Miten käyttäytyy naispuolinen narsisti?

-> Vappu Pimiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Marttyyrius on yksi narsismin piirre. Ainut tapa, jolla hän kykenee lääkitsemään itseään, onkin enää uhrautuminen toisten puolesta ja oman omanarvontunnon suoranainen dumppaaminen. Jos hän joskus yrittää pyytää jotakin itselleen, hän tekee sen muita syyllistämällä, huokailemalla ja itkemällä.

Tai ihan vaan poljettu maahan julkinarsistien tai epäsuorien narsistien toimesta, loppu ja kuormittunut, läheisriippuvainen vässykkä. Yleisestihän marttyyrimäisesti käyttäytyvät ja narsistit eivät kestä toisiaan. 

Julkinarsisti ja piilonarsisti päätyvät helposti parisuhteeseen, koska he ruokkivat toinen toisissaan omaa narsismiaan. Parisuhteen alussa julkinarsisti on mitä hurmaavin ja huomaavin. Tämä onkin parasta, mitä piilonarsisti v

Tajuaako tällaisessa tilanteessa tuo uhri, mihin on joutunut?

Piilonarsisti ei uskalla vetää terveitä rajoja ja eikä huolehtia omista tarpeistaan. Hän on alitajuisesti jäänyt kiinni ajatukseen, että turvaa ja läheisyyttä olisi tarjolla, kunhan toinen vain muuttuu. 

Vierailija kirjoitti:

Kaikki tietämäni narsistit 3 kpl ovat äärimmäisen läheisriippuvaisia, naiset vielä enemmän kuin miehet. Eivät kuitenkaan itse välitä nähdä mitään vaivaa noiden läheissuhteidensa eteen (puoliso, ystävät) vaan sen toisen täytyy olla 24/7 valmiina taipumaan narsistin oikkuihin. 

Mitähän tarkoitat läheisriippuvuudella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki tietämäni narsistit 3 kpl ovat äärimmäisen läheisriippuvaisia, naiset vielä enemmän kuin miehet. Eivät kuitenkaan itse välitä nähdä mitään vaivaa noiden läheissuhteidensa eteen (puoliso, ystävät) vaan sen toisen täytyy olla 24/7 valmiina taipumaan narsistin oikkuihin. 

Mitähän tarkoitat läheisriippuvuudella?

Että ei ole velavanhapiika. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Marttyyrius on yksi narsismin piirre. Ainut tapa, jolla hän kykenee lääkitsemään itseään, onkin enää uhrautuminen toisten puolesta ja oman omanarvontunnon suoranainen dumppaaminen. Jos hän joskus yrittää pyytää jotakin itselleen, hän tekee sen muita syyllistämällä, huokailemalla ja itkemällä.

Tai ihan vaan poljettu maahan julkinarsistien tai epäsuorien narsistien toimesta, loppu ja kuormittunut, läheisriippuvainen vässykkä. Yleisestihän marttyyrimäisesti käyttäytyvät ja narsistit eivät kestä toisiaan. 

Julkinarsisti ja piilonarsisti päätyvät helposti parisuhteeseen, koska he ruokkivat toinen toisissaan omaa narsismiaan. Parisuhteen alussa julkinarsisti on mitä hurmaavin ja huomaavin. Tämä onkin parasta, mitä piilonarsisti v

Tajuaako tällaisessa tilanteessa tuo uhri, mihin on joutunut?

Piilonarsisti esittää uhria ja nauttii siitä. Jokainen, joka syyttää omista ongelmistaan aina muita, on jonkin sortin narsisti. Muita ihmisiä narsisti tarvitsee lähinnä oman heikon itsetunnon tukemiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Marttyyrius on yksi narsismin piirre. Ainut tapa, jolla hän kykenee lääkitsemään itseään, onkin enää uhrautuminen toisten puolesta ja oman omanarvontunnon suoranainen dumppaaminen. Jos hän joskus yrittää pyytää jotakin itselleen, hän tekee sen muita syyllistämällä, huokailemalla ja itkemällä.

Äiti on tuollainen. Oikeasti ei piitannut muista ihmisistä paskaakaan. Ei välittänyt muista lainkaan ns. ihmisenä vaan sitä mitä ihmisistä sai.  Kun terveyteni on huono, niin päivittelee sitä, miten ei saanut mitään minusta kaiken uhrautumisen jälkeen, koulutus jne. Luottamus ihmisiin on mennyt. Vaikeaa kasvaa aikuiseksi, kun on ollut ainoastaan äidin jatke tavallaan. Minua ei ole tavallaan ollut. 

Yllä kuvatusta johtuen en osannut edes tulkita omia tarpeitani. Enkä ole oppinut pitämään itsestäni huolta. Sosiaalisten tilanteiden pelkoa ei koskaan käsitelty yms. Vähättelyä jne. 

Eikä äitikään ole ollut pelkästään paha ihminen, luulen, että aika moni suomalainen on kasvatettu ikäänkuin uhriutuvaksi selviytyjä-narsistiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Marttyyrius on yksi narsismin piirre. Ainut tapa, jolla hän kykenee lääkitsemään itseään, onkin enää uhrautuminen toisten puolesta ja oman omanarvontunnon suoranainen dumppaaminen. Jos hän joskus yrittää pyytää jotakin itselleen, hän tekee sen muita syyllistämällä, huokailemalla ja itkemällä.

Äiti on tuollainen. Oikeasti ei piitannut muista ihmisistä paskaakaan. Ei välittänyt muista lainkaan ns. ihmisenä vaan sitä mitä ihmisistä sai.  Kun terveyteni on huono, niin päivittelee sitä, miten ei saanut mitään minusta kaiken uhrautumisen jälkeen, koulutus jne. Luottamus ihmisiin on mennyt. Vaikeaa kasvaa aikuiseksi, kun on ollut ainoastaan äidin jatke tavallaan. Minua ei ole tavallaan ollut. 

Yllä kuvatusta johtuen en osannut edes tulkita omia tarpeitani. Enkä ole oppinut pitämään its

Käyttäytymissä perimä näyttää selittävän noin puolet, toisen puolen selittää, millaisissa olosuhteissa joutuu kasvamaan lapsuutensa. Ihmisen ydin syntyy lapsuudessa. Kun itsetunto ja tunnetaidot eivät pääse kehittymään niitä on vaikea korjata myöhemmin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Marttyyrius on yksi narsismin piirre. Ainut tapa, jolla hän kykenee lääkitsemään itseään, onkin enää uhrautuminen toisten puolesta ja oman omanarvontunnon suoranainen dumppaaminen. Jos hän joskus yrittää pyytää jotakin itselleen, hän tekee sen muita syyllistämällä, huokailemalla ja itkemällä.

Äiti on tuollainen. Oikeasti ei piitannut muista ihmisistä paskaakaan. Ei välittänyt muista lainkaan ns. ihmisenä vaan sitä mitä ihmisistä sai.  Kun terveyteni on huono, niin päivittelee sitä, miten ei saanut mitään minusta kaiken uhrautumisen jälkeen, koulutus jne. Luottamus ihmisiin on mennyt. Vaikeaa kasvaa aikuiseksi, kun on ollut ainoastaan äidin jatke tavallaan. Minua ei ole tavallaan ollut. 

Yllä kuvatusta johtuen en osannut edes tulkita omia tarpeitani. Enkä ole oppinut pitämään its

Läheisriippuvuudesta irti pääseminen on vaikeaa varsinkin kun terveyskin on huono nykyään. Ja se, että oppisin pitämään puoliani paremmin. En osaa vaatia mitään. Olen varmaan aiemman kommentoijan mielestä juurikin itkevä vässykkä. Vai miten hän kuvasi raukkoja ihmisiä.

Olen epäillyt erästä narsistiksi. Kehuu estoitta itseään joka käänteessä ja feikkimäisesti mielistelee saadakseen toisen tekemään mitä haluaa. Ollessani masentunut hän loukkaantui verisesti siitä ettei Hänen tukensa ollut minua parantanut ja kaikki Hänen toimensa oli ollut turhaa. Mielessään oli kai joku suuri sankaritarina itsestään.

Semmoinen on Persu ja lisäksi psykopaatti. Vrt. Riikka

Valehtelua, kieroilua, pettämistä, juorujen levittämistä, uhkailua, kiusaamista. Selän takana toimimista. Epärehellisyyttä. Kantelua, kielimistä. Kaikkea negatiivista mitä kuvitella voit. Draamaa. Vaatii erityiskohtelua. Empatian puutetta. Kiusaamista.

Pyrkii aina saamaan hovin ympärilleen ja lonkeroitumaan. Eli laajentamaan itseään ympäristöönsä, koska narsisti ajattelee muut itsensä jatkeina. Jos et suostu jatkeeksi ja narskun lampaaksi, olet vihollinen. Aina on niitä henkisesti heikkoja Pillejä ja Pullia, jotka narsisti saa hoviinsa. Nämä sitten narsistin marionetteina toimivat narsistin pussiin.

Marttyyrius on yksi narsismin piirre. Ainut tapa, jolla hän kykenee lääkitsemään itseään, onkin enää uhrautuminen toisten puolesta ja oman omanarvontunnon suoranainen dumppaaminen. Jos hän joskus yrittää pyytää jotakin itselleen, hän tekee sen muita syyllistämällä, huokailemalla ja itkemällä.

Äiti on tuollainen. Oikeasti ei piitannut muista ihmisistä paskaakaan. Ei välittänyt muista lainkaan ns. ihmisenä vaan sitä mitä ihmisistä sai.  Kun terveyteni on huono, niin päivittelee sitä, miten ei saanut mitään minusta kaiken uhrautumisen jälkeen, koulutus jne. Luottamus ihmisiin on mennyt. Vaikeaa kasvaa aikuiseksi, kun on ollut ainoastaan äidin jatke tavallaan. Minua ei ole tavallaan ollut. 

Yllä kuvatusta johtuen en osannut edes tulkita omia tarpeitani. Enkä ole oppinut pitämään its

Läheisriippuvuudesta irti pääseminen on vaikeaa varsinkin kun terveyskin on huono nykyään. Ja se, että oppisin pitämään puoliani paremmin. En osaa vaatia mitään. Olen varmaan aiemman kommentoijan mielestä juurikin itkevä vässykkä. Vai miten hän kuvasi raukkoja ihmisiä.

Ja neuroepätyypillisyydestä johtuen olen jumittunut tiettyihin rutiineihin ja esimerkiksi oma huoneeni on tuonut turvaa minulle. Siellä olen viettänyt suurimman osan elämääni omissa oloissani. 

Sote-alalla minulla oli esihenkilönä nainen joka oli kontrolloiva, tietoa pimittävä ja mustamaalasi asiakkaille meitä henkilökuntaa. Jatkaa yhä edelleen vanhuspuolella.

Eikö tuollaiset paholaiset saa koskaan nenilleen? Eikö karma kosta huonoa käytöstä?

Up.

Vierailija kirjoitti:

Eikö tuollaiset paholaiset saa koskaan nenilleen? Eikö karma kosta huonoa käytöstä?

Tällainen ihminen on aina sisäisesti todella onneton eikä tällainen empatiakyvytön kivisydäminen ihminen saa elämästä koskaan sisäisesti sitä, mitä muut saavat.

Toki moitteettoman ulkoisen kulissin pito ja tunteiden esittämisen teatteri (#kiitollinensiunattuonnellinen) ulospäin ovat ihan kaikki kaikessa narsistille.

Katso valtionvarainministeriä, siinäpä vasta oiva esimerkki narsistisesta käytöksestä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö tuollaiset paholaiset saa koskaan nenilleen? Eikö karma kosta huonoa käytöstä?

Tällainen ihminen on aina sisäisesti todella onneton eikä tällainen empatiakyvytön kivisydäminen ihminen saa elämästä koskaan sisäisesti sitä, mitä muut saavat.

Toki moitteettoman ulkoisen kulissin pito ja tunteiden esittämisen teatteri (#kiitollinensiunattuonnellinen) ulospäin ovat ihan kaikki kaikessa narsistille.

Nimenomaan näin. Ehkä siinä on tarpeeksi karmaa, jos on päivästä toiseen katkera ja onneton.

Up.

Seurustelin yhden kanssa jonkin aikaa, ja vaikka tästä on kohta 10v aikaa, muistan tuon ajan erittäin hyvin edelleen.

Kun tavattiin, kaikki meni niinkun elokuvissa, salamarakastuminen ja alkoi rakkauspommitus, se kertoi minulle kaikki ne asiat mitä halusin kuulla. Vasta jälkeenpäin ymmärsin miten se oli manipuloinut, se kyseli hirveästi minulta mun elämästä ja haluista / tavoitteista, ja peilasi niitä asioita - tuntui kun olisin löytänyt sielunkumppanini.

Olin ollut pitemmän aikaa yksin, ja olin jälkeenpäin ajateltuna myös masentunut, joten oli varmaan oiva "uhri" sille.

Korvia myöten olin rakastunut, mutta se vaihe meni ohi reilussa kuukaudessa. Ensimmäiset hälytysmerkit oli, kun toinen 3 viikkoa tapaamisesta linkkasi minulle kihlasormuksia, "se haluaa tällaisen tai tällaisen", olin hänen elämänsä rakkaus. Sillä oli hirveä kiire esitellä minut kavereilleen, äidilleen jne. Tuhatta ja sataa eteenpäin, etten vahingossakaan ehdi kelata läpi kaikkea mitä on tapahtunut. 

Hälytyskellot soi, mutta en halunnut uskoa niitä - hoin itselleni että vihdoin ja viimein, kaikkien huonojen kokemusten jälkeen löysin sielunkumppanini. Nyt on MUN vuoro olla onnellinen.

Pikkuhiljaa sen suhtautuminen minuun muuttui, alussa pientä vittuilua, ja rajojen kokeilemista. Mitättömistä asioista raivostui, ja siitä seurasi huutoa sekä mykkäkoulua. Oli välillä erittäin agressiivinen, ja uhkaili ties millä. Ja taas välillä rakkauspommitusta, sekaisinhan siinä menee.

Rupesi mustamaalaamaan ystäviäni, sukulaisiani. Hienovaraisesti vihjaili että olisi parasta minulle ottaa etäisyyttä noihin "pahoihin" ihmisiin.

Jos en tehnyt / käyttäytynyt just niinkun hän halusi, tai odotti minulta, teki selväksi että minun pitää yrittää paremmin. Saattoi avoimesti flirttailla muitten miesten kanssa mun edessä (koska en käyttäytynyt sen haluamalla tavalla) 

Latasi tinderin katsoakseen mitä muuta on tarjolla, koska olen niin säälittävä.

Tuossa vaiheessa tajusin jo että toinen ei ole ihan terve, ja suunnittelin poistumista takavasemmalle. En vaan tiennyt miten, koska olin huomannut toisen olevan hyvin kostonhaluinen, ja olin muualta kuullut että se oli joskus tehnyt perättömiä rikosilmoituksia. Itse provosoi ja aiheutti draamaa, ja jotenkin se oli aina se uhri - ikuinen marttyyri.

Sen oma äiti varoitti minua siitä suhteen alussa, pyysi olemaan varovainen, tytär saattaa olla erittäin ilkeä. Vasta jälkeenpäin tajusin mitä se tarkoitti.

Kun se julkisesti nöyryytti minua keskellä kaupunkia, taksijonossa ja ympärillä oli ystäviä ja vieraita ihmisiä tajusin että nyt on lähdettävä. Seuraavalla viikolla kerroin sille että haluan erota, ja siitä se vasta suuttui - miten kehtaan häpäistä sitä tällä tavalla jne jne jne. Ei suostunut antamaan mun kotiavainta takaisin, ja uhkaili kostotoimenpiteillä. Sarjoitin lukot uudelleen varuiksi.

Meni pitkään päästä tuosta yli, jatkuvasti kyseenalaistin itseäni ja jossittelin.