Areenassa Luojan lapset (v-lestadiolaisista) vol 2.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei täällä kannata keskustella mistään. Vaikka esittäisi raamatullisesti perustellen jotain vl-opin vastaista, vastassa inttäminen Mutta Kun tai täysi hiljaisuus. Sama kuin keskustelisi Kiinan muurin kanssa, yhtä hyödyllistä. 

Aika lailla päin vastoin, kun katsoo viestejä. Raamatulla ei perustele muut kuin uskovaiset.

Tarkoitat uskovainen, vl? Olen kirjoittanut monia kertoja raamatulla perustellen mutta lopulta luovutin. Kun ihminen ei halua mitenkään edes yrittää nähdä toista tulokulmaa asiaan niin ei ole hyödyllistä jatkaa. Pysy vaan poterossasi, siihenkin on toki oikeus.

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaa mitä muut kuin lestadiolaiset ajattelee parannuksesta ja syntien anteeksisaamisesta. Olisi helpompi keskustella jos eri näkökulmat on esillä.

Minuakin kiinnostaa. Mitä ajattelette mikä on syntiä, miten synnin haavat korjataan ja miten ihminen voi saada parannuksen epäuskosta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi voi sentään kun kaikkiin asioihin ei löydy vastausta Raamatusta vaikka kuinka lukisi

Tästä olemme eri mieltä. Uskonasioihin löytyy apu Raamatusta

 

Myöskin on haitallista ja erittäin väärin tehdä joka ikisestä nuoren (tai minkään ikäisen) kysymyksestä hengellinen ongelma. 

 

Tämähän ei olekaan tarkoitus. Vain ne kysymykset, jotka liittyvät uskomiseen, ovat hengellisiä.

 

 

Niin juuri! Kuten esimerkiksi uskomisemme kannalta kenties tärkein kysymyksemme: Voinko käyttää meikkiä. Tässä ollaan kristinuskon perusteiden ja kristinopin kirkkaimmassa ytimessä.

Kun ei ole mitään rakentavaa/asiallista sanottavaa, mennään

Eli kun nuori kysyy voiko hän meikata, vastaus on: totta kai! Mikä saa sinut kuvittelemaan ettet voisi? Voin ostaa sinulle kivat meikit!

Tai jos ennen meikkaamaton vl nuori alkaa meikata, ensimmäinen ajatus ei suinkaan ole: nyt on syntiä sydämessä, hyi sinua?

Sillä jos se on vain tapa, sehän on silloin ihan samanarvoinen asia kuin esim se, syökö hän aamupalaksi kaurapuuroa vai ruisleipää. 

Mutta enpä usko että asia on näin. Tapa-asiat ovat teille tärkeämpiä kuin usko. Tavoissa roikutte, uskosta viis.

Oliko esitetty kysymys sinulle liian vaikea, kun yrität kääntää puheen taas tuohon noin sata kertaa käsiteltyyn meikkiasiaan?

Harjoittele ystävällistä (edes neutraalia) viestimistä.

Synnin käsite eli hamartia tarkoittaa "harhaan menemistä" ja Raamatullisessa kontekstissa sen paremmin osuva käännös on "erehtyä suhteessa hyvään".

Näkisin, että meidän on ajateltava koko ajan globaalimmin sitä, mikä on hyvää ja hyväksi. Esim lihan syömistä, lentomatkailua yms täytyy vähentää/lopettaa, jos on tarkoitus toimia siten, että myös muiden ihmisten ja koko planeetan hyvä otetaan huomioon, eikä vain minun napani.

Tämä siksi, koska Jumala on luonut koko maan ja kaiken mitä siinä on. Ne on siis otettava mahdollisimman kokonaisvaltaisesti mukaan arvioitaessa mikä on "hyvää'.

Aiemmat sukupolvet pystyivät kenties luistamaan tästä, mutta meillä ei ole enää varaa. Olemme erehtyneet liian kauan ja kulkeneet liian harhaan. Vielä ehdimme ehkä juuri ja juuri kääntyä ja parantaa tapamme ja näin säilyttää maapallon elinkelpoisena.

Siinä nyt alkuun synnistä.

Vierailija kirjoitti:

Synnin käsite eli hamartia tarkoittaa "harhaan menemistä" ja Raamatullisessa kontekstissa sen paremmin osuva käännös on "erehtyä suhteessa hyvään".

Näkisin, että meidän on ajateltava koko ajan globaalimmin sitä, mikä on hyvää ja hyväksi. Esim lihan syömistä, lentomatkailua yms täytyy vähentää/lopettaa, jos on tarkoitus toimia siten, että myös muiden ihmisten ja koko planeetan hyvä otetaan huomioon, eikä vain minun napani.

Tämä siksi, koska Jumala on luonut koko maan ja kaiken mitä siinä on. Ne on siis otettava mahdollisimman kokonaisvaltaisesti mukaan arvioitaessa mikä on "hyvää'.

Aiemmat sukupolvet pystyivät kenties luistamaan tästä, mutta meillä ei ole enää varaa. Olemme erehtyneet liian kauan ja kulkeneet liian harhaan. Vielä ehdimme ehkä juuri ja juuri kääntyä ja parantaa tapamme ja näin säilyttää maapallon elinkelpoisena.

Siinä nyt alkuun synnistä.

Käsitinkö oikein, että mielestäsi synti liittyy hiilijalanjälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Oliko esitetty kysymys sinulle liian vaikea, kun yrität kääntää puheen taas tuohon noin sata kertaa käsiteltyyn meikkiasiaan?

Semmoista se on. Voidaan käsitellä sata ja yksikin kertaa, mutta täysin suoria vastauksia ei silti tule. Ymmärrän miksi nuoria lähtee sieltä niin paljon. 

Synti on sydämen luopumista Jumalasta. Ei mitään ulkoa tulevaa vaan sydämestä nousevaa.

Näin opetti Jeesus. Hän antoi oppaaksi myös 10 käskyä.

Vl-perinnäisäännöt ulkonäöstä ja musiikista ei istu tähän syntikäsitykseen sen enempää kuin fariseusten perinnäissäännöt.

Oikeastaan luonnon saastuttaminenkin on syntiä, Jumala antoi tehtävän viljellä ja varjella luontoa ja kaikkea elämää. 

Vierailija kirjoitti:

Synti on sydämen luopumista Jumalasta. Ei mitään ulkoa tulevaa vaan sydämestä nousevaa.

Näin opetti Jeesus. Hän antoi oppaaksi myös 10 käskyä.

Vl-perinnäisäännöt ulkonäöstä ja musiikista ei istu tähän syntikäsitykseen sen enempää kuin fariseusten perinnäissäännöt.

Jumala antoi kaksi lain taulua, joissa oli kymmenen käskyä, Moosekselle Siinain erämaassa Vanhan testamentin aikana. Jeesus ei niitä antanut mutta ristinkuolemallaan täytti lain, jotta ihminen voi pelastua. Ihmisestä ei ole käskyjen täyttäjäksi.

Jeesus puolestaan tiivisti kymmenen käskyä rakkauden kaksoiskäskyyn (Matt. 22:37-40) ja kultaiseen sääntöön (Luuk. 6:31).

Miksi kukaan ei vastannut kysymykseen: mitä ei-vl ajattelee parannuksesta ja syntien anteeksisaamisesta?

Vierailija kirjoitti:

Miksi kukaan ei vastannut kysymykseen: mitä ei-vl ajattelee parannuksesta ja syntien anteeksisaamisesta?

Eihän tuossa mitään ongelmaa ole, esim. katolisilla on synninpäästö ja yksityinen rippikin, samoin ortodokseilla ja luterilaisilla, vaikka niitä käytetään vähän eri tavoin. Pohjimmiltaan kyse on samasta asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi kukaan ei vastannut kysymykseen: mitä ei-vl ajattelee parannuksesta ja syntien anteeksisaamisesta?

Eihän tuossa mitään ongelmaa ole, esim. katolisilla on synninpäästö ja yksityinen rippikin, samoin ortodokseilla ja luterilaisilla, vaikka niitä käytetään vähän eri tavoin. Pohjimmiltaan kyse on samasta asiasta.

Ihan luterilainen kirkko sisällyttää synnintunnustuksen ja synninpäästön osaksi  Jumalanpalvelusta. Pappi julistaa synnit anteeksi eli antaa synninpäästön.

Lisäksi on yksityinen rippi. Ripittäytyä voi henkilökohtaisesti sielunhoidollisessa keskustelussa. Synninpäästön voi antaa paitsi pappi, myös muu seurakunnan työntekijä tai toinen seurakuntalainen. 

Luterilainen kirkko opettaa, että kasteessa ihminen saa syntinsä anteeksi. Ihminen on syntinen koko elämänsä, mutta Kristuksen sovitustyön ansiosta Jumalalle kelvollinen. Jumala itse lahjoittaa tämän kelvollisuuden armonvälineiden kautta.

Kun täällä vissiin on muitakin lestadiolaisuuden jättäneitä, niin miten te olette selvinneet asian kertomisesta läheisille ja ystäville? Vaikka en ole enää pitkään aikaan uskonut vanhoillislestadiolaisittain enkä mielestäni koe erityisemmin mitään helvetin pelkoa enää tai epävarmuutta siitä, että ovatko lestadiolaiset sittenkin uskossaan oikeassa niin tunnen lähes pakokauhua siitä, että kertoisin, että en enää usko. Siitä porukasta ulossulkeminen mihin on koko elämänsä kuulunut tuntuu jo ajatuksena siltä, että siitä ei selviä. Että koko loppuelämän ajan olen jollainlailla ulkopuolinen. Ja että mihinkään juhliin tai muihin perheen ja suvun tapaamisiin ei enää voisi osallistua, koska se tervehtimisrituaali, missä osoitetaan, että et enää kuulu meihin. En usko, että siitä selviäisi. 

Oletteko käyneet katsomassa liikkeen jättäneen nuorenne vanhojentanssit? Aiheuttivatko tanssit ylipäänsä jotain konflikteja perheessänne vai sujuiko kaikki sovussa?

Vierailija kirjoitti:

Kun täällä vissiin on muitakin lestadiolaisuuden jättäneitä, niin miten te olette selvinneet asian kertomisesta läheisille ja ystäville? Vaikka en ole enää pitkään aikaan uskonut vanhoillislestadiolaisittain enkä mielestäni koe erityisemmin mitään helvetin pelkoa enää tai epävarmuutta siitä, että ovatko lestadiolaiset sittenkin uskossaan oikeassa niin tunnen lähes pakokauhua siitä, että kertoisin, että en enää usko. Siitä porukasta ulossulkeminen mihin on koko elämänsä kuulunut tuntuu jo ajatuksena siltä, että siitä ei selviä. Että koko loppuelämän ajan olen jollainlailla ulkopuolinen. Ja että mihinkään juhliin tai muihin perheen ja suvun tapaamisiin ei enää voisi osallistua, koska se tervehtimisrituaali, missä osoitetaan, että et enää kuulu meihin. En usko, että siitä selviäisi. 

Ei sisaruksiani ja enojani kukaan sulkenut ulos suvusta.

Vierailija kirjoitti:

Kun täällä vissiin on muitakin lestadiolaisuuden jättäneitä, niin miten te olette selvinneet asian kertomisesta läheisille ja ystäville? Vaikka en ole enää pitkään aikaan uskonut vanhoillislestadiolaisittain enkä mielestäni koe erityisemmin mitään helvetin pelkoa enää tai epävarmuutta siitä, että ovatko lestadiolaiset sittenkin uskossaan oikeassa niin tunnen lähes pakokauhua siitä, että kertoisin, että en enää usko. Siitä porukasta ulossulkeminen mihin on koko elämänsä kuulunut tuntuu jo ajatuksena siltä, että siitä ei selviä. Että koko loppuelämän ajan olen jollainlailla ulkopuolinen. Ja että mihinkään juhliin tai muihin perheen ja suvun tapaamisiin ei enää voisi osallistua, koska se tervehtimisrituaali, missä osoitetaan, että et enää kuulu meihin. En usko, että siitä selviäisi. 

En ole vl joten en osaa siitä puolesta sanoa mitään. Kuitenkin ihan psykologian perussääntöjä on, että ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin yksi tärkeimmistä asioista on rehellisyys. Teet itsellesi suurta vääryyttä ja hallaa, jos et ole rehellinen ja uskollinen sisimmälle itsellesi. Ja sitä kautta tietysti myös kaikille muille. Tämä kalvaa sinua enemmän kuin voisit uskoakaan. 

Rakkautta, rohkeutta ja rehellisyyttä elämääsi ja kaikkea muutakin hyvää!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun täällä vissiin on muitakin lestadiolaisuuden jättäneitä, niin miten te olette selvinneet asian kertomisesta läheisille ja ystäville? Vaikka en ole enää pitkään aikaan uskonut vanhoillislestadiolaisittain enkä mielestäni koe erityisemmin mitään helvetin pelkoa enää tai epävarmuutta siitä, että ovatko lestadiolaiset sittenkin uskossaan oikeassa niin tunnen lähes pakokauhua siitä, että kertoisin, että en enää usko. Siitä porukasta ulossulkeminen mihin on koko elämänsä kuulunut tuntuu jo ajatuksena siltä, että siitä ei selviä. Että koko loppuelämän ajan olen jollainlailla ulkopuolinen. Ja että mihinkään juhliin tai muihin perheen ja suvun tapaamisiin ei enää voisi osallistua, koska se tervehtimisrituaali, missä osoitetaan, että et enää kuulu meihin. En usko, että siitä selviäisi. 

Ei sisaruksiani ja enojani kukaan sulkenut ulos suvusta.

Et taida nyt ihan tavoittaa sitä mitä tarkoitan. 

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaa mitä muut kuin lestadiolaiset ajattelee parannuksesta ja syntien anteeksisaamisesta. Olisi helpompi keskustella jos eri näkökulmat on esillä.

Oma näkemykseni, olen ev. lut.

Parannuksen olen saanut sillä, että Jeesus on kasteessa kutsunut minut opetuslapsekseen. Olen lapsesta asti luottanut siihen, että Jumala rakastaa minua. Usko on kantanut minua lapsesta asti. Usko ei ole omaa ansiotani, vaan Pyhän Hengen työtä. Raamatussa on luvattu, että jokaista uskovaa odottaa iankaikkinen elämä taivaassa. Tähän luotan yhä lapsen lailla näin keski-iässä. Uskon, että Raamatun sanan mukaisesti pelastus koittaa jokaiselle, joka uskoo. Tämä pelastus ei erottele sitä, mitä kristillistä uskontokuntaa kukakin edustaa. Yhtä lailla ajattelen esimerkiksi, että minä ja tuntemani vl pelastumme.

Kun teen syntiä, saan anteeksi pyytämällä syntejäni anteeksi. Siihen ei tarvita välikädeksi toista ihmistä, vaan riittää, kun mielessäni pyydän syntejäni Jumalalta anteeksi. En tarvitse erillistä synninpäästöä, vaan luotan siihen, että Jumala antaa anteeksi sen, mitä anteeksi pyydän. Se synninpäästö on minulle kerrottu jo Raamatussa ja olen pienestä asti oivaltanut, miten armahtavainen Jumala on. Toki pyrin välttämään synnin tekemistä. Eli jos olen pyytänyt anteeksi esimerkiksi lapselle tiuskaisemista (pyydän anteeksi sekä lapselta itseltään että Jumalalta), niin pyrin välttämään tuota tiuskimista vastaisuudessa ja kiinnitän huomiota siihen, miten puhun.

Toki osallistun jumalanpalveluksessa yhteiseen synnintunnutukseen ja sen aikana pyydän anteeksi syntejäni ja otan vastaan synninpäästön. Mutta itse ajattelen, että synninpäästö on voimassa aina ei sitä tarvitse minulle erikseen vakuuttaa tai joka kerta julistaa. Luotan siihen, että Jumala antaa anteeksi. Ehkä olen jonkun mielestä uskossani lapsellinen, mutta vilpittömästi luotan Jumalan anteeksiantoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun täällä vissiin on muitakin lestadiolaisuuden jättäneitä, niin miten te olette selvinneet asian kertomisesta läheisille ja ystäville? Vaikka en ole enää pitkään aikaan uskonut vanhoillislestadiolaisittain enkä mielestäni koe erityisemmin mitään helvetin pelkoa enää tai epävarmuutta siitä, että ovatko lestadiolaiset sittenkin uskossaan oikeassa niin tunnen lähes pakokauhua siitä, että kertoisin, että en enää usko. Siitä porukasta ulossulkeminen mihin on koko elämänsä kuulunut tuntuu jo ajatuksena siltä, että siitä ei selviä. Että koko loppuelämän ajan olen jollainlailla ulkopuolinen. Ja että mihinkään juhliin tai muihin perheen ja suvun tapaamisiin ei enää voisi osallistua, koska se tervehtimisrituaali, missä osoitetaan, että et enää kuulu meihin. En usko, että siitä selviäisi. 

 

En ole vl joten en osaa siitä puolesta sanoa mitään.

"Kuitenkin ihan psykologian perussääntöjä on, että ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin yksi tärkeimmistä asioista on rehellisyys. Teet itsellesi suurta vääryyttä ja hallaa, jos et ole rehellinen ja uskollinen sisimmälle itsellesi. Ja sitä kautta tietysti myös kaikille muille. Tämä kalvaa sinua enemmän kuin voisit uskoakaan."

Tiedän tuon. Mutta toinen tällainen psykologinen juttu on tarve kuulua laumaan ja se, että laumasta ulos sulkeminen on tarkoittanut aikoinaan ihmiselle käytännössä varmaa kuolemaa. Ja vaikka tiedän, että minua tuskin konkreettisesti suljetaan porukasta ulos niin henkiselläkin tasolla ulossulkeminen jo ajatuksena aiheuttaa jonkinlaista pakokauhua. Sen paremmin sitä en osaa kuvata.