"Ystävyyssuhteet eivät ole elinikäisiä, ystävyyden voi lopettaa elämäntilanteen muuttuessa" - mitä ihmettä?!

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nro 255: "Tämä kumpaankin suuntaan. Molemmat osapuolet ilmaisevat suoraan, mitä haluavat ja mitä eivät. Ei sitten tule aikaansa hukattua ihmissuhteeseen, jossa ei saa tarvitsemaansa."

Juuri näin. Sen vuoksi mulle on ainakin hyvin tärkeää ensin tutustua toiseen ihmiseen, jotta selviää, mitä hän minulta odottaa ja mitä ei. Jos odottaa multa enemmän kuin haluan antaa, sitten suhde säilyy korkeintaan kaveruutena, jos se on molemmille osapuolille ok. Jos taas toinen haluaa ehdottomasti ystävyyssuhteen, ei mun ole vaikea sanoa, että valitettavasti en ole sellainen ihminen, jonka haluaisit ystäväksesi. Voisin verrata tätä tilanteeseen, jossa mies muutaman tapaamiskerran jälkeen ilmoittaa olevansa rakastunut muhun.  Miten voi olla rakastunut muhun, kun ei vielä edes tunne mua? Mä taas siinä vaiheessa vasta ajattelen, että onpas ollut mukava juttukaveri. Maailmassa on kuitenk

 

 Eli oletko sanonut siis ystäväehdokkaille itse suoraan että toivot tästä nyt pitkää suhdetta, etkä vain parin vuoden mittaista? Vai koskeeko suoraan sanominen vain toista osapuolta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

269: Lapset pitäisi kasvattaa asettamaan omat rajansa ilman,  että se tulkittaisiin epäystävälliseksi käytökseksi.  Omat rajat pitäisi olla itsestäänselvyys eikä asia jota pitäisi perustella tai selitellä.  Kenenkään ei pidä antaa toisen ylittää rajoja siksi,  että se olisi muka ystävällistä tai kohteliasta.  Monelta väärinkäsitykseltä ja mielipahalta säästyttäisiin, jos rajat asetettaisiin heti eikä vasta vuoden päästä. Lapsia opetetaan asettamaan  fyysiset rajat,  mutta ei henkisiä.  

Kyllä, ja se lähtee ennen kaikkea vanhempien esimerkistä. Terveissä perheissä varmasti onkin itsestäänselvyys, mutta kun vanhemmat itsekin ovat sekaisin, eipä siinä lapsi voi kuin yrittää selviytyä ja availla solmuja ja siloitella kieroutumia sitten myöhemmässä vaiheessa ja opetella toimimaan toisin.

En ole mitenkään sekaisin, eikä ole lapsenikaan, eikä äitinikään, vaikka meillä sukupolvien ketjussa meneekin noin, että ei ole opetettu pitämään puoliaan. Enhän minä voinut mitenkään tietää että on epänormaalia olla aina kohtelias ja hyväkäytöksinen, vaan kuvittelin että vastaan sanominen kostautuu myöhemmin, ja on huonoa käytöstä olla yrittämättä kaikkensa muiden eteen. Ikäväkseni tuota siirtyi myös omalle lapselleni, jonka kanssa olemmekin paljon puhuneet asiasta, ja molemmat meistä pitääkin nykyään paremmin rajoistaan kiinni. Mitään kynnysmattoja ei kukaan meistä ole, ja puolustamme jopa raivokkaasti oikeutta. Meidän vain on vaikea nähdä milloin pitäisi puolustaa itseämme.

Vierailija kirjoitti:

Outo käsitys joillain ettei aikuinen ihminen voisi muuttua.  Mulla on kokemusta mm näistä:

1. Riitaisa avioero 45v  kun äijä lähti nuoremman matkaan.  Erosta jo 8 vuotta ja jätetty nainen edelleen katkera, kaunainen ja negatiivinen.  Jopa omat teininsä halusivat muuttaa isälleen koska eivät enää jaksaneet kodin ilmapiirin myrkyttävää äitiään.

2. Hyväpalkkaisessa työssä ollut 52v mies sai yrityssaneerauksen yhteydessä potkut eikä uutta työpaikkaa tälle omasta mielestään kaikkien alojen asiantuntijalle löytynytkään. Lopulta ansiosidonnainen loppui ja tipahti peruspäivärahalle. Katkeroitui, kyynistyi ja alkoi vihaamaan kaikkia, joilla on työpaikka. 

3. 51v nainen luopui palkkatyöstään ja ryhtyi MS-tautiin sairastuneen miehensä omaishoitajaksi.  Kaunis ajatus,  mutta hoidettava muuttui koko ajan vain kiukkuisemmaksi ja ilkeämmäksi.  Tämäkään nainen ei halua mitään muuta kui

Avioero taisi tulla siksi että nainen oli jo silloin kaunainen ja katkera.

Vierailija kirjoitti:

Minä en halua enää ystävystyä kenenkään kanssa. Pidän etäisyyttä ihmisiin, jotka tuntuvat kiintyvän minuun niin, että haluavat olla ystäviä. 

Minulle sopii paremmin, että on tuttavia ja kavereita. En halua solmia elinikäisiä suhteita kehenkään ystävää. Minulle riittää puoliso, lapset ja paljon tuttavia. 

Minusta nämä elinikäiset kiintymys ystävyydet on raskaita, koska en jaksa vastata niihin samalla tavalla. En jaksa, enkä halua sitoutua kehenkään elämään vuosikymmeniksi. Joten sen vuoksi vetäydyn etäämmäs, jos joku alkaa vannottamaan minulle, että olen paras ystävä ja ollaanko yhdessä ystäviä aina. 

Toiset kaipaa rakkaussuhteen tyylistä ystävyyttä, toisille riittää pinrapuolisemmat tuttavuudet ja kaveruudet, joissa ei olla tilivelvollisia toisille. Vaan helppoa yhdessäoloa silloin, kun kummallekin sopii

Olen samanlainen. Minulla on yksi läheinen ystävä jonka kanssa ollaan yhteyksissä harvakseltaan. Suorastaan kammottaa tuollaiset tilanteet joissa vannotetaan parasta ystävyyttä. Jostain syystä ystävyyttäni monesti haetaan, tuttavuuksia on paljon, mutta osan joutuu viilentämään, koska se ei heille riitä. 

 

Hyvä keskustelu tämä aiheesta. Paljon sitä puhutaan miten julmasti ystävä jättää mutta harvemmin sen jättäjän näkökulmasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä aihe on minulle kipeä. Se on kipeä myös siksi, että minulla ei ole loputtomiin niitä uusia ystäviä. Eli kun joku on elämästäni lähtenyt, ei aina ole tullut uutta ihmistä tilalle. En usko olevani ainoa, jolle ystävien lähtö on merkinnyt jopa yksin jäämistä.

Minulla on samanlainen tilanne. Ei ole enää ystäviä jäljellä. Olen 40-vuotias nyt. Sain pidettyä lapsuuden ystävät noin 35-vuotiaaksi asti, kunnes poistuin Facebookista. En tiedä miksi normiviestin laittaminen on monelle ylivoimaista. Tai soittaminen. Olen yrittänyt myös tutustua uusiin ihmisiin mutta nykynaiset ovat sellaisia kodinrikkojia että jossain vaiheessa yrittävät miestäni.

Viimeinen lause todistikin sen miksi sinulla ei ole yhtään ystävää. Niputat kaikki naiset kodinrikkojiksi ja mustasukkaisena luulet haluavan miestäsi.

Ystävän sukupuolella ei muuten ole itselle väliä, on miehiä ja naisia ystävinä. 

"En ole mitenkään sekaisin, eikä ole lapsenikaan, eikä äitinikään, vaikka meillä sukupolvien ketjussa meneekin noin, että ei ole opetettu pitämään puoliaan. Enhän minä voinut mitenkään tietää että on epänormaalia olla aina kohtelias ja hyväkäytöksinen, vaan kuvittelin että vastaan sanominen kostautuu myöhemmin, ja on huonoa käytöstä olla yrittämättä kaikkensa muiden eteen. Ikäväkseni tuota siirtyi myös omalle lapselleni, jonka kanssa olemmekin paljon puhuneet asiasta, ja molemmat meistä pitääkin nykyään paremmin rajoistaan kiinni. Mitään kynnysmattoja ei kukaan meistä ole, ja puolustamme jopa raivokkaasti oikeutta. Meidän vain on vaikea nähdä milloin pitäisi puolustaa itseämme."

Minun suvussani on oltu ihan rehellisesti sanottuna sekaisin. On ollut väkivaltaista alkoholistia, jonka ympärillä kaikkien elämä pyöri, ei ollut lasten tarpeille sijaa. Sama kuvio siirtynyt jälkeläisten omiin perheisiin, joissa ei taas lapsilla ollut oikeutta omiin rajoihin edes suhteessa vanhempiinsa, saati että niistä olisi mitään ymmärtänyt muissakaan ihmissuhteissa. Olen itse vain tyytyväinen, että pystyin myöntämään, että ihan sairastahan tämä on ja alkaa korjata asiaa omalla kohdallani. Muihin en pysty vaikuttamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en halua enää ystävystyä kenenkään kanssa. Pidän etäisyyttä ihmisiin, jotka tuntuvat kiintyvän minuun niin, että haluavat olla ystäviä. 

Minulle sopii paremmin, että on tuttavia ja kavereita. En halua solmia elinikäisiä suhteita kehenkään ystävää. Minulle riittää puoliso, lapset ja paljon tuttavia. 

Minusta nämä elinikäiset kiintymys ystävyydet on raskaita, koska en jaksa vastata niihin samalla tavalla. En jaksa, enkä halua sitoutua kehenkään elämään vuosikymmeniksi. Joten sen vuoksi vetäydyn etäämmäs, jos joku alkaa vannottamaan minulle, että olen paras ystävä ja ollaanko yhdessä ystäviä aina. 

Toiset kaipaa rakkaussuhteen tyylistä ystävyyttä, toisille riittää pinrapuolisemmat tuttavuudet ja kaveruudet, joissa ei olla tilivelvollisia toisille. Vaan helppoa yhdessäoloa silloin, kun kummallekin sopii

Olen sama

Kuten jätetyissä ystävissä, myös näissä jättäjissä on persoonallisuushäiriöist porukkaa. Sitä ei sovi unohtaa. Vaikka itse olisi jättänyt ystävän ns hyvästä syystä, niin joku toinen on voitu jättää ilkeästi ghostaamalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä aihe on minulle kipeä. Se on kipeä myös siksi, että minulla ei ole loputtomiin niitä uusia ystäviä. Eli kun joku on elämästäni lähtenyt, ei aina ole tullut uutta ihmistä tilalle. En usko olevani ainoa, jolle ystävien lähtö on merkinnyt jopa yksin jäämistä.

Minulla on samanlainen tilanne. Ei ole enää ystäviä jäljellä. Olen 40-vuotias nyt. Sain pidettyä lapsuuden ystävät noin 35-vuotiaaksi asti, kunnes poistuin Facebookista. En tiedä miksi normiviestin laittaminen on monelle ylivoimaista. Tai soittaminen. Olen yrittänyt myös tutustua uusiin ihmisiin mutta nykynaiset ovat sellaisia kodinrikkojia että jossain vaiheessa yrittävät miestäni.

Viimeinen lause todistikin sen miksi sinulla ei ole yhtään ystävää. Niputat kaikki naiset kodinrikkojiksi ja mustasukkaisena luulet haluavan miestäsi.

 

 mullekaan sukupuolella ei ole ollut väliä. Harmi vain että ystäviksi pyrkineillä miehillä on ollut.

Minä toivoisin, että ystävyyksiä välttelevät ihmiset tai toiselle jostakin harmistuneet ystävät sanoisivat asian ihan suoraan. Olen törmännyt siihen, että ihmiset ovat "liian kilttejä" ja tekevät jossain vaiheessa katoamistempun, kun ovat ensin padonneet sisäänsä vuosikausien pahan mielen siitä, kun ystävä ei laittanut kahvikuppia likoamaan käytön jälkeen/ystävä ei osannut lohduttaa oikealla tavalla mummon kuollessa yms.

Itselleni kaikista kipein paikka oli, kun pitkäaikainen ystäväni, lapseni kummitäti, osoittautui tällaiseksi. Teki äkillisen katoamistempun minun ja lapsen elämästä, ei sanonut lapselle edes hyvästejä. Oli kamala vastailla lapsen hämmentyneisiin kysymyksiin kadonneesta kummitädistä ja itse samalla käydä läpi sitä, mikä hemmetti pitkäaikaiselle ystävälleni tuli. Hänestä siis näki, että pienet asiat olivat alkaneet vaivata, mutta ei koskaan avautunut tunteistaan.

Mulla loppui mielenkiinto ystävääni, kun alkoi ihailla Purraa. Oli kyllä muitakin sekoamisen merkkejä hänellä viime vuosina. Ystävää voisi varmaan auttaa, mutta, jos kaikki on vain muiden syytä ja aletaan viljelemään vihapuhetta ja ihailemaan fasisteja, niin kyllä siinä vaiheessa saa ystävä mennä ja etsiä terapeutin muualta. 

Monet toivovat ketjussa että ystävyyden  ongelmista puhuttaisiin ihan suoraan. Mutta mitä jos koko ystävyys on vähitellen muuttunut jotenkin piinalliseksi. Kyseessä harvoin on enää yksi asia vaan enemmänkin asetelma.

Minulla oli esim.opiskelukaveri joka oli aina uraihmisen tyyppinen ja työelämään astuttua se vain paheni. Ei halunnut puhua kuin töistä ja lisäksi jatkuvasti tiukkasi minun töistäni. Tunsin joutuneeni tapaamisilla ristikuulusteluun. Pomotti muutenkin ikävästi ja pyyteli liikaa palveluksia. Yritin sanoa että ei puhuttaisi töistä mutta ei halunnut näköjään puhua muusta.

Lopulta kaikki halu enää kohentaa ihmissuhdetta oli kadonnut. Olin koko ajan tajunnut ettei hän muuttuisi ja että olimme kasvaneet erillemme. Ilmoitin kyllä että en halua enää pitää yhteyttä ja selitin sen ympäripyöreästi että halutaan eri asioita. En halunnut haukkua häntä että olet pomottava, hyväksikäyttävä, mun asioihin puuttuva ja tylsä.

Vierailija kirjoitti:

Monet toivovat ketjussa että ystävyyden  ongelmista puhuttaisiin ihan suoraan. Mutta mitä jos koko ystävyys on vähitellen muuttunut jotenkin piinalliseksi. Kyseessä harvoin on enää yksi asia vaan enemmänkin asetelma.

Minulla oli esim.opiskelukaveri joka oli aina uraihmisen tyyppinen ja työelämään astuttua se vain paheni. Ei halunnut puhua kuin töistä ja lisäksi jatkuvasti tiukkasi minun töistäni. Tunsin joutuneeni tapaamisilla ristikuulusteluun. Pomotti muutenkin ikävästi ja pyyteli liikaa palveluksia. Yritin sanoa että ei puhuttaisi töistä mutta ei halunnut näköjään puhua muusta.

Lopulta kaikki halu enää kohentaa ihmissuhdetta oli kadonnut. Olin koko ajan tajunnut ettei hän muuttuisi ja että olimme kasvaneet erillemme. Ilmoitin kyllä että en halua enää pitää yhteyttä ja selitin sen ympäripyöreästi että halutaan eri asioita. En halunnut haukkua häntä että olet pomottava, hyväksikäyttävä, mun asioihin puuttuva

Sinähän olit sanonut suoraan, ettet halua puhua töistä, ja hän jatkoi töistä puhumista. Ei siinä sen enempää tarvitse sanoa, ihan luontaista, että vain etääntyy.

Vierailija kirjoitti:

Minä toivoisin, että ystävyyksiä välttelevät ihmiset tai toiselle jostakin harmistuneet ystävät sanoisivat asian ihan suoraan. Olen törmännyt siihen, että ihmiset ovat "liian kilttejä" ja tekevät jossain vaiheessa katoamistempun, kun ovat ensin padonneet sisäänsä vuosikausien pahan mielen siitä, kun ystävä ei laittanut kahvikuppia likoamaan käytön jälkeen/ystävä ei osannut lohduttaa oikealla tavalla mummon kuollessa yms.

Itselleni kaikista kipein paikka oli, kun pitkäaikainen ystäväni, lapseni kummitäti, osoittautui tällaiseksi. Teki äkillisen katoamistempun minun ja lapsen elämästä, ei sanonut lapselle edes hyvästejä. Oli kamala vastailla lapsen hämmentyneisiin kysymyksiin kadonneesta kummitädistä ja itse samalla käydä läpi sitä, mikä hemmetti pitkäaikaiselle ystävälleni tuli. Hänestä siis näki, että pienet asiat olivat alkaneet vaivata, mutta ei koskaan avautunut tunteistaan.

Mä en välttele ystävyyksiä kuten en välttele sitäkään mahdollisuutta, että vielä vanhoilla päivilläni menisin ekaa kertaa elämässäni naimisiin. Mutta uudet ystävyydet tai avioliitto ei ole mulle muihin ihmisiin tutustumisen tavoite. Myöskään se, että olen muille ystävällinen, ei tarkoita, että haluaisin heidän ystävikseen tai heidän kanssaan naimisiin (tai edes sänkyyn). Sen kyllä itsestänikin tunnistan, että nuorena en osannut pistää vastaan edes kohdatessani työpaikalla seksuaalista häirintää. Mutta olenkin syntynyt 1961 ja työelämä 1980-luvulla oli tässä suhteessa aika erilaista kuin nykyisin. Nykyisinpäälle  jopa alainen voi laittaa pomolle rajat, mikä on sopivaa käytöstä ja mikä ei. Mun nuoruudessani alainen olisi saanut tuossa tilanteessa potkut.  Mä opin asettamaan omat rajani vasta kolmekymppisenä ja sen jälkeen mulla ei olekaan enää ollut mitään ongelmia ystävieni kanssa. Eikä ystävystymisessä.

Joku aiemmin ketjussa kirjoitti, että lapsia pitäisi opettaa laittamaan fyysisten rajojensa lisäksi myös henkiset rajansa. Ja siten, ettei toinen osapuoli kokisi sitä loukkaavana. Mä olen tästä samaa mieltä. Mun mielestä ei tarvitse ystävällisyyttään tai kohteliaisuuttaan tehdä jotain sellaista, mitä ei halua. Toisaalta myös sen, joka saa toiselta ihmiseltä ystävällistä kohtelua, ei pidä kuvitella, että nyt on kyse jostain merkittävämmästäkin. Meitä suomalaisia syytetään aika usein epäystävällisyydestä ja epäkohteliaisuudesta, mutta miten tätä voisi muuttaa niin, että kukaan ei kuitenkaan kuvittelisi ystävällisyyden ja kohteliaisuuden tarkoittavan yhtään mitään sen enempää? Maailmalla ja varsinkin Yhdysvalloissa puhutaan nk smalltalkia, mutta jokainen tietää, että ne kaikki sanat ja se ystävällisyys on vain sanahelinää eikä niillä oikeasti tarkoiteta yhtään mitään muuta kuin että ollaan siinä hetkessä ja siinä tilanteessa hetken aikaa lajitoverille ystävällisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ystävä, joka haluaa nähdä, mutta joka kerta peruu vaikka itse päättää päivät. Silti hokee minulle kuinka yksinäinen on ja aina kotona. Mutta somesta näkee, kun muiden kavereiden kanssa kyllä hengailee. 

Haluaisin pysyä kaverina, mutta on tämä rankkaa silti. 

 

Jos ei halua olla kanssani, miksei sano suoraan? Tuntuu, että odottaa, että minä sanoisin päätöksen sanan. 

 

Monesti kysynyt onko välimme ihan ok, hän sanoo että on. Mutta ei se siltä tunnu. 

Anna olla. Ei tarvitse julistaa mitään virallista eroa, ettehän ole naimisissa.

Joskus voi tulla taas aika, jolloin tarvitsette toisianne. Anna nyt teille molemmille tilaa hengittää ja hae seuraa muualta.

Nykytrendihän tämä on aivan kuten puolison vaihtaminen. Mihinkään ei haluta sitoutua. Vanhemmatkin jouyavat romukoppaan jos eivät elä ladtensa pillin mukaan

Vierailija 

Samanlainen kokemus eräästä ihmisestä. Minä olin aina se yhteyden ottaja, yhteisen tekemisen keksijä. Hän halusi minut lapsensa kummiksi että tulee pidettyä yhteyttä myöhemminkin. No ei ottanut edelleenkään itse koskaan yhteyttä. Lopetin ja jäin odottelemaan hänen yhteydenottoa

Tulitko koskaan sanoneenksi, että haluaisit, että hänkin tekee aloitteen? Joskus ihmiset luutuvat rooleihinsa, ja toisaalta saattavat jopa uskoa, että kutsu/ ehdotus toiseen suuntaan ei olisi toivottu. Jos seura oli muuten hyvää, on sääli, että ystävyys loppuu siihen, että häiritsevää asiaa ei oteta esille. Itselleni ei tosin tietääkseni ole koskaan käynyt näin. Sivusta harmittelen kenties turhaa ystävyyden päättymistä. 

Pidän tästä ketjusta hurjan paljon. Kiitos teille kaikille tästä tärkeästä vertaistuesta.

Olen luullut että minussa on joku totaalisesti vikana, kun olen tullut ystäväni hylkäämäksi. Vuosia kuuntelin ja autoin kaikessa, olimme läheiset ja paljon tekemisissä vastavuoroisesti. Sitten kaikki loppui, en enää kelvannut ystäväksi. Luulen, että ystäväni oli juuri tuollainen ketjussa kerrottu, otti minusta hyödyn ja kun minä olisin tarvinnut tukea tai olimme pienestä arkisesta asiasta eri mieltä, niin olinkin liian raskas hänen mielestään. Olen ikävöinyt häntä ja myös katkeroitunut. Miksi minulle taas tehtiin näin. Aika onneksi alkaa parantaa haavoja, mutta ketään toista ei ole löytynyt tilalle. Yritän ymmärtää, että mitä tämän on tarkoitus opettaa minulle, ehkä vielä joskus keksin vastauksen....

Vierailija kirjoitti:

Pidän tästä ketjusta hurjan paljon. Kiitos teille kaikille tästä tärkeästä vertaistuesta.

Olen luullut että minussa on joku totaalisesti vikana, kun olen tullut ystäväni hylkäämäksi. Vuosia kuuntelin ja autoin kaikessa, olimme läheiset ja paljon tekemisissä vastavuoroisesti. Sitten kaikki loppui, en enää kelvannut ystäväksi. Luulen, että ystäväni oli juuri tuollainen ketjussa kerrottu, otti minusta hyödyn ja kun minä olisin tarvinnut tukea tai olimme pienestä arkisesta asiasta eri mieltä, niin olinkin liian raskas hänen mielestään. Olen ikävöinyt häntä ja myös katkeroitunut. Miksi minulle taas tehtiin näin. Aika onneksi alkaa parantaa haavoja, mutta ketään toista ei ole löytynyt tilalle. Yritän ymmärtää, että mitä tämän on tarkoitus opettaa minulle, ehkä vielä joskus keksin vastauksen....

 

Minä kerron tässä mielipiteen, joka todennäköisesti kerää alapeukut ja kommentteja, miten olen väärässä.

Minusta se, että joku jättää aidosti hyvän ja kiltin ystävänsä, kertoo aina siitä jättäjästä eikä jätetystä. Jättäjä on tehnyt sen ratkaisun, ei jätetty. Jättäjä ei läheskään aina ole kertonut jätetylle todellista syytä siihen, miksi hänet on jätetty. Osa ei edes kerro jättämisestä rehellisesti, vaan ghostaa toisen. Melkoinen osa jättäjistä syyllistää jätettyä ratkaisusta, vaikka se on ollut jättäjän oma päätös. Jättäjät myös herkästi syyllistävät omista tunteistaan jätettyjä, vaikka kukaan toinen ihminen ei koskaan ole vastuussa toisen tunteista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pidän tästä ketjusta hurjan paljon. Kiitos teille kaikille tästä tärkeästä vertaistuesta.

Olen luullut että minussa on joku totaalisesti vikana, kun olen tullut ystäväni hylkäämäksi. Vuosia kuuntelin ja autoin kaikessa, olimme läheiset ja paljon tekemisissä vastavuoroisesti. Sitten kaikki loppui, en enää kelvannut ystäväksi. Luulen, että ystäväni oli juuri tuollainen ketjussa kerrottu, otti minusta hyödyn ja kun minä olisin tarvinnut tukea tai olimme pienestä arkisesta asiasta eri mieltä, niin olinkin liian raskas hänen mielestään. Olen ikävöinyt häntä ja myös katkeroitunut. Miksi minulle taas tehtiin näin. Aika onneksi alkaa parantaa haavoja, mutta ketään toista ei ole löytynyt tilalle. Yritän ymmärtää, että mitä tämän on tarkoitus opettaa minulle, ehkä vielä joskus keksin vastauksen....

 

Minä kerron tässä mielipiteen, joka toden

Ihminen voi olla mukava ja ystävällinen, mutta häntä ei siitä huolimatta halua läheiseksi ystäväksi ja syitäkin voi olla monia. On muita, parempia ystäviä ja sellaisia, joiden kanssa jutut menee paremmin yhteen. On tuttavuuksia, joista ei halua kehkeytyvän enempää, koska on muutenkin kiireinen yms. syitä, jotka eivät edes liity tähän jätettyyn ystävään (joka on toisen näkökulmasta kenties ollut vain tuttava). Minusta siis on vähän yksipuolista käsitellä asiaa vain siitä näkökulmasta, että "hylkääjä vain otti hyödyn" ja sitten dumppasi. 

Yhtä asiaa ei vielä ole esille otettukaan paitsi yhdessä puheenvuorossa vähän sivuttiin eli sitä, että puhutaan henk.koht. asioista. Sitä monet tuntuvat pitävän ystävyyden tunnusmerkkinä, vaikka se ei sitä ole. Tässä jälleen ratkaisee sen toisen osapuolen näkemys siinä missä jätetynkin. Ei jätetty voi yksin määritellä ystävyyttä. Tähän olen törmännyt siinä yhteydessä, kun minulle monet haluavat uskoutua. Ja sitten kun he ovat uskoutuneet, he ajattelevat olevansa minun ystäviäni, vaikken ole koskaan uskoutumaan kannustanut. Itse olen huono puhumaan asioistani, mutta toinen ääripää ovat ihmiset, jotka kertovat henk.koht. asioitaan lähes kaikille. He purkavat kuormaansa herkästi, mutta eivät hekään välttämättä ajattele, että se merkitsee ystävyyttä. Tällaisilla ihmisillä on yleensä paljon tuttavia, joista osa taatusti ajttelee, että "hylkääjä otti hyödyn kuuntelemisestä", vaikka tämä sosiaalinen perhonen vain small talkkaa avioeronsa kaikille, jotka lähelle sattuvat ja jatkaa sitten matkaansa.

Kommentoin vielä tuota syyn kertomista. Kuinka moni haluaa oikeasti kuulla sen oikean syyn miksi ystävyys on päättynyt? Epäilen, ettei kovin moni ja heistäkin osa on riidanhaluisia ihmisiä, jotka sitten haluat riidellä kerrotusta syystä. Kokemusta on. 

Ja sitten vielä se, että oikeasti ei ole mitään velvoitetta kertoa toiselle omista ajatuksistaan. Ne ovat minun asioitani enkä halua niitä ruotia muiden kanssa.

Parempi on siis häivyttää pois ihmiset kuten 98 prosentissa käy eli toinen ymmärtää vihjeen. Ne muutamat prosentit ovat ainakin minun tapauksessani olleet riidanhaluisia ihmisiä, jotka yrittävät pakottaa ystäväksi. Selitys ystävyyden päättymisestä ei koskaan kelpaa ja tulee haukut. Silti niinkin paskan tyypin kanssa vielä haluttaisiin jatkaa ystävyyttä.