Haluan erota, mutta en voi tehdä sitä lasten vuoksi

Lasten vuoksi kannattaa erota jos lapsi saa paremman elämän eikä lapsi näe pariskunnan riitoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama tilanne, haluisin erota, mutta lasten takia en voi/halua. Nuorin 6v täälläkin. Ja kun täällä joka vastauksessa sanotaan, että lapset aistii huonot välit jne. Meillä ei ole huonot välit millään tasolla. 

Lapset on taatusti onnellisempia nyt tässä tilanteessa kuin eroperheen lapsina. Tulisivat joutumaan muuttamaan aika kauas kavereistaan, koska tällä alueella ei ole asuntoja. Niin paljon tulisi miinuksia lasten elämään meidän tilanteessa. Myöskään itse en ole valmis viikko/viikko-ratkaisuun. Itse joudun laittamaan tässä tilanteessa nyt lasten hyvinvoinnin edelle, ainakin toistaiseksi.

Ei hätää. Kyllä se mies jossain kohtaa kyllästyy keskinkertaiseen elämään ja tekee ihan itse ratkaisun.

Miehethän ei laita eroa vireille juuri koskaan. Lähes aina se jää naisen tehtäväksi.

Jotka sitten on tällaisia lapamatoja, etteivät itsekään saa asiaa hoidettua...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikista eniten kadun elämässä että rikoin lasten perheen. On tutkittu, että jopa vanhempien viileät välit (nukkuvat esim eri huoneissa) on parempi kuin ero. 

Mieti vielä. 

Ei ole.Mulla on toisiaan vihaavat vanhemmat edelleen yhdessä ja ei ollut kivaa kuunneltavaa lapsena kotona....Jätti isot jäljet mm luottamuksen suhteen.

Olen eri, mutta jaan tämän kokemuksen. Eikä sen tarvitse edes olla mitään kuunneltavaa. Myös se hiljaisuus on todella raskasta ja painostavaa. 

Ainakin jos menee riitelyksi aina niin lasten takia kannattaa ehdottomasti erota. Itsestä oli aivan hirveää kuunnella vanhempien riitelyä. Toivoin että olisivat eronneet ennen kuin tilanne meni semmoiseksi 

Onko tämä ajatus kestänyt kuusi kuukautta vai kuusi vuotta? Onko asiat oikeasti huonosti? Onko kokeiltu terapiaa, ja auttaisiko se edes?

Uuden miehen kanssa saattaa olla kivaa 2-3 vuotta, mutta arki tulee vastaan varmasti. Onko se sitten sen arvoista lähteä menemään, niin en toki tiedä itsekään yksiselitteistä vastausta sinun tilanteessa, mutta ei se tyytymättömyys välttämättä siitä muutu.

Jos sen nykyisen puolison kanssa voi tehdä mitään asioita yhdessä, vaikka lenkkeillä, remontoida tai edes pelata lautapelejä, niin se suhde voi siitä korjautua. Jos ette tee mitään yhdessä tai tälle ei ole edellytyksiä, niin aika vaikea paikkahan tuo on. Mietin siltä kannalta, että eihän varmasti tule vastaan tilannetta jossa haluaisit takaisin tähän nykyiseen.

Itse erosin 20 vuoden suhteesta, meillä kaksi lasta (8- ja 10-vuotiaat). Viimeisen aviovuoden liitto oli täysin tunnekylmä, ei mitään läheisyyttä, ei seksiä, mies oli käytännössä kolmas lapsi kotona.

Ero oli rankka, koska se tuli miehelleni kuulemma puun takaa ja täytenä yllätyksenä (olin täysin yllättynyt ja järkyttynyt mieheni reaktiosta). Alkuun kaikesta oli hankalaa sopia, koska mies halusi kostaa eroa minulle (vuoroin uhkaili, että tekee minusta yksinhuoltajan ja vuoroin huusi, että hakee itse yksinhuoltajuutta). Onneksi olin itse käsitellyt eron jo, joten olen pystynyt ottaa vastaan miehen tunnekuormaa. 

 

Eropäätös oli minulle helpotus ja voin vihdoin hengittää kunnolla. Olen koko ajan halunnut pitää hyvät välit lasteni isään. Paljon tahtoa se on vaatinut, mutta toivon, että ex-mies rauhoittuu tuosta, kun aikaa kuluu. Lapset asuvat pääsääntöisesti minun luonani, isä maksaa elatusmaksuja. 

 

Siitä olen myös tyytyväinen, että olin ottanut kaikesta eroon liittyvästä kunnolla selvää (mm käynyt juristin kanssa läpi huoltajuuteen liittyviä asioita), oli esittää miehelle valmiit paperit. 

 

Sukulaiset yrittivät tietysti puuttua eroomme, etenkin äitini ja ex-anoppini, mutta hekin ovat jo nyt rauhoittuneet. 

^ Siinä on hyvä esimerkki että myös oma onnellisuus on elämässä aika oleellinen asia. Liian moni tuhlaa elämänsä parhaita vuosia jatkuvaan pahaan oloon.

Myös eronnut. Mies.

Hetki menee kun  kaikki tasoittuu, mutta kaikki ovat taatusti onnellisempia nyt kuin katsoo aikaa taaksepäin.

Millainen tilanteesi on ap? Itsekin olen jo pitkään harkinnut eroa, mutta monista syistä en ole sitä voinut toteuttaa. Nyt lapset on jo 17- ja 15-vuotiaat ja muutenkin tilanne alkaa näyttää siltä, että ero olisi mahdollinen noin 2-3-vuoden päästä. Meillä ei isompia riitoja ole ja arki on oikein hyvää. Mutta ei lainkaan emotionaalista tai fyysistä läheisyyttä. Olen ratkaissut asian niin, että elän lapsilleni, teen kaikkea mukavaa itsekseni ja laitoin jopa deitti-profiilin ja sain heti tosi paljon nettikirjeitä, joihin kaikkiin en ole ehtinyt edes tutustua, mutta ihania miehiä vaikuttaa siellä olevan

Itseäni traumatisoi lapsena enemmän se ilmapiirin kireys ja puhumattomuuden kulttuuri kotona kuin avioero. Oli helpompaa, kun asuivat erillään, vaikka joskus kahden kodin välillä ravaaminen tuntui rasittavalta. 

Vierailija kirjoitti:

^ Siinä on hyvä esimerkki että myös oma onnellisuus on elämässä aika oleellinen asia. Liian moni tuhlaa elämänsä parhaita vuosia jatkuvaan pahaan oloon.

Myös eronnut. Mies.

Hetki menee kun  kaikki tasoittuu, mutta kaikki ovat taatusti onnellisempia nyt kuin katsoo aikaa taaksepäin.

Jokainen tekee tietysti omat päätökset elämänsä suhteen. En vain suostunut 40-vuotiaana jäämään jumiin elämään, jossa en saa huomiota enkä ole haluttu enkä myöskään halunnut toista. 

Koko perhe voi paremmin nyt eron jälkeen. Lapsetkin ovat tasoittuneet ja rauhallisempia, kun kotona ei ole jatkuvasti kireää ja painostavaa ilmapiiriä. 

Mutta ei ero helppo ollut ja aika monta päivää ja yötä mietin, voinko näin toimia. 

Vierailija kirjoitti:

Saahan sitä haluta kaikenlaista.

Mutta et voi taata, että saat paremman puolison.

Miksi joku haluaisi uuden riippakiven?

Vierailija kirjoitti:

Millainen tilanteesi on ap? Itsekin olen jo pitkään harkinnut eroa, mutta monista syistä en ole sitä voinut toteuttaa. Nyt lapset on jo 17- ja 15-vuotiaat ja muutenkin tilanne alkaa näyttää siltä, että ero olisi mahdollinen noin 2-3-vuoden päästä. Meillä ei isompia riitoja ole ja arki on oikein hyvää. Mutta ei lainkaan emotionaalista tai fyysistä läheisyyttä. Olen ratkaissut asian niin, että elän lapsilleni, teen kaikkea mukavaa itsekseni ja laitoin jopa deitti-profiilin ja sain heti tosi paljon nettikirjeitä, joihin kaikkiin en ole ehtinyt edes tutustua, mutta ihania miehiä vaikuttaa siellä olevan

Unohdin tästä viestistä sen kaikkein olennaisimman, miksi harkitsen vakavasti eroa. Jo pidemmän aikaa on ollut tunne, että mies pettää. Sitten marraskuussa tuli tästä selkeitä todisteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millainen tilanteesi on ap? Itsekin olen jo pitkään harkinnut eroa, mutta monista syistä en ole sitä voinut toteuttaa. Nyt lapset on jo 17- ja 15-vuotiaat ja muutenkin tilanne alkaa näyttää siltä, että ero olisi mahdollinen noin 2-3-vuoden päästä. Meillä ei isompia riitoja ole ja arki on oikein hyvää. Mutta ei lainkaan emotionaalista tai fyysistä läheisyyttä. Olen ratkaissut asian niin, että elän lapsilleni, teen kaikkea mukavaa itsekseni ja laitoin jopa deitti-profiilin ja sain heti tosi paljon nettikirjeitä, joihin kaikkiin en ole ehtinyt edes tutustua, mutta ihania miehiä vaikuttaa siellä olevan

Unohdin tästä viestistä sen kaikkein olennaisimman, miksi harkitsen vakavasti eroa. Jo pidemmän aikaa on ollut tunne, että mies pettää. Sitten marraskuussa tuli tästä selkeitä todisteita.

Puoliso jäi kiinni pitkästä suhteesta työkaverinsa kanssa. 

Hyvä että kerroit syyn eroon. Ilman jotain taustatietoa on ulkopuolisen mahdoton sanoa mitään. Kuulostaa siltä ettei häntä ole kaduttanut ollenkaan ja tilanne menee yleensä koko ajan pahemmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Mä vihaan, vihaan tuota puolisoa. Maailman tylsin ihminen. V*tuttaa jo joulun lomat 😡

Miksi ihmeessä olet mennyt yhteen niin tylsän kanssa? Tuollaiset asiat ilmenee käytännössä heti tai viimeistään viikon sisällä.

Oletko varma ettei hän ole sairastunut? Tai sitten sinulla on muuttunut halut.

Vierailija kirjoitti:

Itse haluaisin erota lasten takia: puoliso ei osaa kommunikoida lasten kanssa juuri muuten kuin huutamalla. Minulle hän ei huuda. On korkeasti koulutettu, fiksu ja ulospäin kaikki näyttää hyvältä. En eroa, koska vuoroviikkoasuminen takaisi lapsille yhtä meluisan lapsuuden. Lapsilla kun on oikeus isään.

Tää lapsen oikeus isään on tietyissä tapauksissa todella ongelmallinen.

Eli haluat näyttää lapsillesi, miten parisuhteet ovat onnettomia ja ilman rakkautta? Että sellaista kuuluu olla parisuhteissa?

Oletpas todella hyvä vanhempi, not.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama tilanne, haluisin erota, mutta lasten takia en voi/halua. Nuorin 6v täälläkin. Ja kun täällä joka vastauksessa sanotaan, että lapset aistii huonot välit jne. Meillä ei ole huonot välit millään tasolla. 

Lapset on taatusti onnellisempia nyt tässä tilanteessa kuin eroperheen lapsina. Tulisivat joutumaan muuttamaan aika kauas kavereistaan, koska tällä alueella ei ole asuntoja. Niin paljon tulisi miinuksia lasten elämään meidän tilanteessa. Myöskään itse en ole valmis viikko/viikko-ratkaisuun. Itse joudun laittamaan tässä tilanteessa nyt lasten hyvinvoinnin edelle, ainakin toistaiseksi.

Ei hätää. Kyllä se mies jossain kohtaa kyllästyy keskinkertaiseen elämään ja tekee ihan itse ratkaisun.

Miehethän ei laita eroa vireille juuri koskaan. Lähes aina se jää naisen tehtäväksi.

Kyllä laittavat vireille. Itse tiedän lähipiiristäni jo neljä tällaista miestä, jotka pistivät avioeron vireille pitkien avioliittojen päätteeksi. Pitkällä liitolla tarkoitan yli 15 vuoden avioliittoa ja lapset siihen päälle. Kaikilla noilla miehillä oli myös toinen nainen. Ja kaikki miehet olivat ikävälillä 40 - 47 vuotta eli niin sanottu neljänkympin kriisi, jossa mies pistää elämänsä päreiksi ja aloittaa alusta.

Alkaa naiset yhtään tuudittautuko siihen, etteikö mies lähtisi oma-aloitteisesti ja että mies roikkuu siinä pitkässä liitossa ainiaan. Ei ne roiku, varsinkaan jos toinen nainen löytyy. Sitten he lähtevät. Julkisuudestakin tällaisia miehiä löytyy, kuten se kakkosen jumppaohjaajan Anne Sällylän mies ja sitten se mies, joka jätti vaimonsa sen kampaajan takia.

Vierailija kirjoitti:

Yhteen jäämällä näytät lapsille esimerkkiä siitä, millainen parisuhde on. Sitten kun etsivät itselleen sellaista, tyytyvät äksyilevään ja etäiseen kumppaniin, joka ei kosketa, koska "sellaista se on".

Ehkä he etsivät aivan päinvastaisen tyypin. Tiedän alkolistien lapsia, jotka ovat absolutisteja.

Vierailija kirjoitti:

Itse erosin 20 vuoden suhteesta, meillä kaksi lasta (8- ja 10-vuotiaat). Viimeisen aviovuoden liitto oli täysin tunnekylmä, ei mitään läheisyyttä, ei seksiä, mies oli käytännössä kolmas lapsi kotona.

Ero oli rankka, koska se tuli miehelleni kuulemma puun takaa ja täytenä yllätyksenä (olin täysin yllättynyt ja järkyttynyt mieheni reaktiosta). Alkuun kaikesta oli hankalaa sopia, koska mies halusi kostaa eroa minulle (vuoroin uhkaili, että tekee minusta yksinhuoltajan ja vuoroin huusi, että hakee itse yksinhuoltajuutta). Onneksi olin itse käsitellyt eron jo, joten olen pystynyt ottaa vastaan miehen tunnekuormaa. 

 

Eropäätös oli minulle helpotus ja voin vihdoin hengittää kunnolla. Olen koko ajan halunnut pitää hyvät välit lasteni isään. Paljon tahtoa se on vaatinut, mutta toivon, että ex-mies rauhoittuu tuosta, kun aikaa kuluu. Lapset asuvat pääsääntöisesti minun luonani, isä maksaa elatusmaksuja. 

Taisit aiheuttaa itse tuon eron. Olit välinpitämätön ja ohikävelevä. Et puhunut tunteistasi suoraan vaan haudoit niitä salaa mielessäsi. Olet parisuhteisiin kelpaamaton ja huono malli lapsillesi. Epärehellinen.