Sinä 50+ -vuotias, ajatteletko että olet elämäsi puolivälissä, loppupuolella, vai miten?

Kyllä loppupuolella, mutta vielä tosi kivaa aikaa, kun on saanut olla terve, lapset aikuisia jne. Katsotaan, miten käy. Huomista ei ole luvattu kenellekään 

Loppusuoralla katson olevani, monia ystäviä on jo kuollut. Ikää pian 57. Vanhempani ovat aika hyväkuntoisia 80+ ikäisiä, olisi hienoa, jos olisin yhtä terävä loppuun asti. Mutta olen käyttänyt alkoholia, he eivät. 

Olen elänyt hyvän elämän, en pelkää kuolemaa, mutta laitokseen joutumista pelkään. 

Vierailija kirjoitti:

Vielä kaksi kuukautta sitten ajattelin, että onhan mulla edessä vielä ainakin 10 työvuotta ja sitten parikymmentä vuotta eläkkeellä. Sitten sain aika yllättäen syöpädiagnoosin, joten jää nähtäväksi, mitä siitä seuraa. Näin se menee.

Jaksamista, toivottavasti kaikki selviää. 

Kuolemaa odotellessa... 20 vuoden päästä jos elän yhtä kauan kuin vanhempani.

Faija ei kauaa kitunut, Mutsi lähti suorilta jaloilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen useimmiten, että on nyt vasta alkanut..Olen lähentymässä  50-vee:tä. Tärkeintä on tuju hkorvaushoito. Ilman sitä elämäni olisi todellakin loppusuoralla!

Mä en käytä (aika helpot vv:t) ,mutta ainahan mulla on ollut tietyt krempat. Niihin on tottunut. Osa on hävinnytkin tai lievittynyt. 

Ei se korvaushoito ole pelkkiin vv oireisiin. Vaan jotta terveys säilyy, ja hyvinvointi ja ulkonäkö. Estrogeeni pitää verisuonet terveinä jne. Rypytön naama, seksihalut tulivat kuntoon jne.

Itse käytän loppuelämäni. Mun lääkäri samaa mieltä. Hankkisin vaikka ilman reseptiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen useimmiten, että on nyt vasta alkanut..Olen lähentymässä  50-vee:tä. Tärkeintä on tuju hkorvaushoito. Ilman sitä elämäni olisi todellakin loppusuoralla!

Mä en käytä (aika helpot vv:t) ,mutta ainahan mulla on ollut tietyt krempat. Niihin on tottunut. Osa on hävinnytkin tai lievittynyt. 

Ei se korvaushoito ole pelkkiin vv oireisiin. Vaan jotta terveys säilyy, ja hyvinvointi ja ulkonäkö. Estrogeeni pitää verisuonet terveinä jne. Rypytön naama, seksihalut tulivat kuntoon jne.

Itse käytän loppuelämäni. Mun lääkäri samaa mieltä. Hankkisin vaikka ilman reseptiä.

Miehille myös. Ja myös viagraa :)

Olen optimisti, ajattelen olevani hiukan päälle puolivälin. Toisaalta minkä ikäinen tahansa saattaa olla jo päiviensä päässä, kukaan ei tiedä milloin lähtö tulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen useimmiten, että on nyt vasta alkanut..Olen lähentymässä  50-vee:tä. Tärkeintä on tuju hkorvaushoito. Ilman sitä elämäni olisi todellakin loppusuoralla!

Mä en käytä (aika helpot vv:t) ,mutta ainahan mulla on ollut tietyt krempat. Niihin on tottunut. Osa on hävinnytkin tai lievittynyt. 

Ei se korvaushoito ole pelkkiin vv oireisiin. Vaan jotta terveys säilyy, ja hyvinvointi ja ulkonäkö. Estrogeeni pitää verisuonet terveinä jne. Rypytön naama, seksihalut tulivat kuntoon jne.

Mulla on ilmankin. Välillä ei tee mieli, mutta se on luonnollista. 

On sen verran syöpiä suvussa, etten viitsi riskeerata. 

Jaa-a. Ei tässä nuoria olla, mutta olen kärsinyt kivuista ja muista vaivoista kauan, joten sen suhteen olen voiton puolella. Työelämäni on ollut sen verran sirpaleista, että en ole edes työelämän rasittama. Mulla on kiva työ. Olen löytänyt uuden harrastuksen ja uusia ystäviä. Oikeastaan elämäni on kivempaa nyt kuin nuorempana. Olen lisäksi ruvennut reissaamaan ja käymään keikoilla. Että en todellakaan ajattele olevani elämän ehtoopuolella.

Mulle merkitsevä juttu oli läheisen nuoren kuolema muutama vuosi sitten. Hänellä jäi kaikki suuret haaveet toteutumatta. Siinä kohtaa alkoi miettiä elämää eri tavalla. Mitä oikeasti halusin tehdä ja miten elää? Mistä olen aina haaveillut, mistä asioista ajatellut että eläkkeellä sitten toteutan nämä asiat? Sitä eläkeikää ei välttämättä tule.

Sen myötä myytiin talo ja toteutettiin ne haaveet. Nyt, eikä eläkeiässä. Olen aivan superonnellinen! On ollut valtavan ihania kokemuksia ja vuosia. Olen 51 ja ollut jo yli kymmenen vuotta sairas, ei tämä kuolemaan johda, mutta kovia kipuja kärsin päivittäin, joudun syömään vahvoja lääkkeitä. En pysty tekemään kaikkea mitä haluaisin, mutta so what. Teen mitä pystyn ja nautin siitä.

Mummo eli 97-vuotiaaksi, vanhemmat on nyt yli 80, joten kyllä tässä varmaan itsekin tallailen menemään vielä pitkään. Kaikki isot haaveet on nyt kuitattu ja nyt saa vaan nauttia elämästä 😊

En ajattele tuollaista. Elän päivän kerrallaan ja nautin jokaisesta hetkestä

Olen 60+ ja elän ehkä elämäni parasta aikaa. Lapset aikuisia, tuore, nuorempi rakastaja, työ luistaa, terveys ok. Mitä ihminen voi vielä toivoa?

En koskaan uskonut tai halunnut elää 50 vuotiaaksi. Nyt 51v tuntuu että aikaa on jäljellä enää hetki.

Olen 51 vuotias ja kyllä iän huomaa jo. Terveysvaivoja on ja kummallisia kipuja missä milloinkin. Olen vanhentunut parissa vuodessa nopeasti. Toivon että pysyisin hengissä vielä 10v koska nuorin lapseni on vasta 7-vuotias. Hän tarvitsee äitiänsä.

Paluumatkalla tässä jo ollaan (52), vaikka vielä terve ja kunnossa olenkin.

Vierailija kirjoitti:

En koskaan uskonut tai halunnut elää 50 vuotiaaksi. Nyt 51v tuntuu että aikaa on jäljellä enää hetki.

Surullista. Mulla on ollut myös vaativa elämä...mietin silti koko ajan, mitä uutta vielä keksin. 

Vierailija kirjoitti:

Olen 51 vuotias ja kyllä iän huomaa jo. Terveysvaivoja on ja kummallisia kipuja missä milloinkin. Olen vanhentunut parissa vuodessa nopeasti. Toivon että pysyisin hengissä vielä 10v koska nuorin lapseni on vasta 7-vuotias. Hän tarvitsee äitiänsä.

Tietenkin pysyt!

Parin ikätoverin monttubileissä jo käyty, viimeksi perjantaina.

"Se pistää miettimään..."

M58

Vierailija kirjoitti:

Olen 60+ ja elän ehkä elämäni parasta aikaa. Lapset aikuisia, tuore, nuorempi rakastaja, työ luistaa, terveys ok. Mitä ihminen voi vielä toivoa?

Minulla on vakituinen treffimies, mutta muutakin kysyntää näyttää olevan. On ihanaa ihastua kevyesti silloin tällöin. Päiväni eivät todellakaan ole luetut.

Jos mietin sitä, missä kunnossa suurin osa 70-vuotiaista, koen nyt noin kolmekymppisenä olevani elämäni puolessa välissä.