Lue keskustelun säännöt.
Luokkahyppy ja omat vanhemmat harmittaa
25.12.2024 |
Vanhempani olivat meillä jouluaaton vietossa ja jotenkin heräsin siihen, miten eri maailmoissa he elävätkään.
Aloituksen tarkoituksena ei ole mitenkään leuhkia, että minulla menee erityisen hyvin, en ole älyttömän rikas, mutta olen ihan normaali korkeakoulutettu, omalla osaamisella sellaisen työuran rakentanut, että olen keskituloinen, työ on mukavan vapaata, tosin myös vaativaa ja vastuullista. Fiksulla rahankäytöllä ja ahkeralla säästämisellä on uudehko, tilava koti pk-seudulla ja mökki meren rannalla, hyvä vähänajettu auto, lapset harrastavat mieluisiaan melko kalliita lajeja.
Vanhemmillani olisi ollut ihan hyvät lähtökohdat ja toinen heistä opiskellutkin, mutta jotenkin koko elämänsä ollut sellaista suunnittelematonta ajelehtimista: on asuttu lukuisilla eri paikkakunnilla, työnkään suhteen ei ole ollut oikein pitkäjänteisyyttä, vaan on vaihdeltu paikasta toiseen ja lopulta aiheutettu itselle se, että lupaavatkin mahdollisuudet ovat menneet, kun niihin ei ole jaksettu panostaa. Sama jutttu vähän lapsen kanssa, pärjäsin hyvin koulussa, mutta se taitaa olla lähinnä oman tunnollisuuteni ja ahkeruuteni ansiota. Minulla oli lapsena kiva harrastus, mutta kun siihen olisi pitänyt alkaa käyttää enemmän aikaa ja todennäköisesti rahaa, muistan kun se piti lopettaa. Paljon syötiin aina jotain valmisruokaa, aloin tehdä itse meidän ruoat heti yläkouluikäisenä kun opin ja en halunnut joka päivä syödä jotain kaupan hampurilaisia ja mikropizzoja. Muutin nuorena yksin asumaan, osittain siksi kun en halunnut taas muuttaa uudelle paikkakunnalle.
Varsinkin vanhentuessa tuo omien vanhempien tietty näköalattomuus vaan korostuu, esimerkiksi minun työtäni eivät ymmärrä yhtään, todennäköisesti kun se ei ole samalla tavalla konkreettista kuin jos olisin kaupassa myyjänä tai sairaalassa hoitajana, eivät he ymmärrä esimerkiksi etätöitä ja se, että käyn asiakastapaamisessa on heille jotain kyläilyä, ei työntekoa. Työpaikkani nimeä ei vielä vuosienkaan jälkeen edes muisteta, tuskin edes mitä teen. Se, että on kaunis koti, jonka haluaa pitää siistinä ja puhtaana on vierasta, he marssivat likaisilla kengillä ja päivän vierailullekin raahataan kymmenet epämääräiset nyssykät ympäri nurkkia. Lapsille jos on koko syksy taas puhuttu, että jos jotain haluaa hankkia, riittää oikein mieluusti yksi sellainen lahja, jota ovat toivoneet ja missään nimessä ei montaa tai mitä sattuu. Tämä toive joku ihan 10-30 euron juttu, ei mikään satojen eurojen. No, lopputulos? Ne kymmenen pientä, sekalaista krääsää, mitä haalittu jostain todennäköisesti alennuksesta ja ovat jotain, mikä lapsia ei kiinnosta ollenkaan, joka ikinen vuosi. Joulupöydässä kaikki muu, paitsi ne perinteiset laatikot, kinkku ja peruna ovat outoja, äitini kyllä päivittelee, että onpa hienoja, mutta kumpikaan ei uskalla maistaa. Ja kyse voi olla siis ihan perus mädistä, skagenrörasta tai vastaavasta. Viini juhlapöydässä erikoista, alkoholikin on sellainen, että joko ollaan juomatta pisaraakaan tai sitten juodaan taju kankaalle, ei välimuotoja eikä varsinkaan jotain viinistä nauttimista aterian osana.
jatkuu
Kommentit (425)
Lapsuudenystäväni äiti oli iso dirikka isohkon kaupungin toimialan johtajana. Asunto oli aika sotkuinen ja ruokana oli AINA mikrossa lämmitettäviä eineksiä. Meillä vanhemmat olivat suorittavaa tasoa ja koti oli siisti ja ruokana kotona tehtyjä vaihtelevia ruokia. Minusta tuli maisteri ja ystävästäni kouluasteen suorittanut henkilö. Ollaan edelleen paljon tekemisissä omien perheidemme kanssa. Elämäntyylit aika samanlaiset ja tavalliset. Ap teksti ei ole ihan normaalin ihmisen kirjoitusta vaan täynnä erikoisia piirteitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hienot opinnot eivät takaa yhtään mitään meidän ihmisten elämässä. Eivät rikkauksia tai onnellisuutta.
Ap, olet niin epävarma itsestäsi ja omasta kuvittelemastasi luokkahypystä. Kirjoituksesi paljastaa pienen ja näivettyneen maailmasi. Ehkä uskottelet itsellesi sen toimivsn, mutta todellisuudessa muut näkevät teatterisi läpi.
Oikea oman elämämskoulunsa sankari luokkahyppyineen.
Et voi muuttaa kuin itseäsi. Tässä tapauksessa hyväksymällä lähtökohtasi ja olemalla ylpeä siitä, mitä olet saavuttanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ovatko vanhempasi juntin näköisiä, häpesitkö heitä ja heidän pukeutumistaan, puheitaan ja tapaansa liikkua? Nehän paljastivat taustaksi ja sen mitä oikeasti olet.
Vierailija kirjoitti:
Helpottaa kun hyväksyt taustasi ja vanhempasi. He elävät omalla tavallaan ja sinä omallasi. Et voi muuttaa heitä. Heistä ei tule koskaan kaltaisiasi ja todennäköisesti ovat tyytyväisiä sellaisina kuin ovat.
Samaa olin tulossa sanomaan. Hyvin muotoiltu. Itselläkään ei ole täydellliset vanhemmat, mutta ei niitä voi muuttaa. Saat oman rauhan, kun hyväksyt tosiasiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän vanhemmat useinkaan elä samalla tavoin tai edusta samoja arvoja kuin lapsensa. Nuo ovat sukupolven ja yksilöiden välisiä eroja. Ei ole kysymys mistään "luokkahypystä". Ihmiset ovat erilaisia ja hyvä niin.
Toivottavasti saat jatkossa sydämen sivistystä ja viisautta.
Siinäpä annos joulun satua oikein Porvoon mitalla, upeaa settiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyn kolman akateemisen lapsen äitinä mijsi minun pitäisi viiskymppisten työasioosta tietää yhtään mitään, heidän tehtäviään, esimiehiään tai edes työpaikkaansa? Tosin suunnilleen tiedän mutten tarkkoja osastoja tms.
Minkälainen aikuinen elää työnsä kautta vanhemmilleen ja suvulleenkaan?
Jos vanhemmat hävettää tai harmittaa ei silloin vietetä aikaa yhdessä, se on kuules ap.ihan niin helppoa.
Krääsän voi heittää roskiin tai se ilahdutraisi jonkun köyhän perheen lapsia.
Aloittaja tahtoo keimaillavanhe.piaan, tämmönen luokkahyppy, tässä kaviaaria ja viinejä nautitaan, ei mitään rahvaan jouluruokaa. Vanhemmat leikissä mukana, voi hyvä ihme sentään miten olette hienoja!
Olen ainoa lapsi ja ollut samassa työpaikassa se
En käytä minkäänlaista ammattislangia vanhempieni kanssa puhuessani, ja ei sillä nyt ole niin väliä minulle, minusta vaan jotenkin erikoista, että ei ilmeisesti kuuntele sen vertaa, että edes suunnilleen tietäisi, mitä teen työkseni. Vähän kuin että tietäisi, että olen kaupungilla töissä, mutta ei sen tarkemmin, mikä kaupunki kyseessä ja olenko koulussa opettajana, sairaalassa lääkärinä, kunnantalolla vahtimestarina vai teitä auraamassa.
Kyllä minä tiesin lapsena, missä vanhempani ovat milloinkin töissä ja mitä tekevät, samoin nykyään ystävät, muu lähipiiri, jopa suuri osa naapureista. Mutta onko jotenkin poikkeuksellista olla aidon kiinnostunut läheisten elämästä? Työ kun usein on iso osa elämää ihan jo ajallisestikin.
ap
No, itselleni tuosta tulee vaikutelma, että kerrot asiasta epämääräisesti.
Siis jos tieto on, että olet töissä kaupungilla, muttei tietoa oletko pormestari vai terveyskeskuksen vahtimestari.
Luokka hyppy?tän esipolvet ei kuulunut ihan köyhällistöön.Enkä itsekkään..eikä jälkipolvet.En vielä tiedä miksi jälkipolvet lukevat..edellytykset hyvät .Ei Suomeen mitään luokkayhteiskuntaa.Porvaristo.Papisto.Olisin toivonut joku lukisi papiksi.Ennen arvostettiin juuri Pappi,Vallesmanni.Lääkäri.Nyt lääkärit työttömiä ,tilanne huononee...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi joulupöydässä mihin itse menen saa syödä mitä tahtoo ilman että kukaan ahdistuu tai pitää kouluttamattomana moukkana. : D
Itselläni ei ole läheskään niin isoa eroa vanhempiin kuin ap:llä, mutta tämä kommentti "voisit auttaa vanhempiasi pitämään kodin siistinä" kuvaa todella hyvin sitä, kuinka kirjoittaja ei lainkaan tajua, mistä on kysymys. En minä voi auttaa 80-vuotiasta äitiäni pitämään kotiaan siistinä, koska asunnossa on kolme kertaa enemmän tavaraa kuin mitä sinne mahtuu eikä mitään saa antaa tai heittää pois. Tilanne on kerta kaikkiaan toivoton.
No tämä juuri, on ihan tarpeeksi hommaa aina, että saa viikolla työt, lasten harrastuskuskaamiset, läksyt, kaikki tarvittavat hankinnat ja omat kotityöt hoidettua, saati kun meiltäkin tarvitsee säännöllisesti laittaa tavaraa kierrätykseen, kirppikselle tai roskiin ettei koti muutu miksikään hamstraajan koloksi. Muistan kun lapsena kotona harmitti, kun ruokapöydän ääreen hädin tuskin mahtui istumaan, kun oli niin paljon tavaraa, jotain kasseja nurkat täynnä ja jotenkin keskeneräistä. Yritän omia lapsia osallistuttaa omien huoneiden siistinä pitämiseen ja kotitöissä auttamiseen ikätasoisesti, jotta heidän ei tarvitsisi vasta itse opetella kodin järjestyksessä ja siistinä pitämistä kantapään kautta kuten minun.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin olen kouluttautunut enemmän kuin vanhempani tai sisarukseni, mutta en minä kenenkään kanssa oikeastaan työstäni puhu. Jokaisella on omat työmme enkä koe, että olisi erityinen tarve puhua kenenkään töistä. Toki tapaamisia kun suunnitellaan, niin silloin jokainen voi sanoa milloin on vapaata tai ehtii nähdä yms.
Omilla lapsillani on enää yksi isovanhempi elossa, muut kuolivat ennen esikoiseni 1-vuotissynttäreitä, joten en osaa samaistua AP:n tilanteeseen että isovanhemmilla tulisi olla hieno koulutus, talo, mökki tms.
Olen kiitollinen, että yksi on elossa. Lapset myös ovat aina innoissaan menossa kylään, vaikka hän asuu kerrostalossa ja on vielä yrittäjä, joten asunto on lähinnä työhuonetta tavaroineen päivineen mutta ei se haittaa. Silloin kun nähdään niin lapset kertoilevat juttujaan, leikkivät yms. ja ollaan vain yhdessä saman katon alla pari päivää vuodessa. Välimatkaa on ja terveydellisiä huolia, joten isovanhempi ei enää yksin pärjää lasten kanssa eikä voi käydä missään heidän kanssaan.
Tietenkin jos tätä tilannetta vertailisi muihin, niin voisihan se harmittaa ettei omat lapseni voi kirmailla maalla isovanhempien luona kaikki lomat kuten itse tein lapsena. Ja että ei ole suvun mökkiä enää käytössä, ja että vierailut isovanhemmilla on lähinnä kerrostaloasunnossa vierailua ja kyllähän sitä voi harmitella että lapsillani on vain yksi isovanhempi elossa ja muut ovat kuolleet nuorina. Kyllähän sitä tiedostaa miten onnekkaita jotkut ovat, kun isovanhemmat hoitavat lapsia kuukausittain tai viikottain ja omalla kohdalla kaikki lastenhoitoapu on vain maksullista. Mutta elämä ei ole aina reilua tai samanlaista kuin muilla, ja parasta vain hyväksyä se ja tehdä itse parhaansa että oma elämä on itselle mieluista sekä antaa niiden isovanhempien elää kuten he haluavat/ pystyvät.
Ne jotka huutelevat rakkaudesta ja kasvattamisesta missaavat nyt pointin. En ole itse kokenut ikinä turvalliseksi keskustella vanhemmileni mistään koska on aina tuntunut siltä että eivät nämä ymmärrä tai vain syyllistävät. En siis mistään: en lapsena kun puolituttu h yv äksi k ä y t ti, en kun poltin ranteeni puukässässä ja se alkoi märkimään, en kun paras kaverini sairstui syömishäiriöön ja joutui osastolle yläasteella, en kun koin riitaisan eron jouluaattona eksäni kanssa... Vanhemmilla on aina ollut ihan ihmeellisiä reaktioita tuollaisiin ja jos nyt vaikkapa soittaisin äidilleni että mursin jalkani, tämä sanoisi "ohhoh, mites sä nyt silleen" ja alkaisi höpöttää siitä mitä hassua tämän työkaveri Sirkka-Liisa-Pirkko sanoi tänään kahvitauolla. Ja ei ole mitenkään liioiteltua, vaan noin kävi kun katkaisin jalkani pari talvea sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teksti sopii osin omiin vanhempiini. Heillä on tavallaan todella kapea maailmankuva jossa kadehditaan varakkaita ja koetaan alemmuuden tunteita. Yhtään paremmat ruuat, ravintolat ja matkustelu ovat turhaa hienostelua ja prameilua jne. Heissä istuu tiukasti häpeä ja alemmuudentunne joka on kyllä pahinta mitä voi lapsilleen periyttää. Samoin jos poikkeat ankeuden käytöskoodista, sinua rankaistaan.
No juu tämä, paljon olen joutunut kärsimään ns. huijarisyndroomasta, aina vieläkin välillä tulee sellainen olo, etten kuuluisi tänne tai ansaitsisi sitä, mitä meillä on, vaikka järjellä ajatellen nimenomaan olen kaiken hankkinut ja saanut aikaiseksi itse, ilman vanhempien apua tai rahoja. Omille lapsille yrittänyt opettaa pienestä pitäen rahan arvoa ja järkevää kulutusta sekä muutenkin käytöstapoja ja toimintaa erilaisissa tilanteissa.
apT
Tekstistäsi paistaa häpeä vanhempiasi ja taustaasi kohtaan. Hirveä hermoilu ja stressi kaikista nyssyköistä on juurikin häpeää siitä, ettei vaan nyt kukaan saisi tietää, ettet kuulukaan tuohon ympäristöön ja tuohon yhteiskuntaluokkaan ja että taustasi "paljastuu". Juuri tuollaiset ihmiset ovat omasta mielestään sivistyneitä ja suvaitsevaisia. Tulee mieleen teini, joka häpeää vanhempiaan ja kulkee muutaman askeleen jäljessä.. Aikuistuminen vie aikaa - kyllä se siitä.
Saako kysyä teiltä loukkaantuijilta mitä ap:n oikeastaan pitäisi tehdä? Olla huomaamatta eroja omassa ja vanhempiensa elämäntyylissä, maussa ja arvostuksissa? Hylätä oma elämäntapansa ja alkaa elää kuten vanhempansa vai mitä?
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja siis haluaa tiivistettynä sanoa että hän häpeää omia vanhempiaan ja omaa lapsuuttaan ja pitää itseään parempana yläluokkaisena.
Täydellinen oppikirjaesimerkki siitä mitä ihmiselle käy kun elämä ns menee putkeen eli onni on myötä. Pääsee opiskelemaan sitä mitä haluaa, onnistuu opiskeluissaan ja saa hyvän vakituisen työpaikan ja palkka on hyvä. Kaikki vain ja ainoastaan kiinni tuurista. Nyt sitten kuvittelee että jokainen voisi tehdä saman mutta huonommat ihmiset eivät älyä. Suoraan sanottuna kusi nousi päähän ja sitä pitää päästä levittämään vielä julkisestikin.
Ei tuo tapahdu tuurilla, vaan kovalla työllä - etenkin jos on duunaritaustainen. Silloin täytyy paiskia kaksinverroin.
Monikaan ei varmaan ajattele, että kaikkien pitäisi tehdä saman, mutta moni ajattelee, että mikseivät muut tee töitä samalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempasi kasvattivat sinut. Surulista, ettet hyväksy heitä.
Jonkun ulkopuolisen silmissä sinä olet yhteiskunnan saastaa esim. koulutuksesi perusteella.
Mitä ihmettä sä horiset? Saastaa? Ehkä jollekin pipipäälle osastolla
Aloittaja, ehdotan, että nyt ollessasi jo aikuinen, lopettaisit vaatimasta asioita vanhemmiltasi. Menneisyyttä ei voi muuttaa. Heitä ihmisinä ei ole asiasi yrittää myöskään muuttaa. Vaikuttaa siltä, että olet kokemastasi ponnistelusta ja menestyksestä huolimatta jäänyt tunnetasolla riippuvaiseksi vanhemmistasi: olet kuin velkomassa heiltä jotain, vähintäänkin kiitosta. Ketjussa aiemmin esitetty ajatus terapiaan hakeutumisesta on hyvä. Muuten olet tässä ja vastaavantyyppisissä ongelmissa kiinni lopun ikäsi.