Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mistä aloittaa selvittely, kun hoivakodissa katoaa vanhuksen tavaraa?

Vierailija
13.12.2024 |

Aihe on arka, eikä tästä juurikaan puhuta, mutta...

Olen ikäluokkaan, jossa ystävien ja tuttavien vanhemmat asuvat suureksi osaksi erilaisissa palvelutaloissa ja hoivalaitoksissa. 

Aina silloin tällöin, itse asiassa melko usein, kuulee ihmettelyä siitä, että sen isän/äidin/mummon/kummitädin tavaraa katoaa laitoksessa. Arvokkaampia vaatteita, koruja, rahaahan siellä nyt harvemmin kenelläkään toki onkaan. Omalta äidiltäni katosi uusi, hyvä untuvatakki ja joitakin koruja, joista olin aivan varma, että ne ovat hänellä olleet siellä mukana - eipä vain enää löytynyt mistään. 

Äidin kuoleman jälkeen koitin asiasta kysellä hoitajilta ja osastonhoitajalta, mutta en saanut ihmettelyä ja käsien levittelyä kummempaa vastausta. Muistisairaat kuulemma voivat kuljetella tavaroita minne vaan, ei ole näkynyt, olenko varma että sellaisia tavaroita on mukana ollutkaan, kaikki vainajan tavarat on kyllä pakattu huoneen siivoamisen yhteydessä...

Tästä on aikaa jo kohta vuosi, mutta jotenkin asia on jäänyt vaivaamaan ja nyt kun kuulin ystävältä vähän samanlaisen tarinan niin...

En haluaisi hoitajia missään tapauksessa varkaiksi syyttää, mutta onhan se totta, että varmasti joukkoon mahtuu monenlaista, sijaisia ja keikkalaisia käytetään tosi paljon, ja ihan muissa maailmoissa olevalta vanhukselta on helppo napata se koru, ei hän sen puuttumista huomaa...

Kommentit (342)

Vierailija
281/342 |
13.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on syytä lopettaa selvittely ja syyttely,  mieluummin olla aloittamattakaan. Oli minustakin ikävää, kun hyvät vaatteet kutistuivat ja menettivät muotonsa. Kuitenkin ymmärrän täysin, että mitään mahdollisuutta (=aikaresursseja) pyykin lajittelulle ei ollut. Usein oli varmaankin myös syytä pestä korkeassa lämpötilassa, vaikka ei olisi tekstiileille ollutkaan tarkoituksena. Kuivausrumpua on pakko käyttää, kun pestään suuren joukon pyykkejä. On siis pakko muuttaa suhtautumista: ostettava uutta tiiviisti ja ehkä siirryttävä Tokmanni-laatuun ja kokoon XXXL. Voi toki kuljettaa omaisensa vaatteet kotonaankin pestävänä, jos kokee omaavansa sellaisia voimia. Arvoesineet eivät kuulu hoivayksikön varustukseen, vaan ne on syytä jättää kotiin. 

Uskomatonta kuinka ihmiset hyväksyvät varastelun ja moraalittomuuden! Älkää selvittäkö? Haloo!

Vierailija
282/342 |
13.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yksinkertaisinta on, ettei palvelutaloon oteta mukaan koruja eikä muutakaan arvokasta, pitäkää arboravarat kotonanne säilössä. Viekää päiväseltään käyttöön, kun tarvis.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
283/342 |
13.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertaisinta on, ettei palvelutaloon oteta mukaan koruja eikä muutakaan arvokasta, pitäkää arboravarat kotonanne säilössä. Viekää päiväseltään käyttöön, kun tarvis.

Vielä yksinkertaisempaa olisi että niitä vanhuksiakaan ei vietäisi hoivakotiin. Ihan paras ratkaisu niin vanhuksen kuin yhteiskunnankin kannalta.

Vierailija
284/342 |
13.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä hoitajilla tosi pieni palkka, jolla ei oikeasti elä. En itse varasta, mjtta ymmärrän että perheelliset kollegat vie joskus jotain. Ne mummot ei edes tavaroita muista tai kaipaa. Sen sijaan jollekin vähävaraiselle se untuvatakki tai korut merkitsee enemmän.

Vierailija
285/342 |
13.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siihen voi kyllä ainakin luottaa, että mitään vaatteita kukaan hoitaja ei itselleen varasta. Eikä mielellään muutakaan. Kaikki siellä (varsinkin pesukoneessa käyneet vaatteet) kuhisee bakteereja.

Vierailija
286/342 |
13.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mä en pidä epätodennäköisenä, jos kyse on jostain sellaisesta tavarasta, joka on helppo myydä (esimerkiksi korut). Mutta vanhusten käytetyt vaatteet tuskin menee kaupaksi edes kirppparilla."

 

Riippuu vaatteesta. Ei kaikki vanhukset halua olla pierunpolttamissa collarihousuissa ja kulahtaneissa trikoopaidoissa. Oma mummoni oli aina tarkka vaatteistaan, ja nautti laitoksessa ollessaankin, jos sai kauniin uuden vaatteen.

Eikä se henkilökuntakaan aina ihan nuorta ole, joten vanhusten paremmat vaatteet voi hyvin kelvata omaankin käyttöön. Kukas se sanoo että ne välttämättä myyntiin laitetaan? 

 

 

Ihanko tosissasi kuvittelet, että hoitajat haluavat pukea päälleen niitä

Minkä jätkän? 😳

 

Autocorrect, p.o. jatkan odottamista. Parempien aikojen. Todella tykkäsin työstäni, sääli, että se katsotaan ei-minkäänarvoiseksi kehvaritukityöksi. Ihan sitä saa, mitä on tilattu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
287/342 |
14.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ja ketä se hyödyttää väittää hoitajia varkaiksi? Selvintä on että hoivakodissa ei säilytetään arvokasta omaisuutta.

Ei voi olla noin, että on maksavan asiakkaan, jolla ei ole vaihtoehtoja, oma velvollisuus olla omistamatta ja säilyttämättä mitään arvokasta kun sitten se varastetaan ja hoitajia nyt ainakaan ei saa syyttää, vaikka olisivatkin syyllisiä kun tulee pahamielipahapaha. Aiheettomasta syytöksestä ei muuten pillastu kuin syyllinen.

No nyt on kummallinen kommentti. Itse ainakin pillastun jos aiheettomasti syytettäisiin jostain. 

Vierailija
288/342 |
14.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itselle ei olis tullut mieleenkään vaatia jotain erikoiskohtelua äidin pyykeille, ymmärrystä vissiin sitten sen verran että ei sinne mitään kuivapesulaa vaativaa designermekkoa viety. 

Hoivapaikkoja on erilaisia, joissain pienissä yksiköissä missä on vakkarihenkilökuntaa, pysyy aika hyvin hanskassa pyykkihommelitkin, ainakin siellä missä äitini oli, henkilökunta merkkasi vaatteet ja hyvin pysyivät tallessa. Ja vaikka olis hukkunutkin niin erehdyksiä sattuu, joillain kuulemma katoaa sukkia ihan kotipyykistäkin? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
289/342 |
14.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mä en pidä epätodennäköisenä, jos kyse on jostain sellaisesta tavarasta, joka on helppo myydä (esimerkiksi korut). Mutta vanhusten käytetyt vaatteet tuskin menee kaupaksi edes kirppparilla."

 

Riippuu vaatteesta. Ei kaikki vanhukset halua olla pierunpolttamissa collarihousuissa ja kulahtaneissa trikoopaidoissa. Oma mummoni oli aina tarkka vaatteistaan, ja nautti laitoksessa ollessaankin, jos sai kauniin uuden vaatteen.

Eikä se henkilökuntakaan aina ihan nuorta ole, joten vanhusten paremmat vaatteet voi hyvin kelvata omaankin käyttöön. Kukas se sanoo että ne välttämättä myyntiin laitetaan? 

 

 

Ihanko tosissasi kuvittel

 

Ei kukaan vanhus tai omainen ole tilannut tällaista hävytöntä ja röyhkeää peppuilua, josta huolimatta raha kyllä kelpaa iilimadoille.

Vierailija
290/342 |
14.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mun isä kun vietiin tajuttomana ambulanssilla sairaalaan ja sitten kuoli siellä, ei ikinä löytynyt kelloa tai lompakkoa. Vain irtohiluja ja kela kortti sellaisenaan taskussa. Käytti aina vain käteistä, joten useampi satanen varmasti lompakossa ollut. Sairaalassa vain levittelivät käsiään

Mun isälle oli ensihoitajat sanoneet, että kotiavain ja puhelin mukaan, kaikki muu jää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
291/342 |
14.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voisiko tavarat kuvata, kun vanhus muuttaa hoivakotiin? 

Vierailija
292/342 |
14.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Se vastaus nimenomaan on, että muistisairas hävittää itse tavaransa. Äänensävy sen verran töykeä ja vähättelevä, että kysyjä saadaan hiljaiseksi.

Totta ja asukkaat kulkevat toisten huoneissa ja tavarat siirtyy paikasta toiseen heidän mukanaan. Kukaan ei huoli niitä kamoja ja mitään arvokasta ei pidä sinne viedäkään. Niitä heitetään vessanpönttöön ja roskiksiin. Jokainen dementikon tunteva on näitä juttuja nähnyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
293/342 |
14.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aliarvostetut, alipalkatut ja ylityöllistetyt hoitajat valittakaa niistä työoloistanne myös tarpeeksi ja oikeaan osoitteeseen.

En minä ainakaan enää jaksa. Valittaminen pilaa vaan omaa fiilistä. Menen töihin kun työvuoro alkaa ja lähden pois, kun loppuu. Teen sen mitä ehdin. En juokse, enkä jätä taukoja pitämättä. Mitä jää tekemättä niin jää.

Noin on helppo sanoa, mutta ei ole helppo jättää tekemättä, kun se tarkoittaa, että joku jää ilman lääkkeitä, ruokaa, kuivia vaippoja jne. Juuri hoitajien empatiaan luotetaan, että eivät voi jättää avutonta hoitamatta. Sillä lailla hoitajia on helppo riistää. 

 

Riistää? Palkkaahan sulle siellä maksetaan; tuolla joku lähäri kehuskeli että aivan öky

Kukaan lähäri ei saa ökypalkkaa. Joku voi toki tehdä kahta työtä ja sen takia saada tuplapalkkaa, mutta ei sekään ole mitään ökyilyä.

Hoitajia riistetään esim. siten että tehdään listat mahdottomiksi ja oletetaan ettei tietenkään hoitaja viitsii jättää ketään heitteille, vaikka työaika olisi jo ohi. Mutta esim. minä en jää ilmaiseksi ylitöihin vaikka osa olisi hoitamatta, vaan lähden kotiin.

Vierailija
294/342 |
14.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Dementoitunut anoppikin väittää että hoitajat vievät kotoa kaiken käytettyjä pikkareita myöten! 

Viimeksi "varastettiin" puhelin. 2 pv etsimme sitä ja löytyi piilotettuna laturin kanssa muovipussista joka oli käsilaukussa joka oli jätesäkissä joka oli likavaatteiden alla pyykkikorissa vaatehuoneen nurkassa. 

Ihan varmasti sen 10 minuutin pikavisiitin aikana hoitaja näkisi noin paljon vaivaa jemmatakseen hoidettavan kamoja! 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
295/342 |
14.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun äidiltä "katosi" seinäkello, muumimuki, lompakko, puhelimen laturi hoivakodissa ollessaan. Kotona, kun oli vielä, niin oli myynyt jollekin ystävälliselle naiselle aalto maljakon ja jotain koruja. Myyntihintaa ei muistanut 

Vierailija
296/342 |
14.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mun äidiltä "katosi" seinäkello, muumimuki, lompakko, puhelimen laturi hoivakodissa ollessaan. Kotona, kun oli vielä, niin oli myynyt jollekin ystävälliselle naiselle aalto maljakon ja jotain koruja. Myyntihintaa ei muistanut 

Kotona ollessa siis kävi kotihoito

Vierailija
297/342 |
14.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä köyhä lähihoitaja tienasi viime vuonna 49980 euroa ja aika monen työkaverin palkka oli yli 50 000 euroa. Ei tarvitse varastaa asukkailta, eikä tulisi kyllä mieleenkään. 

Vierailija
298/342 |
16.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se, että lähihoitaja pääsee 50 000 euron vuosituloihin eli tienaisi bruttona noin 4000 euroa kuussa, vaatii kyllä sitä, että tekee töitä kuutena-seitsemänä päivänä viikossa, on töissä kaikki juhlapyhät ja tekee niin paljon ilta- ja yövuoroja sekä hälyvuoroja kuin vain mahdollista. Riippuu paljon työpaikastakin esim. mitä hälykorvaukset ovat.

Ehkä jollekin täysin työlleen omistautuneelle sinkulle mahdollista, mutta jos on esimerkiksi sellaisia arkipäiväisiä asioita kuin lapsia tai muuta perhettä, koira, jokin harrastus... Tulot jäävät kyllä valtaosalle tavallisista lähihoitajista bruttona tienoille 2500e / kk myös lisien kanssa. Hoiva-avustajat tienaavat vielä vähemmän.

Sanon nyt tämän vain siksi, ettei kenellekään tule ihan väärää käsitystä. Neuvottelukierros alkaa keväällä.

Vierailija
299/342 |
16.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä hoitajilla tosi pieni palkka, jolla ei oikeasti elä. En itse varasta, mjtta ymmärrän että perheelliset kollegat vie joskus jotain. Ne mummot ei edes tavaroita muista tai kaipaa. Sen sijaan jollekin vähävaraiselle se untuvatakki tai korut merkitsee enemmän.

Sitähän voi palkkakuoppainen hoituri nyysiä mummon rumat korut ja myydä ne romukultana, saa siitäkin vähän rahulia siideriin ja uuteen laukkuun ja ripsariin.

Vierailija
300/342 |
27.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä on alkanut olla samaa nyt ihan hiljan. Mahdollisuuksia on kolme ja ne tulevat tässä nyt järjästyksessä todennäköisyyden mukaan:

1)Potilas itse piilottelee öisin tavaroitaan, koska pelkää vainareissaan varkaita. Olin juuri etsimässä äitini puhelinta neljä tuntia, kunnes juuri ennen lähtöni äiti kaivoi sen haalareistaan. Äitin pitäisi olla täysin liikuntakyvytön ja pääosin järjissään mutta tiedän, ettei hän kuitenkaan ole. Hoitajana tiedän, että siellä on duunia niin paljon, ettei siellä kertakaikkiaan ehdi etsimää tavaroita, koska niitä katoaa 24/7. Löysin äitini kaapista jotain jäämistöjä entiseltä asukkaalta kuten kultakoruja ym. vein ne vahtimestarille.

 

2) Muut potilaat, eikä tähän liity mitään tahallisuutta tai ilkeyttä mutta potilaat ovat tillintallin sekaisin ja melko vahvasti lääkittyjä ja siksi yöllä muiden potilaiden tavaroiden kaivelu ja jemmaaminen, mikä olisi meistä outoa on toiselle potilaalle ihan järkevää teko hetkelä. On myös todennäköistä, ettei potilas muista mitään 15 min päästä tästä operaatiostaan.

 

3)hoitajat ja henkilökunta meihin hoitajiin kun kaikki otetaan ovesta sisään pesiytyy kaikenlasita narkkia ja juoppoa tämä arvottomien tavaroiden varastelu on kuitekin aika paljon havinaisempaa, sillä hoitaja ei tarvitse potilaan silmälaseja, silmälasikoteloita tai muutama euron arvoista puhelinta, saati muutaman kymmenen euron älypuhelinta ym.

Kaikkiaan sairaalaa, hoitolaitos ym ym. on täysin voimaton, kun jos asikas/ potilas/ potilaat yöllä rummaavat ja jemmailevat omia tai toistensa tavaroita esimerkiksi roskakoreihin ym ym. Parasta on olal tuomatta potilaalel arvotavaraa, kuten lompakkoa, kännykkää ym. Isäni noita raahaa ja sitten niitä jatkuvasti katoaa. En kuitenkaan syytä sairaalaa, sillä jos ei tavaraa toimiteta varastettavaksi niin sitä ei voi varastaa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän neljä viisi