Sinä 50+ -vuotias, ajatteletko että olet elämäsi puolivälissä, loppupuolella, vai miten?

Oon 42 v ja oon kyllä loppusuoralla. Oonkin tk eläkkeellä. Ja vaihdevuotinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Loppusuoralla. Elimistö on jo tuossa iässä alkanut rapistumaan jokaisella. Ei ole paluuta nuoruuteen.

Itse en edes haluaisi olla enää nuori. Keski-ikäisenä on oikein mukava olla.

On varmasti jotain asioita mitkä ovat mukavia. Itse ajattelen toisin. Nuorena pystyy tekemään enemmän fyysisiä asioita ja luontainen uteliaisuus sekä sopiva hölmönrohkeus on vielä jäljellä. Samoin usko omaan kaikkivoipaisuuteen. Iän tullessa tajuaa ettei asia ole niin. Realismi valtaa mielen.

Elän tässä hetkessä. En osaa nähdä itseäni vanhana mutta en mieti koska kuolen. Arvostan sitä että olen elänyt tähänkin ikään, joka on monella tapaa hyvä ikä. Toivon että kuollessani olen valmis lähtemään.

Aika lailla lopussa on.

Kun mietin äitiäni ja isää siinä päälle 50v niin musta ne oli vielä  niin elämäniloisia ja pirteitä. Äitini on vieläkin pirteä ja päälle 65v. Toivottavasti tämä jatkuu kauan :)

Oon 51 v. ja mielestäni selkeästi elämäni loppupuolella. Ei mitään kroonisia sairauksia, ylipainoa tai muutakaan, mutta tunnen itseni selkeästi vanhaksi. Milloin mitäkin paikkaa särkee, vanhat vammat on alkaneet vuosien jälkeen muistutella itsestään ym. Mummuni kuoli 70 v. ja äitini 62 v.

Olen vanhus. T. N33

Ajattelen, että olen vasta päässyt alkuun.

51 v sekä nuoruuden into ja hyvä kunto on takana. Kropassa on pientä kipua / kränkkää viikottain, mutta raitis olen ollut ja normipainoinenkin vielä, joten huonomminkin voisi varmaan olla. Eläkkeelle on 15 vuotta ja varmaan terveys on siinä vaiheessa osin mennyt. Siitä max toiset 15 vuotta loppusuoraa, ellei satu mitään yllättävää. Ja joka päivä miettii, että miten se aika menikin niin joutuin. Nuoruus, opiskelu, lapsiperhearki, puolison kanssa kaksistaan jne

Olen 37v ja mietin olevani lisäajalla. Lapsuuden kavereista suurin osa on jo kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen olevani uuden alussa. Hyvässä kunnossa toistaiseksi. Irtisanouduin ärsyttävästä työstä ja raskaasta parisuhteesta. Lapset ovat aikuistumassa. M52

Hmmm...mäkin olen vapaana, lapset omillaan. 

N52.

Vierailija kirjoitti:

Oon 51 v. ja mielestäni selkeästi elämäni loppupuolella. Ei mitään kroonisia sairauksia, ylipainoa tai muutakaan, mutta tunnen itseni selkeästi vanhaksi. Milloin mitäkin paikkaa särkee, vanhat vammat on alkaneet vuosien jälkeen muistutella itsestään ym. Mummuni kuoli 70 v. ja äitini 62 v.

Olen 52 ja viikon päälle. Ja uudelleen nuori!

En ajattele mitään ikää.  Poikani kuoli syöpään 24 vuotiaana, ei se lähtö ikää katso.

Lopussa.

Kyllä tässä on jo loppusuoralla. Kroppa vihoittelee. Väsynyt ihmisiin ja tähän maailmaan. Onneksi lapsi on jo aikuinen.muistan kun lapsena halusin kovasti olla aikuinen.nyt voi vaan kysyä että miksi.lapsuus oli parasta aikaa. Kyllä sekin pysäytti kun näin työkaverin kuolinilmoituksen joka oli samanikäinen. Kaikella on alkunsa ja loppunsa.

M54

Olen 55v ja viime vuosina olen havahtunut siihen, että parhaat päivät ovat takana.

Tästä eteenpäin on vain ns alamäkeä, kremppaa, kipuja, kolotuksia, rähjäisyyttä jne

Ryppyjä, kasvot vääntäytyy alaspäin, uurteita, iholle nousee omituisia näppyjä ja ihomuutoksia.

Urheilusuoritukset eivät onnistu kuten ennen, jaksaminen on erilaista.

Näkö ja kuulo heikentyvät.

Lähestyvä elämän loppusuora pelottaa, niin paljon jäi tekemättä ja kokematta. Nuorena monista asioista ajatteli: sitten joskus kokeilen tuota ja tätä 

En ymmärtänyt miten vuodet vieri ja aika suorastaan lensi; nyt olen tässä ja tunnen oloni huijatuksi. Minun piti olla ikuisesti nuori tai ainakin nuorekas.

En haluaisi antaa periksi, mutta ajankulumiselle ja kehoni vanhenemiselle en voi mitään.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tässä on jo loppusuoralla. Kroppa vihoittelee. Väsynyt ihmisiin ja tähän maailmaan. Onneksi lapsi on jo aikuinen.muistan kun lapsena halusin kovasti olla aikuinen.nyt voi vaan kysyä että miksi.lapsuus oli parasta aikaa. Kyllä sekin pysäytti kun näin työkaverin kuolinilmoituksen joka oli samanikäinen. Kaikella on alkunsa ja loppunsa.

M54

Joo ei sitä lapsena osannut lapsuuttaan arvostaa. 

Ajattelen, että ei elämällä ole alkua eikä loppua, joten en kai ole sitten missään vaiheessa.

Ajattelen että hyvällä säkällä vielä 1/3 jäljellä, mutta se on se huonoin ja raihnaisin kolmannes.

Oon 50. Ajattelin synttäreiden aikaan, että loppu ei oo kaukana. Sitten tajusin, että äitini on nyt 78 v ja porskuttaa menemään täyttä elämää. Kaikkea voi tietty tulla eteen, sairauksia tai vaikka onnettomuus. Mutta voi tulla toisaalta pitkä aika, jos seuraavat noin 30+ vuotta keskittyy vaan odottamaan, että kuolema korjaa. Ajattelin elää niin kauan kuin tätä elämää riittää. Tehdä töitä, harrastaa ja nauttia läheisten seurasta. Mitä enemmän tulee ikää, sitä enemmän  haluaisin olla täällä.