Lue keskustelun säännöt.
Tätä minä inhoan "omat rajansa" löytäneissä ihmisissä
07.12.2024 |
Siinä ei mitään, jos omat rajat löytäessään sanoo selvän ei:n kaikenlaiselle yksipuoliselle palvelemiselle. Tuollaiselle kuuluukin sanoa ei. Kenenkään tehtävä ei ole olla toisten kynnysmatto, likaämpäri tai apupoika.
Oma kokemus taas on ollut, että osa näistä omien rajojensa löytäjistä muuttuu ihan kamaliksi ihmisiksi. En tarkoita sellaista tavallista rajojen pitämistä (kieltäytymistä esimerkiksi ikävistä asioista), vaan ihan hirveää vaativuutta toisia kohtaan. Toisissa ei kestetä enää mitään huonoja puolia ja katkaistaan välit vedoten omiin rajoihin. Kokemusta on esimerkiksi ihmisistä, jotka ovat katkaisseet pitkäaikaisiin ystäviin välit, koska yksi kylään tullut ystävä kehtasi istua sohvan käsinojalla, toinen ei antanut kummilapselle kyllin kallista syntymäpäivälahjaa ja kolmas ei kestänyt ystävänsä sairastumista. Jos toinen ihminen on millään tavalla vajavainen tai tarvitseva, niin heti lyödään liinat kiinni ja katkaistaan välit. Katoaa siis täysin käsitys siitä, millaiset omat rajat ovat kohtuullisia ja millaiset eivät. Ei kukaan ole täydellinen, eikä kaikista pikkuasioista tarvitse vetää jumalatonta palkokasvia nenäänsä.
Kommentit (479)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän. Olin itsekin ihan kohtuuton siinä vaiheessa kun vihdoinkin uskalsin vetää rajat. Itse asiassa potkaisin oikeastaan kaikki ihmiset elämästäni siinä vaiheessa pois.
Elin 20 vuotta täysin erakkona, kunnes opettelin taas olemaan ihmisten kanssa tekemisissä, tällä kertaa terveeltä pohjalta. Tiedän, kuulostaa todella creepyltä, mutta mun piti oikeasti mennä itteeni ja opetella ymmärtämään muitakin. Toki olin työelämässä koko tuon ajan, eli ihmisten kanssa tekemisissä, enkä elänyt yksin luolassa.
Mutta minusta tuli täysin mahdoton siinä vaiheessa kun tajusin tämän "rajojen vetämisen". En nyt jaksa selittää sitä sen enempää, koska en tykkää muistella niitä asioita, mutta tunnistan ilmiön. Liian kilttinä olemisen ja siitä purkautumisen. Siinä vaiheessa
Onko nää jotenkin jääneet vajaiksi kun normaaleja rajoja eivät osaa asettaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oman kokemukseni mukaan kaikille ihmisille ei pysty asettamaan rajoja, koska heidän ajattelunsa ei taivu sellaisen asian ymmärtämiseen. Vaatii aika paljon työtä itseltä ja poliisilta että saisi edes perus kotirauhan. Siihen taisteluun kulunutta aikaa ei koskaan saa takaisin.
En usko, että kukaan noin mitättömistä asioista katkaisee välejä toiseen. Voi olla, ettei se rajojen rikkoja edes yleensä tajua, mitä tekee väärin. Luultavasti se rajansa löytänyt on tullut halveksituksi, nöyryytetyksi, loukatuksi, hyväksikäytetyksi tai vähätellyksi jonkun saman ihmisen toimesta joka ikisellä tapaamiskerralla. Todennäköisesti kukaan ei suuttunut siitä, että joku istui väärään paikkaan, vaan ehkä se rajaton taas nöyryytti ja halveksui toista siinä istuskellessaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on todella ikävä ja itsessään muiden rajoja tallova sekä väheksyvä. Jos joku ei halua olla kanssani tekemisissä, ihan mistä syystä vaan, oli se syy minun mielestäni ihan kuinka typerä, tai vähäpätöinen tahansa, niin sitten hän ei halua. Toisella ihmisellä on oikeus itse valita seuransa ja päättää asioistaan, ilman että minä käyn sitten kostona selän takana anonyymisti haukkumassa lyttyyn jollain nettifoorumilla.
Oikeasti kertoo AP:sta ja hengenheimolaisistaan ihan kaiken tarpeellisen. Joskus voi myös antaa tilaa ja kunnioitusta sekä empatiaa muille. Jos se ihminen on koko ikänsä ollut kynnysmatto ja vasta harjoittelee omien rajojen vetämistä aikuisiällä, niin tietenkin se on hänelle vaikeaa ja voi tulla liian tiukasti ja joustamattomasti pidettyä niistä kiinni, mutta hän harjoittelee!
Miksi on ollut koko ikänsä kynnysmatto? Eikö se ole loppu v
Oletko vähän hidas vai etkö osaa lukea? 7 sivua menty ja sinä keskityt asiaan josta puhuttiin ehkä jossain tämän ketjun prequelissa
On paljon sellaisen kotikasvatuksen saaneita, joille ei koskaan kotona ole sanottu "ei". Sitten kun tämä kahden kirjaimen muodostama sanallinen rajaus, vielä mahdollisesti fyysisesti tehostettuna tömähtää tajuntaan, onkin itku ja parku valmis. Siitä huolimatta ne rajat asetetaan. Yleensätällainen mielensä pahoittaja sitten vielä kommentoi, että "mä en kyllä yhtään tykkää" tai että" mä kyllä nyt loukkaannun...". Juu siitä vaan. Ihan vapaasti. Ole tykkäämättä ja senkun loukkaannut ihan miten syvästi haluat. Näin tulee tapahtumaan elämässäsi vielä monen monta kertaa, ellei asenne muutu. "Mä en tykkää..." . Voi víťťų!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on todella ikävä ja itsessään muiden rajoja tallova sekä väheksyvä. Jos joku ei halua olla kanssani tekemisissä, ihan mistä syystä vaan, oli se syy minun mielestäni ihan kuinka typerä, tai vähäpätöinen tahansa, niin sitten hän ei halua. Toisella ihmisellä on oikeus itse valita seuransa ja päättää asioistaan, ilman että minä käyn sitten kostona selän takana anonyymisti haukkumassa lyttyyn jollain nettifoorumilla.
Oikeasti kertoo AP:sta ja hengenheimolaisistaan ihan kaiken tarpeellisen. Joskus voi myös antaa tilaa ja kunnioitusta sekä empatiaa muille. Jos se ihminen on koko ikänsä ollut kynnysmatto ja vasta harjoittelee omien rajojen vetämistä aikuisiällä, niin tietenkin se on hänelle vaikeaa ja voi tulla liian tiukasti ja joustamattomasti pidettyä niistä kiinni, mutta hän harjoittelee!
Miksi on o
Rajaton ihminen ei koskaan kanna vastuuta omasta käytöksestään. Vetoaa lapsuuden traumoihin esimerkiksi. Kuten tässäkin ketjussa jotkut tekevät.
Vierailija kirjoitti:
En usko, että kukaan noin mitättömistä asioista katkaisee välejä toiseen. Voi olla, ettei se rajojen rikkoja edes yleensä tajua, mitä tekee väärin. Luultavasti se rajansa löytänyt on tullut halveksituksi, nöyryytetyksi, loukatuksi, hyväksikäytetyksi tai vähätellyksi jonkun saman ihmisen toimesta joka ikisellä tapaamiskerralla. Todennäköisesti kukaan ei suuttunut siitä, että joku istui väärään paikkaan, vaan ehkä se rajaton taas nöyryytti ja halveksui toista siinä istuskellessaan.
Minulla on kokemusta kahdesta ystävästä, jotka ovat kertoneet löytäneensä rajansa ja katkaisivat välit minuun sekä muutamiin muihin ystäviinsä. Eivät siis tunteneet toisiaan ja tilanteiden välissä oli vuosia. Minä tiedän, että olen ystävällinen ihminen. En koskaan halveksi, loukkaa tai vähättele ystäviäni. Olen tukena, kuuntelen ja autan siinä missä voin. Olen juuri sellainen ystävä, joka kyselee kuulumiset ja jos toisella on ollut vaikeaa asian x suhteen, niin kysyn miten hän asian kanssa jaksaa. Nähtiin vuorotellen kummankin luona ja yhtä lailla muistettiin synttärit ja joulut ja muut. En ole ihminen, joka odottaa ystäviltä "palveluksia", vaan hoidan arkiset asiat itse. Ei siis ollut mikään h yvä.ksikäyttöjuttu.
Toinen ystävä sairastui mt-ongelmiin ja samaan aikaan muuttui herkästi suuttuvaksi. Pahoitti mielensä ihan arkisista asioista, joista muut eivät pahastuneet. Alkoi sanella, miten minun pitäisi käyttäytyä. Loukkaantui siitäkin, kun tulin raskaaksi melko lyhyen yrittämisen jälkeen. Ilkeili asiasta. Kun kerroin, etten jaksa tuollaista kommentointia, niin katkaisi välit. Toinen ystävä jäi yksin lasten kanssa avioeron jälkeen. Yritin auttaa, vaikka asuin kaukana. Lähetin lapsille postissa mukavaa tekemistä ja ystävälle herkkuja. Kylässä käydessä autoin siivoamaan ja katsoin lasten perään. Yritin tukea ja sanoin, että voin kuunnella. Hän ei halunnut puhua kun kysyin miten voi eron jälkeen ja miten lapset jaksaa. Koki suhtautumiseni alentavana. Katkaisi välit.
En minä tajua, mitä minä olen näissä tilanteissa tehnyt "väärin". Olen mielestäni ollut hyvä ystävä, joka on yrittänyt tukea toisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ketjussa ei ole mainittu sairastumista fyysisesti ja lääkityksiä, jatkuvaa kipua jne.
Nämä ihmiset voivat alkaa "asettaa rajoja" joita he itsekkin inhoavat, mutta tajuavat, heidän on nyt pakko. Silloin myötätunto ja kärsivällisyys tulevat kuvioihin. Toivotavasti. Siten ystävyys muokkaantuu uudelleen ja voi jatkua. Toki jos taas sairaus "rikkoo sinun vain postiivista ajattelua" kuviosi se ei riitä selitykseksi ja tilanne katkeaa tavalla tai toisella.
Silloin voi kumpikin silti muistaa toista hyvällä, toivoisin.
Vierailija kirjoitti:
Ketjussa ei ole mainittu sairastumista fyysisesti ja lääkityksiä, jatkuvaa kipua jne.
Nämä ihmiset voivat alkaa "asettaa rajoja" joita he itsekkin inhoavat, mutta tajuavat, heidän on nyt pakko. Silloin myötätunto ja kärsivällisyys tulevat kuvioihin. Toivotavasti. Siten ystävyys muokkaantuu uudelleen ja voi jatkua. Toki jos taas sairaus "rikkoo sinun vain postiivista ajattelua" kuviosi se ei riitä selitykseksi ja tilanne katkeaa tavalla tai toisella.
Silloin voi kumpikin silti muistaa toista hyvällä, toivoisin.
Sairastumisen tuomissa rajoissa ei mitään. Jos ei enää pysty tekemään kaikkea, jaksa nähdä usein tms. Mutta ei se sairaus "rajojen vetona" oikeuta siihen, että toisille voisi puhua rumasti.
Nimimerkillä kroonisesti sairas, enkä todellakaan pidä sitä syynä olla toisille ilkeä. Ei ole heidän syynsä, että minulla on kipuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellainen kuin "erityisherkkä" joka vetää rajoja, ei usein näe, miten se yhtäkkinen reakoiti voi vaatia ympristöltä todella paljon.
Vierailija kirjoitti:
En usko, että kukaan noin mitättömistä asioista katkaisee välejä toiseen. Voi olla, ettei se rajojen rikkoja edes yleensä tajua, mitä tekee väärin. Luultavasti se rajansa löytänyt on tullut halveksituksi, nöyryytetyksi, loukatuksi, hyväksikäytetyksi tai vähätellyksi jonkun saman ihmisen toimesta joka ikisellä tapaamiskerralla. Todennäköisesti kukaan ei suuttunut siitä, että joku istui väärään paikkaan, vaan ehkä se rajaton taas nöyryytti ja halveksui toista siinä istuskellessaan.
Tästä(kin) kommentista pistää esiin se, ettei asioista ilmeisesti olla keskusteltu kunnolla. Jos kerran toinen "rajojen rikkoja edes yleensä tajua, mitä tekee väärin", niin eikö kommunikaatiossa ole jotain pahasti vajanaista?
Kannattaisiko voimaantuneen, rajojen vetäjän opetella kommunikoimaan kauniisti, mutta jämäkästi toisten kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rajansa löytäneet loukkaantuvat, kun toiset eivät ole ymmärtäneet heidän rajojaan, vaikka rajansa löytäneet eivät ole niistä ääneen kertoneet.
Ei kukaan ole ajatusten lukija. Turha siitä on loukkaantua. Itse pitää sanoa. Eikä se tarkoita ilkeilyä, vaan ystävällistä suoruutta.
"Voitko ottaa jalkasi pois olohuoneen pöydältä? Syön pöydän ääressä, joten en halua jalkoja ruokapöydälleni."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko, että kukaan noin mitättömistä asioista katkaisee välejä toiseen. Voi olla, ettei se rajojen rikkoja edes yleensä tajua, mitä tekee väärin. Luultavasti se rajansa löytänyt on tullut halveksituksi, nöyryytetyksi, loukatuksi, hyväksikäytetyksi tai vähätellyksi jonkun saman ihmisen toimesta joka ikisellä tapaamiskerralla. Todennäköisesti kukaan ei suuttunut siitä, että joku istui väärään paikkaan, vaan ehkä se rajaton taas nöyryytti ja halveksui toista siinä istuskellessaan.
Tästä(kin) kommentista pistää esiin se, ettei asioista ilmeisesti olla keskusteltu kunnolla. Jos kerran toinen "rajojen rikkoja edes yleensä tajua, mitä tekee väärin", niin eikö kommunikaatiossa ole jotain pahasti vajanaista?
Kannattaisiko voimaantuneen, rajojen vetäjän opetella kommunikoimaan kauniisti, mutta jämäkästi toisten kanssa?
Toisessa kommentissa taas kehoitettiin antamaan pienet synnit anteeksi ja näinhän ihmiset yleensä tekevätkin, eivät puutu ihan pikkujuttuihin. Mutta sitten niitä kertyy aina vaan lisää ja yhä härskimmin ja vuodet vierivät ja lopulta mitta ylittyy kokonaan eikä paluuta enää ole. Ei se rikottu halua palata vanhaan joten jotkut konfrontaatiokeskustelut ovat tässä vaiheessa jo turhia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kyllä minä olen ihan sivusta seuranneena huomannut, että ihmiset katkovat joskus välejä "ilman kunnollista syytä". Tai siis eihän se oikeasti "ilman syytä" ole. Mutta se on usein seurausta siitä, ettei osata muulla tavalla neuvotella rajoja, niin ne rajat täytyy asettaa sitten sodanjulistuksella.
Faktahan nyt on, että kaikilla meistä ei ole taitavaa sosiaalista silmää. Itse asiassa aika monella meistä ei ole. Ihmisen ei tarvitse olla mikään ilkeä ja alistava narsisti ollakseen muille ns. "rasittava" - siihen usein riittää, että on hyväntahtoinen mutta ei osaa lukea muita ollenkaan. Möläyttelee tarkoittamatta sillä mitään pahaa. Änkeää seuraan silloin kun ei ole toivottu. Soittaa vähän liian usein. On yli-innokas tavalla, joka vaikuttaa ehkä säälittävältä ja on siksi turn-off, vaikka kyseinen ihminen olisi muuten mukava.
Jos jaksatte muistella, muistatte varmaan ihan jo alakouluajoiltakin tällaista. Minä itse muistan alakoulusta, yläkoulusta ja lukiostakin näitä. Jotkut saattoivat olla "nepsyjä", osa mielestäni ei mutta mistä sitä tietää. Lukiossa oli tällainen tyttö, joka ei ollut mitenkään "omituinen" minusta, mutta hyvin yli-innokas. Yritti olla muiden tyttöjen kaveri - luuli olevansa kaveri - mutta muut pyörittelivät silmiä ja naureskelivat selän takana.
Minä en tiennyt mitä tehdä, koska minua raivostutti tuo selän takana silmien pyörittely, mutta toisaalta en myöskään osannut olla introverttina yli-innokkaan ihmisen varsinainen kaverikaan. Joten käyttäydyin kuten mielestäni normaalin ihmisen sopiikin, eli en osallistunut selän takana naureskeluun, olin hänelle koulussa aina ystävällinen ja juttelin, mutta en kaveerannut hänen kanssaan koulun ulkopuolella. Ei tarvittu mitään välien katkomisia ja nolaamisia tähän "rajojen vetoon".
Voitte sanoa, että tuo nyt on koulujuttuja, ja tässä ketjussa puhutaan aikuisista ihmisistä. Joo, mutta kun sama toistuu ihan aikuisiälläkin. Ihmiset pyörittelevät selän takana silmiä ja huokailevat, kun joku tällainen ei-toivottu kaveeraaja - ei narsisti, ei "energiasyöppö", vaan jollain muulla tavalla ei-toivottu - änkeää seuraan. Passiivis-aggressiivisesti yritetään tehdä selväksi, että sinä et ole toivottu (olen sivusta nähnyt esim. kokonaisen kaveriporukan olevan puhumatta tällaiselle "ulkopuoliselle" mitään: todella noloa käytöstä aikuisilta). Ja jos ne passiivis-aggressiiviset vihjailut eivät mene perille, raivo lopulta purkautuu vihaisena "rajojen vetona", nolaamisena ja välien katkomisena.
Helpotus on varmasti suuri, kun tuli rajat vedettyä ja päästiin kiusallisesta tuttavuudesta lopulta eroon. Mutta se ei muuta sitä, että tämä johtui tuon raivo-rajanvetäjän omasta sosiaalisesta kyvyttömyydestä. Kuten sanoin: kun ei osata neuvotella rajoja muuten kuin passiivis-aggressiivisella vihjailulla, joka ei mene perille, ne rajat lopulta vedetään sodan julistuksella.
Vierailija kirjoitti:
Rajansa löytäneet loukkaantuvat, kun toiset eivät ole ymmärtäneet heidän rajojaan, vaikka rajansa löytäneet eivät ole niistä ääneen kertoneet.
Ei kukaan ole ajatusten lukija. Turha siitä on loukkaantua. Itse pitää sanoa. Eikä se tarkoita ilkeilyä, vaan ystävällistä suoruutta.
"Voitko ottaa jalkasi pois olohuoneen pöydältä? Syön pöydän ääressä, joten en halua jalkoja ruokapöydälleni."
Läheisriippuvaisia taipumuksia omaavalla on vaikeuksia kommunkoida aidosti suoraan. Sen sijaan hautoo asioita. Syyllinen löytyy peiliin katsomalla.
Vaikeita asioita ulkopuolisten ymmärtää.
Minulla on rajaton äiti (tai oli, olen katkaissut välit). Hän oli tavattoman taitava rakentamaan tilanteet niin, että täysin normaali käytös vaikuttaa tosi tökeröltä liialliselta rajojen vetämiseltä, kun voisihan sitä vähän joustaa tai sanoa nätimmin tai jotain vastaavaa.
Mutta oikeasti ei voinut. Esimerkki. Äitini kutsui minua perheineni sunnuntailounaalle. Periaatteessa ihan kiva tapa joka viikko, niin kauan kuin saapui kutsun mukaan ja perui kaikki muut menot. Sitten, jos yritti sanoa kiitos kutsusta, mutta nyt emme pääse, alkoi hlvetti. Ei heti, koska äitini neuvoi ystävällisesti perumaan muun menon ja sanoi iloisesti, että sitten pääsette. Hän saattoi neuvoa monimutkaisia järjestelyitä, jotta pääsemme. Seuraavaksi hän ei ottanut kieltäytymistä kuuleviin korviinsa, nähdään sitten sunnuntaina kahdelta! Sitten soitti perään ja muistutti, että mehän sovittiin. Sitten soitti kertoakseen, miten ruokavalmistelut edistyvät, paljon on vaivaa, nähdään sunnuntaina! Ja lopulta oli kauhean vihainen, kun emme edellenkään tulleet sunnuntaina, oli ruoat ja kaikki.
Tämä kaikki tapahtui, vaikka miten johdonmukaisesti olisin sanonut, että emme tule. Ja sitten se törppö olen muka minä, joka lupasi tulla eikä tullut. Turha sanoa, etten luvannut kun mehän sovittiin. Ja arvaatte varmaan, kuka oli taas törppö, jos seuraavalla kerralla aloin huutaa, että ÄLÄ sovi keskenäsi mitään, ÄLÄ tee ruokaa, me emme ole tulossa, yritä nyt käsittää!
Esimerkkejä olisi enemmänkin, ja paljon pahempiakin, mutta eiköhän tuo riitä. Tietysti minä olen myös se änkyrä, joka suotta katkaisi välit ihan pikkuasioiden takia.
Vierailija kirjoitti:
Vaikeita asioita ulkopuolisten ymmärtää.
Minulla on rajaton äiti (tai oli, olen katkaissut välit). Hän oli tavattoman taitava rakentamaan tilanteet niin, että täysin normaali käytös vaikuttaa tosi tökeröltä liialliselta rajojen vetämiseltä, kun voisihan sitä vähän joustaa tai sanoa nätimmin tai jotain vastaavaa.
Mutta oikeasti ei voinut. Esimerkki. Äitini kutsui minua perheineni sunnuntailounaalle. Periaatteessa ihan kiva tapa joka viikko, niin kauan kuin saapui kutsun mukaan ja perui kaikki muut menot. Sitten, jos yritti sanoa kiitos kutsusta, mutta nyt emme pääse, alkoi hlvetti. Ei heti, koska äitini neuvoi ystävällisesti perumaan muun menon ja sanoi iloisesti, että sitten pääsette. Hän saattoi neuvoa monimutkaisia järjestelyitä, jotta pääsemme. Seuraavaksi hän ei ottanut kieltäytymistä kuuleviin korviinsa, nähdään sitten sunnuntaina kahdelta! Sitten soitti perään ja muistutti, että mehän sovittiin. Sitten soitti kerto
Tuo on täysin ymmärrettävää sinulta.
Ihmiset muuttuvat iän myötä ja aikansa palvelleet kaveristeet hiipuvat ja lakkaavat tomimasta. Perhetilanteet ja harrastuksetkin voivat muuttua ihan erilaiseksi.
Toiset jäisivät väkisin roikkumaan eikä tajua että jonkun suhteen aika alkaa olla ohitse. Sitten he kuvittelevat välien katkeavan johonkin ihan mitättömään. Samoin kun parisuhteetkin loppuvat ettei ole enää mitään yhteistä, samoin kaverisuhteetkin.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset muuttuvat iän myötä ja aikansa palvelleet kaveristeet hiipuvat ja lakkaavat tomimasta. Perhetilanteet ja harrastuksetkin voivat muuttua ihan erilaiseksi.
Toiset jäisivät väkisin roikkumaan eikä tajua että jonkun suhteen aika alkaa olla ohitse. Sitten he kuvittelevat välien katkeavan johonkin ihan mitättömään. Samoin kun parisuhteetkin loppuvat ettei ole enää mitään yhteistä, samoin kaverisuhteetkin.
Asenteesi kuvaa ihmisiä esineinä ja hyödykkeinä pitävän ihmisen ajattelulta. Mutta ei siinä mitään. Ei kannata ihmetellä tai triggeroitua jos normaaleilla ihmisillä toisenlainen ajatusmalli.
En ole kenenkään kanssa pallotellut, eka kommentti koko ketjuun.