Jos tunnet itsemurhan tehneitä, niin ymmärrätkö heistä kenenkään päätöstä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina löytyisi vaihtoehto itsemurhalle. Jumala on suurin auttaja, joka nostaa suosta kuin suosta ylös. Mutta jos ei ole uskoa, niin silti aina voisi hakea edes maallista apua.

Oma ex teki itsemurhan. Minusta ihan turhaan.

Ei nosta. Olen rukoillut apua, ei auta. Mitään jumalaa ei ole olemassa, ihminen loi jumalan.

Käy sielunhoidollisissa keskusteluissa seurakunnan papin kanssa, sen ei tarvitse olla lähin seurakunta. He ovat nähneet työssään koko ihmiselämän kirjon, joten voit puhua vaikka hyväksi käytöstä, sitä ei tarvitse hänen edessä hävetä,

Uskoontuloa auttaa, että pyydät Jeesuksen sydämeesi ja elämäsi Herraksi. Sen jälkeen rukoilu on helppoa kuin parhaalle ystävälle kertoisi vaikeuksistaan ja pyytäisi apua. Me uskovatkin toisinaan joudumme pitkänkin aikaa rukoilemaan ennenkuin sa

Mutta jos tietää että jeesus ei ollut jumalan poika, yhtään vähempää kuin me muutkaan? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mahtuuko teitin jouluun vanha äiti tai isä?  Jos lasten perhe sentään asuu suomessa, voisiko ajatella että ajelisi vaikka sen 500km ja hakisi sen paapan tai mumman sinne missä perhejuhla on.

Just kuulin lapset tulevat käymään Tapanina.  Sinne sitten vanhusten luo käymään, kun joulu on ohi.

Vanhukset naurahtivat hakevat lahjansa silloin.

Kuitenkin ovat yhä ihan terveen oloisia ja mieli on ok, eivät tarvitse vaippoja jne..miksi siis eivät mahdu sinne lasten joulupöytään?

 

Harmittaa ystävieni puolesta.

Jos ovat hyväkuntoisia miksi eivät itse mene lastensa luo. Lasten pitäisi ajaa 4x500 km, kun isovanhemmat voisivat matkustaa 2x500 km. Miksi et itse pyydä heitä toisaalta luoksesi jos niin harmittaa heidän puolestaan. Minusta on aika kohtuutonta vaatia lapsia ajamaan 2000

 

Jos ei kykene tasapuolisuuteen, niin verkko on jo viritetty. Mitäpä jos oltaisiin tasapuolisia, eikä jätettäisi yhtä kaatumaan kun toista tuetaan pystyyn minkä keretään? Ehkä jumala sitten tosiaan armahtaa vanhemmat jotka eivät kyenneet välittämään kuin yhdestä lapsestaan, mitta totisesti se on heillä taivaan porteilla vastassa, ja ehkä jo tässä elämässä monin eri tavoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en ymmärrä. Oma lapseni teki, leikki kuoleman kanssa koko ikänsä.

Katse peiliin.

Höpöhöpö, hyväosaisten kekkulointia!

Vierailija kirjoitti:

Tunnen kaksi. Toista en ymmärrä yhtään, mikään ei antanut vihjeitä siitä mitä oli tulossa ja oli vahvan tuntuinen ihminen, oli nainen, n 55 v. Toinen oli n 40 v mies, aina hymyilevä, mutta oli hiljainen ja osaan samaistua häneen, ymmärrän henkiset vaikeudet ja ympäristön vaatimukset.itsellenikin nämä ovat olleet vaikeita asioita. 

Sama teema toistuu. Eli ei ymmärretä kun juuri itselle ei ole seikkaperäisesti avattu koko elämää sossupörnon lailla ihmeteltäväksi ja tuomittavaksi

Vierailija kirjoitti:

Musta on väärin väittää että itsari on itsekäs teko. Täällä ei tarvitse kitua vain muiden mieliksi!

Joidenkin on pakko. Esim. Lapsi ei pärjää omillaan. Päivästä toiseen. Samaa roskaa.

2 kertaa vakavaa masennusta sairastaneena ymmärtän miksi joku haluaa lopettaa sen tuskan. Mitäen ymmärrä on, että vakavaan masennukseen saa jossakin jopa eutanasian. Paranin siitä, kun aloin syödä ubiquinolia, folaattia ja paljon muita vitamiineja ja hivenaineita. Lopetin lisätyn sokerin, alkoholin ja söin kunnolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta on väärin väittää että itsari on itsekäs teko. Täällä ei tarvitse kitua vain muiden mieliksi!

 

Puhu sitten vasta kun joku sinun rakastamasi ihminen on tehnyt itsemurhan.

No enpä nyt tiedä kyllä minä ainakin niin pitkän aikaa rinnalla kuljin, että en voi muuta kuin hyväksyä sen että rakastamani ihminen päätti omasta elämästään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta on väärin väittää että itsari on itsekäs teko. Täällä ei tarvitse kitua vain muiden mieliksi!

 

Puhu sitten vasta kun joku sinun rakastamasi ihminen on tehnyt itsemurhan.

Joku voi ajatella säästävänsä rakkaansa omalta sairaudeltaan ja sen aiheuttamalta huolelta tekemällä itsemurhan. Että ne muut voivat sitten jatkaa elämäänsä huolettomampina. Siinä voi olla sellainen ajatusvääristymä. Että kun minä luuseri lähden, niin muilla on helpompaa.

Tietenkään se ei ole totta eikä niin pitäisi ajatella. Mutta masentunut voi luulla niin.

 

Kyllä se monesti on ihan totta. Harva jaksaa kymmeniä vuosia rinnalla kun parantumista ei tulekaan vaikka kovasti toivottiin.

Vierailija kirjoitti:

2 kertaa vakavaa masennusta sairastaneena ymmärtän miksi joku haluaa lopettaa sen tuskan. Mitäen ymmärrä on, että vakavaan masennukseen saa jossakin jopa eutanasian. Paranin siitä, kun aloin syödä ubiquinolia, folaattia ja paljon muita vitamiineja ja hivenaineita. Lopetin lisätyn sokerin, alkoholin ja söin kunnolla.

Jos se noilla lähti niin ei ollut oikea masennus

Ystäväni ei enää jaksanut, oli sairastanut kaksisukntaidta mielialahäiriötä jo liki 30 v, välillä meni paremmin, sitten suljetulle, ja vaikka monta kertaa. Ei enää jaksanut. Työkaverin syöpä palasi, ei ollut mitään tehtävänä 

Itellä sama edessä tässä joku päivä. Vielä jaksaa muiden takia, mutta tuskin loputtomasti. katsoa kun muiden elämät saavuttaa tiettyjä merkkipaaluja, samalla itse heillenkaiken antaen, mutta oma elämä jää taa. Kukaan ei ymmärrä miksi näin on, ei kuin iloista naamaa vain kaikille💪

Ymmärrän. Itelle elämässä tärkeimmät asiat on vapaus ja itsemääräämisoikeus. Aina olen sanonut, että elän elämääni siten, että olen valmis lähtemään täältä milloin vaan. Nyt sitten kuin kohtalon sanelemana sairastuin muutama kuukausi sitten krooniseen sairauteen, joka käytännössä sanelee tästä eteenpäin kuinka elämääni elän. Sairaus vei elämästäni tärkeimmät arvot ja identiteetin ja mahdollisuuden elää elämääni enää koskaan sillä tavalla kuin haluaisin. Ikää on vasta 40 vuotta ja pahimmassa tapauksessa kituisin tämän sairauden kanssa vielä kymmeniä vuosia. Elämäksi tätä ei voi kutsua, lähinnä elossa olemiseksi. Toivottavasti läheiset ymmärtävät, jos päätän lähteä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On siihen aina joku syy. Ihan ymmärrettävä ratkaisu ja yksilön oma asia. Ei siitä muiden tarvi naputtaa.

 

Muistan erään kaverini sanoneen, että hänestä teko on itsekäs päätös. Oli menettänyt erään läheisensä joten ehkä ymmärrettävää, että tuntui siltä. Silti mielestäni tuo ajatus on aika harkitsematon ja pinttynyt tapa. 

Masennus on katala sairaus. Toiset paranevat, toiset eivät ja sen keskiössä voi monia asioita jotka kytkeytyvät toisiinsa ja silloin voi olla mahdotonta enää pinnistää. Elämä ei ole reilua eikä kaikille anneta samoja mahdollisuuksia. 

Mielestäni on ymmärrettävää, että osa sen tekevät. Ovat ihmisiä siinä missä muutkin ja siksi kuka vain vaipuu epätoivoon kun liikaa kuormaa tulee yhdelle ihmiselle kannettavaksi. 

Itsek

Mitä sitten, vaikka itsem*rha olisikin itsekästä? Se on aivan ok. Kaikenlainen itsekkyys ei ole huono asia. Ihmisellä täytyy olla valta omaan elämäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina löytyisi vaihtoehto itsemurhalle. Jumala on suurin auttaja, joka nostaa suosta kuin suosta ylös. Mutta jos ei ole uskoa, niin silti aina voisi hakea edes maallista apua.

Oma ex teki itsemurhan. Minusta ihan turhaan.

Ei nosta. Olen rukoillut apua, ei auta. Mitään jumalaa ei ole olemassa, ihminen loi jumalan.

Käy sielunhoidollisissa keskusteluissa seurakunnan papin kanssa, sen ei tarvitse olla lähin seurakunta. He ovat nähneet työssään koko ihmiselämän kirjon, joten voit puhua vaikka hyväksi käytöstä, sitä ei tarvitse hänen edessä hävetä,

Uskoontuloa auttaa, että pyydät Jeesuksen sydämeesi ja elämäsi Herraksi. Sen jälkeen rukoilu on helppoa kuin parhaalle ystävälle kertoisi vaikeuksistaan ja pyytäisi apua. Me uskovatkin toisinaa

Kaikista pahinta on kaupata ahdistuneille/vaikeuksissa oleville huuhaata lääkkeeksi. Vastuutonta. "Sielunhoito" on hirvittävää indoktrinaatiota. Been there done that. Ja lisäksi katsonut useaa tapausta sivusta. Pysykää kaukana noista seurakunnista, lahkoista ja hihhuleista!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina löytyisi vaihtoehto itsemurhalle. Jumala on suurin auttaja, joka nostaa suosta kuin suosta ylös. Mutta jos ei ole uskoa, niin silti aina voisi hakea edes maallista apua.

Oma ex teki itsemurhan. Minusta ihan turhaan.

Ei nosta. Olen rukoillut apua, ei auta. Mitään jumalaa ei ole olemassa, ihminen loi jumalan.

Käy sielunhoidollisissa keskusteluissa seurakunnan papin kanssa, sen ei tarvitse olla lähin seurakunta. He ovat nähneet työssään koko ihmiselämän kirjon, joten voit puhua vaikka hyväksi käytöstä, sitä ei tarvitse hänen edessä hävetä,

Uskoontuloa auttaa, että pyydät Jeesuksen sydämeesi ja elämäsi Herraksi. Sen jälkeen rukoilu on helppoa kuin parhaalle ystävälle kertoisi vaikeuksistaan ja pyytäisi apua. Me uskovatkin toisinaan joudumme pitkänkin aikaa rukoilemaan ennenkuin sa

Törkeää ehdottaa tuollaista höpsismiä. Ammattimainen apu on aivan toisaalla kuin muinaisten lähi-idän paimentolaisheimojen kansanperinteessä. 

Mielestäni ei ole oikein pyrkiä estämään väkisin ihmistä toteuttamasta omaa tahtoaan oman elämänsä suhteen. Kaikenlainen tyrkyttäminen on vääränlaista puuttumista.

Moni täällä kertoo että läheisen teko tuli yllättäen. No, jos tästä huutelee ja yrittää pohjustaa niin voi joutua hoitoon ja jää sitten tekemättä. Tosin nykyisin ei ehkä niin helposti kuin ennen. 

Olen päättänyt n. viisi vuotta sitten etten tule koskaan täyttämään 40, olen tehnyt kuolinsiivousta ja papereiden järjestelyä pari vuotta ja nyt olen aloittanut jäähyväiskirjeen kirjoittamisen. Vie aikaa kertoa kaikki asiaan vaikuttava niin että ei jää jossiteltavaa eikä avoimia kysymyksiä vaan muut pääsevät mahdollisimman helposti jatkamaan puhtaalta pöydältä. 

Kolme vuotta vielä maksimikärsimys ja se lohduttaa. Kun teki päätöksen, tuli käsittämätön rauha. 

Veljeni. Ymmärrän päätöksen täysin. Hän oli kärsinyt masennuksesta jo pitkään. Joutunut eläkkeelle sen takia nuorena. Mikään hoito ei oikein auttanut, ei edes sähköhoito joka vain vei muistin mutta ei vaikuttanut masennukseen. Ainoa riittävästi tuskan pois vievä oli lääkitä neurolepteillä zombieksi, mutta sellaista elämää hän ei halunnut. Joten hän päätti 33-vuotiaana lopettaa elämänsä, enkä voi siitä mitenkään moittia, koska kaiken avun terapiasta lääkkeisiin ja sähköhoitoon hän oli jo kokeillut, eikä niillä saanut siedettävää elämänlaatua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta on väärin väittää että itsari on itsekäs teko. Täällä ei tarvitse kitua vain muiden mieliksi!

 

Puhu sitten vasta kun joku sinun rakastamasi ihminen on tehnyt itsemurhan.

Eri, mutta minun on. Minusta se ei ollut väärin eikä itsekäs teko. Minusta olisi ollut läheisenä sen sijaan äärimmäisen itsekästä, jos minä, perushyvinvoiva ihminen, olisin ajatellut, että läheiseni täytyy jatkaa kitumista, ettei minulle vaan tule surua ja ikävää. Ei niin, kyllä hänen täytyi päästä pois kun oli liian paha olla eikä toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Miksen ymmärtäisi.

Ei täällä kenenkään ole pakko taivaltaa, varsinkaan jos elämä on paskaa.

Monelle olisin toivonut nopeampaa lähtöä, jotka odottivat jumalan tahtoa, eivätkä siis oman käden kautta.