänä 50, kun lapsi on syntynyt. Ei ole mennyt kovin hyvin. Näillä miehillä ei ole ollut ilmeisesti muistikuvia siitä, millaista se vauva- ja pikkulapsiaika ihan konkreettisesti olikaan tai he eivät ole siihen juuri ensimmäisellä kierroksellaan syystä tai toisesta juuri osallistuneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun ajattelee sitä. Olet jo 65 vanhus ja lapsesi vasta 25.

Eikä enää isovanhempiakaan joille tyrkätä.

Kuka tyrkkää 25 vuotiaan jonnekin mummilaan, aikuinen se on. No joo heh heh.. :D 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun ajattelee sitä. Olet jo 65 vanhus ja lapsesi vasta 25.

Eikä enää isovanhempiakaan joille tyrkätä.

 

Kuka tyrkkää 25 vuotiaan jonnekin mummilaan, aikuinen se on. No joo heh heh.. :D 

Vitsi vitsihän se.

Samaa ihmettelen. Olen 40 ja ihan ok kunnossa, mutta en todellakaan pystyisi yövalvomisiin. Nuorempana ei haitannut vetää parikin viikkoa putkeen jollain neljän tunnin unilla, nyt yksi huonommin nukuttu yö pilaa seuraavat kaksi viikkoa. 

Jos hankkii lapset n 40 v niin kannattaa hankkia kaksi leikkimään keskenään Tämä siksi että isovanhempia ei ehkä enää ole kun lapset kasvaa ja serkut on monesti ihan eri ikäluokkaa. Tukiverkoton perhe myös hajoaa helpommin kun ne mummot ja ukit puuttuu ja apua ei saa. Elämään ilman isovanhempia tottuu, lapset eivät osaa juuri mummoja kaivata. Suru on enempi äidin. Onneksi löytyy ystäviä paikkaamaan tilannetta. Ja se vanhana äidiksi tulo voi olla vaan sitä että ei ole puolisoa löytynyt aikaisemmin. Yksi mitä kannattaa miettiä on raha. Onko rahaa jos esim 57 v irtisanotaan töistä vanhempi ja pitäisi vielä elättää ala-ikäistä lasta.

Vierailija kirjoitti:

Niin minä ainakin olin vaan onnellinen mummeistani. Ei sitä lapsena tuhlannu aikaa turhiin haikailuihin. 

Nimenomaan, vaikea olla jos ei ole yhtään elossa, mikä on todennäköistä kun tekee lapset myöhään. 

Tiedän ikäiseni pariskunnan 49 v., joilla on ekaluokkalainen lapsi. Hyvin on pärjänneet. Erittäin korkeapalkkaisissa ammateissa molemmat. 

Mun isä oli 45 v., kun synnyin ja hyvin läheisiä oltiin lapsuudessani. 

Vierailija kirjoitti:

Mun isä oli 45 v., kun synnyin ja hyvin läheisiä oltiin lapsuudessani. 

Minkä ikäinen olit kun isäsi kuoli? 

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen, että miten te reilusti nelikymppisinä lapsen saaneet olette varmoja siitä, että pari-kolmikymppisinä olisitte olleet jotenkin huonompia äitejä? Kyllä siihen äityiteen tottuu nuorempikin ja normaali vanhempi oppii laittamaan lapsen edun kaiken edelle, jos ei nyt ihan teiniäiti ole. En ole ihan varma siitäkään, että onko se lapselle pelkästään eduksi olla vanhemman koko elämän keskipiste, jonka ympärillä kaikki pyörii. Iäkkäämmät vanhemmat tohottaa joskus vähän liikaakin sen lapsen ympärillä.

Sain itse lapset kolmikymppisenä ja se oli ihan hyvä ikä mulle. Ruuhkavuodet tuli kyllä elettyä ja silloin elämässä oli paljon asioita menossa. Neljänkympin tienoilla vielä mietimme iltatähteä, mutta totesimme, että eiköhän se saaga ole jo nähty. En olisi halunnut kasvattaa yhtä lasta isolla ikäerolla muista, kun olin nähnyt, miten paljon sisarukset saivat toisistaan iloa ja seuraa. Ja onhan se kiva ajatus, että todennäköis

Kaksikymppisenä lasten saaminen olis ollu ihan tuhoon tuomittu idea. Kolmikymppisenä paras, mutta mielummin nelikymppisenä kuin alle 25 v. sanoisin. 

Vierailija kirjoitti:

Samaa ihmettelen. Olen 40 ja ihan ok kunnossa, mutta en todellakaan pystyisi yövalvomisiin. Nuorempana ei haitannut vetää parikin viikkoa putkeen jollain neljän tunnin unilla, nyt yksi huonommin nukuttu yö pilaa seuraavat kaksi viikkoa. 

Imetys- ym.hormonit auttavat jaksamaan. Minulla oli vauvan kanssa ihan pirteä olo, vaikka nukahdin heti jos olin hetkenkin paikoillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen, että miten te reilusti nelikymppisinä lapsen saaneet olette varmoja siitä, että pari-kolmikymppisinä olisitte olleet jotenkin huonompia äitejä? Kyllä siihen äityiteen tottuu nuorempikin ja normaali vanhempi oppii laittamaan lapsen edun kaiken edelle, jos ei nyt ihan teiniäiti ole. En ole ihan varma siitäkään, että onko se lapselle pelkästään eduksi olla vanhemman koko elämän keskipiste, jonka ympärillä kaikki pyörii. Iäkkäämmät vanhemmat tohottaa joskus vähän liikaakin sen lapsen ympärillä.

Sain itse lapset kolmikymppisenä ja se oli ihan hyvä ikä mulle. Ruuhkavuodet tuli kyllä elettyä ja silloin elämässä oli paljon asioita menossa. Neljänkympin tienoilla vielä mietimme iltatähteä, mutta totesimme, että eiköhän se saaga ole jo nähty. En olisi halunnut kasvattaa yhtä lasta isolla ikäerolla muista, kun olin nähnyt, miten paljon sisarukset saivat toisistaan iloa ja

Lapsen kannalta 40 v vanhemmat on ikävä juttu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun isä oli 45 v., kun synnyin ja hyvin läheisiä oltiin lapsuudessani. 

Minkä ikäinen olit kun isäsi kuoli? 

46 v. 

Minä sain kuopukseni 43 vuotiaana, ja hän on ollut koko katraan helpoin lapsi. Kroppa joutui kyllä raskauden aikana niin koville, että pakko oli ne hommat jättää nuoremmille.

Sekä äitini että molemmat isoäitini ovat saaneet kuopuksensa yli 40 vuotiaana. Eli sukurasitetta vanhana äidiksi tulemiseen on.

Joillakin vaihdevuodet alkaa jo alle 40 vuotiaana, ja toinen ääripää on, että ne alkaa vasta lähempänä 60 vuoden ikää. Ei olla kaikki samanlaisia tässäkään asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Jos hankkii lapset n 40 v niin kannattaa hankkia kaksi leikkimään keskenään Tämä siksi että isovanhempia ei ehkä enää ole kun lapset kasvaa ja serkut on monesti ihan eri ikäluokkaa. Tukiverkoton perhe myös hajoaa helpommin kun ne mummot ja ukit puuttuu ja apua ei saa. Elämään ilman isovanhempia tottuu, lapset eivät osaa juuri mummoja kaivata. Suru on enempi äidin. Onneksi löytyy ystäviä paikkaamaan tilannetta. Ja se vanhana äidiksi tulo voi olla vaan sitä että ei ole puolisoa löytynyt aikaisemmin. Yksi mitä kannattaa miettiä on raha. Onko rahaa jos esim 57 v irtisanotaan töistä vanhempi ja pitäisi vielä elättää ala-ikäistä lasta.

Ihmeellistä horinaa. Minulla oli vain yksi isovanhempi lapsena, äitini sai lapset nuorena. Nyt itse olen keski-ikäinen ja kaikki lasten isovanhemmat elävät ja porskuttavat. Enkä ymmärrä luuloa, että isovanhemmat olisi ainoa tukiverkko.

Rahaa vanhempana lapsensa saaneilla on yleensä enemmän kuin nuorilla, kun säästöjä on kertynyt ja asuntolainaa maksettu. 

Vierailija kirjoitti:

Onpas tämä herättänyt keskustelua. Varmaan perhe- ja työelämä on vienyt minusta mehut, enkä oikeastaan jaksaisi enää kumpaakaan. Työelämää vihaan. Onneksi olen lapset saanut jo aikuisiksi. En kyllä tosiaan voisi mitään iltatähteä kuvitellakaan. Olisi hirveä ajatus, että puurran päivän vihaamassani työssä ja sitten olisi haettava lapsi päiväkodista, alettava tehdä ruokaa sun muita illan pakkopullatoimia, joita lapsiperhearkeen kuuluu. Tuohon ehkä vielä pahimmillaan lisäksi tungeksiminen marketissa huutavan ja kiukkuavan lapsen kanssa. Ja viikonloppuisin olisi aikainen herätys ja jossain leikkipuistossa pällistelyä. Mutta hatunnosto teille, jotka tähän kykenette vielä ikäisenäni. 

ap

Miksi teet vihaamaasi työtä?

Ihmettelee 55 vuotias alanvaihtaja-opiskelija.