Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko tämä pitkä avioliitto tuhoon tuomittu? Voiko tästä enää selvitä?
13.12.2024 |
Meillä ei ole mitään ihmeellistä kriisiä, ei riidellä. Ei kyllä tehdä mitään muutakaan yhdessä enää. Olen yrittänyt kaikkeni koko vuoden. Olen puhunut, sanonut suoraan, mutta elämä palaa korjausliikkeiden jälkeen parissa päivässä, viimeistään parissa viikossa takaisin entiseen.
Ongelma on se, etten koe, että olen millään tavalla kiinnostava, kiinnostavaa tai mieluisaa seuraa miehelle. Joudun joka päivä kysymään, että kuunteletko, voitko keskittyä, kuulitko, mitä sanoin? Mies ei aidosti kuuntele, vaan voi katsoa samaan aikaan telkkaria, läppäriä, mitä vain ja ynähtää jotain. Ja kun pyydän toistamaan, miehellä ei ole mitään hajua mistä olen puhunut. Ja kyse on asioista, jotka ovat minulle tärkeitä. Mitä olen päivän aikana vaikka töissä tehnyt, miten pomo tai työkaverit ovat kehuneet minua, mitä arjessani tapahtuu.
Seksiä ei ole tai jos on, sitä on viinipullon jälkeen. Ei spontaanisti ja halusta.
Lapset ovat muuttaneet tai muuttamaisillaan kotoa. Mies ei tee oma-aloitteisesti mitään kotitöitä ja kun tasaisin väliajoin yritän ystävällisesti sanoa, etten jaksa olla vastuussa koko huushollista, miettiä, mitä syödään, mitä tarjotaan vieraille, mitä pitää siivota, mies jaksaa kaksi päivää tsempata.
Psyykkinen etäisyys on valtava. En koe mitään läheisyyttä, yhteyttä. Mieluummin olisin yksin, en saa miehestä mitään positiivista irti. Päinvastoin, pelkkää lisäpyykkiä.
Ei nukuta samassa sängyssäkään enää.
Kommentit (132)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en usko, että ap:n miehellä olisi toinen nainen. Miehellä on ehkä andropaussi, jos mikään läheisyyteen viittaava ei kiinnosta.
Vaikuttaa lähinnä siltä, että mies vaan nauttii elämästään valmiissa pöydässä. Lapset ovat lähdössä/lähteneet omilleen ja mies on huomannut, että nyt hänellä on omaa aikaa kuunnella podeja ja tehdä ties mitä omia juttuja, vaimohan huushollaa joka tapauksessa ja ruoka ilmestyy pöytään kuten lapsiaikanakin.
Kuka ei haluaisi elää helppoa elämää? Kyllä minulle, viisikymppiselle naiselle kelpaisi hyvinkin tuollainen palvelu, koti siivottu, ruoka laitettu, sosiaaliset kuviot valmiiksi hoidettuna jne. Voisin hissukseen vaan katsella miten kätevästi kaikki pyörii laittamatta tikkua ristiin ja nauttia omasta työpäivien jälkeisestä vapaa-ajasta.
Mies ei vaan ymmärrä, että hänen tulisi tehdä jotain kotinsa ja vaimonsa hyväksi.
Olen siis eri, en ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en usko, että ap:n miehellä olisi toinen nainen. Miehellä on ehkä andropaussi, jos mikään läheisyyteen viittaava ei kiinnosta.
Vaikuttaa lähinnä siltä, että mies vaan nauttii elämästään valmiissa pöydässä. Lapset ovat lähdössä/lähteneet omilleen ja mies on huomannut, että nyt hänellä on omaa aikaa kuunnella podeja ja tehdä ties mitä omia juttuja, vaimohan huushollaa joka tapauksessa ja ruoka ilmestyy pöytään kuten lapsiaikanakin.
Kuka ei haluaisi elää helppoa elämää? Kyllä minulle, viisikymppiselle naiselle kelpaisi hyvinkin tuollainen palvelu, koti siivottu, ruoka laitettu, sosiaaliset kuviot valmiiksi hoidettuna jne. Voisin hissukseen vaan katsella miten kätevästi kaikki pyörii laittamatta tikkua ristiin ja nauttia omasta työpäivien jälkeisestä vapaa-ajasta.
Mies ei vaan ymmärrä, että hänen tulisi tehdä jotain kotinsa ja vaimonsa hyväksi.
Kysymys ap:lle kuuluukin, mitä tunnet kun ka
Oli meilläkin minä se, joka olin kuin ap. Tykkäsin siivota itse kotia, pyöritin tiskit, pyykit ja ruuatkin pöytään. Ja kas, niin vain kotona vetäytynyt mies oli hommannut salarakkaan ja minä jäin (yli 20 vuotta yhdessä).
Ei mieheni ainakaan halunnut helppoa elämää. Hän halusi salarakkaan ja jätti perheensä. Älkää naiset tuudittautuko siihen, etteikö mies lähtisi pitkästä liitosta. Kyllä ne lähtee.
Vierailija kirjoitti:
Mä en usko, että ap:n miehellä olisi toinen nainen. Miehellä on ehkä andropaussi, jos mikään läheisyyteen viittaava ei kiinnosta.
Vaikuttaa lähinnä siltä, että mies vaan nauttii elämästään valmiissa pöydässä. Lapset ovat lähdössä/lähteneet omilleen ja mies on huomannut, että nyt hänellä on omaa aikaa kuunnella podeja ja tehdä ties mitä omia juttuja, vaimohan huushollaa joka tapauksessa ja ruoka ilmestyy pöytään kuten lapsiaikanakin.
Kuka ei haluaisi elää helppoa elämää? Kyllä minulle, viisikymppiselle naiselle kelpaisi hyvinkin tuollainen palvelu, koti siivottu, ruoka laitettu, sosiaaliset kuviot valmiiksi hoidettuna jne. Voisin hissukseen vaan katsella miten kätevästi kaikki pyörii laittamatta tikkua ristiin ja nauttia omasta työpäivien jälkeisestä vapaa-ajasta.
Mies ei vaan ymmärrä, että hänen tulisi tehdä jotain kotinsa ja vaimonsa hyväksi.
Kysymys ap:lle kuuluukin, mitä tunnet kun ka
Tätä tarkoitan. Mies nauttii helposta elämästä, enkä minä tunnu enää oikein kuuluvan siihen. Tai kuulun niin, että mahdollistan sen. Ei kiinnosta lähteä minun kanssani mihinkään, ei iltakävelylle, ei liikkumaan, ei mihinkään. Välillä ehdottaa, että kutsutaan kotiin ihmisiä, mutta se tarkoittaa minulle pelkkää lisätyötä. Minähän se siivoan ja tarjoilen, mies olettaa pelkän kutsun riittävän hänen puuhakseen. Ei ymmärrä, miksen "jaksa" kutsua kotiin vieraita.
Olen todella selkeästi sanonut, että koen, ettei mies ole läsnä, ei kuuntele. En koe olevani kiinnostava ja tämän olen sanonut. Jaksaa ehkä päivän tai kaksi teennäisen kiinnostuneena kuunnella minua, jopa laittaa sen iPadinsa sohvapöydälle ja "kuuntelee". Mutta näen silmistä, ettei kiinnosta. Pelkkää pelleilyä.
En osaa sanoa, mitä haluan. Toistahan ei voi muuttaa, vain itse voi muuttaa itseään ja siihen pitää olla motivaatiota ja halua. Mutta tähän en pysty tyytymään. Elämää on ihan liian paljon jäljellä. En haluaisi rikkoa avioliittoa, se on kestänyt tähänkin asti. En halua rikkoa perhettä, en eroperhettä edes aikuisille lapsille. Mutta onko kulissitkaan sen arvoista?
Elämä tällaisenaan ei ole mitään raastavaa riipivää, kun ei riidellä ja huudeta ja itketä. Minä lähinnä tylsistyn ja kaipaan läheisyyttä ja aktiivista elämää. Ehkä täytän vapaa-aikani minua kiinnostavilla asioilla, enkä enää sitten ole kotona läsnä miehelle. Ehkä alkaa jossain vaiheessa kaivata? Tai sitten ei.
ap
Kuulostaa siltä, että ap olisi naimisissa miesystäväni kanssa. Olen ollut pian neljä vuotta suhteessa varatun, pitkään naimisissa olleen miehen kanssa. Hänen avioliittonsa on kuulemma pistettä vaille lopussa ja sille laitetaan piste, kun kaikki lapset ovat muuttaneet omilleen. Sen jälkeen alkaa meidän yhteinen elämämme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en usko, että ap:n miehellä olisi toinen nainen. Miehellä on ehkä andropaussi, jos mikään läheisyyteen viittaava ei kiinnosta.
Vaikuttaa lähinnä siltä, että mies vaan nauttii elämästään valmiissa pöydässä. Lapset ovat lähdössä/lähteneet omilleen ja mies on huomannut, että nyt hänellä on omaa aikaa kuunnella podeja ja tehdä ties mitä omia juttuja, vaimohan huushollaa joka tapauksessa ja ruoka ilmestyy pöytään kuten lapsiaikanakin.
Kuka ei haluaisi elää helppoa elämää? Kyllä minulle, viisikymppiselle naiselle kelpaisi hyvinkin tuollainen palvelu, koti siivottu, ruoka laitettu, sosiaaliset kuviot valmiiksi hoidettuna jne. Voisin hissukseen vaan katsella miten kätevästi kaikki pyörii laittamatta tikkua ristiin ja nauttia omasta työpäivien jälkeisestä vapaa-ajasta.
Mies ei vaan ymmärrä, että hänen tulisi tehdä jotain kotinsa ja vaimonsa hyväksi.
Kuulostaa hirveältä elämältä. Miksi haluat antaa lapsillesi tuollaisen parisuhteen mallin? Mielestäni lapsillekin on parempi, että näkevät, että tuollainen suhde ei ole normaalia, ja tuollaiseen kulissielämään ei pidä kenenkään tyytyä. Olisitko onnellinen, jos lapsesi päätyisi samanlaiseen suhteeseen kuin missä te olette, eikä osaisi/uskaltaisi erota, vaikka olisi onneton?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävien kanssa keskustellaan tuntikausia, ei miesten. Miehet on suoraviivaisia, eivät jaksa naisten pohdiskeluja.
Mutta silti, sulla on oikeus saada arvostusta.
Tuttavani häissä pappi sanoi: toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.
En tiedä mitä sun tulisi tehdä, mutta voimia ja jaksamista toivotan.
En kaipaa tuntikausien keskusteluja, ystäväni ovat sitä varten. Mutta jos miestä ei kiinnosta kuunnella edes kahta lausetta siitä, millainen päivä minulla on ollut, en osaa pitää sitä normaalina.
Ei tee mieli kertoa yhtään mitään, koska se on sama kuin seinälle puhuisi. Jos olen aidosti innostunut jostain, mies latistaa sen innostuksen sekunnin murto-osassa välinpitämättömyydellään.
ap
Tuo on tuttua! Minulla exä teki samaa. Jos olin innoissani tai "aito itseni" mies sammutti sen silmänräpäyksessä. En edes tiedä miten, sanoi jotain, tuhati, ele jne.
Ihan kuin minun iloni olisi ollut hänelle uhka tai häneltä pois.
Onneksi on exä ja salarakkaansa riesana.
Syöttekö yhdessä? Yksi enne meillä oli, kun exä lopetti syömästä meidän kanssa. Tai söi satunnaisesti. Samaa käytöstä olen kuullut muiltakin.
Kuulostaa hirveältä elämältä. Miksi haluat antaa lapsillesi tuollaisen parisuhteen mallin? Mielestäni lapsillekin on parempi, että näkevät, että tuollainen suhde ei ole normaalia, ja tuollaiseen kulissielämään ei pidä kenenkään tyytyä. Olisitko onnellinen, jos lapsesi päätyisi samanlaiseen suhteeseen kuin missä te olette, eikä osaisi/uskaltaisi erota, vaikka olisi onneton?
Meni lainaukset pieleen. Tämän piti olla vastaus tuohon ap:n viestiin:
"Tätä tarkoitan. Mies nauttii helposta elämästä, enkä minä tunnu enää oikein kuuluvan siihen. Tai kuulun niin, että mahdollistan sen. Ei kiinnosta lähteä minun kanssani mihinkään, ei iltakävelylle, ei liikkumaan, ei mihinkään. Välillä ehdottaa, että kutsutaan kotiin ihmisiä, mutta se tarkoittaa minulle pelkkää lisätyötä. Minähän se siivoan ja tarjoilen, mies olettaa pelkän kutsun riittävän hänen puuhakseen. Ei ymmärrä, miksen "jaksa" kutsua kotiin vieraita.
Olen todella selkeästi sanonut, että koen, ettei mies ole läsnä, ei kuuntele. En koe olevani kiinnostava ja tämän olen sanonut. Jaksaa ehkä päivän tai kaksi teennäisen kiinnostuneena kuunnella minua, jopa laittaa sen iPadinsa sohvapöydälle ja "kuuntelee". Mutta näen silmistä, ettei kiinnosta. Pelkkää pelleilyä.
En osaa sanoa, mitä haluan. Toistahan ei voi muuttaa, vain itse voi muuttaa itseään ja siihen pitää olla motivaatiota ja halua. Mutta tähän en pysty tyytymään. Elämää on ihan liian paljon jäljellä. En haluaisi rikkoa avioliittoa, se on kestänyt tähänkin asti. En halua rikkoa perhettä, en eroperhettä edes aikuisille lapsille. Mutta onko kulissitkaan sen arvoista?
Elämä tällaisenaan ei ole mitään raastavaa riipivää, kun ei riidellä ja huudeta ja itketä. Minä lähinnä tylsistyn ja kaipaan läheisyyttä ja aktiivista elämää. Ehkä täytän vapaa-aikani minua kiinnostavilla asioilla, enkä enää sitten ole kotona läsnä miehelle. Ehkä alkaa jossain vaiheessa kaivata? Tai sitten ei.
ap"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis olette olleet ainakin noin 20 vuotta yhdessä, varmaan pidempäänkin, jos eka seurustellaan vähän, ennenkuin tehdään lapsia. Ja jos lapset lentämässä pesästä kohta puoliin.
Olette noin 50 vuotiaita ja yhdessä ainakin 20 vuotta, ellei 25 vuotta?
Onko mies aina ollut noin etäinen ja saamaton, vai onko hän nyt vasta muuttunut sellaiseksi?
Ainakin yksi neuvo sulle: älä missään nimessä kerjää huomiota tai puhu asioitasi, se ei auta, kuten olet huomannut.
Muutu etäiseksi itsekin. Katso, tapahtuuko mitään.
Tätä suosittelen minäkin. Muutu etäiseksi, huolehdi hyvin itsestäsi ja ala järjestämään omia menoja. Itselläni juuri samoja asioit menossa. Omalla kohdalla tähän liittyy varmasti myös pettämistä. Tuntui hirveältä aluksi, kun tajusin, mutta asiasta on jo kuukausi ja olen päättänyt aloittaa uuden elämän, kun lapset ovat ihan kohta aikuisia. Sen varjolla jaksan, vaikka ei helppo ratkaisu olekaan. Yli 20 v yhdessä. Kaiken lisäksi olen miestäni paljon nuorempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis olette olleet ainakin noin 20 vuotta yhdessä, varmaan pidempäänkin, jos eka seurustellaan vähän, ennenkuin tehdään lapsia. Ja jos lapset lentämässä pesästä kohta puoliin.
Olette noin 50 vuotiaita ja yhdessä ainakin 20 vuotta, ellei 25 vuotta?
Onko mies aina ollut noin etäinen ja saamaton, vai onko hän nyt vasta muuttunut sellaiseksi?
Ainakin yksi neuvo sulle: älä missään nimessä kerjää huomiota tai puhu asioitasi, se ei auta, kuten olet huomannut.
Muutu etäiseksi itsekin. Katso, tapahtuuko mitään.
Tätä suosittelen minäkin. Muutu etäiseksi, huolehdi hyvin itsestäsi ja ala järjestämään omia menoja. Itselläni juuri samoja asioit menossa. Omalla kohdalla tähän liittyy varmasti myös pettämistä. Tuntui hirveältä aluksi, kun tajusin, mutta asiasta on jo kuukausi ja olen päättänyt aloittaa uuden elämän, kun lapset ovat ihan kohta aik
Unohdin siis tästä viestistäni sen, että kun nyt olen itse etäinen ym, niin yhtäkkiä mies koittaa lähemmäs tosissaan, vaikka olen ollut ilmaa. Mutta ei sille voi mitään, ettei tämmöisen jälkeen kiinnosta enää. Mulle on jossain vielä hyvä ihminen. Uskon niin. Ap sun asiat kyllä järjestyy myös💕!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä ap! Ei sinun tilanteesi kovin yllättävä ole. Ihan etsimättä tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.
Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.
Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.
Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.
Se liitto oli alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti siitä rumempaa sanaa), mutta alkoholia se pariskunta ei käyttänyt pisaraakaan. Eikä käyttänyt mummokaan ja mistä hän olisi sitä voinut saadakaan, kun oli vasta lapsi.
Kaikenlaista voi siis sattua ja joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, kuten mummo aina opetti.
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä ap! Ei sinun tilanteesi kovin yllättävä ole. Ihan etsimättä tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.
Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.
Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.
Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.
Se liitto oli alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti
Ihana mummo Jos pikkuinen vanha mummo olisi vielä elossa, hän kykenisi viisailla neuvoillaan pelastamaan tämänkin pystyyn kuolleen avioliiton. Mummon sydän oli puhdasta kultaa 💕💕💕
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että ap olisi naimisissa miesystäväni kanssa. Olen ollut pian neljä vuotta suhteessa varatun, pitkään naimisissa olleen miehen kanssa. Hänen avioliittonsa on kuulemma pistettä vaille lopussa ja sille laitetaan piste, kun kaikki lapset ovat muuttaneet omilleen. Sen jälkeen alkaa meidän yhteinen elämämme.
Kauhea ihminen olet kuka lienetkään. Miksi olet mennyt sotkemaan jonkun perheen elämän? Tuskinpa on onnellists elämää teille tiedossa, tuskin mies eroakaan todellisuudessa. Molemmat olette pahoja ihmisiä. Karma kostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis olette olleet ainakin noin 20 vuotta yhdessä, varmaan pidempäänkin, jos eka seurustellaan vähän, ennenkuin tehdään lapsia. Ja jos lapset lentämässä pesästä kohta puoliin.
Olette noin 50 vuotiaita ja yhdessä ainakin 20 vuotta, ellei 25 vuotta?
Onko mies aina ollut noin etäinen ja saamaton, vai onko hän nyt vasta muuttunut sellaiseksi?
Ainakin yksi neuvo sulle: älä missään nimessä kerjää huomiota tai puhu asioitasi, se ei auta, kuten olet huomannut.
Muutu etäiseksi itsekin. Katso, tapahtuuko mitään.
Tätä suosittelen minäkin. Muutu etäiseksi, huolehdi hyvin itsestäsi ja ala järjestämään omia menoja. Itselläni juuri samoja asioit menossa. Omalla kohdalla tähän liittyy varmasti myös pettämistä. Tuntui hirveältä aluksi, kun tajusin, mutta asiasta on jo kuukausi ja olen päättänyt aloittaa
Minä aloin elellä enemmän itselleni, eikä mies tokeentunut etääntymisestä lainkaan. Ehkä se sitten tarkoittaa, ettei hän välitä eikä arvosta enää ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävä tilanne. Kuulostaa, että mies pitää AP:tä itsestäänselvyytenä. Jotenkin hänet pitäisi herättää horroksestaan näkemään, että elämä onkin nyt ja että ihan ihana rouva hänellä, josta kannattaa pitää kii. Ihan konkreettisestikin.
En keksi mitään ratkaisua. Ei olisi kiva ruveta erollakaan uhkailemaan, vaikka se varmasti pistäisi ukkokullan miettimään, mutta löisi samalla kiilan luottamuksen väliin.
"Mieluummin olisin yksin, en saa miehestä mitään positiivista irti." Tässähän se vastaus on. Miksi haluaisit jatkaa tuossa liitossa tai pelastaa sen?
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että ap olisi naimisissa miesystäväni kanssa. Olen ollut pian neljä vuotta suhteessa varatun, pitkään naimisissa olleen miehen kanssa. Hänen avioliittonsa on kuulemma pistettä vaille lopussa ja sille laitetaan piste, kun kaikki lapset ovat muuttaneet omilleen. Sen jälkeen alkaa meidän yhteinen elämämme.
Mikä ihmeen dorka sinä olet? Etkö ole omastakaan mielestäsi minkään arvoinen? Salainen jalkavaimo.
En kaipaa tuntikausien keskusteluja, ystäväni ovat sitä varten. Mutta jos miestä ei kiinnosta kuunnella edes kahta lausetta siitä, millainen päivä minulla on ollut, en osaa pitää sitä normaalina.
Ei tee mieli kertoa yhtään mitään, koska se on sama kuin seinälle puhuisi. Jos olen aidosti innostunut jostain, mies latistaa sen innostuksen sekunnin murto-osassa välinpitämättömyydellään.
ap
Rakkauden vastakohta ei ole viha vaan välinpitämättömyys. Miehesi on välinpitämätön. Olet vain osa kotinne kalustusta eikä häntä kiinnosta. Vaikka huutaisit megafooniin niin ei hän sinusta enää innostu. Syy voi olla toinen nainen tai vaikka toinen mies, kuka tietää.
Joku ehdotti, että viet miehesi lenkille ja keksit yhteistä puuhaa, mutta miten häntä kiinnostaisi seurasi siellä yhtään sen enempää kuin kotisohvalla. Hakeudu vaikka yksin pariterapeutille tai sitten ihan suorilta eroat vaan. Ei tuollaista välinpitämättömyyttä kannata jäädä katselemaan. Elämä yksinkin on paljon parempaa kuin tuollaisessa huonossa suhteessa.
Oletko miettinyt mitä muutosta ero tuo tullessaan ja jos eroat olet silloinkin yksin. Kokeile ensin itsenäistä elämää kotioloissa, omat harrastukset, omanlaiset lomat, älä huomioi miestäsi äläkä pyydä mukaan, ilmoita vain että menen nyt ja tulen ehkä silloin. Tämä ehkä muuttaa tilanteen tai sitten ei. Lasten aikuistuminen ja poislähtö luo usein kriisin ja vanhenemisen pelon ja tyhjyydenkin elämään.
Minä olen eri kuin ap, mutta kirjoittanut samantyyppisestä tilanteesta. Se mitä ehkä saisin eron jälkeen olisi seksiä ja huomiota joltain mieheltä.
Alue: Aihe vapaa
En kaipaa tuntikausien keskusteluja, ystäväni ovat sitä varten. Mutta jos miestä ei kiinnosta kuunnella edes kahta lausetta siitä, millainen päivä minulla on ollut, en osaa pitää sitä normaalina.
Ei tee mieli kertoa yhtään mitään, koska se on sama kuin seinälle puhuisi. Jos olen aidosti innostunut jostain, mies latistaa sen innostuksen sekunnin murto-osassa välinpitämättömyydellään.
ap