Isäni sai syöpädiagnoosin, mistä saan itse apua, että jaksan auttaa häntä?

Minun äitini sairastui yllättäen syöpään. Heti diagnoosin saatuaan, totesin että nyt täytyy kaikki paukut pistää äidin tukemiseen ja kannustamiseen; en itke hänen läsnäollessa enkä valita. Etsin mielummin ratkaisukeinoja tilanteeseen. Äitini joutui vuodepotilaaksi heti diagnoosin saatuaan ja ihan sairaanhoitajiltakin sai jotain vinkkejä, miten pankin kanssa pitää toimia, kun haluaa toisen puolesta voi laskut hoitaa ym käytännön asiat. Vielä viikko ennen äidin kuolemaa yritin tukea äitiä ja kannustaa kuntoutumiseen, vaikka oli jo melko selvää ettei aggressiiviseen syöpään hoidot ehtineet auttaa. Hän kuoli pois hyvin pian diagnoosin saatuaan ja parempi niin. Emme puhuneet missään vaiheessa kuolemasta, joten en tiedä tiesikö äitini että tämä elämä on nyt tässä vai uskoiko hänkin todella että hän parantuu. Me ainakin keskenämme puhuimme sairauden jälkeisestä elämästä ja miten elämä voi jatkua diagnoosin kanssakin, puhuttiin paljon kodin hoitamisesta ja mitä apuja siihen saa. Noh, en tiedä oliko tämä hyvä tapa minun psyyketta ajatellen toimia, mutta eipä tullut käytettyä hänen viimeisiä elinviikkojaan tilanteen suremiseen. Ehdin surra nyt myöhemminkin.

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini sairastui yllättäen syöpään. Heti diagnoosin saatuaan, totesin että nyt täytyy kaikki paukut pistää äidin tukemiseen ja kannustamiseen; en itke hänen läsnäollessa enkä valita. Etsin mielummin ratkaisukeinoja tilanteeseen. Äitini joutui vuodepotilaaksi heti diagnoosin saatuaan ja ihan sairaanhoitajiltakin sai jotain vinkkejä, miten pankin kanssa pitää toimia, kun haluaa toisen puolesta voi laskut hoitaa ym käytännön asiat. Vielä viikko ennen äidin kuolemaa yritin tukea äitiä ja kannustaa kuntoutumiseen, vaikka oli jo melko selvää ettei aggressiiviseen syöpään hoidot ehtineet auttaa. Hän kuoli pois hyvin pian diagnoosin saatuaan ja parempi niin. Emme puhuneet missään vaiheessa kuolemasta, joten en tiedä tiesikö äitini että tämä elämä on nyt tässä vai uskoiko hänkin todella että hän parantuu. Me ainakin keskenämme puhuimme sairauden jälkeisestä elämästä ja miten elämä voi jatkua diagnoosin kanssakin, puhuttiin paljon k

Vakavan sairauden yllättäessä voi olla hyvinkin lohdullista puhua käytännön asioista: kuka hoitaa kotona kukkia, kuka leikkaa nurmikon, muistaahan joku tilata nuohoojan ym. Potilaalle tulee olo, että hänestä välitetään ja elämä sairauden (ja kenties sairaalan) ulkopuolella jatkuu. Pidimme tavallaan kaiken kunnossa siten, että kun äiti pääsee pois sairaalasta, hän pääsee takaisin omaan, rakkaaseen kotiin. Vaikkei niin nyt käynytkään, mutta uskon, että hänelle oli tärkeää, ettei me perheenjäsenet hänen takia luovutettu ja annettu talon rapistua tms.

Mitä apua tarvitset? Hurstilta saa ruokaa. Haluta lomailla yhteiskunnan kustannuksella ja olla osana tuhoamassa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa, Kela Gold korttilaisten vuoksi valtio ottaa velkaa 10 miljardia euroa vuodessa.

Seurakunnat antavat diakonin keskusteluapua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on muistisairaan äitini tiimoilta sama tilanne. Tai luulen että on sitä. Piikittelee, ilkeilee. Mieliala vaihtuu sekunnissa. Käynnit ovat henkisesti kuluttavia. Eikä mulla ole ketään kenelle puhua. 

Et kai sinä nyt rinnasta muistisairautta syöpään.

Muistisairaus on etenevä, kuolemaan johtava sairaus. Syövästä on sentään mahdollisuus parantuakin.

Vanhukset eivät parane syövästä.

Mun kaverin yli 80-v äidillä oli paksusuolensyöpä, leikattiin kahteen kertaan, sai sädehoidon ja parani. Samoin mökkinaapurille kävi. 

Mutta kuoli kuitenkin.

Minulla on parantum

Kuolema on osa elämää mutta siitä on vieraannuttu pahasti. Jos sairastumisen vuoksi koko suku menee järjiltään niin pitääkö kaikki kaataa yhteiskunna harteille Voihan sitä keskutella keskenään tai mennä vaikka papin kanssa juttelemaan mutta surun vuoksi terapian järjestäminen kuulostaa ylimitoitetulta. Loppjen lopuksi kaikki kuolevat ja sille ei voi mitään vaikka kovasti yritettäisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistisairaus on kamala tauti. Siihen kuolee hitaasti mutta varmasti. Älyttömän raskasta läheisille.  Syövästä voi parantua.

Tämä on ihan älytöntä vertailua. Syövästä ei aina voi parantua eivätkä kaikki suinkaan parane. Miksi ei voi vaan sanoa, että kamalia sairauksia molemmat, sekä sairaalle itselleen että heidän läheisilleen. 

Johonkin sitä kuolee ennemmin tai myöhemmin.

Hae kelalta rahallista apua, että voit mennä etelään muutamaksi viikoksi. Annat isäsi olla rauhassa. Hän pärjää paremmin ilman sinun apuasi

Joku sanoikin saaneensa keskusteluapua työterveydestä. On erilaisia kriisikeskuksia, joihin voi mennä juttelemaan vaikeissa elämäntilanteissa. Myös kriisipuhelimeen voi soittaa. Seurakuntien diakonit ja papit ovat käytettävissä. Kaikki nämä ohjaavat myös eteenpäin tarvittaessa.

Puoliso voi antaa lohtuseksiä niin ikävät asiat unohtuvat hetkeksi.

Vierailija kirjoitti:

Voi luoja, että jotkut ovat heikkoja. Säälittävää.

Oikeasti sinä olet heikko ja säälittävä, sillä et ole saanut osaksesi rakkautta ja rakastanut. Jos olisit, et koskaan sanoisi noin. Maailmasi on tyhjä ja kylmä.

Syöpäpotilaiden omaisille on olemassa vertaistukiryhmiä.

Ketoilu pidentää elämää sillä Warburgin efekti on tosi. Pelkästään ketoilulla ei toki parane, mutta yhdistettynä HBOT terapiaan tai lääkkeisiin on moni parantunutkin. Googleta Thomas N. Seyfried.

Isäni kuoli harvinaiseen sairauteen 4 kk sairastamisen jälkeen. Minulle ja veljelleni jäi muistisairaan äitini huolehtiminen. Äidin sairaus huononi nopeasti isän kuoleman jälkeen. 

Isän sairaus oli niin harvinainen, ettei ollut vertaistukea eikä muuta, eikä sairaudesta löytynyt edes suomenkielistä tietoa netistä. Olimme täysin saksalaisten, brittiläisten ja jenkkisivustojen varassa.

Isän kuoleman jälkeen kävin pari kertaa työterveyshuollon psykologilla juttelemassa ja tästä oli hyötyä. 

Äidin muistuisairauteen emme ole kokeneet tarvitsevamme apua, koska siitä on paljon tietoa joka paikassa, löytyy kohtalontovereita, on erilaisia yhdistyksiä jne.