"Ystävyyssuhteet eivät ole elinikäisiä, ystävyyden voi lopettaa elämäntilanteen muuttuessa" - mitä ihmettä?!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni tuntuu haluavan tietää syyn,  miksi ihmissuhde hiipuu tai päättyy.  Miksi? Onko heillä todellakin tarkoitus alkaa käyttäytyä muissa ihmissuhteissaan toisella tavalla? Vai haluavatko vain tietää,  kumpi on syyllinen ja kumpi syytön? Mä lainailin aiemmin ystävälleni rahaa.  Kymppi silloin,  kymppi tällöin.  Maksoi aina takaisin.  Summat alkoivat kasvaa ja sovitut takaisinmaksut viivästyä. Pyyntöjä saada maksaa pienemmissä osissa.  Lopulta kyllästyin enkä lainannut enää.  Välimme viilenivät ja yhteiseltä tutulta kuulin,  että nyt lainailee häneltä kympin silloin,  kympin tällöin.  Kumpi meistä on syyllinen? Mä,  koska lakkasin lainaamasta? Vai hän,  joka ei lopettanut pummailuaan? Olen aika varma,  että meillä on hänen kanssaan ihan päinvastainen näkemys syyllisest

Mun mielestä on suorastaan mulkkua tuollaisessa tilanteessa olla sanomatta suoraan, että ei halua enää olla tekemisissä. Sen sijaan sitten kierrellään ja kaarrellaan kaikenlaisia tekosyitä, kun toinen yrittää olla ystävällinen ja lopulta oksennetaan, että en mä halua olla sun kanssa.

Joo, kukaan ei pakota olemaan toisen kanssa, mutta kyllä se pitäisi pystyä sanomaan ihan suoraan. Ihminen tuhlaa sekä itsensä että toisen aikaa, jos ei suoraan sano, mitä ajattelee. Kaikki olisivat tyytyväisempiä, kun välit katkaisisi reilusti eikä yrittäisi mitään etäännyttämistä.

Pliis. Älkää feidatko ystävää kaikessa hiljaisuudessa ja kuvitelko, että se ystävä varmasti tajuaa itse asian. Varsinkaan niin, että vetoat olevasi vaikka kiireinen tai väsynyt, kun et ehdi näkemään ystävääsi. Ystävä ei välttämättä tajua, että nuo ovat vain tekosyitä. Kiltit ihmiset saattavat ottaa tuon todesta ja yrittävät miettiä, miten voisivat helpottaa stressiäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni tuntuu haluavan tietää syyn,  miksi ihmissuhde hiipuu tai päättyy.  Miksi? Onko heillä todellakin tarkoitus alkaa käyttäytyä muissa ihmissuhteissaan toisella tavalla? Vai haluavatko vain tietää,  kumpi on syyllinen ja kumpi syytön? Mä lainailin aiemmin ystävälleni rahaa.  Kymppi silloin,  kymppi tällöin.  Maksoi aina takaisin.  Summat alkoivat kasvaa ja sovitut takaisinmaksut viivästyä. Pyyntöjä saada maksaa pienemmissä osissa.  Lopulta kyllästyin enkä lainannut enää.  Välimme viilenivät ja yhteiseltä tutulta kuulin,  että nyt lainailee häneltä kympin silloin,  kympin tällöin.  Kumpi meistä on syyllinen? Mä,  koska lakkasin lainaamasta? Vai hän,  joka ei lopettanut pummailuaan? Olen aika varma,  että meillä on hänen kanssaan ihan päinvastainen näkemys syyllisest

Minun on vaikea ymmärtää tällaista ystävyyden katkaisevaa kateutta, kun en sitä itse koe. Miksi ihmiset eivät yritä päästä kateuden tunteesta yli? Miksi purkavat asian siihen kateuden kohteeseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni tuntuu haluavan tietää syyn,  miksi ihmissuhde hiipuu tai päättyy.  Miksi? Onko heillä todellakin tarkoitus alkaa käyttäytyä muissa ihmissuhteissaan toisella tavalla? Vai haluavatko vain tietää,  kumpi on syyllinen ja kumpi syytön? Mä lainailin aiemmin ystävälleni rahaa.  Kymppi silloin,  kymppi tällöin.  Maksoi aina takaisin.  Summat alkoivat kasvaa ja sovitut takaisinmaksut viivästyä. Pyyntöjä saada maksaa pienemmissä osissa.  Lopulta kyllästyin enkä lainannut enää.  Välimme viilenivät ja yhteiseltä tutulta kuulin,  että nyt lainailee häneltä kympin silloin,  kympin tällöin.  Kumpi meistä on syyllinen? Mä,  koska lakkasin lainaamasta? Vai hän,  joka ei lopettanut pummailuaan? Olen aika varma,  että meillä on hä

 

 Oma kaverini selitti kateutensa niin että se on hänen persoonassaan mahdollisuutena kaikkia muita naisia kohtaan. On sitten kiinni tapahtumista ja tilanteista että missä se tulee esiin. Hän ei kestä jos joku sellainen on jänen kuvitelmansa mukaan häntä parempi jossain, jonka hän ei halua olevan. Hän ikään kuin on masteroivinaan koko maailmaa, ja siinä maailmassa on virhe jos hänen tiettyyn ryhmään kategorisoimansa asia on mielestään väärässä paikassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni tuntuu haluavan tietää syyn,  miksi ihmissuhde hiipuu tai päättyy.  Miksi? Onko heillä todellakin tarkoitus alkaa käyttäytyä muissa ihmissuhteissaan toisella tavalla? Vai haluavatko vain tietää,  kumpi on syyllinen ja kumpi syytön? Mä lainailin aiemmin ystävälleni rahaa.  Kymppi silloin,  kymppi tällöin.  Maksoi aina takaisin.  Summat alkoivat kasvaa ja sovitut takaisinmaksut viivästyä. Pyyntöjä saada maksaa pienemmissä osissa.  Lopulta kyllästyin enkä lainannut enää.  Välimme viilenivät ja yhteiseltä tutulta kuulin,  että nyt lainailee häneltä kympin silloin,  kympin tällöin.  Kumpi meistä on syyllinen? Mä,  koska lakkasin lainaamasta? Vai hän,  joka ei lopettanut pummailuaan? Olen aika varma,  että meillä on hä

Ihmiset ovat kateellisia pienemmästäkin. Joku saattaisi olla kateellinen siitäkin, että olet sairas ja saat sen myötä empatiaa. Ja kuten tuolla joku sanoi, kateellinen ihminen saattaa dumpata toisen ihan senkin takia, että saa sillä tuotettua toiselle kärsimystä. Kaikki eivät kestä sitä, jos lähipiirissä on joku onnellinen ihminen.

Teidän tapauksessa todennäköistä on, että ystävääsi on häirinnyt nousemisesi eron jälkeisestä kuopasta ja yksinäisyydestä. Tavatessanne olit ihminen, jota oli helppo katsoa alaspäin. Sittemmin roolit ovat vaihtuneet, kun hän itse erosi. Tosin tuossa tilanteessa osa ärtymyksestä selittyy varmasti sillä, että hänen miessuhteensa ei ole onnistunut. (Itse ylipäätään en katsoisi hyvällä, jos ystävälläni olisi suhde varattuun miehiin. On sitä vapaitakin miehiä olemassa.)

Vierailija kirjoitti:

Pliis. Älkää feidatko ystävää kaikessa hiljaisuudessa ja kuvitelko, että se ystävä varmasti tajuaa itse asian. Varsinkaan niin, että vetoat olevasi vaikka kiireinen tai väsynyt, kun et ehdi näkemään ystävääsi. Ystävä ei välttämättä tajua, että nuo ovat vain tekosyitä. Kiltit ihmiset saattavat ottaa tuon todesta ja yrittävät miettiä, miten voisivat helpottaa stressiäsi.

Allekirjoitan tämän. Olen itse sen verran autismihenkinen, että en ymmärrä tällaisia asioita rivien välistä. Silloin toki, jos toinen lakkaa täysin vastaamasta viesteihin, mutta kiirettä en tajuaisi tekosyyksi. Ihan normaalia on ollut itselläkin, että olen joskus vuosia sitten tiukassa työtilanteessa joutunut sanomaan, että nyt on huono aika tapaamiselle, mutta katsotaan myöhemmin. Ja kun työtilanne meni ohi, niin taas oli aikaa nähdä.

 Kun tuttavani havitteli ystävänsä aviomiestä itselleen,  kysyin eikö vaimo epäile mitään. Totesi, että hänhän on vaimon paras ystävä, joten ei. Ystävyyttä käytetään petollisesti omiin tarkoituksiin. 

Joskus ei vaan mene perille, niin pitää yrittää eritavoilla. Minulla oli ystävä joka vaati huomiota jatkuvasti. Draamaili pienestäkin, mutta rei kuunnellut muita. Jokapäivä olisi pitänyt soitella ja nähdä monta kertaa viikossa. Hän tulee kutsumatta kylään ja kerran ilmestyi toisen ystäväni syntymäpäiville. Hän ei tunne tätä henkilöä eikä ollut kutsuttu, mutta tiesi minun olevan siellä. Hänellä on tapana takertua johonkin toiseen henkilöön ja samalla matkia ja kopioida hänen koko tyyli. Samalla kuitenkin piilokettuilee kaikesta.

Itseä alkoi todella ahdistaa tällainen "ystävyys" ja yritin vähentää yhteydenpitoa, siitä hän vain suuttui. Lopulta sanoin, että minulla ei ole aikaa tai voimia tällaiseen. Omassa elämässä on isoja asioita meneillään ja tarvitsen aikaa ja tilaa. Tästä hän vain suuttui entisestään ja selitti kuinka ystävyys sitoo siihen, että on oltava päivittäin tekemisissä ja nähtävä kokoajan. No minun mielestä ei. Ei suurimalla osalla ole aikaa sellaiseen. Edelleen pommittaa, vaikka en esim. vastaa puhelimeen. Ystävyys ei ole mikään sitoumus loppuelämäksi, jossa toinen on aikaansa velkaa vaikka häntä kohtelisi kuinka huonosti. Jokaisella on oikeus lähteä ihmissuhteesta joka tuottaa vain ahdistusta. 

Ei kai siihen ole yksiselittäistä vastausta: itselläni ystävät jäivät, koska itse muutuin ja halusin pois omasta ympäristöstä. Ne ihmiset olivat jämähtäneet ja tavallaan asettivat minut johonkin rooliin, jota en enää itse halunnut. Uskon että ystävyyssuhteet muuttuvat juuri näiden roolien takia, joko se lähtee ihmisestä itsestään tai sitten se toinen muuttuu ja se aiheuttaa epämukavuutta. Toki olisi hienoa, että olisi joku ihminen joka joustaisi ja eläisi rinnalla sieltä nuoruudesta saakka, mutta sellainen ystävä taitaa olla yhtä harvinainen kuin puoliso joka on rinnalla koko elämän.

Oma kokemus on ollut, että ihmisten on lopulta aika vaikea sanoa joitakin asioita ääneen. Osa pelkää loukkaavansa toista, osa ei halua muutenkaan käydä ikäviä keskusteluita ja jotkut ovat vain huonoja sanomaan suoraan, mitä ajattelevat. Kaikkia asioitakaan ei ole helppoa sanoa ääneen. Esimerkiksi kateus on tunne, josta äärimmäisen harva avautuu rakentavalla tavalla kateuden kohteelle. Harva pystyy myöskään päästämään kateudestaan irti. Ei tällöin ole kenenkään kannalta järkeviä edellytyksiä ystävyyden jatkamiselle. Se kateus tihkuu kuitenkin sieltä rivien välistä joko enemmän tai vähemmän. 

Sekin on hankala pukea sanoiksi, jos itse ihmisenä muuttuu. Minä sairastuin vakavasti ja kyllä se vaikutti suhtautumiseeni muihin. Tuntui, että osa ihmisistä nurisi todella pienistä asioista, vaikka heillä oli isot asiat elämässä hyvin. Toisten kohdalla turhautti, kun eivät osanneet arvostaa terveyttään. En kuitenkaan halunnut purkaa tunnekuormaani ystäviini. Minä ratkaisin asian niin, että sairastuessani otin joksikin aikaa etäisyyttä ystäviin. Kun oma tunnekuohu helpotti, niin palasin taas enemmän omaksi itsekseni. Kyllä sairastuminen silti muutti minua pysyvästi ja enää en esimerkiksi jaksa yksipuolisia ihmissuhteita, joissa yhteydenpito oli kokonaan minun vastuulla.

Vierailija kirjoitti:

Joskus ei vaan mene perille, niin pitää yrittää eritavoilla. Minulla oli ystävä joka vaati huomiota jatkuvasti. Draamaili pienestäkin, mutta rei kuunnellut muita. Jokapäivä olisi pitänyt soitella ja nähdä monta kertaa viikossa. Hän tulee kutsumatta kylään ja kerran ilmestyi toisen ystäväni syntymäpäiville. Hän ei tunne tätä henkilöä eikä ollut kutsuttu, mutta tiesi minun olevan siellä. Hänellä on tapana takertua johonkin toiseen henkilöön ja samalla matkia ja kopioida hänen koko tyyli. Samalla kuitenkin piilokettuilee kaikesta.

Itseä alkoi todella ahdistaa tällainen "ystävyys" ja yritin vähentää yhteydenpitoa, siitä hän vain suuttui. Lopulta sanoin, että minulla ei ole aikaa tai voimia tällaiseen. Omassa elämässä on isoja asioita meneillään ja tarvitsen aikaa ja tilaa. Tästä hän vain suuttui entisestään ja selitti kuinka ystävyys sitoo siihen, että on oltava päivittäin tekemisissä ja nähtävä kokoajan. No minun miel

Ketjuhan ei koske tällaista ystävyyttä.

Jos ystävästä on vanhenemisen myötä tullut tylsä, niin saako hänet jättää?

Ystävä ei vastannut viesteihin kuin viiveellä ja lyhyesti. Häntä ei selvästikkään kiinnostanut minun tylsät asia. Kaikki tapaamiset meni saman kaavan mukaan. Hän kertoi itsestä ja omista ongelmista. Aina oli riitaaa jonkun kanssa, pomon, työkaverin, miehen, äidin, naapurin tms. Sitä vatvottiin ja käänneltiin kerrasta toiseen ilman että hän näki omaa osuutta ongelmaan. Aina syy oli toisessa osapuolessa. Jos yritin puhua omista asioista hän otti puhelimen käteen, alkoi katsella kelloa ja käänsi pian puheen takaisin itseen. 

Miten sellaisen kanssa jaksaa olla ystävä kun joka tapaamisen jälkeen oli olo kuin tyhjällä ilmapallolla. Olisi pitänyt sanoa suoraan että en jaksa olla terapeuttina kun sinulla menee melkein aina huonosti. Se ei ole aitoa ystävyyttä vaan hyväksikäyttöä. Silti sanominen on vaikeampaa kuin tekosyiden keksiminen ja antaa ystävyyden hiipua.

Toinen ystävä oli aina vailla jotain mutta kaikki vastavuoroisuus puuttui. Hän ei kutsunut kylään vaan tavattiin aina meillä. Laitoin ruuat jne, majoitin hänet mutta hän ei tarjoutunut samaan koska ei jaksanut nähdä vaivaa. Kun kuljimme harrastuksissa tai reissasimme hän halusi aina että mennään minun autolla eikä maksanut osuutta kuluista. Lainaili vaatteita, tavaroita, pyysi palveluksia. Lakkasin vastaamasta yhteyden ottoihin kun tuli riistetty olo.

451. Koskee juuri sellaista. Kukaan hankala ihminen ei itse pidä itseään hankalana, vaan uhriutuu, kun ystävyys lopetetaan.

Muutamasta ystävästäni on tullut avioeron, lasten kotoa poismuuttamisen ym jälkeen niin tylsä ja tylsistynyt, ettei meillä oikeastaan ole enää mitään puhuttavaa. En ole ns pannut välejä poikki, mutta olen täysin valmis heidät "häivyttämään" koska tapaamiset on raskaita kun joudun vain kannattelemaan tunnelmaa.

Vierailija kirjoitti:

Aika monella voi olla myös kokemusta siitä, että ystävyys ei ole vuosiin tuntunut vastavuoroiselta vaan jatkuvasti joutuu venymään eikä saa vastineeksi juuri mitään muuta kuin lisää vaatimuksia tai lisää joustamista.

Tämä on vähän samaa ällistelyä kuin se kun hoetaan että parisuhteista erotaan liian helposti. Kukaan ei voi tietää millaista muiden ihmissuhteissa on ollut eikä voi tietää miten työlääksi tai raskaaksi ihmissuhde voi muuttua.

Jos ystävyys on ollut hyvä, joku yksittäinen takapakki ei sitä kaada. On suuri helpotus että työlään ihmissuhteen voi myös lopettaa. 

Tämä. Itse olen lopettanut ystävyyksiä juurikin tuon takia. Mulle soitettiin aina, kun itsellä oli joku kriisi tai ongelma, mutta sitten kun mä olisin tarvinnut apua, niin ketään ei kiinnostanut. Ei kiitos. Tuo on suoraa hyväksikäyttöä.

Yhden kaverin jätin elämästäni, kun hän hurahti uskonlahkoon. Ei puhunut enää mistään muusta, vaikka sanoin useaan kertaan, että mua ei kiinnosta puhua mistään jeesuksesta ja en halua kuunnella mitään tuputusta tai käännytystä. Eipä meillä ollut enää mitään yhteistä.

Vierailija kirjoitti:

Ystävä ei vastannut viesteihin kuin viiveellä ja lyhyesti. Häntä ei selvästikkään kiinnostanut minun tylsät asia. Kaikki tapaamiset meni saman kaavan mukaan. Hän kertoi itsestä ja omista ongelmista. Aina oli riitaaa jonkun kanssa, pomon, työkaverin, miehen, äidin, naapurin tms. Sitä vatvottiin ja käänneltiin kerrasta toiseen ilman että hän näki omaa osuutta ongelmaan. Aina syy oli toisessa osapuolessa. Jos yritin puhua omista asioista hän otti puhelimen käteen, alkoi katsella kelloa ja käänsi pian puheen takaisin itseen. 

Miten sellaisen kanssa jaksaa olla ystävä kun joka tapaamisen jälkeen oli olo kuin tyhjällä ilmapallolla. Olisi pitänyt sanoa suoraan että en jaksa olla terapeuttina kun sinulla menee melkein aina huonosti. Se ei ole aitoa ystävyyttä vaan hyväksikäyttöä. Silti sanominen on vaikeampaa kuin tekosyiden keksiminen ja antaa ystävyyden hiipua.

Tämä on ihan kuin minun elämästäni! Tapaamisemme menivät aina vastaavanlaisella kaavalla, mutta siedin sitä, kun ajattelin, että ystävyyteen voi kuulua erilaisia jaksoja ja ehkä myös "sokeuduin" ja pidin siitä tunteesta, että olin avuksi. Mutta sitten minusta tuli ystävälleni samanlainen valituksen aihe/riidan kohde kuin muista ihmisistä, joista hän oli puhunut. Ajattelin, että hän taitaa olla niin rikki, että ei kykene läheisiin ihmissuhteisiin. Silti kidutan itseäni surulla ja ikävällä, koska oli meillä hyvätkin hetket. <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei halua olla kanssani, miksei sano suoraan?  

Paljon on myös ihmisiä jotka ei usko kun niille sanotaan suoraan. Aikoinaan jossain luontoharrastuksessa tapasin ihan kivan tyypin. Mietittiin että voitais hengailla vähän enemmänkin yhdessä. Jo ensi tapaamisella se mainitsi että se on uskovainen/kristitty, jossain kirkossa, jokin pappi tms. En muista mikä virka sillä siellä kirkossa oli. Itse olen ateisti eikä mua kiinnosta uskontojutut ollenkaan joten sanoin sille suoraan: "mä en sitten halua kuulla uskonnosta yhtään mitään, että jos sä mua sun kirkkoon vierailulle kutsut niin mä en lähde mukaan". Sanoin suoraan, asiallisesti, rehellisesti.

Niin me sitten hengailtiin yhdessä parit kerrat siellä täällä. Oli ihan mukavaa. Normaaleita joitain ulkoaktiviteetteja, veneilyä, kalastusta,... molemmat viihdyttiin luonnossa samalla lailla. Kunnes sitten eräänä päiv

Tästä se taas nähtiin, että ateistit on pahimpia.

Vierailija kirjoitti:

Minä en pidä enää ystävinäni sellaisia jotka vähättelevät, valehtelevat tai kadehtivat minua. Siedin sitä vuosikymmeniä, en tiedä mikä tuli, vanhuus vai viisaus. N 60v

Sama täällä. Lisäisin tuohon myös arvostelun, ivallisuuden, nälvimisen, komentelun ja kontrolloinnin. 

Ystäviä on jäänyt, kun suhteet ovat muuttuneet niin negatiivisiksi, muita ihmisiä on pitänyt haukkua ja ruotia kaiken aikaa. Tiedän, että se on varmasti vain oire ihmisen omasta pahasta olosta, mutta sellainen alkaa jossain vaiheessa vaikuttaa jo omaankin kykyyn nähdä toiset pääsääntöisesti ihan normaaleina ja mukavina ihmisinä. Oma suku on tällainen niin ajauduin kauan magneetin tavoin olemaan se tasapainottava positiivinen kaveri tällaisille ihmisille. Joitain uusia kaverisuhteita on ollut pakko hiivuttaa, kun tarve yhteydenpitoon on ollutkin niin tiivistä tai pian tuttavuuden jälkeen on paljastunut aikamoista rajattomuutta, jolle on pitänyt laittaa rajat. Eniten surettaa muutama opiskeluaikainen ystävä, joiden olin pitkään ajatellut olevan ystäviäni, mutta jotka vaikeuksien tullessa kaikkosivatkin paikalta, ilmestyen uudelleen kun tilanne oli parempi. Ja silloin taas ottivat mielellään kaiken empatian ja avun mitä olisivat voineet saada omiin ongelmiinsa. Jonkin aikaa jaksoin, kunnes mittasuhteet vain alkoi olla liikaa. Ja kun olisi pitänyt unohtaa jo kaikki mitä itselle oli ehtinyt tapahtua sillä välin. Meillä tämä naisten tapa kasvattaa tyttäriä, kulissit ja itsenäisyys edellä ja parisuhteessa neljän seinän sisällä puretaan kaikki paineet, meillä sitten taisi vähän näkyä kyvyttömyytenä nähdä itsensä yli puolin ja toisin. Rajoja pitää vetää, totaalinen empatian puute tai rajattomuus eivät vain tuppaa korjaantumaan.