Lue keskustelun säännöt.
Jos teini joutuu hetkeksi psykiatriselle osastolle - niin mitä se ennakoi?
07.12.2024 |
Itsetuhoisuuden, ahdistuksen vuoksi. Onko kokemusta, että sen jälkeen voisi lähteä ylämäki? Vai tietääkö se aina vaikeita vuosia?
Kommentit (110)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, onko ap enää linjoilla, mutta toivoa on AINA. Sellaista ihmistä tai casea ei olekaan, että toivoa ei olisi!
Olen itse ollut teininä ja nuorena aikuisena useampaan otteeseen suljetulla osastolla, M1-lähetteellä itsetuhoisuuden takia. Olen ollut psyykkisesti aivan järkyttävässä jamassa, ahdistunut, masentunut. Tukiverkot ovat olleet olemattomat. Oma oireiluni johtuu kammottavista kotioloista, ja perheestä ei ole ollut tukea lainkaan. Myöskään sellaisia ystäviä, jotka olisivat merkittävästi voineet tukea, ei ole juuri ollut.
Teini-ikäni ja aika, jolloin olin nuori aikuinen, olivat kyllä käsittämättömän vaikeita nyt kun katson taakse. Olin todella yksin ja syrjäytynyt, alkoholiongelmainen jne. Oma pelastukseni oli, että pääsin tuon ekan teini-iän osastojakson jälkeen todella hyvälle terapeutille. Hän oli kuin isä, en tiedä, olisinko edes elossa ilman häntä. Tera
No, jos ihminen itse on tyytyväinen elämäänsä, eikö se ole jo ihan hyvä? Miksi ulkopuoliselle huonolta tai normista poikkeavalta näyttävä elämä olisi vähempiarvoista?
Vaikka joku olisi kokenut hyvin traumaattisia asioita ja olisi jossain hetkessä ahdistunut, masentunut ja tyytymätön, sekään ei tarkoita, etteikö toivoa olisi. Ehkä mun suurin pointti on, että oma mieli ja se, mitä uskoo tapahtuvan ja mitä pitää mahdollisena, luo itsessään todellisuutta. Joten jos ajattelee pessimistisesti että ei ole toivoa, se on itsensä toteuttava ennustus. Jos minulla, todella surkeista lähtökohdista olevalla ja vuosia erittäin rajujen traumaattisten asioiden kohteeksi joutuneella, menee nyt hyvin, eikö se ole itsessään osoitus että missä tahansa tilanteissa toivoa on? Kaikki eivät varmasti toivu mihinkään "normaalille" tasolle, mutta koskaan ei voi tietää, kuka toipuu - siksi negatiivisella ajattelulla ei kannata pilata mahdollisuuksia. - se kenelle vastasit
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kerron vähän enemmän faktoja: harvaa lasta on suojeltu kuten tätä lasta. Ja harvalla on nykyään niin tiukka kasvatus kuin hänellä oli. Äiti ei ole persoonallisuushäiriöinen, vaan täysin täyspäinen. Ap
Siinähän se aika pitkälti tulikin. Suojelu ja tiukka kasvatus on monesti synonyymeja kontrolloinnille ja oman persoonan kieltämiselle.Tiukka kontrollointi esimerkiksi iän mukaisen vapauden lisäämisen sijasta (kaveripiiri, kotiintuloajat, pukeutuminen, harrastuksettai harrastamattomuus, valinnaisaineiden tai tulevan koulun valinta jne jne jne) voivat eristää todella pahasti muista nuorista ja siten luoda riskitekijän kiusaamiselle ja mt-ongelmille. Se on vähintään yhtä haitallista kuin liian vapauden antaminen.
Meidän perheessä se ennakoi itsemurhayritystä. Veljeni oli muutaman päivän suljetulla, mutta pääsi sieltä pois. Itse vaadin hoidon jatkamista, mutta ei minua kuunneltu. Pari viikkoa tuon jälkeen yritti itsemurhaa. Sen jälkeen olikin monta kuukautta osastolla. Tämä on tietysti vain yksi tapaus ja en sano, että kaikille kävisi näin.
Joo, olet oikeassa, että se ei ole vähempiarvoista elämää.
Kaikilla traumatisoituneilla ei kuitenkaan ole toivoa. Se riippuu ihmisen persoonallisuuspiirteistä yms. varsin paljon. Jotkut ihmiset toipuvat mistä tahansa, jotkut eivät vaikka kuinka autettaisiin. Monilla tosin on sellainen psyyke, että toivoa on.
Hoito auttaa ja hyvin tulee menemään hänellä.
Psykiatrinen sairaus on ihan perus juttuja ja sairaus siinä missä muutkin. Siitä paranee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, onko ap enää linjoilla, mutta toivoa on AINA. Sellaista ihmistä tai casea ei olekaan, että toivoa ei olisi!
Olen itse ollut teininä ja nuorena aikuisena useampaan otteeseen suljetulla osastolla, M1-lähetteellä itsetuhoisuuden takia. Olen ollut psyykkisesti aivan järkyttävässä jamassa, ahdistunut, masentunut. Tukiverkot ovat olleet olemattomat. Oma oireiluni johtuu kammottavista kotioloista, ja perheestä ei ole ollut tukea lainkaan. Myöskään sellaisia ystäviä, jotka olisivat merkittävästi voineet tukea, ei ole juuri ollut.
Teini-ikäni ja aika, jolloin olin nuori aikuinen, olivat kyllä käsittämättömän vaikeita nyt kun katson taakse. Olin todella yksin ja syrjäytynyt, alkoholiongelmainen jne. Oma pelastukseni oli, että pääsin tuon ekan teini-iän osastojakson jälkeen todella hyvälle terapeutille. Hän oli kuin isä, en tiedä, olisinko edes elossa ilman häntä. Tera
Kyllä näistäkin voi toipua ja elämää ei määrittele mitenkään se, millaiset paperit saa lääkäriltä. Uskon kautta on parantunut moni, myös vakavien rikosten uhriksi joutumisesta. Lääkärit toki eivät osaa parantaa juuri mitään, vaan lähinnä sabotoivat kehon toimintoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, onko ap enää linjoilla, mutta toivoa on AINA. Sellaista ihmistä tai casea ei olekaan, että toivoa ei olisi!
Olen itse ollut teininä ja nuorena aikuisena useampaan otteeseen suljetulla osastolla, M1-lähetteellä itsetuhoisuuden takia. Olen ollut psyykkisesti aivan järkyttävässä jamassa, ahdistunut, masentunut. Tukiverkot ovat olleet olemattomat. Oma oireiluni johtuu kammottavista kotioloista, ja perheestä ei ole ollut tukea lainkaan. Myöskään sellaisia ystäviä, jotka olisivat merkittävästi voineet tukea, ei ole juuri ollut.
Teini-ikäni ja aika, jolloin olin nuori aikuinen, olivat kyllä käsittämättömän vaikeita nyt kun katson taakse. Olin todella yksin ja syrjäytynyt, alkoholiongelmainen jne. Oma pelastukseni oli, että pääsin tuon ekan teini-iän osastojakson jälkeen todella hyvälle terapeutille. Hän oli kuin isä,
Minusta on hieman loukkaavaa, että väität kaikkien voivan toipua vaikka mistä. Vähättelevää niitä kohtaan jotka eivät ole yhtä vahvoja kuin sinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun joku oireilee, täytyy katsoa ympäristöön: pitääkö joku oireilevaa kantapäänsä alla. Sellaisesta asemasta on vaikea nousta. Lisäksi jos ympäröivä yhteisö suhtautuu negatiivisesti, säälittelee, surkuttelee, diagnosoi, spekuloi negatiivisesti (TODELLA yleistä suomessa, kutsutaan henkiseksi väkivallaksi) oireilevaa kirjaimellisesti pahoinpidellään koko ajan
Sitten kun ympäristöstä on kitketty em. kaltainen pahuus, joka pitää sislälään vihamieliset ja surullis-kohtuiset, sekä r aiskailevat sukulaiset, ystävät, kollegat, työkaverit, ym. voi alkaa paraneminen. Muistojen työstäminen vie aikansa, mutta ihmisen luonto, kuten minkä tahansa elävän luontokappaleen, on elää. Jos kukka ei kasva kunnolla, se johtuu ulkoisista olosuhteista: paskasta maaperästä tai siitä, että se jatkuvasti katkaistaan. Esim. sairaallistaminen ja diagnosointi on tosiasiassa henkistä väkivaltaa (= sinussa on jotakin vikaa), siinä missä terveessä yhteisössä jokainen saa rakkautta (= olet täydellinen juuri sellaisena kuin olet)
Nuori on sidottu olosuhteisiinsa ja lääkärit sekä laitokset yleensä vain pahentavat niitä, sillä heiltä ei saa senkään vertaa rakkautta, kuin huonoilta, negatiivisilta vanhemmilta. Mutta esim. jeesuksen kautta voi kuka tahansa parantua. Tähän paranemisprosessiin kuuluu yleensä myös se, että vahingolliset läheiset ja muut instanssit poistetaan tai tuhotaan, ml. negatiiviset vanhemmat ja "auttajat"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuori tarvitsee ymmärrystä ja kannustavan ilmapiirin.Ihmisen joka valaa uskoa häneen itseensä ja elämään.
Elämä on hyvä ja se kantaa.
Tunnen neljä nuorta, jotka ovat ns päästään sekaisin. Kaikki he ovat perheistä, jotka ovat kannustaneet ja ymmärtäneet ja luoneet uskoa.
On ihan kaksi maailmaa, se joka näkyy ulos kulissina ja se, jonka lapsi näkee vanhempien kanssa kahdestaan tai kolmistaan. Esimerkiksi hyvissä uraperheissä on tyypillisesti henkisesti huonosti voivia lapsia, koska narsistiset arvot jylläävät. Heillä voi olla kaikki hienot harrastukset ja puitteet, mutta lämpö ja rakkaus perheessä puuttuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuori tarvitsee ymmärrystä ja kannustavan ilmapiirin.Ihmisen joka valaa uskoa häneen itseensä ja elämään.
Elämä on hyvä ja se kantaa.
Tunnen neljä nuorta, jotka ovat ns päästään sekaisin. Kaikki he ovat perheistä, jotka ovat kannustaneet ja ymmärtäneet ja luoneet uskoa.On ihan kaksi maailmaa, se joka näkyy ulos kulissina ja se, jonka lapsi näkee vanhempien kanssa kahdestaan tai kolmistaan. Esimerkiksi hyvissä uraperheissä on tyypillisesti henkisesti huonosti voivia lapsia, koska narsistiset arvot jylläävät. Heillä voi olla kaikki hienot harrastukset ja puitteet, mutta lämpö ja rakkaus perheessä puuttuvat.
On myös ihmisiä jotka sairastuvat henkisesti vaikka perhe on hyvä. Keskimäärin toki ovat huonommista perheistä, kuin mieleltään terveet. Esim. koulukiusaaminen on yleinen syy masennukselle. Sitten on perheen ulkopuolisia raiskauksia, fyysisiä sairauksia ja yksinäisyyttä. Persoonallisuus vaikuttaa paljon ja varsin iso osa siitä riippuu geeneistä. Joissain häiriöissä geeneillä on myös iso merkitys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, onko ap enää linjoilla, mutta toivoa on AINA. Sellaista ihmistä tai casea ei olekaan, että toivoa ei olisi!
Olen itse ollut teininä ja nuorena aikuisena useampaan otteeseen suljetulla osastolla, M1-lähetteellä itsetuhoisuuden takia. Olen ollut psyykkisesti aivan järkyttävässä jamassa, ahdistunut, masentunut. Tukiverkot ovat olleet olemattomat. Oma oireiluni johtuu kammottavista kotioloista, ja perheestä ei ole ollut tukea lainkaan. Myöskään sellaisia ystäviä, jotka olisivat merkittävästi voineet tukea, ei ole juuri ollut.
Teini-ikäni ja aika, jolloin olin nuori aikuinen, olivat kyllä käsittämättömän vaikeita nyt kun katson taakse. Olin todella yksin ja syrjäytynyt, alkoholiongelmainen jne. Oma pelastukseni oli, että pääsin tuon ekan teini-iän osastojakson jälkee
Ensinnäkään, en sanonut, että kuka tahansa voi toipua mistä tahansa. Pointtini nimenomaan oli, että niin kauan kun meillä ei ole varmuutta että asiat menivät huonosti - varsinkin kun on hyvänen aika teinistä kyse - on parempi pitää toivoa yllä kuin lyödä hanskat tiskiin ja alkaa toteuttaa negatiivista ennustusta. Lempilainaukseni on Mauno Koivistolta:
"Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin."
En myöskään ymmärrä, miten vähättelen? Paremminkin mähän uskon, että kenessä tahansa voi olla mahdollisuudet päästä kiinni hyvään elämään, vaikka tilanne näyttäisi ulkopuoliselle miten huonolta tahansa. No, en aio jankata tästä asiasta, mutta toivon vain, että jokainen ymmärtäisi sen oman mielen ja ajattelun voiman. Mieli on itseään toteuttava ennustus. Samoin toivon jaksamista ja kaikkea hyvää niille, jotka itse kamppailevat näiden asioiden kanssa tai joiden läheisiä tämä koskettaa <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On myös ihmisiä jotka sairastuvat henkisesti vaikka perhe on hyvä. Keskimäärin toki ovat huonommista perheistä, kuin mieleltään terveet. Esim. koulukiusaaminen on yleinen syy masennukselle. Sitten on perheen ulkopuolisia raiskauksia, fyysisiä sairauksia ja yksinäisyyttä. Persoonallisuus vaikuttaa paljon ja varsin iso osa siitä riippuu geeneistä. Joissain häiriöissä geeneillä on myös iso merkitys.
Esimerkiksi syömishäiriöt ovat tyypillisesti kilttien ja menestyneiden tyttöjen sairauksia. Sellaisia kasvaa ns. hyvissä perheissä. Varakkaiden vanhempien lapset myös jäävät helposti yksin, kun uraohjusvanhemmat korvaavat rakkauden rahalla eivätkä edes tajua, mitä se tekee nuorille. Varakkaampien asuinalueiden kouluissa on todella julmaa kiusaamista, tästä on ihan omakohtaista kokemusta.
Mä olin osastokierteessä että ehkä 15 kertaa osastolla. 3 3vk jaksoa, muutama viikonlopun jakso ja monia yhen yön turvavuorokausia. Avohoidossa ja lääkkeillä pitäis nyt pärjätä. Tuntuu ettei mistää oikee apua kunnolla. Mut osastolla tunsin että oon turvassa. Yritin tappaa itteni kyllä osastojen välissä. Mut osastojen jälkee tajus että ite pitää muuttaa ajattelua ja käytöstä en pääse koko ajan uudestaan osastolle. Nyt oon koko tän vuoden ollut ilman osastoa. Ihan okei menee. Kivoja tekemisiä vaan niin on vähä parempi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutos saattaa kyl kestää jonku verran aikaa
Vierailija kirjoitti:
Mulla se auttoi. Olin ensin muutaman pv, parin vuoden päästä muutaman kk. Oli ihan ehdoton käännekohta elämässä, ja kokeilin monenlaista terapiaa osastojaksolla. Noiden jälkeen kävin psykologilla 20-vuotiaaksi ja se oikeasti auttoi, nyt oon melkein 40v.
Opin siellä keinoja hallita ahdistusta ja selviytyä. Sain myös ymmärrystä omalle herkälle luonteelleni. Samalla myös todettiin yksi elinikäinen diagnoosi, ja sain välineet selviytyä sen kanssa.
Suosittelisin antamaan nuorelle aikaa ja olkapäätä. Jos ei halua jutella niin ei kannata pakottaa, mutta jos haluaa niin silloin on oltava läsnä vaikka olisi mikä itsellä kesken. Arjessa olisi hyvä tehdä asioita mitkä tuottavat nuorelle iloa, oli se sitten mitä hyvänsä, esim. yhteinen kokkailu, leffailu, harrastukset, reissaaminen. Itse suosittelisin myös eläintä, esim. koiraa, ovat todella tärkeitä hyvän olon lähteitä.
Nuoruus on tosi hauras elämänvaihe. Osa selviää si
Minä olen asunut yksin YKSIN 16 vuotiaasta asti
TARKOITTAA SUOMEKSI: joululomat, kesälomat asuin opiskelija solussa.
Kävin näin lukion ja ammattikoulun, vapaat aina töissä.
Outoa kyllä nuoruus , nuori aikuisuus meni hyvin.
Nyt 56 vuotiaana olen vain mätänevä lihasäkki, en ole ERITYISOSAAJA..olen korvattavissa ...elämä ohi..oSASTO KUTSUU???
No joo..olen vielä töissä....kunnes..en enää kelpaa
Ei ole hyvä merkki. Omakohtaista kokemusta.
Eutanasia on keksitty. Lähettää vain hakemuksen.
Ei se ole toivotonta, jos tuettuun asumiseen päätyy. Sitä varten ne on olemassa, haloo!
Hyvää elämää voi viettää myös standardeista poiketen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki osastopotilaat mitä tiedän ovat olleet vieraannuttavien äitien lapsia.
Ja nuoren jatkot riippuvat lähinnä siitä kuinka tiukalla äidit ovat saaneet/halunneet pitää ohjaksia tuon jälkeen.
eihän teiniä enää voi vieraannuttaa tai kontrolloidaKyllä voi monellakin tavalla.
Mitä tarkoittaa että äiti on vieraannuttava? Uusi sana minulle.
Aina ei ole toivoa. On esimerkiksi ihmisiä joille puhkeaa vaikea skitsofrenia, joka lisäksi laskee älyllisen kapasiteetin kehitysvammaisen tasolle eivätkä siten toivu työelämään tai välttämättä edes itsenäiseen asumiseen. Toki voivat silti olla tyytyväisiä elämäänsä.
On myös esim. raiskauksen uhreja jotka eivät koskaan toivu. He sitten taas voivat olla hyvin ahdistuneita ja masentuneita ja erittäin tyytymättömiä elämäänsä.