Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mistä aloittaa selvittely, kun hoivakodissa katoaa vanhuksen tavaraa?

Vierailija
13.12.2024 |

Aihe on arka, eikä tästä juurikaan puhuta, mutta...

Olen ikäluokkaan, jossa ystävien ja tuttavien vanhemmat asuvat suureksi osaksi erilaisissa palvelutaloissa ja hoivalaitoksissa. 

Aina silloin tällöin, itse asiassa melko usein, kuulee ihmettelyä siitä, että sen isän/äidin/mummon/kummitädin tavaraa katoaa laitoksessa. Arvokkaampia vaatteita, koruja, rahaahan siellä nyt harvemmin kenelläkään toki onkaan. Omalta äidiltäni katosi uusi, hyvä untuvatakki ja joitakin koruja, joista olin aivan varma, että ne ovat hänellä olleet siellä mukana - eipä vain enää löytynyt mistään. 

Äidin kuoleman jälkeen koitin asiasta kysellä hoitajilta ja osastonhoitajalta, mutta en saanut ihmettelyä ja käsien levittelyä kummempaa vastausta. Muistisairaat kuulemma voivat kuljetella tavaroita minne vaan, ei ole näkynyt, olenko varma että sellaisia tavaroita on mukana ollutkaan, kaikki vainajan tavarat on kyllä pakattu huoneen siivoamisen yhteydessä...

Tästä on aikaa jo kohta vuosi, mutta jotenkin asia on jäänyt vaivaamaan ja nyt kun kuulin ystävältä vähän samanlaisen tarinan niin...

En haluaisi hoitajia missään tapauksessa varkaiksi syyttää, mutta onhan se totta, että varmasti joukkoon mahtuu monenlaista, sijaisia ja keikkalaisia käytetään tosi paljon, ja ihan muissa maailmoissa olevalta vanhukselta on helppo napata se koru, ei hän sen puuttumista huomaa...

Kommentit (342)

Vierailija
321/342 |
10.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikenlaisia rosvoja sitä otetaankin vanhuksia hoitamaan. Ei minkäänlaista moraalia, eikä kunnioitusta vanhuksia ja heidän omaisuuttaan kohtaan. 

Hoida itse. Ei ne väkisin näitä haalita, jonoa on.

Hoida sinä työsi.Siitä sinulle maksetaan.Kyllä se tiedetään jos yllättäen menet omaista tapaamaan.Juu, ei olla nyt ehditty...tässä on nyt ollut vähän tällaista ja selitykset sen kun jatkuu..

Äidiltä hävisi kotona rahaa, kun kodinhoitajat kävi.Sairaalassa katosi rahaa, puhelimia..mietin silloin, että paljonko tällaista tapahtuu.

sivusta

Vierailija
322/342 |
10.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pitkään työskennelleenä voin kertoa, että huoneiden ovet ei ole lukossa. Muistisairas voi heittää mielestään tarpeettomia tavaroita roskiin, lahjoittaa muille, mikä tyypillisintä, toinen asukas voi vierailla huoneissa.

Mun äidin huoneen ovi hoivakodissa oli aina lukossa, sinne pääsi avaimella vain hoitajat. Oli vuodepotilas.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
323/342 |
10.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Totuus on ,että jokaisessa säkissä on mätiä omenoita vaikka kuinka muuta väitettäisiin.Onhan näitä juttuja ollut lehdissäkin.

Vierailija
324/342 |
10.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

En todellakaan haluaisi yhtäkään tavaraa potilailta/asiakkailta mitä mulla on ollut vaikka ilmaiseksi saisin. Lähes jokaisella vanhuksella on kynsisilsa, monella sairaalabakteerien kantajuus (ESBL, MRSA jne joita ei nykyään edes juuri testailla), hiivaa iholla, käsi käy vaipassa jne. Jopa skarpin oloiset vanhukset tekivät aika ällöttäviä asioita, esim. vessareissuja käsiä pesemättä. Ei hoivapaikoissa kerkeä koko ajan vahtimaan että missä kulkevat ja mitä touhuavat.

Vierailija
325/342 |

Kuitenkin juuri arvotavarat katoavat.

Vierailija
326/342 |

           Ei ne  pöpöt uusiin, käyttämättömiin hyppää kaappiin . Näitä hävisi omalta  äidiltä. Jos  hoitaja pöpöjä pelkää, miksi varasti niitä vaatteita. Ovi  oli lukossa, ei kukaan ulkopuolinen pääse sisälle. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
327/342 |
10.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertaisinta on, ettei palvelutaloon oteta mukaan koruja eikä muutakaan arvokasta, pitäkää arboravarat kotonanne säilössä. Viekää päiväseltään käyttöön, kun tarvis.

Äitini halusi pitää vähän rahaa itsellää, kun se on jokaiselle normaali asia ja luo turvaa ,kun kaikki muu sinulta viedään.

Vierailija
328/342 |
10.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hoitsut ovat kiireisiä ja alipalkattuja. Tottakai ne ottaa kaiken mitä irti lähtee, ymmärrettävää.

 Kahvilla istuivat  kun pari kertaa kävin  äidin luona ennen  hänen kuolemaansa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
329/342 |
10.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yleistäminen on turhaa.Jokainen sairaalassa/hoivakodissa työskennellyt tietää ,että siellä on kovaa ammattitaitoa, vastuuta työstä,empatiaa ja hoivaa......ja sitten on sitä muuta on ammattikunta mikä tahansa.

Vierailija
330/342 |
10.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan haluaisi yhtäkään tavaraa potilailta/asiakkailta mitä mulla on ollut vaikka ilmaiseksi saisin. Lähes jokaisella vanhuksella on kynsisilsa, monella sairaalabakteerien kantajuus (ESBL, MRSA jne joita ei nykyään edes juuri testailla), hiivaa iholla, käsi käy vaipassa jne. Jopa skarpin oloiset vanhukset tekivät aika ällöttäviä asioita, esim. vessareissuja käsiä pesemättä. Ei hoivapaikoissa kerkeä koko ajan vahtimaan että missä kulkevat ja mitä touhuavat.

Sinä olet väärällä alalla!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
331/342 |

Enkä ole, lähdin jo vuosia sitten 😊 En aio sellaiseen orjatyöhön tuhlata elämääni.

Vierailija
332/342 |
10.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mieheltäni katosi kultaketju kaulasta, kyselyyni sain vastauksen, ettei arvoesineitä ollut kirjattuna.

Ymmärrät varmaan, että hoitokoti ei voi maksaa jokaista ihan varmasti ukilla mukana ollutta 7 tonnin rolex-kelloa, jota omaiset väittää vanhainkodilla kadonneeksi?

Ihan vanhainkotiin sisään muuttaessa on ohjeet ettei pidä tuoda arvoesineitä, tai jos tuo ne pitää antaa hoitajien huoneeseen arvotavarasäilytykseen ja pyytää kuitti.

t: vanhuksen omainen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
333/342 |
10.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertaisinta on, ettei palvelutaloon oteta mukaan koruja eikä muutakaan arvokasta, pitäkää arboravarat kotonanne säilössä. Viekää päiväseltään käyttöön, kun tarvis.

Äitini halusi pitää vähän rahaa itsellää, kun se on jokaiselle normaali asia ja luo turvaa ,kun kaikki muu sinulta viedään.

Hommaat lasten leikkiseteleitä hänelle lompakkoon, kuten kaikki muutkin muistisairaiden vanhusten omaiset tekee.

Meillä ukilla itse asiassa vanhainkodilla hoitajat jakelee vanhuksille noita leikkiseteleitä, kun muistisairas alkaa panikoida ettei ole rahaa. Tai siis "vanhuksella on palkkapäivä", ja setelit tulee kirjekuoressa vanhuksen huoneeseen ja käsketään pistää talteen. 

Toimii hyvin ja vanhus on tyytyväinen.

t: muistisairaan omainen.

Vierailija
334/342 |
10.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertaisinta on, ettei palvelutaloon oteta mukaan koruja eikä muutakaan arvokasta, pitäkää arboravarat kotonanne säilössä. Viekää päiväseltään käyttöön, kun tarvis.

Äitini halusi pitää vähän rahaa itsellää, kun se on jokaiselle normaali asia ja luo turvaa ,kun kaikki muu sinulta viedään.

Koronan jälkeen kaikissa vanhainkodeissa on pyydetty, ettei asukkaille tuotaisi rahaa. Vanhukset hypistelee rahoja koko ajan, ja ne setelit on ennestään likaisia ja entistä likaisemmiksi muuttuvat, kun pyörivät vanhainkodilla pari kuukautta vessan lattialla tai wc altaaseen tippuen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
335/342 |
10.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muistisairas vanhus toistuvasti uskoutui minulle miten hänen kylpytakkinsa on kadonnut, hän ei enää löydä sitä, epäili varkautta. En tiedä siellä vanhushoivakodissa ketään jolla olisi ollut mitään halua viedä vanhuksen kylpytakkia.

Vierailija
336/342 |
10.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertaisinta on, ettei palvelutaloon oteta mukaan koruja eikä muutakaan arvokasta, pitäkää arboravarat kotonanne säilössä. Viekää päiväseltään käyttöön, kun tarvis.

Äitini halusi pitää vähän rahaa itsellää, kun se on jokaiselle normaali asia ja luo turvaa ,kun kaikki muu sinulta viedään.

Koronan jälkeen kaikissa vanhainkodeissa on pyydetty, ettei asukkaille tuotaisi rahaa. Vanhukset hypistelee rahoja koko ajan, ja ne setelit on ennestään likaisia ja entistä likaisemmiksi muuttuvat, kun pyörivät vanhainkodilla pari kuukautta vessan lattialla tai wc altaaseen tippuen.

Lantit voivat päätyä vanhuksen suuhun.

Vierailija
337/342 |
10.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan varmasti on työntekijöissä epärehellisiäkin, mutta omalta hoitajauraltani on jäänyt mieleen monta juttua, jossa hoitaja on joutunut asukkaan varastamisharhojen kohteeksi. Tunsin omat monivuotiset työkaverini, joten voisin pistää pääni pantiksi, ettei kukaan heistä vienyt asukkaan vessapapereita, hiusharjaa, mummolta perittyä puukulhoa, omaisen kuvaa, puhelinta yms. Kerran harvoin käyvä omainen teki rikosilmoituksen vanhukselta kadonneesta korurasiasta. Meitä hoitajiahan siitä aggressiiviseen tyyliin syytettiin, mutta asukas sattuikin sen löytämään ennen kuulustelujen alkua. Muistikin itse sen siirtäneensä eri paikkaan. En kuullut koskaan anteeksipyyntöä perusteettomista syytöksistä.

Muistihäiriön puhkeaminen on usein syynä siihen että asukas kokee, että häneltä varastetaan milloin mitäkin. Joskus on kyseessä joko likapyykkikorissa tai sitten pesulassa oleva vaatekappale, tai kaapissa perimmäiseksi tai alimmaiseksi joutunut, jota asukas ei ole nähnyt pitkään aikaan. Vaatteen ollessa "kateissa" pitkään, jää asukkaalle mielikuva, että se hävisi. Ja koska itsekseen ei voi hävitä, joku vei. Vaikea on lähteä myös selvittämään, jos asukas sanoo hänellä olleen lompakossa kaksikymppinen ja viisikymppinen ja nyt on viisikymppinen hävinnyt. Miksi hän tarvitsee säilytellä kotona rahaa, jos ei enää sitä mihinkään tarvitse? Hoitajien taakse ja kirjatuksi voi antaa esim. talossa vierailevaa kampaajaa tai jalkahoitajaa varten varatun summan.

Suosittelen, että omaiset suorittaisivat karsintaa asukkaan vaatevaraston suhteen tämän muuttaessa hoivan piiriin. Kaikkien vaatteiden tulisi olla konepestäviä joko 40 tai 60 asteessa. Esim. eritepyykki kastelevalla vaatii vähintään sen 60 astetta. Koneellinen maksaa kait nykyisin lähemmäs 20 euroa, joten jos joutuu pesemään molemmissa lämpötiloissa, kustannusvaikutus on korkea. Ja jo yhdet pissaiset housut vaativat sen pesun, joten monet omaiset pesevät pyykit kotonaan omien pyykkiensä mukana. Kenen housut joutaisivat  odottamaan pesua kuukauden, jos on sovittu vain yhdestä koneellisesta?

Villasukat ,- takit  ja - huovat kannattaa omaisen pestä käsin käydessään, ellei hoitosopimuksessa niistä ole erikseen sovittu. Ilman sopimusta, ja joskus siitä huolimatta vahingossa, ne pestään muiden pyykkien mukana koneessa. Pilallehan ne menevät.

Tässä pari vuotta sitten oli mainio dokumenttielokuva "agentti vanhainkodissa", missä selvisi moni varkaustapaus asukastoverien tekemäksi. Tosin sitäkin on nähty,  että perusteettomasti joku heistäkin joskus joutuu syytettyjen penkille tavallisessa vanhustentalossa. Ei heillä ole avaimia toisten asutoihin.

Vierailija
338/342 |
10.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvinvointialueen nettisivuilta jostain löytynee lomake, jonka kautta voi tehdä korvausvaatimukset. Turha niiden hoitajien kanssa siitä on vääntää, korkeintaan peittelevät virheitään vaan siellä on erikseen tälläisiä asioita käsittelevät henkilöt. Pitäisi vaan sitten pystyä osoittamaan se, että korvausvaatimus on perusteltu eli esine rikottu hoitajien toimesta tms. eikä vaan omaa huolimattomuutta, mikä voi olla vaikeaa.

Vierailija
339/342 |
10.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meidän äiti pääsi vasta palvelukotiin, emme vie mitään korujaan sinne. Käytännölliset vaatteet jotka merkkasin. Tiedän että pesussa sekoittuu vaatteet jos ei ole  merkattu. Olen työskennellyt palvelukodeissa, siellä on niitä asukkaita jotka käy toisten huoneissa ja ottaa tavaroita ja kuljettaa omaan huoneeseen. 

Vierailija
340/342 |
10.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihan tekemällä rikosilmoitus poliisille. Voivat selvittää laajemminkin katoaako muilta asukkailta samalla tavalla tavaraa. Voi olla henkilökuntaan kuuluva tai ihan vierailijakin. Omalla sukulaisillani kävi vierailulla sukulainen, joka vei kaikki kultakorut. Kun muistisairas ei tunnistanut, eikä osannut sanoa kuka vei. Selvisi kun näin kyseiset korut tällä sukulaisella.

Tuskin poliisilla tuollaiseen on resursseja. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kaksi kaksi