Kannatti valita hyväluonteinen ja muiden mielestä tylsä mies
Toisesta ketjusta bongattu viesti:
Mun kohdalla kaverit kohotteli ihmetellen kulmia, kun aloin seurustella. Mies ei ollut muiden silmään mikään komistus ja monelle esim. miehen ylipaino oli kynnyskysymys. Minä taas katsoin miehessä luonnetta, halusin lämminsydämisen, perhekeskeisen ja kotona viihtyvän puolison. Sellainen mieheni on. Minulla ei painanut vaakakupissa miehen ulkonäkö, tietty paino, harrastukset tai "jännittävä luonne". Mieheni on monen mielestä "tylsä", käy töissä ja ei ole mikään rento ja iloluontoisin tapaus. Mies ei ole muiden mielestä maailman sosiaalisin tai sosiaalisesti taitavin tapaus, vaikka kohteleekin toisia ystävällisesti. Miehen huumori tai intohimo muutamiin harrastuksiin ei aukea ihan jokaiselle. Ihmeteltiin, että miksi sinä tuollaisen otit. Mies ei ollut "kelvannut" naisille, vaan oli ollut suuren osan aikuisiästään yksin.
Kas kummaa, kun enää ei kohotella kulmia kulmia sille, miksi olen miehen kanssa. Mies on ollut hyvä, tasavertainen isä. Empaattinen puoliso, joka ei lähtenyt sairastuessani vakavasti. Hän otti koppia perheen arjesta, kun olin huonossa kunnossa. Huolehtii asioista ja on luotettava. Minun kanssani keskustelut sujuvat, mies on syvällinen ja mielestäni maailman hauskin ihminen. Kun on nähty, että mies on pysynyt rinnallani sairastumisesta huolimatta ja mies on hoitanut kodin, lapset ja muut velvollisuudet, on se herättänyt kavereissa kateutta. Minä taas ajattelen, että tällaisen miehen minä halusin ja tällaista etsinkin. Ei tämä mikään vahinko ollut. Tiesin, että toisenlaisesta miehestä ei olisi ollut samalla tavalla hyväksi isäksi ja puolisoksi.
Kommentit (109)
Ei se hyvä luonne tarkoita sitä, että olisi ulkoisesti epäviehättävä. Oma mieheni on komea sekä ulkoa että sisältä. Ei ehkä muiden mielestä, mutta minun. Minäkin olen mieheni silmissä kivan näköinen, vaikka en mikään missi tai kokoa xs olekaan.
Minä en arvosta miehessä "jännyyttä" eikä hän arvosta sitä piirrettä naisessa. Ollaan molemmat ns. tylsiä ja hyvin toimii arjessa. Monien mielestä ollaan varmasti kaavoihin kangistuneita ja varhaiskeski-iässä jo ihan vanhuksia, mutta sitten ollaan. Yhteiselo on hyvää, voidaan luottaa toisiimme ja hoidetaan tiiminä perheen asiat.
Jännittävyyden ja toistuvan huuman hakemisen taustalla on käytännössä aina omat käsittelemättömät traumat.
Vierailija kirjoitti:
Minä otin komean, kiltin ja rauhallisen miehen. Ikinä ei ole tarvinut hänestä muille avautua mistään kotiin tai lasten hoitoon liittyvästä, on hoitanut loistavasti kaiken.
Välillä olen miettinyt kuinka kiitollinen olenkaan siitä, etten kenenkään nuoruudessa tavatun jännän miehen kanssa perustanut perhettä.
Kiltit ja rauhalliset miehet ovat siitä parhaita että niistä riittää useammallekin eivätkä heidän vaimot koskaan edes suostu uskomaan että mies kävisi vieraissa.
Vierailija kirjoitti:
Ei se hyvä luonne tarkoita sitä, että olisi ulkoisesti epäviehättävä. Oma mieheni on komea sekä ulkoa että sisältä. Ei ehkä muiden mielestä, mutta minun. Minäkin olen mieheni silmissä kivan näköinen, vaikka en mikään missi tai kokoa xs olekaan.
Minä en arvosta miehessä "jännyyttä" eikä hän arvosta sitä piirrettä naisessa. Ollaan molemmat ns. tylsiä ja hyvin toimii arjessa. Monien mielestä ollaan varmasti kaavoihin kangistuneita ja varhaiskeski-iässä jo ihan vanhuksia, mutta sitten ollaan. Yhteiselo on hyvää, voidaan luottaa toisiimme ja hoidetaan tiiminä perheen asiat.
Miehesikin jaksaa katsoa sinua kun käy pumppaamassa sitä työpaikan nuorta assaria taas pikkujouluissa.

Kertokaa mitä tarkoitatte miehen jännittävyydellä.
Minä luulin valilleeni hyvän miehen: kiltin, joka ei ikinä räyhännyt eikä ikinä edes alkoholia käyttänyt. Ja niinpä hän silti hommasi sitten salarakkaan ja jätti minut sekä yhteiset lapsemme neljänkympin kriisissään, kun olimme olleet jo 20 vuotta yhdessä.
Että ei se kiltteys ja raittius vielä mitään takaa. Ikinä et voi tietää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se hyvä luonne tarkoita sitä, että olisi ulkoisesti epäviehättävä. Oma mieheni on komea sekä ulkoa että sisältä. Ei ehkä muiden mielestä, mutta minun. Minäkin olen mieheni silmissä kivan näköinen, vaikka en mikään missi tai kokoa xs olekaan.
Minä en arvosta miehessä "jännyyttä" eikä hän arvosta sitä piirrettä naisessa. Ollaan molemmat ns. tylsiä ja hyvin toimii arjessa. Monien mielestä ollaan varmasti kaavoihin kangistuneita ja varhaiskeski-iässä jo ihan vanhuksia, mutta sitten ollaan. Yhteiselo on hyvää, voidaan luottaa toisiimme ja hoidetaan tiiminä perheen asiat.
Kertokaa mitä tarkoitatte miehen jännittävyydellä.
Minulle "jännittävyys" tarkoittaa tätä sukupuolesta riippumatta:
-Ihminen on ailahtelevainen: käytös on yllätyksellistä, ei voi tietää, millä mielellä toinen on. Ihminen saattaa toimia hyvin impulsiivisesti hyvässä ja pahassa.
-Ihminen ei elä suunnitelmallisesti: tulevaisuuteen valmistautumisen sijaan (esim. säästäväisyys, asioiden tekeminen ajoissa jne) ihminen elää vailla huolta huomisesta. Ihminen ei säästä, käyttää rahaa impulsiivisesti, tekee asiat viime tipassa jos tekee jne.
-Ihminen saattaa yhtäkkiä ehdottaa sinulle äkkilähtöä ulkomaille, nopeaa muuttoa vieraaseen kaupunkiin, samanlaisten tatuointien ottamista tms. Siis sellaisia asioita, joita ns. kunnolliset ja tunnolliset ihmiset eivät tee.
-Ihminen on tunne-elämältään ailahtelevainen parisuhde-elämässä: ei kykene sitoutumaan, vaan venkslaa tunteidensa kanssa, on välillä hyvin rakastunut ja välillä kriiseilee tunteitaan/on hyvin etäinen.
-Alkoholin tai muun suhteen voi olla tietynlaista käytöstä. Ihmisellä tapahtuu ylilyöntejä alkoholin kanssa, saattaa olla uskottomuutta/kykyä sitoutua parisuhteeseen jne. Ihminen ei tietenkään näe omaa vastuutaan näihin asioihin, vaan "ne tapahtuvat olosuhteiden takia/ne ovat muiden syytä".
Itse pysyn tällaisista ihmisistä todella kaukana.
Näin se on. Itsellä sama tilanne. Rumat tai -ei niin hyvännäköiset- mutta fiksut ihmiset joutuvat kasvattamaan luonnetta, etta pärjäävät elämässä ja pariutuvat. Minusta tämä on itsestään selvää. Siksi halusin miehen, joka ei ole tottunut ulkonäön perusteella saamaan naista valloitettua, vaan tekee sen muilla tavoin. Huomioimalla, kuuntelemalla, kantamalla vastuuta, tekemällä kauaskantoisia suunnitelmia ja kyvyllä katsoa eteenpäin suunnitelmallisesti niin talous kuin ihmissuhdeasioissa. Huolehtimalla itsestään ja läheisistään, olemalla aikuinen. Olemalla kiltti, välittävä ja minun tukeni, turvani ja kallioni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä otin komean, kiltin ja rauhallisen miehen. Ikinä ei ole tarvinut hänestä muille avautua mistään kotiin tai lasten hoitoon liittyvästä, on hoitanut loistavasti kaiken.
Välillä olen miettinyt kuinka kiitollinen olenkaan siitä, etten kenenkään nuoruudessa tavatun jännän miehen kanssa perustanut perhettä.
Kiltit ja rauhalliset miehet ovat siitä parhaita että niistä riittää useammallekin eivätkä heidän vaimot koskaan edes suostu uskomaan että mies kävisi vieraissa.
Kävi vieraissa tai ei, niin meidän elämä on hyvää. Miten se vieraissa käynti tähän liittyy?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se hyvä luonne tarkoita sitä, että olisi ulkoisesti epäviehättävä. Oma mieheni on komea sekä ulkoa että sisältä. Ei ehkä muiden mielestä, mutta minun. Minäkin olen mieheni silmissä kivan näköinen, vaikka en mikään missi tai kokoa xs olekaan.
Minä en arvosta miehessä "jännyyttä" eikä hän arvosta sitä piirrettä naisessa. Ollaan molemmat ns. tylsiä ja hyvin toimii arjessa. Monien mielestä ollaan varmasti kaavoihin kangistuneita ja varhaiskeski-iässä jo ihan vanhuksia, mutta sitten ollaan. Yhteiselo on hyvää, voidaan luottaa toisiimme ja hoidetaan tiiminä perheen asiat.
Miehesikin jaksaa katsoa sinua kun käy pumppaamassa sitä työpaikan nuorta assaria taas pikkujouluissa.
Oletko jostain katkera kun lähettelet näitä kommentteja? Etkö saa kuin varattuja miehiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se hyvä luonne tarkoita sitä, että olisi ulkoisesti epäviehättävä. Oma mieheni on komea sekä ulkoa että sisältä. Ei ehkä muiden mielestä, mutta minun. Minäkin olen mieheni silmissä kivan näköinen, vaikka en mikään missi tai kokoa xs olekaan.
Minä en arvosta miehessä "jännyyttä" eikä hän arvosta sitä piirrettä naisessa. Ollaan molemmat ns. tylsiä ja hyvin toimii arjessa. Monien mielestä ollaan varmasti kaavoihin kangistuneita ja varhaiskeski-iässä jo ihan vanhuksia, mutta sitten ollaan. Yhteiselo on hyvää, voidaan luottaa toisiimme ja hoidetaan tiiminä perheen asiat.
Kertokaa mitä tarkoitatte miehen jännittävyydellä.
Minulle "jännittävyys" tarkoittaa tätä sukupuolesta riippumatta:
-Ihminen on ailahtelevainen: käytös on yllätyksellistä, ei voi
Kiitos vastauksesta.
Eli jännämies on ailahtelevainen epävarma sekoileva tyyppi, koskaan ei tiedä mitä huomenna tapahtuu hyvää vai pahaa.
Yllättävää että tällaset miehet vetää naisia puoleensa, ehkä se selittää erojenkin määrän.
Ja mä kun olen luullut että on ihan peruslähtökohta valita puoliso sen mukaan mikä itseään miellyttää. Vai onko tässä sitten kuitenkin vähän tyydytty ja otettu ihan ok-mies?
Vierailija kirjoitti:
Ketju on virkistävää luettavaa, mutta herää silti skeptisyys, että todellisuudessa nämä naiset, jotka suostuvat valitsemaan sen tylsän taviksen ovat itsekin pullukoita ja vanhoja iältään, ehkä yksinhuoltajia eli eivät todellisuudessa tee mitään jalomielistä uhrausta vaan lopulta suostuvat ottamaan omantasoisen miehen kaikkien aiemmin kipinöivien jännämiesten jälkeen.
Aloituksessa mies on tylsä muiden mielestä, eikä kukaan tehnyt tai ollut tekevinään mitään uhrauksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai sillä lailla sitten. Minulle olisi kelvannut tavallinen, hiljainen ja vähän ylipainoinenkin mies, mutta kohdalleni on sattunut ( minun sitä pyytämättä) kaikki juopot ns. jännämiehet monilla mt-ongelmillaan. Turha kumminkin ketään syyllistää valinnoistaan, elämäähän tämä vain on.
Jotkut naiset vaan imee magneetin lailla juuri tuollaisia miehiä kerta toisensa lälkeen
Kyllä. Usein liittyy lapsuudenkotiin. Tuttuus vetää puoleensa, valitettava fakta.
Epäilen, että aloitus on miehen kirjoittama. Tätä samaa asennettahan täällä näkyy päivästä toiseen. Että se naisille kelpaamaton mies on sisältä täyttä kultaa, ja naisten suosiossa olevat miehet ovat kusipäitä, koska voivat. Tämähän siis on oikeasti silkkaa sisäistettyä miesvihaa, joka kumpuaa siitä ajatuksesta että kaikki miehet ovat lähtökohtaisesti kusipäitä, mutta kaikilla ei ole mahdollisuutta toteuttaa sitä käytännössä, joten he ovat sitten hyviä miehiä kun eivät voi toteuttaa oikeaa luonnettaan kuten komeat miehet.
On myös mielenkiintoista että tämä sama ajatuskaava ei koskaan ulotu naisiin. Miehet, jotka tätä kuviota täällä pyörittävät, eivät kuitenkaan KOSKAAN päädy siihen tulokseen, että se tavallisen näköinen, muille miehille kelpaamaton nainen olisi sisältä puhdasta kultaa ja juuri se jonka kanssa perhe kannattaa perustaa. Voisiko joku näistä miehistä selittää tämän epäloogisuuden, miksi tämä sama ajatus ei päde naisiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se hyvä luonne tarkoita sitä, että olisi ulkoisesti epäviehättävä. Oma mieheni on komea sekä ulkoa että sisältä. Ei ehkä muiden mielestä, mutta minun. Minäkin olen mieheni silmissä kivan näköinen, vaikka en mikään missi tai kokoa xs olekaan.
Minä en arvosta miehessä "jännyyttä" eikä hän arvosta sitä piirrettä naisessa. Ollaan molemmat ns. tylsiä ja hyvin toimii arjessa. Monien mielestä ollaan varmasti kaavoihin kangistuneita ja varhaiskeski-iässä jo ihan vanhuksia, mutta sitten ollaan. Yhteiselo on hyvää, voidaan luottaa toisiimme ja hoidetaan tiiminä perheen asiat.
Kertokaa mitä tarkoitatte miehen jännittävyydellä.
Minulle "jännittävyys" tarkoittaa tätä sukupuolesta riippumatta:
-Ihminen on ailahtelevainen: käytös on yllätyksellistä, ei voi
Nyt oli todella hyvä lista normaaleihin parisuhteisiin sopimattoman piirteistä.
Naiset kirjoittaa miten se oma itseä rumempi ylipainoinen ukko on maailman ihanin koska sisin on tärkein. Mies on huojentunut ettei tarvinnut tyytyä samanlaiseen läskiin rumilukseen mitä itse on.
Nämä "naisten" kehotukset katsoa miehen sisimpään (joka kuulostaa minulle normaalilta huolehtivalta ihmiseltä) ovat kyllä huvittavia ja nähtävästi vielä 2024 menevät läpi joillekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se hyvä luonne tarkoita sitä, että olisi ulkoisesti epäviehättävä. Oma mieheni on komea sekä ulkoa että sisältä. Ei ehkä muiden mielestä, mutta minun. Minäkin olen mieheni silmissä kivan näköinen, vaikka en mikään missi tai kokoa xs olekaan.
Minä en arvosta miehessä "jännyyttä" eikä hän arvosta sitä piirrettä naisessa. Ollaan molemmat ns. tylsiä ja hyvin toimii arjessa. Monien mielestä ollaan varmasti kaavoihin kangistuneita ja varhaiskeski-iässä jo ihan vanhuksia, mutta sitten ollaan. Yhteiselo on hyvää, voidaan luottaa toisiimme ja hoidetaan tiiminä perheen asiat.
Kertokaa mitä tarkoitatte miehen jännittävyydellä.
Minulle "jännittävyys" tarkoittaa tätä sukupuolesta riippumatta:
-Ihminen on ailahtelevainen: käytös on yllätyksellistä, ei voi
Ei tuo ole mikään jännämies, vaan vaikeasti mt-ongelmainen.

Kuvailit exmiesystäväni jolla on parikin mt-ongelmaa ja alko-ongelma. Jännittävyys hänestä kaukana, mutta pelko jäi.
Katkeruushan ja kateellisuus siinä on takana. Sekä häpeä ja syyllisyyden tunne omista teoistaan. Siksi triggeroituu noin.