Onko tämä pitkä avioliitto tuhoon tuomittu? Voiko tästä enää selvitä?
Meillä ei ole mitään ihmeellistä kriisiä, ei riidellä. Ei kyllä tehdä mitään muutakaan yhdessä enää. Olen yrittänyt kaikkeni koko vuoden. Olen puhunut, sanonut suoraan, mutta elämä palaa korjausliikkeiden jälkeen parissa päivässä, viimeistään parissa viikossa takaisin entiseen.
Ongelma on se, etten koe, että olen millään tavalla kiinnostava, kiinnostavaa tai mieluisaa seuraa miehelle. Joudun joka päivä kysymään, että kuunteletko, voitko keskittyä, kuulitko, mitä sanoin? Mies ei aidosti kuuntele, vaan voi katsoa samaan aikaan telkkaria, läppäriä, mitä vain ja ynähtää jotain. Ja kun pyydän toistamaan, miehellä ei ole mitään hajua mistä olen puhunut. Ja kyse on asioista, jotka ovat minulle tärkeitä. Mitä olen päivän aikana vaikka töissä tehnyt, miten pomo tai työkaverit ovat kehuneet minua, mitä arjessani tapahtuu.
Seksiä ei ole tai jos on, sitä on viinipullon jälkeen. Ei spontaanisti ja halusta.
Lapset ovat muuttaneet tai muuttamaisillaan kotoa. Mies ei tee oma-aloitteisesti mitään kotitöitä ja kun tasaisin väliajoin yritän ystävällisesti sanoa, etten jaksa olla vastuussa koko huushollista, miettiä, mitä syödään, mitä tarjotaan vieraille, mitä pitää siivota, mies jaksaa kaksi päivää tsempata.
Psyykkinen etäisyys on valtava. En koe mitään läheisyyttä, yhteyttä. Mieluummin olisin yksin, en saa miehestä mitään positiivista irti. Päinvastoin, pelkkää lisäpyykkiä.
Ei nukuta samassa sängyssäkään enää.
Kommentit (132)
ap, oletko löytänyt lisää todisteita toisesta naisesta?
Kannattaa huomioida myös että eron myötä menetät ehkä yhteiset ystävänne. Ja yhteydenpidon miehen sukulaisiin. Entäs lapsenne, missä viettävät esim joulun kun olette eronneet ?
Erosimme minun aloitteesta, tosin mieskin myönsi ettei kannata jatkaa.
Olen tyytyväinen muuten. Mutta en tapaa enää miehen ystäviä, siis pariskuntia. En myöskään miehen sukulaisia. Näistä ihmisistä pidin paljon. Lapsista nuorin asuu kanssani. Isommat omillaan ja enimmäkseen minun luona käyvät.
Kuka jäisi kaipaamaan miehen sukulaisia? Hei haloo :D
Vierailija kirjoitti:
Onko miehellä masennusta? Se voi joskus aiheuttaa vetäytymistä, empatian puutetta, sulkeutuneisuutta.
Joo, avioliittomasennus, joka paranee eron jälkeen, noita on tullut nähtyä kyllä. Mies alkaa passiiviseksi möllöttäjäksi, ja sit kun vaimo viimein kaikkensa yrittäneenä ottaa eron, niin vaimon lähdettyä masennus mystisesti paranee👍
Miestä ei kiinnosta enää oikein mikään koska hän kärsii testosteronivajeesta. Kannattaa käydä mittaamassa arvot (myös vapaa testo)
Miehellä on menopaussi tai jotain. Mutta jos ei itse nosta itseään sieltä pohjalta ja ota omalta osalta vastuuta parisuhteesta, kodista yms. Jos ei tule ns.vastaan, niin etpä sinäkään ap pysty paljon tekemään. Siinä tapauksessa sinun kannattaa alkaa miettiä, mitä sinä haluat vielä elämältäsi ja alkaa elämään sitä elämää.
Entä jos mies pelaa aikaa,jota tarvitaan että elo seuraavan naisen kanssa olisi mahdollista. On välinpitämätön,kun vihaa jo sinua mutta uusi elämä ei vielä mahdollista. Laskelmoi,että on katto pään päällä. Ala ap miettimään sitä,että voit jäädä mahdollisesti yksin. Kerää rahaa,hanki harrastuksia,omia ystäviä. Uusia ystäviä,koska vanhat ystävät syyllistävät ehkä sinua. Selvitä asuminen. Valmistaudu pahimpaan. Jos mies poistuu elämästäsi,kaikki on valmiiksi ajateltu,ei tule yllätyksiä. Eihän siinä mitään menetä,vaikka on suunniteltu pahimman varalle ja elämä jatkuisikin nykyisellään entistä parempana.
Voisin melkein olla tuo aloittajan mies.
Huvittavaa, miten useat naiset kuvittelevat, että tuollaisessa tapauksessa miehellä pakostakin on joku toinen nainen.
Voin kertoa, että jos ahdistaa ja väsyttää koko elämä, kaikki tuntuu täysin merkityksettömältä ja turhalta, ei todellakaan halua siihen vielä toistakin naista riesaksi. Yksikin on liikaa, mieluiten sitä olisi erakkona jossain korvessa näkemättä ketään.
Mies saattaa olla vaan niin loppu kaikkeen, ettei jaksa tehdä edes sitä eroakaan itse, vaan antaa vaan asioiden ajautua siihen suuntaan.
Mua harmittaisi olla salasuhteessa tuollaisen nahjuksen kanssa. Ei sillä, että olisin koskaan ollut salasuhteessa.