Mielenterveysongelmat veivät jo yli 100 000 suomalaista pitkälle sairauspoissaololle

Vierailija kirjoitti:

Lääkäri sanoi viime kevättalvella, että minulla on keskivaikea masennus ja akuutti ahdistushäiriö ja olisi antanut muutaman kuukauden sairaslomaa. Mietin siinä hetken, että miten oloni paranee, jos piehtaroin yksin kotona omissa ongelmissani.

Päätin sitten soittaa pomolleni ja kerroin tilanteestani. Sovittiin, että teen vähemmän töitä, mutten jää sairaslomalle. Ratkaisu osoittautui hyväksi. Oli tekemistä, muttei stressiä ja kesään mennessä olin jälleen iloinen, oma itseni.

Hulluinta asiassa oli, ettei lääkäri voinut määrätä puolittaista sairaslomaa, vaan sitä joko ollaan töissä tai ei laisinkaan.

No hullua ja hullua. Jos et täytä kriteerejä tiettyyn haluamaasi asiaan tietyn ihmisen työminän mukaan, et saa mitä haluat. Puolikas on mielipide siinä missä sairausloma yleensä. Joku toinen olisi voinut antaa, tai sitten ei. 

Ja vaikka sitä voisi lisätä, niin kokonaisuuden kannalta nuo osittaiset eivät nykypäivänä voi jatkua määräänsä enempää. 

Vierailija kirjoitti:

Lääkäri sanoi viime kevättalvella, että minulla on keskivaikea masennus ja akuutti ahdistushäiriö ja olisi antanut muutaman kuukauden sairaslomaa. Mietin siinä hetken, että miten oloni paranee, jos piehtaroin yksin kotona omissa ongelmissani.

Päätin sitten soittaa pomolleni ja kerroin tilanteestani. Sovittiin, että teen vähemmän töitä, mutten jää sairaslomalle. Ratkaisu osoittautui hyväksi. Oli tekemistä, muttei stressiä ja kesään mennessä olin jälleen iloinen, oma itseni.

Hulluinta asiassa oli, ettei lääkäri voinut määrätä puolittaista sairaslomaa, vaan sitä joko ollaan töissä tai ei laisinkaan.

Lääkärisi ei siis ole koskaan kuullut osasairauspäivärahasta. Todella omituista, jos hän on työterveyslääkäri.

Vierailija kirjoitti:

Urheilussa jos treenipäivä olisi sellainen että 10h ja tehot pois kuin kisapäivänä viidesti viikossa ja siten että edellisestä ruokailusta on noin 6h, nin ei palaudu.

Ei mitenkään, jos työ on vähänkin fyysistä. Siinä tapetaan ihmistä ja kulutetaan hänet loppuun.

Oikeesti.

10h työpäivän aikana pitäisi olla pieniä taukoja enemmän kuin 2 x10 min. Voi olla kovaa hellettä jne.

Ei mikään supermieskään kestä sitä pitkään. Ihminen on ihminen.

 

Jos urheiluvalmennuksella mentäisi samaa tahtia, niin tulisi vain raatoja ja nollatuksia.

Työelämän kananttaisi ottaa mallia urheilusta. Että millainen kuormitus viikkoon sopii?

Ihan oikeasti.

Osuvia ajatuksia. Eikö jossain ole tutkittukin, että myös tietotyössä optimi työaika olisi jotakin 5-6 h/vrk, tämän ylitse menevällä ajalla työteho laskee huomattavasti. Toki työnantaja miettii yleensä vain yrityksen tulosta ja lypsää työntekijöistä irti sen mitä on laillista lypsää. Näillä ylimenotunneilla 5h -> 8h työteho vaan taitaa olla jo selkeällä lasku kaarella ja henkinen kuormittavuus taas selkeällä nousukaarella. 

Vierailija kirjoitti:

Lääkäri sanoi viime kevättalvella, että minulla on keskivaikea masennus ja akuutti ahdistushäiriö ja olisi antanut muutaman kuukauden sairaslomaa. Mietin siinä hetken, että miten oloni paranee, jos piehtaroin yksin kotona omissa ongelmissani.

Päätin sitten soittaa pomolleni ja kerroin tilanteestani. Sovittiin, että teen vähemmän töitä, mutten jää sairaslomalle. Ratkaisu osoittautui hyväksi. Oli tekemistä, muttei stressiä ja kesään mennessä olin jälleen iloinen, oma itseni.

Hulluinta asiassa oli, ettei lääkäri voinut määrätä puolittaista sairaslomaa, vaan sitä joko ollaan töissä tai ei laisinkaan.

https://www.kela.fi/osasairauspaivaraha

Vierailija kirjoitti:

Kaikki on nykyään masennusta, kun ei suostuta tutkimaan, saati hoitamaan. Sitä on julkisen terveydenhuollon alasajo. Ja, jos sattuu oikeasti olemaan masentunut, on siihenkin vaikea saada kunnollista hoitoa. Monella varmaan oikeasti fyysinen vaiva tai työuupumus.

Työterveyshuolto on kuitenkin yleensä yksityisellä. 

Masennuksen ja uupumuksen ongelma on se, että lähes aina katsotaan SSRI:n olevan ratkaisu ja se saattaa vain pahentaa oloa. Jos on uupumustyyppinen masennus, Voxra voisi auttaa, koska se luo energiaa. 

Isommat työnantajat ottavat työterveyshuollon yksityiseltä puolelta, pikku firmat suosivat julkista. Raha ratkaisee.

Vierailija kirjoitti:

mikä hitto nykyajan ihmisiä oikeen vaivaa? Jos mietitään sodasta selvinnyttä sukupolvea tai seuraavaa, ei kyllä ollut mitään tämän tyylistä todellakaan. 

Ymmärrän että elämä voi potkia munille, mutta aina se elämä jatkuu ja voit tehdä parempia ratkaisuja josta seuraa hyvää.

Kuinkahan monta kertaa tämäkin myytti on ammuttu alas? Sotien jälkeen oli todella paljon psyykkisesti sairaita ihmisiä, sekä rintamalla olleita miehiä että kotirintaman naisia ja lapsia. Oireet olivat olemassa, vaikka nykyisiä diagnooseja tai hoitomenetelmiä ei ollutkaan. Jotkut pimenivät kokonaan ja päätyivät mielisairaaloihin. Toiset lääkitsivät oloaan alkoholilla ja henkisellä tai fyysisellä väkivallalla. Jotkut käyttivät huumeita. Moni tappoi itsensä. Kaikkein pahimmin henkisesti vaurioituneet katosivat yhteiskunnasta muutamassa vuodessa. Näistä syistä johtuvat ylisukupolviset sotatraumat, mistä kärsitään kolmannessa tai neljännessäkin polvessa. 

Vierailija kirjoitti:

mikä hitto nykyajan ihmisiä oikeen vaivaa? Jos mietitään sodasta selvinnyttä sukupolvea tai seuraavaa, ei kyllä ollut mitään tämän tyylistä todellakaan. 

Ymmärrän että elämä voi potkia munille, mutta aina se elämä jatkuu ja voit tehdä parempia ratkaisuja josta seuraa hyvää.

Katsos kun masennus on sairaus ja se on sairaus, joka lamaa tahdonvoiman. Eli ihminen ei voi tahdonvoimalla mennä eteen päin, koska juuri se tahdonvoima on se mikä sairastaa. 

Veikkaisin yhdeksi syyksi yhteisöllisyyden murenemista ja yksilöllisyyden kasvua. Todella moni sairas on yksin/yksinäinen. Ryhmässä on helpompi kestää vaikeuksia, koska yksinäisyys/ turvalliset ihmiset vaikuttavat aivokemiaan. 

Vierailija kirjoitti:

mikä hitto nykyajan ihmisiä oikeen vaivaa? Jos mietitään sodasta selvinnyttä sukupolvea tai seuraavaa, ei kyllä ollut mitään tämän tyylistä todellakaan. 

Ymmärrän että elämä voi potkia munille, mutta aina se elämä jatkuu ja voit tehdä parempia ratkaisuja josta seuraa hyvää.

No ainakin työelämässä tehdään hommia pienemmällä porukalla hommiani, kuin tehtiin vuonna 2000, jolloin aloitin työelämän.

Samalla ympäristö ja työkalut on muuttuneet/kehittyneet monimutkaisemmiksi.

Tästä tulee tunne, että asiat tehdään nykyisin "juostenkusten" verrattuna vanhaan. Mikä lisää stressiä. Ei voi tehdä samanlaista laatua, kuin ennen. Omissa hommissakin teen byrokratian ja ohjeet huonosti ajan säästämiseksi, joka kostautuu seuraajille (ei ole mun ongelma).

Kyllähän tämä näkyykin mm. rakennusteollisuudessa, vaikka en ole sillä alalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mikä hitto nykyajan ihmisiä oikeen vaivaa? Jos mietitään sodasta selvinnyttä sukupolvea tai seuraavaa, ei kyllä ollut mitään tämän tyylistä todellakaan. 

Ymmärrän että elämä voi potkia munille, mutta aina se elämä jatkuu ja voit tehdä parempia ratkaisuja josta seuraa hyvää.

Sotien jälkeen ei vielä ollut nykyisenkaltaista hyvinvointivaltiota, joten valinnanvaraa ei juuri ollut. Valintana oli lähinnä muuttaa sillan alle asumaan tai mennä töihin. Aivan kuten tämän päivän kehitysmaissa.

Useimmat menivät töihin, mutta monet todennäköisesti myös päihteiden voimin tai muuten vajaakuntoisina. Eiköhän noilta ajoilta periydy ainakin osin kansallinen alkoholi tragediamme, luultavasti myös itsemurhat olivat tuohon aikaan yleisiä, mutta niistä vaiettiin. Myös mt ongelmat olivat tabu. Kansallinen ulkoasu haluttiin pitää työtä ihannoivana, yhtenäisen

Ketjussa on puhuttu ihmisten heikentymisestä, miten eivät jaksa tai kestä mitään jne. Eivät ne sodassa olleet ja heidän lapsensa mitenkään hyvin pärjänneet. Apua ei saanut. Asioista ei saanut, eikä haluttukaan puhua. Traumoja hoidettiin viinalla ja pahaa oloa purettiin väkivallalla. Syntyi ylisukupolvisia traumoja. Monet kielsivät omat traumansa ja siirsivät ne lapsilleen ja ketju jatkui. Ei se ole mitään vahvuutta, jolla tulisi kehuskella. Se on ketju joka tulisi, ja jonka moni nykyään haluaa, katkaista. Nykyään tietoa on enemmän ja se vaikuttaa nuoriin. Hyvässä ja pahassa. Nuoret hakevat helpommin apua ongelmiinsa. Se ei ole heidän syynsä, jos apua ei ole tarjolla. Vai haluatteko oikeasti, että toistamme tuota samaa kaavaa? Ketä se hyödyttää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mikä hitto nykyajan ihmisiä oikeen vaivaa? Jos mietitään sodasta selvinnyttä sukupolvea tai seuraavaa, ei kyllä ollut mitään tämän tyylistä todellakaan. 

Ymmärrän että elämä voi potkia munille, mutta aina se elämä jatkuu ja voit tehdä parempia ratkaisuja josta seuraa hyvää.

Katsos kun masennus on sairaus ja se on sairaus, joka lamaa tahdonvoiman. Eli ihminen ei voi tahdonvoimalla mennä eteen päin, koska juuri se tahdonvoima on se mikä sairastaa. 

Veikkaisin yhdeksi syyksi yhteisöllisyyden murenemista ja yksilöllisyyden kasvua. Todella moni sairas on yksin/yksinäinen. Ryhmässä on helpompi kestää vaikeuksia, koska yksinäisyys/ turvalliset ihmiset vaikuttavat aivokemiaan. 

Avun ja vertaistuen saaminen on vaikeampaa, kun jää yksin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika moni asia laitetaan nykyään mt-piikkiin. Normaalisti ihmisillä voi olla uupumusta, kun ei ole kone. Voi olla väsymystä, lepo auttaisi ja joidenkin oma aikataulu. Voi olla liikaa matkaa ja tehtävää, sekä säätila. Osaa ahdistaa, kipua, valoherkkyyttä jne. Jos toiselle taas asiat sujuvat paremmin firmassa ja raha virtaa. Ihmiset erilaisia.

Minunkin mieheni on työuupumuksen takia parhaillaan sairauslomalla, häntä työpaikkakiusataan ja savustetaan ulos. Lääkäri laittoi mielenterveysdiagnoosin (masennus) saikun syyksi, että pääsee jaloilleen ja saa voimia vaihtaa työpaikkaa. 

Masennus diagnoosi on yleisin, sen taakse on helppo laittaa monenlaiset syyt

Niin, kun perus terveyskeskuslääkäri ei viitsi, osaa, ei ole aikaa tai kiinnosta etsiä joisaain tapauksissa oireita niin helpointa on laittaa masennuksen tai luulosairauden piikkiin. On useita tapauksia vuosien varrelta tuttujen kokemana ja lopulta on löytynyt vakavakin sairaus. Monesti väsymykseen tai uupumukseen on syynä joku fyysinen asia.

Kävin vuosia terveyskeskuksessa esittämässä huoltani työssä jaksamisen ongelmista. En saanut apua. Lopulta tuli se hetki, kun ei enää ole vaihtoehtoja - työkyky meni. Nyt sitten ihmettelen, saako sitä koskaan palautumaan. Muutaman kuukauden loma silloin aikaisemmin ja KELA-terapia olisivat saattaneet auttaa jatkamaan työkykyisenä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mikä hitto nykyajan ihmisiä oikeen vaivaa? Jos mietitään sodasta selvinnyttä sukupolvea tai seuraavaa, ei kyllä ollut mitään tämän tyylistä todellakaan. 

Ymmärrän että elämä voi potkia munille, mutta aina se elämä jatkuu ja voit tehdä parempia ratkaisuja josta seuraa hyvää.

Katsos kun masennus on sairaus ja se on sairaus, joka lamaa tahdonvoiman. Eli ihminen ei voi tahdonvoimalla mennä eteen päin, koska juuri se tahdonvoima on se mikä sairastaa. 

Veikkaisin yhdeksi syyksi yhteisöllisyyden murenemista ja yksilöllisyyden kasvua. Todella moni sairas on yksin/yksinäinen. Ryhmässä on helpompi kestää vaikeuksia, koska yksinäisyys/ turvalliset ihmiset vaikuttavat aivokemiaan. 

Avun ja vertaistuen saaminen on vaikeampaa, kun jää yksin

Ja samalla avuntarve kasvaa eli homma alkaa sakata molemmista päistä. 

Ihmiset hakeutuvat saikuille mt-perustein. Mille ei löydy tutkimuksista fyysistä syyt, laitetaan nykyään mt-ongelmien piikkiin.

Kyllä Kela ja työeläkelaitokset pian huomaavat porsaanreiän ja poistavat mt-saikut ja eläkkeet toimeentulon lähteinä.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset hakeutuvat saikuille mt-perustein. Mille ei löydy tutkimuksista fyysistä syyt, laitetaan nykyään mt-ongelmien piikkiin.

Kyllä Kela ja työeläkelaitokset pian huomaavat porsaanreiän ja poistavat mt-saikut ja eläkkeet toimeentulon lähteinä.

Itseäni ahdistaa olla yksi mt-työkyvytön lisäämässä tuota suurta massaa. Pitää sanoa itselleen monesti, että minä en ole osaani valinnut, en ole halunnut tätä ja mieluummin olisin työelämässä ja terve. Vaikka sitten kiireinen ja väsynyt ja stressaantunutkin, mutta kuitenkin työkykyinen. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset hakeutuvat saikuille mt-perustein. Mille ei löydy tutkimuksista fyysistä syyt, laitetaan nykyään mt-ongelmien piikkiin.

Kyllä Kela ja työeläkelaitokset pian huomaavat porsaanreiän ja poistavat mt-saikut ja eläkkeet toimeentulon lähteinä.

Sairauseläkkeelle päästäkseen täytyy olla toinen jalka haudassa. Sairauspäivärahahakemuksia hylätään oudoin perustein. Kaikki vaan työmarkkinatuelle työkyvyttömiksi työnhakijoiksi (väärä etuus, mutta minkäs teet).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mikä hitto nykyajan ihmisiä oikeen vaivaa? Jos mietitään sodasta selvinnyttä sukupolvea tai seuraavaa, ei kyllä ollut mitään tämän tyylistä todellakaan. 

Ymmärrän että elämä voi potkia munille, mutta aina se elämä jatkuu ja voit tehdä parempia ratkaisuja josta seuraa hyvää.

Sotien jälkeen ei vielä ollut nykyisenkaltaista hyvinvointivaltiota, joten valinnanvaraa ei juuri ollut. Valintana oli lähinnä muuttaa sillan alle asumaan tai mennä töihin. Aivan kuten tämän päivän kehitysmaissa.

Useimmat menivät töihin, mutta monet todennäköisesti myös päihteiden voimin tai muuten vajaakuntoisina. Eiköhän noilta ajoilta periydy ainakin osin kansallinen alkoholi tragediamme, luultavasti myös itsemurhat olivat tuohon aikaan yleisiä, mutta niistä vaiettiin. Myös mt ongelmat olivat tabu. Kansallinen ulkoasu haluttiin pitää työtä ihannoivana, yhtenäise

Muistan kuinka oma pappa kertoi kuinka he kyllästyivät työnantajan lässytykseen, niin muiluttivat tätä työpäivän jälkeen ja järjestivät melko kovaotteiset neuvottelut.

Ja työolot paranivat. Porukka olisi muutoin lähtenyt joukolla kävelemään pihalle toisiin leipiin.

Ennen työporukka piti yhtä ja piti jöötä työpaikalla. Nykyään ihmiset ei ymmärrä että he ovat se työpaikka, eikä johtoporras. Työpaikka pitää tavallaan vallata omaksi kodikseen. Sitähän se on kun siellä melkein koko päivä vietetään, niin pitää olla kuin kotonaan. Nämä sodan käyneet jannut ei vittuilua kuunnelleet vaan siinä johtajien korvat paukkui äkäseen punaisena, jos hypittiin työntekijäin silmille. Nykyään on liian kilttiä ja kohteliasta väkeä. Työpaikka on kuin koti. Se on sun kotis ja ota tila haltuun. piste.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset hakeutuvat saikuille mt-perustein. Mille ei löydy tutkimuksista fyysistä syyt, laitetaan nykyään mt-ongelmien piikkiin.

Kyllä Kela ja työeläkelaitokset pian huomaavat porsaanreiän ja poistavat mt-saikut ja eläkkeet toimeentulon lähteinä.

Perustulo pitää tulla tilalle ja äkkiä.

Työelämä on liian raskas ihmisille. Vaaditaan koneen tehoja ja ihminen on lihaa ja verta. 20% työtä max ja loput lepoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mikä hitto nykyajan ihmisiä oikeen vaivaa? Jos mietitään sodasta selvinnyttä sukupolvea tai seuraavaa, ei kyllä ollut mitään tämän tyylistä todellakaan. 

Ymmärrän että elämä voi potkia munille, mutta aina se elämä jatkuu ja voit tehdä parempia ratkaisuja josta seuraa hyvää.

Kuinkahan monta kertaa tämäkin myytti on ammuttu alas? Sotien jälkeen oli todella paljon psyykkisesti sairaita ihmisiä, sekä rintamalla olleita miehiä että kotirintaman naisia ja lapsia. Oireet olivat olemassa, vaikka nykyisiä diagnooseja tai hoitomenetelmiä ei ollutkaan. Jotkut pimenivät kokonaan ja päätyivät mielisairaaloihin. Toiset lääkitsivät oloaan alkoholilla ja henkisellä tai fyysisellä väkivallalla. Jotkut käyttivät huumeita. Moni tappoi itsensä. Kaikkein pahimmin henkisesti vaurioituneet katosivat yhteiskunnasta muutamassa vuodessa. Näistä syistä johtuvat ylisukupolvi

Sotien jälkeen porukka teki heroiinin vaikutuksella ja alkoholiln alaisena duunia. duunarit oli kännissä töiden jälkeen ja ennen töitäkin. Siihen ei putuuttu jos työt hoitui.

Meno oli kuin venäjällä. Perheet kärsi alkoholismista. Duunarille oli ihan ok ottaa viinaa kesken duunipäivän. Heroiinin kulutuksessa Suomi oli kärkimaita sotien jälkeen. Kunnes siihen YK;n kautta puututtiin ja heroiinin vapaa apteekki saatavuus lopetettiin ja pian heroiini meni laittomaksi.

Nykynuorilta odotetaa nelinkertaista työtehoa raittiina täysin selvinäpäin.

Ei ihme että menee nuppi sekaisin.