Lue keskustelun säännöt.
40-kymppiset naiset, millaista elämänne on?
27.12.2024 |
Onko muilla tunne, että neljäkymppisenä elo on haastavaa..
Keho ja ulkonäkö rapistuu, PMS-oireet todella pahana, mieliala apeana kun tuntuu että on jossain elämän taitekohdassa.. miettii mitä loppuelämältään oikein tahtoo.
Ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu.
Kommentit (143)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäh? Mä olen pienen lapsen äiti, ei tunnu vanhalta. Muiden mielipiteet ei enää kiinnosta, työurastakaan ei jaksa stressata enää tässä vaiheessa, kunhan on töitä. Omat arvot on selvät, ja priorisoin mulle tärkeimmät asiat aina kaiken muun edelle. Ihan hiton hyvää elämää.
Mulle sopi erittäin hyvin äidiksi tulo vanhana, vaikka se ei oma valinta alun perin ollutkaan. Oon viettänyt hyvää nuoruutta ja tehnyt uraa, ja nyt saan sit keskittyä lapseen. Jos tässä vaiheessa olis lapset lentelemässä pesästä, olisin varmaan aivan hukassa elämäni kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Elämäni on kamalaa.
Elämäni on kamalaa. Onneksi täällä ei tarvitse olla ikuisesti.
Vierailija kirjoitti:
Itsen ikäiset miehet tosiaan lakkasi kyllä katsomasta tähän suuntaan siltä seisomalta kun tauluun tuli 40, vaikka olen ihan kivan näköinen, urheilullinen ja hoikka. Huomiota tulee lähinnä 50-60-vuotiailta. Ei tämä onneksi iso tragedia ole kun jos tästä avioliitosta lähtisin niin ei olisi minkäänlaisia kiinnostusta aloittaa enää uutta suhdetta.
Mäkin luulin näin, kunnes aloin deittailla ja huomasin että ne mua huomioivat 50-60 vuotiailta näyttävät miehet ovat itse asiassa mun kanssa saman ikäisiä eli 40+
Yksinäistä.
En saa huomiota miehiltä. Olisi pitänyt pariutua parikymppisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämäni on hyvää ja mielekästä vaikka olen jo lähempänä 50. Erosin päälle vuosi sitten ja elämä alkoi taas maistumaan, elon myötä heräsi toivo ja onnellisuus, joita ei ollut vähään aikaan. Pidän omasta rauhasta enkä enää haikaile energiaa syövää heteroparisuhdetta. Olisimpa tullut järkiini aiemmin, mutta toisaalta hyvä, etten eronnut yhtään vanhempana. On vielä aikaa tehdä vaikka mitä ja elää omannäköistä elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämäni on kamalaa.
Elämäni on kamalaa. Onneksi täällä ei tarvitse olla ikuisesti.
Täytyy vaan yrittää kuluttaa aikaa jotenkin siihen asti, että pääsee pois täältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, olen jo reippaasti päälle 40, 46v. Ja kyllä, olen väsyneempi, kierto on lyhentynyt ja kuukautiset runsaammat. Näen kaulassa roikkuvaa ihoa, keskivartalo lihoo entistä herkemmin. Nukun huonommin eli herään helposti aamuyöllä. Onneksi saan helposti nukuttua uudelleen, kun vaihdan nukkumapaikkaa. Mies sitä ihmettelee, miten joka aamu olen sohvalla nukkumassa. Mutta kun en saa unta uudelleen omassa sängyssä, sohvalle simahdan välittömästi.
Tietynlainen haikeus on alkanut vallata mielen. Mietin nuoruutta, olen alkanut miettiä vakavia sairauksia ihan mahdollisena ja jonkinlaista kuolemanpelkoakin on joskus. Omat vanhemmat stressaa. Vielä pärjäävät, mutta yhä enemmän ovat pihalla asioista. Tulee uudet verkkopankkisovellukset yms. Tarvitsevat apua niissä. Odotan kauhulla, mitä se on muutaman vuoden päästä.
Niin, ja kyynistynyt olen. Ärsyttää suunnattomasti, kun samoja asioita aina tuodaan uutuutena ja tekisi mieli pilata ilo ja huutaa päälle: "been there, done that, ei toimi, koska..." Kun tämä on työelämässä se ongelma. Aina tulee uudet työntekijät, uudet koordinaattorit, uudet konsultit jne. Ja ne tuo vanhoja juttuja uusilla nimillä tietyllä syklillä ja sitten pitäisi näytellä innostunutta, kun tietää jo valmiiksi, mikä on ongelma, koska sitä on monesti kokeiltu. Luulevat keksineensä pyörän.
Itse pidän 40 vuotiaita nuorena, vielä on kaikkea mahdollista tehdä ja kokea. Itse kadun nyt menetettyjä vuosia alkoholin kanssa läträtessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koen näin nelikymppisenä naisena eläväni elämäni parhaimpia vuosia.
Nuorena oireilin vuosia mielenterveyshaasteiden vuoksi, masennuksen kourissa meni n. kymmenisen vuotta. Olin pelokas ja ahdistunut.
Borrelioosi infektiota sairastin myös viisi vuotta saamatta siihen minkäänlaista hoitoa. Työelämään en koskaan päässyt opintojen jäädessä.
Nyt tiedän olevani onnekas, perhe jäi perustamatta ja raskas työura kokematta. Eläkeläisenä viihdyn hyvin, aikaa on yllin kyllin omiin harrastuksiin, huolehdin omasta vain itsestäni.
Vahva lääkitys auttaa, jottei edes globaali maailmantilanne huoleta. kuin titanic-laivan kannella soittelen kivaa musaa välillä lauleskellen. Eikös se ole niin, että pidot sen kun paranee, kun maailmanloppu lähestyy.
45, vaihtareissa, kiitos muutaman aikaistavan tekijän. Välillä siis väsyttää armotta, mutta muut, pahat oireet unettomuudesta nivelkipuihin ovat korvauksella kurissa, Luojan kiitos. Teen vain keikkatyötä, en haluaisi enkä ehtisi enempää. Lapsi on jo aikuinen ja maailmalla, me miehen (tk-eläkkeellä) kanssa jo kauan kaksin, keskitytään harrastuksiin ja reissaamiseen. Lainat on maksettu ja kesät vietetään tien päällä. Periaatteessa rentoa, mitä nyt ikään kuuluvaa pikkukremppaa, ei onneksi enää isoja murheita. Tai vielä.
Mutta, meillä on hoidettavana yhteensä 5 vanhuksen asioita, joten arjessa on pirunmoinen kiire, todelliset toiset ruuhkavuodet, aina 7 palloa kerrallaan ilmassa. Tavallaan tykkään tästä (olen ainokainen, ei sisaruksia taakanjakajina) ja tavallaan olen kypsä koko ihmiskuntaan, inhoan muiden tarvitsevuutta ja oikeastaan haluaisin muuttaa korpimökkiin kauas kaikista keittelemään noitaliemiä ja tanssimaan alasti avotulen ympärillä ja herättämään pahennusta.
Ihan kivasti siis menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hiukan eri juttu, kysytkö 40 vuotiaalta joka ehkä suht nuorekas vielä vai melkein 10 vuotta vanhemmalta 48vuotiaalta josta ikä alkaa tosissaan jo näkymään. Kova taitekohta on 45 kieppeillä .
Menkkakierto on lyhimmillään 42-vuotiaana. Onnneksi se kaukana takana.
korvaushoitoja en ota, hyvin menee, kun en syö ja lapa kitusiini jotain koko aikaa. Olen nuoruuden mitoissa, kovemmassa kunnossa. BMI 20. N47
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla menee hyvin. Lapset jo koululaisia, joten itselläkin mahdollista harrastaa enemmän. Töissä viihdyn ja rahaa tulee sopivasti. Sama mies, koti ja työ olleet liki 20 vuotta.
Vielä en ole huomannut sen kummemmin rupsahtaneeni tai kipuilevani. Vaihdevuosista ei ole tietoakaan.
Salaa jo vähän haaveilen, mitä kaikkea voidaan tehdä kun lapset muuttavat omilleen ja ollaa taas "kahden"
Oletko juurikin 40-vuotias? Siinäkin on eroa, onko nipinnapin 40 kuin melkein 50. Melkein 10 vuotta eroa on ihan merkittävä.
Olen tänä vuonna täyttänyt 40.
Olet iässä, jossa jutut ja kivut ja ongelmat vasta hiukan startteilevat,..;)
Harmittaa kehon rapistuminen, silmälasit piti hankkia ja polvissa orastaa nivelrikko. Esivaihevuosioireitakin olen tunnistavinani, vähän ikäkriisiä pukkaa. Maailman meno vituttaa, ja tekisi mieli laukoa totuuksia päin kaikkien naamaa: falskius ja tosiasioiden edessä pään puskaan pistäminen laittaa vihaksi. Tuntuu, että aika juoksee (kuolema lähestyy) niin haluaisi olla aito ja puhua oikeasti tärkeistä asioista rehellisesti.
Mies on alkanut ärsyttää entistä enemmän ja myös oma ulkonäkö ärsyttää. Tuntuu että kiloja tulee herkästi lisää, olen tosin vielä normaalipainoinen. Yritän pitää kilot kurissa liikunnan ja ruokavalion avulla. Isot rinnat ahdistavat ja olen alkanut haaveilemaan rintojen pienennyksestä. Lapset on jo teinejä, (toinen täysi-ikäinen) ja olen onnellinen heidän puolestaan, on kavereita ja kivat harrastukset. Itse en ole enää ollut kauhean onnellinen, miehen kanssa parisuhde on väljähtänyt kaverisuhteeksi. Olen miettinyt eroakin välillä, miehen käytös ärsyttää eikä huolehdi itsestään. Itsellä on nyt enemmän omaa aikaa ja aikaa ystäville ja harrastuksille, se tässä iässä on kivaa. En kaipaa yhtään pikkulapsiaikaa.
N45
Parasta! Nyt keräilen tähänastisen elämän hedelmiä, niin uralla kuin taloudellisestikin. Voin tehdä oikeastaan ihan mitä ikinä haluan, sekä rahaa että aikaa on. Kroppa on parhaassa kunnossa koskaan ja kasvotkin vihdoin aikuisen naisen kasvot, ei mitkään söpöt tytönposket.
Miehiä tai lapsia en ole koskaan halunnut omaksi asti, joten onneksi kumpaakaan ei kotona ole. Ihan korkeintaan jonkin seksisuhteen voisin viritellä jonkun kivannäköinen reippaan nuorukaisen kanssa, jos jossakin vaiheessa tulee sopiva vastaan.
En muuttaisi siis elämässäni mitään, enkä vaihtaisi pois päivääkään. Olen maailman onnellisin ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Parasta! Nyt keräilen tähänastisen elämän hedelmiä, niin uralla kuin taloudellisestikin. Voin tehdä oikeastaan ihan mitä ikinä haluan, sekä rahaa että aikaa on. Kroppa on parhaassa kunnossa koskaan ja kasvotkin vihdoin aikuisen naisen kasvot, ei mitkään söpöt tytönposket.
Miehiä tai lapsia en ole koskaan halunnut omaksi asti, joten onneksi kumpaakaan ei kotona ole. Ihan korkeintaan jonkin seksisuhteen voisin viritellä jonkun kivannäköinen reippaan nuorukaisen kanssa, jos jossakin vaiheessa tulee sopiva vastaan.
En muuttaisi siis elämässäni mitään, enkä vaihtaisi pois päivääkään. Olen maailman onnellisin ihminen.
Niin, ja jatkan vielä, että olen 45-vuotias. Vaihdevuosista ei vielä tietoakaan, onneksi.
Nehän ovat nuoria satakiloisia, ei pidä unohtaa sitä!
Olen 44-vuotias. Olen hieman yllättäen raskaana, se lyhyehkö suhde kyllä päättyi jo omaan mahdottomuuteensa. Silti vauva tuntuu uudelta alusta, isompien, jo liki aikuisten lasten pikkulapsivuodet muistan elämäni parhaana aikana.
Olen elänyt sinkkuna sieltä kolmekymppisestä asti, ja pitkään haaveili hyvästä parisuhteesta, jota oletettavasti en saa, sillä tuskin yli nelikymppinen pienen lapsen yh ihan suurinta huutoa on. Eikä tarvi ollakaan, yksin on ihan hyvä.
Seksistä nauttisin kovasti, joten kun vauva syntyy, toivon löytäväni vakituisen seksisuhteen.
Työni on mukavaa, viihdyn siellä ja työyhteisö on hyvä. Mutta työ on fyysisesti raskasta, ja minullekin on jo kremppaa tullut. On fyysisiä vaivoja ja pitkäaikais sairaus, joka aiheutti suurtakin harmia ja vaivaa, onneksi sopia hoito ja lääkitys lopulta löytyi, ja tunnenkin sen myötä olevani elämäni kunnossa. Ikänäkö tai harmaat hiukset ei vielä vaivaa, eikä raskaudesta päätellen ne esivaihdevuodetkaan, ainakaan en ole huomannut mitään merkkejä.
Talo on oma ja maksettu, joten vaikka tulot on pienet, uskon tässä voivani asua ja vanheta. Se luo mielenrauhaa ja jatkumoa elämään.
On ihanaa seurata, kuinka hienoja tyyppejä lapsistani on kasvanut.
Elämä on ollut myrskyisää viimeiset 10 vuotta, on ollut paljon huolia, murheita, terveys haasteita ym kokoajan jotain kriisiä, joten odotan ja toivon vähän rauhallisempaa menoa. Toisaalta noiden myrskyisten vuosien vuoksi en jaksaksan pienestä murehtia, ja tämä hetki, kun kaikki on hyvin, tuntuu mahtavalta.
Ei minulla sosiaalista elämää ole, ei uraa tai muuta, ja rahatilannekin on vaatimaton. Miehet eivät koskaan ole olleet perääni, en ole mikään kaunotar, joten ulkoisestikaan en ole mitään menettänyt.
Pidän itsestäni, viihdyn nahoissani ja nautin elämästäni. Perusluonteeni on optimistinen ja positiivinen ja se on suurin voimavarani.
Vanhenemista odotan rauhallisin mielin. On hienoa elää ja nähdä, mitä elämä vielä tuo. Olen onnellinen, mutta olen ollut sitä myös niinä vaikeina aikoina. Sillä sitähän elämä on, valoa ja varjoa.