Lue keskustelun säännöt.
Miten miehenne ovat jättäneet teidät pitkästä avioliitosta?
29.12.2024 |
Te vaimot, jotka on jätetty pitkästä avioliitosta. Mitä mies sanoi ja teki?
Miten itse reagoit?
Kommentit (641)
Kun naisen kanssa ollaan niin erillään kaikesta niin erohan siitä tulee ajan kanssa kun vain joku sopiva osuu kohdalle.
Ihmiset tosiaankin muuttuvat ajan myötä jopa niin paljon että eivät enää kunnioita toisiaan eikä mitään yhteistä tuolloin ole.
Tässä on ollut jo 4 vuotta varjosuhde ja osuvaa kohtaa erolle etsitään kunhan molemmat saavat asiansa hoidettua omilta osiltaan.
Siinä kenties se tavallinen tarina, näin se vain valitettavasti menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä jo tässä neljä ja puoli vuotta sinkkuna oltuani ajattelin, että näin välipäivinä on aikaa tehdä profiili Tinderiin. Sattui tämä ketju silmiin ja enpä taida tehdäkään. Mukavahan tässä on elellä ilman murheita.
:D
Vierailija kirjoitti:
Mies sanoi vaan eräänä päivänä että haluaa erota, koska ei enää rakasta minua.
Minä vaan en suostunut tuota uskomaan koska miehellä oli muutenkin kriisi päällä. Emme eronneet.
Minullekkin mies sanoi yhtäkkiä ihan arkisena päivänä kesken arkisten puuhien, että haluaa erota, koska ei rakasta enää. Minä uskoin siinä kohtaa, kun hän pakkasi reppunsa ja lähti ovesta ulos. Sille tielle jäi. Ja oli toinen nainen siis. Sekin paljastui heti. Eli erosimme.
Vierailija kirjoitti:
Kun naisen kanssa ollaan niin erillään kaikesta niin erohan siitä tulee ajan kanssa kun vain joku sopiva osuu kohdalle.
Ihmiset tosiaankin muuttuvat ajan myötä jopa niin paljon että eivät enää kunnioita toisiaan eikä mitään yhteistä tuolloin ole.
Tässä on ollut jo 4 vuotta varjosuhde ja osuvaa kohtaa erolle etsitään kunhan molemmat saavat asiansa hoidettua omilta osiltaan.
Siinä kenties se tavallinen tarina, näin se vain valitettavasti menee.
Ja pian sä olet sen suhteesi kanssa erossa kaikesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rauhallinen, ongelmaton, hyvä pitkä suhde. Kaikki hienosti.
Mutta yhtäkkiä kesken rauhallisen, mukavan illan mies "ei rakasta enää". Ei halua erota mutta ei rakasta, ei tiedä miksi ei - eikä osaa sen enempää selittää.
Totesin järkyttyneenä että minä rakastan enkä ymmärrä mistä tämä tuli. Ilmeni ettei osaa sanoa mutta ei halua keskustella asiasta pariterapiassa tms. mikä itselleni vähimmäisehto.
Olin ihan murskana, en edes palasina. En siinä on keksinyt muuta kuin toimia. Hommasin nopeasti asunnon ja muutin. Tavarat yms kadottivat merkityksensä.
Mies rupesi äkkiä perumaan puheitaan. Kuulisittepa miten nyt rakastaakin kun olen poissa... Ei tiedä miksi edes sanoi niin. Olen elämänsä nainen yhä. Ei ole toista, tekisi ihan mitä tahansa että palaisin jne.
Soittelee tikusta asiaa, tulisi koko ajan auttamaan jne. En halua. Minä suren ja ikävöin yhä, reilusti yli vuosi mennyt, mutta en ole vakavasti ajatellut mennä takaisin.
50v miehen pitää tietää rakastaako ja ymmärtää tekojensa seuraukset.
Yksi kaunis päivä tilanne voisi olla taas sama. Ei, yksin on hyvä. Pitäisi kai laittaa se ero vireille. Sen kanssa olen viivytellyt, koska rakastin ja rakastan. Toista miestä ei tule.
Olin täysin sitoutunut, onnellinen, palveleva, hellä ja hemmetin hyvä vaimo, oikeasti kodinhengetär, vaikka itse sanonkin. Moni sanoikin että miehelläni on kissanpäivät.
Meillä oli silti aina aktiivinen ja hyvä seksielämä, en ollut mikään äitihahmo.
Varmasti joku ikäkriisi tämä on ja joku nuorempi aspa-nainen hymyillyt nätisti. Tai on salaa bi. Tai jotain. Tai sivusuhde enkä ole huomannut.
Minä olin kuitenkin itsestäänselvyys. Nyt olisin mukamas parasta maailmassa mutta kun en luota. Ehkä en sittenkään hae eroa. Hoitakoot itse.
Tämä ketju antoi tukea, kiitos. Kaikki ympärilläni ovat niin vakuuttuneita miten mies suree ja kaipaa ja enkö jo voisi antaa anteeksi. Varmaan niin onkin, en epäile.
Ei se anteeksianto tässä edes ole vaikeaa minulle. Rakastan sitä mörrimöykkyä. Mutta miten unohtaa. Luottaa. Turvautua. Rakastella.
En minä ole robotti. En voi edes kuvitella tilannetta, että olisin sanonut etten rakasta. Koska olen rakastanut niin paljon ja niin kauan. Niin uskollisesti, niin totaalisesti.
Mutta kun joku jossain ehkä oli hetken parempi niin olkoon.
Me saimme veljeni kanssa Suomen mittakaavassa ison rahallisen perinnön ja se varmaan osaltaan vaikutti veljeeni niin, että hän päätti ottaa eron vaimostaan. Olivat olleet yhdessä reilut 20 vuotta.
Oli heillä erimielisyyksiä ollut jo pitkään, mutta mittava talaoudellinen selkänoja oli se viimeinen sysäys veljelleni. Veljen vaimo ei olisi halunnut erota, mutta veljeni taas ei edes harkinnut, että jatkaisi enää elämäänsä tämän kanssa. Veljen taloutta erossa turvasi sekin, että heillä oli avioehto.
Veljeni oli siis aloitteentekijä ja 100% prosessin liikkeelle laittaja. Veli ei ole mennyt uuteen suhteeseen, mutta tuntuu pyörittävän eri naisia urakalla, mitä olen tutuilta kuullut. Minullekin on välillä esitelty näitä uusia "hoitoja", kun ollaan tavattu.
Ulkoisesti ainakin veljeni näytää nyt nauttivan elämästään täysin rinnoin, eikä kaipaile entistä liittooaan. Eikä liiemmin mitään parisuhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä noi "aina niillä on toinen odottamassa" -puheet jotenkin jonkun oloa helpottaa?
Onko se sitten jotenkin helpompaa, kuin että joutuisi myöntämään että lähdön syy ei ole mikään ulkopuolinen houkutus vaan yksinkertaisesti se että itse on niin huono puoliso että ihminen on mielummin yksin?
No mutta kun fakta on se, että miehillä on se toinen nainen odottamassa, 99 %:ssa tapauksista. Miehet eivät lähde pitkästä avioliitosta tyhjän päälle, he eivät kykene sellaiseen. Erittäin harvat siihen kykenee.
Kyllä se onnistui ihan hyvin. En vain kertakaikkiaan jaksanut vuodesta toiseen jokaviikkoista puolison kiukku-/raivopurkausta.
Puhun itse _aina_ toiselle harkiten ja kunnioittavasti. Odotan vastavuoroisesti samaa.
Ei mennyt millään hänellä jakeluun vaikka useasti kerroin asian ni
Aika sama laulu. Kauniisti muotoillen voisi puhua temperamenttierosta, mutta tämmöiselle rauhallisemmalle nuo mölinäkohtaukset ja alimman wt-amistason kiroilut vetivät kyllä arvostuksen niin alas että sama jatkaa eri teille.
Miksi tuhlaisin aikaani ihmisen kanssa joka ei edes pyri tekemään asioita & käyttäytymään kauniisti ja hyvin? Tuntui välillä että oikein ylpeili sillä miten kieriskelee henkiseltä tasoltaan pohjamudissa.
Monta vuotta meni hukkaan.
Vierailija kirjoitti:
Minä jo tässä neljä ja puoli vuotta sinkkuna oltuani ajattelin, että näin välipäivinä on aikaa tehdä profiili Tinderiin. Sattui tämä ketju silmiin ja enpä taida tehdäkään. Mukavahan tässä on elellä ilman murheita.
Itse olen pohtinut samaa, viisi ja puoli vuotta sinkkuna. Ketjua lukiessani tuli minullekin mieleen, että nämä vuodet ovat olleet oikeastaan todella ihania: vapaus ja mielenrauha. Jatkan siis valitsemallani linjalla. Tämä ketju toimi kuin läimäys hysteerikon kasvoille. Kiitän. N48
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttvaani jätettiin niin, että perheen kuopuksen rippijuhlien aamuna isä ilmoitti, ettei palaa kirkosta enää perheen luokse vaan muuttaa uuden naisen luokse, jonka laskettu aika on viikon sisällä.
Äiti veti päivän autopilotilla, ihmettelin hieman heidän takaan kirkonpenkissä, mutta vasta ruokailun jälkeen asia selvisi minulle. Lapset kuulivat seuraavana aamuna. Äidiltä.
Kamalaa! Eikö voinut mies heti erota kun uusi tyttöystävä tuli raskaaksi?
Jostain syystä on paljon näitä kertomuksia täällä että mies jättää juhlapäivänä tai juuri sitä ennen. Joulu kaikista yleisin.
Ehkä halutaan pilata se juhlapäivä toiselle?
Siinä on vapaata ja aikaa järjestellä asioita, muuttoja ym.
Ei arkimaanantai-iltana jaksa alkaa kaikkea hoitaa ja öitä valvoa.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän muutaman, joille mies on todennut kylmästi, ettei enää rakasta. Toinen nainen oli molemmilla miehillä jo valmiina.
Niin joo, rakkaus, rakastaminen, ei lopu koskaan. Kohde vain vaihtuu. Ihminen haluaa tulla rakastetuksi, ja kokea syvää tunnetta toista osapuolta kohtaan.
Kaikki avioliitot eivät kestä. Eikä sille kukaan mitään.
Ja kun sille nauretaan, kun sanotaan että parisuhdetta pitää hoitaa, niin sehän on ihan perseestä.
Ei se alkuaikojen huuma pysy ikuisesti. Arki tulee joka liittoon. Ja elämä muuttuu radikaalisti, kun perheeseen syntyy lapsi/lapsia.
Ei ole puoliso enää nro yksi, vaan se pieni lapsi, jota molemmat hoivaa, että lapsi kehittyy.
Silloin ollaan perhe, yhteisö johon molempien pitää sopeutua.
Ja sekin erottaa joitakin puolisoita, jos molemmilla on hyvin erilaset harrastukset ja mielenkiinnon kohteet.
Täytyy olla sellaistakin, että käydään ja kuljetaan yhdessä toisinaan, vaikka lapset ovatkin pieniä.
Jos esim. nainen keskityy vain lapsiinsa, kodinhoitoon, ja työssäkäyntiin ruuhkavuosina, sellaisessa liitossa välittäminen, läheisyys ja seksi jää kokonaan jaoken ulkopuolelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ero tulee, niin onko sanomisilla niin väliä. 😯
Eli ukko pakkaa laukkunsa, sanoo hei vaan ja laittaa oven perässään kiinni? Tai "Mä haluun erota" ja sinä siihen että Ok! ?
Mitä tuohon toisi lisää, jos hän monisanaisesti vyöryttäisi jätettävän niskaan kaikki syyt minkä takia häntä ei halua enää?
Päätös on tehty. Ei muutu muuksi.
Tuohon joulueroamiseen en usko.
Kukaan perheenisä, eikä perheenäiti, ei halua pilata pienten lastensa hartaasti odottamaa jouluaattoa. Eikä joulun tunnelmaa ylensäkään.
Eivät ainakaan 1960- luvun, 1970 ja 1980 - luvulka syntyneet ihmiset. He kun on ovat vielä saaneet normaalin, terveen kotikasvatuksen.
Omaksuneet perinteet, jo lapsuudessaan.
Ja sen, että joulurauhaa ei rikota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuohon joulueroamiseen en usko.
Kukaan perheenisä, eikä perheenäiti, ei halua pilata pienten lastensa hartaasti odottamaa jouluaattoa. Eikä joulun tunnelmaa ylensäkään.
Eivät ainakaan 1960- luvun, 1970 ja 1980 - luvulka syntyneet ihmiset. He kun on ovat vielä saaneet normaalin, terveen kotikasvatuksen.
Omaksuneet perinteet, jo lapsuudessaan.Ja sen, että joulurauhaa ei rikota.
Tietäisitpä mitä kaikkea monet perheenisät ovat valmiita pilaamaan itsekkyyksissään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies alkoi sanomaan, että tarvitsee omaa tilaa (opetetaanko tätä lausetta heille jossain?).
Samassa paikassa jossa opetetaan että "kasvoimme erillemme" ja "suhde on muuttunut kaverilliseksi".
Toinen on helpompi jättää yleisesti hyväksytyllä kliseellä kuin että toteaisi vain että en halua enää olla yhdessä.
Etenkään näillä 40-50 v miehillä jotka vaihtaa reilusti nuorempaan, eli syy hylätä pitkäaikainen vaimo ja lasten äiti on pohjimmiltaan siinä että tällä on ryppyjä ja roikkuvat tissit...
Eeei. Rupsahtanut sielu ja ikuisesti negatiivinen mieli oli syynä.
Ulkokuori on vain ulkokuori.
Heh, nytkä se muka on Joulu, jolloin eroilmoitus puolisolle kerrotaan.
Täyttä median huomio huoraamisjuttuja.
Tähän saakka avio-ja avoerojen suurin piikki on ollut, pitkien kesälomien aikana.
Ja kesälomien jälkeen.
Miten helvetissä se olis nyt siirtynyt just jouluun. Sillä joulu on Suomessa ehkä odetetuin ja arvostetuin vuotuisjuhla. Siihen valmistaudutaan pitkään. Ja hartaasti.
Kuka s#atan tunari pilaa ja kusee oman perheensä joulun vieton, heittämällä eropommin?
Etenkään pienten lasten perheessä?
Eri asia lapsettomat suhteet, joissa asiasta kärsivät vain aikuiset, jo elämää ymmärtävänä ja kokeena ihmisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuohon joulueroamiseen en usko.
Kukaan perheenisä, eikä perheenäiti, ei halua pilata pienten lastensa hartaasti odottamaa jouluaattoa. Eikä joulun tunnelmaa ylensäkään.
Eivät ainakaan 1960- luvun, 1970 ja 1980 - luvulka syntyneet ihmiset. He kun on ovat vielä saaneet normaalin, terveen kotikasvatuksen.
Omaksuneet perinteet, jo lapsuudessaan.Ja sen, että joulurauhaa ei rikota.
Tietäisitpä mitä kaikkea monet perheenisät ovat valmiita pilaamaan itsekkyyksissään.
Vain henkisesti vinoutuneet miehet. Jotka eivät piittaa edes omien lastensa jouluriemusta.
Eivät normaalit miehet noin toimi.
Vierailija kirjoitti:
Rauhallinen, ongelmaton, hyvä pitkä suhde. Kaikki hienosti.
Mutta yhtäkkiä kesken rauhallisen, mukavan illan mies "ei rakasta enää". Ei halua erota mutta ei rakasta, ei tiedä miksi ei - eikä osaa sen enempää selittää.
Totesin järkyttyneenä että minä rakastan enkä ymmärrä mistä tämä tuli. Ilmeni ettei osaa sanoa mutta ei halua keskustella asiasta pariterapiassa tms. mikä itselleni vähimmäisehto.
Olin ihan murskana, en edes palasina. En siinä on keksinyt muuta kuin toimia. Hommasin nopeasti asunnon ja muutin. Tavarat yms kadottivat merkityksensä.
Mies rupesi äkkiä perumaan puheitaan. Kuulisittepa miten nyt rakastaakin kun olen poissa... Ei tiedä miksi edes sanoi niin. Olen elämänsä nainen yhä. Ei ole toista, tekisi ihan mitä tahansa että palaisin jne.
Soittelee tikusta asiaa, tulisi koko ajan auttamaan jne. En halua. Minä suren ja ikävöin yhä, reilusti yli vuosi mennyt, mutta en ole vakavasti aja
Meillä tuon kommentin, "en rakasta sua enää" aiheutti miehen masennus/kriisi. Oli täysin hukassa elämänsä kanssa, kaikki ahdisti ja siinä ahdistuksessa tuon sanoi.
En suostunut tuota uskomaan vaan pyysin että alkaa ajan kulua. Alkoi saada paniikkikohtauksia työpaikalla ym ja lopulta olin se tärkein tuki hänelle. Ei erottu.
Tuttavan mies 4-kymppisenä päätti hankkia sivuperheen yrityksensä työharjoittelijan kanssa. Niljakas ällötys ollut aina eikä mikään penaalin terävin kynä.
Tuttava hoiti lapset ja elää sinkkuna. Kuka tuollaisen paskan jälkeen ketään ottaisikaan nurkkiinsa häiritsemään.
Jotenkin liikuttava urosfantasia.